Auckland ja hyytävä kylmyys

Nälkä ja kylmä. Tai oikeastaan laskeuduttuamme Aucklandiin oli lähinnä nälkä, mutta kultaiset kaaret hoitivat sen ennen kuin ehdimme kentältä ulos. Ja kylmä alkoi oikeastaan vasta sen jälkeen. Aucklandissa satoi vettä ja oli 12 astetta lämmintä. Pellavahousut ja neuletakki ei oikein riittänyt.

Nappasimme lentokenttätaksin, ja saimme erittäin suulaan naiskuskin. Odotellessamme josko muita kyydin tarvitsijoita ilmaantuisi, olimme jo kuulleet koko perhehistorian. Ja sitten mentiin. Ehkä Aucklandin nopein kuski. Pari kertaa täytyi vilaista keikkuuko peräkärry, jossa rinkkamme olivat, vielä mukana.

Saavuimme yhtenä kappaleena hotellille. Ja pienen pieneen huoneeseen. Laajakuvat ovat kyllä ihmeellinen juttu. Noh, huoneen pienuus osoittautui onneksi. Keskuslämmityksen puuttuminen ei ihmetyttänyt, mutta kaapista löytyi iloinen yllätys - pikku lämppäri. Eiku lämppäri puhaltamaan ja vällyjen alle. Huomenna päivä uusi.

Intialaisen aamupalan jälkeen alettiin pohtimaan mitäs sitä huvittaisi tehdä. Päivän ohjelmassa oli vierailu MOTAT:iin, liikenne- ja tekniikkamuseoon. Mutta ennen sitä täytyi tarkistaa olisiko meillä mahdollisuus nähdä vielä valaita tämän reissun puitteissa. Soitto valas ja delfiinikierroksia järjestävälle taholle, ja niin meille oli buukattu seuraavaksi päiväksi laivareissu. Hui, tuli kiire.

Meinaan ostamaan jotain lämmintä. Aamu ei ollut valjennut yhtään lämpimämpänä kuin edellinen yö. Mutta onneksi Aucklandissa oli alennusmyynnit. Hilpaisimme yhteen keskustan monista urheiluliikkeistä ja mukaan lähti kaikki alusasusta asti. Ja edullisesti.

Tämän jälkeen saatoimmekin sitten suunnata museoon. Museo jakautui kahteen osaan, joiden välillä kävijöitä kuljetti ratikka. Ei niin kovin erilainen kuin Helsingissä yhä käytössä olevat ratikat. Ne tuntuivat kuitenkin huvittavan lapsia suunnattomasti.



Steamy.

Ensimmäisenä stoppina oli alue joka koostui useasta hallista, joissa jokaisessa esiteltiin eri tekniikan saavutuksia. Lisäksi oli Heurekamainen puuhahalli, teatteri, viktorianaikainen kylä ja malleja vanhoista kulkuneuvoista.



Almost like Air pacific.



Pump station.



Victorian village.



Meat shop.



Playground.

Useampi tuntin sujahti kierrellessä näyttelyitä, ja huomasimme että meillä oli enää tunti aikaa tutustua lentokoneiden historiaan. Pikapikaa siis ratikalle.



History tram.

Lentokoneille ei loppujen lopuksi jäänyt paljoakaan aikaa, ja jouduimme kiirehtimään viimeiseen ratikkaan joka veisi meidät takaisin lähtöpisteeseen. Lentokoneiden luota kun kuljetusvaihtoehdot keskustaan olivat vähissä.



War plane.



Floating plane.

Päivä alkoi olla muutenkin pulkassa. Museon vieressä olisi ollut eläintarha, mutta se sulki ovensa samaan aikaan kuin museokin, joten olimme liian myöhässä morjestamaan tiikeriä. Suuntasimme bussilla takaisin keskustaan, sillä taksikyydit ovat Aucklandissa lähes samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Lyhyen shoppailukierroksen jälkeen pääsin maistamaan harvinaista herkkua, mikä oli muuten varsinainen löytö - eli kebabia! Siis aivan samanlaista kuin kebab Suomessa. Ei siis sitä tikkulihaa, vaan kimpaleena käristettyä mössöä josta vuollaan palasia, ranskikset lisukkeeksi, salaatti ja useita kastikkeita. Lempparii! Suomen jälkeen Uusi-Seelanti on nyt blondin lemppari kebabmaa.

Fafa island

Tällä kertaa meitä ei punnittu kentällä, ja konekin oli hieman edellistä suurempi. Lentokorkeus oli kuitenkin yhtä matala, joten saimme vielä viimeisen kerran ihailla autioita trooppisia saaria ilmasta käsin. Edessä oli yksi yö Nuku´alofassa ja sitten siirtyisimme sivistyksen pariin muutamaksi päiväksi ennen paluutamme idän suurvaltaan.

Vava´u INTERNATIONAL terminal

Plane of the day. And pilot.

I could be there.

Pakenimme viimeiseksi päiväksi Nuku´alofan edustalla sijaitsevalle Fafa-saarelle. Saarella oleva resortti järjesti päiväretkiä kaupungin asukeille. Koitimme vahvistaa lähtö ja paluuajan niin hyvin edellisenä iltana kuin mahdollista, mutta tyypilliseen paikalliseen tapaan seuraavan aamun koittaessa aikataulu oli jo muuttunut. Lähtömme myöhästyi hieman, mutta suurempi ongelma oli paluu saarelta, joka tapahtuisi tuntia suunniteltua myöhemmin. Mikä tietäisi meille vauhdikasta matkaa kentälle. Päätimme kuitenkin lähteä saarelle.

Nuku´alofa´s harbour and locals picking up...something.

Saari oli odotetusti aivan eri maailma kuin Nuku´alofan kaupunki. Ranta oli upea, mutta mainostetut snorklailu mahdollisuudet eivät laskuveden aikaan olleet kaksiset. Tai ehkä edellisen kohteen laguuni oli onnistunut hemmottelemaan meidät piloille. Päivä sujui kuitenkin rentoutuen auringossa, ja nauttien maukkaan lounaan kylmän valkkarin kera. Viimeisen päivän kunniaksi jopa onnistuin melkein polttamaan itseni miltä olin, kiitos extra varovaisuuteni, säästynyt koko reissun ajan.

Fafa island.



Once again.

Naama hieman punoittaen lähdimme saarelta ajallaan, eikä kentälle ehtimisessä ollut mitään ongelmaa. Tyytyväisenä vaihdoin lämpimimmät vaatteet päälleni kentällä, ja suuntasimme Aucklandiin.

Olin kokonaisuutena kaikista kömmähdyksistä huolimatta tosi tyytyväinen matkaan. Kolmen viikon aikana tuli kuitenkin huomattua että kuljettajat, hotellivirkailijat ja muu paikallinen väestö elää ehkä paikallista (Fidzin/Samoan/Tongan) aikaa, mutta se ei ylety vierailijoihin asti. Lähinnä se näyttää toimivan vain paikallisen väestön tekosyynä, kun asiat eivät tapahdu (koska ihmiset ovat laiskoja yms.). En siis yhtään ihmettele turismin ollessa maiden pääelinkeino, miksi maat ovat edelleen köyhiä. Mutta me siis olimme matkalla takaisin yhteen maailman nopeiten kasvavimmista talouksista (pienen mutkan kautta).

Vava´u

Aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös. Oli maanantai ja maan oli taas määrä herätä niin eloon kuin se nyt yleensäkään on. Lentomme oli määrä lähteä klo 10 kohti Vava´uta. Kun odottelimme kuljetusta klo 8 hotellin aulassa, niin yllättäen saimme ilmoituksen että lento on tunnin myöhässä. Noh, odottelimme tunnin lisää ja kuljetuksemme saapui. Tällä kertaa suuntasimme kotimaan terminaaliin. Kuten jo saattoikin odottaa, niin terminaali koostui kolmesta huoneesta, josta yksi oli lähteville matkustajille, yksi matkatavaroiden noutoa varten, ja yhdessä oli lentokenttäkahvila.

Domestic terminal.

Bagg...well, you can read.

Koitimme maksaa liput luottokortilla, mutta no, no. Vain käteinen kävi. Läheisin automaatti ulkomaan terminaalissa. Siis hakemaan rahaa. Meille myytiin liput klo 10 lennolle, mutta tutkaillessani käsinkirjoitettuja lippuja, aloin ihmetellä lähtöajan puuttumista. Kysyin mihin aikaan lento saapuu Vava´ulle. Minulle osoitettiin lipussa olevaa 12.35 aikaa. Ok, noh mihis aikaan lento lähtee. Mokellusta tongaksi, jonka keskeytin Aasiassa opittuun tyyliin jämäkästi. Mihis aikaan se lento lähtikään? Noh, aivan kuten olin haistellut lento lähtisi klo 12.35, mikä tarkoittaa että jo kaksi aikaisempaa lentoa oli peruttu.

Noh, muutenkaan virallisuudella ei kentällä juhlittu. Matkatavaroiden tarkastuksesta ei ollut puhettakaan, mutta toisaalta meidät punnittiin ruumaan menevien tavaroiden lisäksi. Itseäni hihitytti vaa´alla, ja huomasin laihtuneeni matkana aikana n. 4 kiloa. Vaikka vaaka näyttäisikin hieman alakanttiin, niin muutamaa kiloa kevyempänä oltiin matkalla. Tälläiselle kulinaristille, joka rakastaa hyvää ruokaa ja juomista, tämä tarkoittaa ettei ruoka tosiaankaan ole ollut kaksista. Ottaen vielä huomioon, että lomalla treenaaminen oli jäänyt taysin väliin.

Pohdin että joutuukohan sitä maksamaan omasta ylipainosta, mutta nopsaan muistin missä olin ja katselin ympärilläni olevia 150 kiloisia paikallisia. Hyhm. Olin täällä höyhensarjalainen. Myöhemmin sain selityksen punnitukselle. Koneiden ollessa 6-12 paikkaisia potkurikoneita 1500 kg matkustajia täytyy asetella tasaisesti koneeseen.

Plane of the day.

Itse en ollut ikinä ollut näin pienessä koneessa aikaisemmin, joten lento oli mielenkiintoinen jo itsessään. Henkilökuntana toimi kaksi pilottioa, joten gt tarjoilua oli turha odotella. Toinen piloteista kävi läpi turvallisuusseikat, ja kertasi lentoreitin Tongatapu-Vava´u. Tässä vaiheessa yksi matkustajista ilmoitti, että hän oli menossa Haapaille. Pilotti korjasi, että välilasku olisi Haapailla. Ja matkaan. Matkaleffoja ei tullut ikävä, sillä lensimme niin matalalla, että pystyimme ihailemaan trooppisia saaria ilmasta.

Wait a moment...where we are flying today?

No terrorist worries.

Tongatapu.

Unhabitat islands.

Noin tuntia myöhemmin laskeuduimme myrskyisälle Vava´ulle. Kuulimme että Uuden-Seelannin myrskyt olivat saapuneet, tosin lauhtuneina, saarille. Olimme ilmoittaneet resorttiin tulostamme, ja meitä vastassa olikin kuski, joka ajoi meidät satamaan. Kauan aikaa emme ihmetelleet Vava´un pääsaarella, kun australialainen sukelluskeskuksen vetäjä lähti kuskaamaan meitä kohti resorttiamme. Asettauduin veneen pohjalle istumaan ja vedin pressun pään yli, ja lähdimme kohti synkkiä pilviä, isoja aaltoja ja sadetta.

Port Vava´u.

Noin puolituntia myöhemmin saavuimme resorttiin. Oli nousuveden aika joten pääsimme melkein rantaan asti, ja shortsit säilyivät kuivana. Etukäteen tiedossa oli että resorttia veti saksalainen kokki. Aloin jo kaipaamaan tehokasta järjestelmällistä toimintaa, ja jos joltain niin saksalaiselta sitä odottaisi. Enkä tullut pettymään.

Omistaja oli meitä vastassa, ja ohjasi meidät majaamme. Resorttia oli mainostettu ekologisesta toteutuksesta, ja se toi persoonallisen säväyksen majoitukseemme. Majat oli rakennettu suureksi osaksi saarelta löytyvistä materiaaleista, ja olivat kaikki erilaisia. Meidän majamme oli avoin ympyrän muotoinen mökki. Ainoa poikkeus oli kylpyhuoneen takaseinä, jona toimi laavakallio. Ratkaisut olivat hauskoja ja persoonallisia.

Nopeasti selvisi että isäntämme oli aikamoinen tee-se-itse mies, ja resortin sähkö tuotettiin kokonaan kotikutoisen tuulivoimalan avulla, ja juomavetenä käytettiin ainoastaan puhdistettua sadevettä. Kun saavuimme resorttiin löivät aallot korkeina saarten ympäröivään laguuniin, ja meri näytti lähinnä pelottavalta. Omistaja valitteli, että aallot olivat tuoneet kaikenlaista roinaa hänen hienolle rannalleen, mutta vakuutteli että tyrskyt olisivat vain väliaikaisia. Hän kun tutki säätiedotteita netistä. Ensimmäinen saariresortti, jossa kuulimme toimivasta nettiyhteydestä.

Lagoon.

Jo ensimmäisellä aterialla selvisi että kadotetut kilot tulisivat nopeasti takaisin. Mitä ruokaa isäntämme valmistikaan! Herkullista mmmmmmmmmmmmmmm...

Paikkaa oli kehuttu LP:ssä Tongan parhaaksi ravintolaksi, enkä yhtään epäile. Parempaa ruokaa saa hakea. Ruuat kuulostivat aina yksinkertaiselta, mutta siitähän hyvän kokin tunnistaakin. Vaatimattoman kuuloinen lämmin voileipä oli parasta mitä olin suuhuni pistänyt kuluneen kuukauden aikana. Niitä sapuskoja on kyllä tullut ikävä. Myöhemmin selvisi, että isäntämme on aikoinaan toiminut Tongan kuninkaan kokkina, ja reilusti ylipainoinen kuningashan oli tunnetusti varsinainen herkuttelija. Saimme siis suorastaan kuninkaallista ruokaa!

New day, new weather.

Seuraava aamu paljasti resortin toisen vetonaulan, tyynen turkoosin värisen matalan laguunin aivan resortin rannassa. Eikä ristinsielua missään. Resortissa oli meidän lisäksemme toinen pariskunta, joten rauhassa sai olla. Päivät kuluivat rannalla löhöillen, kirjoja lukien, snorklaillen, meloessa kajakilla toisille saarille ja tietysti nauttien isännän kokkauksista. Sanottakoon vielä resortin kunniaksi sekin, että hienostelevasta viinilistasta oli luovuttu, ja tarjolla oli varsin huokeaa, mutta erittäin hyvää, viiniä, jota tarjoiltiin isoina annoksia. Joten juomapuolikin oli hyvin hanskassa.

Jungle trekking.

Kayaking.

Sunbathing.

And a lot of good snorkling.

Ensimmäisen päivän myrskyistä ei loppuloman aikana ollut merkkiäkään, ja päivät olivat lämpöisiä ja aurinkoisia. Haaveilimme kalastuksesta, mutta totesimme sen hieman turhan tyyriiksi harrastukseksi näillä vesillä (halvin tarjous 400 usd reissu ja kalat kuuluvat veneelle). Myöhemmin syksyllä resortti on myös oiva paikka bongata valaita, mutta vielä valaat eivät olleet näille vesille ennättäneet

Nyt oli aika kokeilla sukellusta Tyynen valtameren vesissä. Sukelluskeskuksia Vava´ulla oli yllättäen vain kaksi, ja toisen ollessa koko loppuviikon täyteen buukattu valitsin englantilais-amerikkalaisen pariskunnan vetämän keskuksen. Hoitivat laitteet ja kuljetukset, joten seuraavana aamuna odottelin rantavedessä klo 9 aikoihin noutajia.

Let´s go diving!

Sukellukset tehtiin pienehköstä veneestä, mikä ei haitannut, sillä meitä oli vain kaksi innokasta sukeltajaa paikalla. Välineet olivat amerikkalaiset, joten jouduin hieman pohtimaan yksiköitä, mutta onneksi mukana oli oma sukellusrannetietokone. Ensimmäistä kertaa myös sukelsin terästankilla, ohjaaja osasi onneksi arvioida kuinka paljon vähemmän painoja tarvitsin.

Ensimmäinen sukellus oli helppo matala sukellus koralleja ihastelemaan. Aloitimme sukelluksen lyhyestä tunnellista, jonka jälkeen nautimme värikkäistä pikku kaloista ja korallista. Takaisin pintaan noin 40 minuutin jälkeen ja valmistautumaan toiseen sukellukseen.

Toinen sukellus oli astetta haastavampi, ja tavoitteena oli käydä kolmessa luolassa. Ensimmäinen luola osoittautui pikemminkin isoksi syvennykseksi, ja ilman taskulamppua pärjäsi mainiosti. Toisen luolan suuaukkoa ympäröivät värikkäät jättiläismäiset leväviuhkat (seafan). Niiden lomassa sukeltaminen tuntui epätodelliselta. Kivikalaa lukuunottamatta toinen luola ei muuten tarjonnut mitään yllätyksiä. Sukelluksen kohokohta oli kuitenkin kolmas luola, jonka perukoilla pimeässä lymyili valkoevähain poikasia. Tuosta jo voikin päätellä, että virtaus oli aikamoinen. Luolaan siis sukellettiin virtauksen mennessä luolaa kohti, ja vastavirran tullessa koitettiin vain pysyä paikallaan. Mutta palkinto oli sen mukainen. Asetuimme kiven taakse riviin, ja sytytimme yhden taskulampun. Samassa hetkessä luolan perällä alkoi vilinä. Kymmenen valkohain poikasta hajaantui luolan reunoille. Poikaset olivat noin metrin mittaisia (ja harmittomia rauhaan jätettäessä).

Olen aikaisemminkin nähnyt haita, mutta hailauman näkeminen oli kyllä mykistävä kokemus. Taas muistui mieleen miksi aikanani halusin sukeltamisen aloittaa. Ihailimme poikasia aikamme, kunnes suuntasimme pintaan, ja takaisin kohti resorttia.

Vietettyämme viikon saarella tuli lähdön aika. Olimme pohtineet kuinka monta päivää ennen meidän tulisi palata Tongatapulle, ja päädyimme paluuseen kahta päivää ennen lentoamme Uuteen-Seelantiin. Ihan vain varmuuden vuoksi. Isäntämme suositteli meille saksalaisten pitämää majataloa Nuku´alofassa, ja niin lähdimme matkaan ennen auringon nousua.

Tongatapu

Suurin osa Tongalle suuntaavista lennoista laskeutuu Tongatapun saarelle. Niinkuin meidänkin lentomme Aucklandista. Samoalta on myös suoria lentoja Tongalle noin kerran viikossa. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa odotella tuota lentoa.

Tarkoituksena oli viipyä Tongan pääkaupungissa Nuku´alofassa niin vähän aikaa kuin mahdollista, ja suunnata Tongan pohjoiselle saariryhmälle Vava´ulle. Mutta taas kerran päädyimme saarten ”rennon” elämänmenon uhreiksi.

Saavuimme Tongatapuun lauantai-iltana, ja ensitöiksemme saimme todeta että lentolippuja myyvät tahot olivat kaikki kiinni. Itseasiassa lentolippuja ei ollut mahdollisuutta saada ennen maanantai aamua, sillä sunnuntaina oli pyhäpäivä, ja kaikki muut paikat olivat kiinni – paitsi kirkot. Tämä piti sisällään kaupat, ravintolat, baarit, toimistot, nähtävyydet ja kaiken mahdollisen mikä nyt olisi vaatinut edes jonkun ajatuksen työnteon tapaisesta.

Kirosin lähetyssaarnaajat (taas kerran), ja aloimme pohtimaan mahdollisuuksiamme. Päädyimme majoittumaan Nuku´alofan ehkä isoimpaan hotelliin, jossa viikkoisin toimi saaren suurin matkatoimisto. Saimme selville että sunnuntaina ei ollut muuta mahdollisuutta viihdyttää itseään kuin lähteä läheisille saarille viettämään saaripäivää, tai lähteä saarikierrokselle tutustumaan luonnonnähtävyyksiin. Lentolippuja voisimme sitten mennä kyselemään ma aamuna kentältä. Tämä kuulosti (ainoalta) suunnitelmalta. Päädyimme saarikierrokseen.

Kierros alkoi muinaiselta trilithonilta. Tämänkin trilithonin historia, kuten muuallakin maailmassa, on hieman epäselvä. Se on saattanut olla vain portti kuninkaalliseen puutarhaan, mutta sen kyljet ovat täsmälleen auringon nousua ja laskua vasten. Viikolla alueella on runsaasti kojuja, mutta sunnuntaina paikka oli aukio.

Tongatapu Trilithon.

Seuraavana oli lyhyt pysähdys autolla kuninkaallisen perheen jäsenten hautojen ulkopuolella. Kyseessä oli prinsessan ja hänen puolisonsa hauta. Mikä nyt paikasta tekee nähtävyyden on pyramidimainen hautarakennelma. Tongalaiset ovat kautta historian haudanneet kuninkaalliset vastaaviin hautoihin. Saarella on vanhempiakin vastaavia hautoja, joita on mahdollisuus päästä tutkiskelemaan lähempää. Meidän kierrokseemme ne eivät kuitenkaan kuuluneet, ja suuntasimme seuraavaan kohteeseemme Stalactive luolaan.

Royal tombs.

Luola sijaitsi rannalla, mistä myös löytyi muutama hauta. Lähdimme laskeutumaan pimeään luolaan, ja totesin että mukanani yleensä aina retkillä kantama taskulamppu tuli taas tarpeeseen. Luolan kerrotaan löytyneen, kun lakia paossa oleva mies perheineen oli asuttanut sitä muutaman vuoden ajan. Epäselväksi jäi mitä mies oli tehnyt, ja kuinka hänen kävi piilopaikan paljastuttua. Oli miten oli, luola oli loputtoman pitkän oloinen, ja opas oli sitä mieltä ettei kukaan koskaan ole varsinaisesti tutkinut kuinka pitkälle luola ulottuu. Meidän matkamme päättyi luolan päähän missä luola jatkui veden alla.

Local village tombs.

Stalactive cave.

Deeper...

...deeper...

...deeper...

Opas lähti kiipeämään ylemmäs ja sanoi näyttävänsä meille jotain, ja...hyppäsi sitten veteen. Intoutuneena uimahypyistä yksi seurueemme jäsen lähti mukaan hyppimään veteen. Itse pohdin uimahyppelyn mielekkyyttä, ja katsellessani jalkojeni alla olevia linnun ja lepakon jätöksiä tulin siihen lopputulokseen että jääköön väliin. Vaikka hauskalta se kyllä vierestä katsoen vaikutti.

...and SPLASH!

Mutta matkan jatkuessa luolasta Tongatapun blowholeseille, ei yhtään harmittanut että oli kuivat vaatteet päällä. Blowholesit olivat täysin erilaiset kuin Samoalla. Reiät olivat pienempiä ja lähellä vesirajaa. Komeat suihkut nekin kuitenkin olivat.

Tongatapu blowholes.

Saarikierroksen seuraava kohde oli flying foxes lepakkojen asuinpaikka. Olin lukenut noista elukoista aikaisemmin, mutta epäselväksi oli jäänyt oliko kyseessä lintu vai muu elukka. Täällä sitten selvisi, että kyse on isosta lepakosta, joka elää yhdyskunnissa. Ihmettelimme kuinka tämä voi olla osa kierrosta, miten lepakkojen kulloinenkin olinpaikka oli niin hyvin selvillä, mutta opas osasi kertoa että laumailun lisäksi lepakot ovat paikkauskollisia. Kolovain kylän tien varressa olevissa muutamassa puussa on aina ollut lepakoita, ja niin kai tulee aina olemaan. Lepakoita oli kiva kuvata, ja kuluikin tovi ennenkuin jatkoimme matkaa viimeiseen kohteeseen, kuninkaalliseen palatsiin.

Da-da-da-da...

...da-da-da-da...

...da-da-da-da...

...BATMAN!

Kuten muihinkaan kuninkaallisiin kohteisiin, ei palatsin alueelle päässyt sisälle, joten tyydyimme tähyilemään palatsia aidan takaa. Tonga on hallinnollisesti hieman poikkeava muista saarivaltoista. Sillä on pitkät kuninkaallisen hallinnon perinteet, eikä se useiden muiden alueen maiden tavoin ole ollut länsimaiden valloittamana. Mikä kuningasvallasta tekee kuitenkin hieman poikkeavan, on se että kuningas valitaan usein vaaleilla. Varsinaista kuninkaallistasukua ei siis ole. Uskonnon lisäksi kuninkaallinen perhe on suuresti arvostettu, ja kuninkaalla on kaikki valta määrätä asioista maan sisällä.

Royal palace.

Closest we could get.

Kun saavuimme saarelle meiltä tiedusteltiin heti olimmeko tulleet seuraamaan uuden kuninkaan kruunajaisia. Olimme yhtenä kysymysmerkkinä. Meillä ei ollut hajuakaan mitä vanhalle kuninkaalle oli tapahtunut. Selvisi että vanha kuningas oli kuollut jokin aika sitten, ja kansa oli valinnut hänen sukulaisensa uudeksi kuninkaakseen. Kruunajaiset tapahtuisivat elokuussa. Tässä vaiheessa kysymys huvitti hieman enemmän, sillä olisimmeko tulleet Tongalle kahta kuukautta ennen kruunajaisia odottelemaan kyseistä tapahtumaan...

Me emme olleet kuitenkaan tulleet juhlimaan maan uutta johtajaa, vaan nauttimaan maan muista anneista. Saarikierroksen jälkeen palasimme hotellille ihmettelemään mistä saisimme hankittua ruokaa näin sunnuntaina. Asia ratkesi helposti. Kävi ilmi että olimme majoittuneet yhteen niistä harvoista paikoista, missä sunnuntaisin jonkinlainen tarjoilu pelasi. Hotellin allasbaari oli auki, ja jopa miehitetty muutamalla henkilökunnan jäsenellä, jotka eivät pelänneet kadotusta, vaikka olivatkin töissä lepopäivänä. Sana allasbaarista oli myöskin kiirinyt saaren muiden matkailijoiden tietoon, ja baarin antimista kävi nauttimassa muidenkin hotellien asukkaita.

Not so great pool.

Olimme jututtaneet paikallisia aikaisemmin, ja he olivat arvelleet että vaikka ravintolat saisivat olla auki su iltana, monet pitäisivät ovet kiinni koska oli sunnuntai. Henkilökohtaisesti olen täysin yksityisyrittäjien puolella siinä, että heillä on oikeus pitää puljunsa suljettuna aivan milloin haluavat. Mutta toisaalta olen tiukasti vastaan, että mikään laki tai uskonto säätelisi asiaa. Senpä takia en aivan purematta niellyt paikallisten arviota, että kannattaisi pysyä hotellissa, koska muut paikat ovat kiinni. Sillä satun tietämään yhden kansan, jolla sattuu olemaan silmää kaupanteolle (ja himo rahalle). Toisin kuin paikallisilla.

Olin saapumisiltana käynyt viereisessä kiinalaisten omistamassa kaupassa, ja viereisessä kiinalaisessa ravintolassa. Mietin mielessäni, että jos vain on laillista pitää ravintola auki, niin tuo ravintola tulee olemaan auki. Samaanaikaan olin taas hämmästynyt, kuinka paikalliset olivat täysin tietämättömiä asiasta. En yhtään ihmettele että suurin osa Nuku´alofan kaupoista näytti olevan kiinalaisten omistamia. Paikallisten ollessa niin ”rentoja” (laiskoja ja välinpitämättömiä), niin työteliäiden kiinalaisten on helppo dominoida pääkaupungin markkinoita. Mutta niin kauan kun se on paikallisille OK että heidän rahansa virtaavat Kiinaan, niin mikäs siinä...

Ja tunnenko minä kiinalaiset, vai tunnenko minä kiinalaiset. Ravintolat saivat avata ovensa klo 16, ja juuri siihen aikaan kiinalaisen ravintolan valot syttyivät. Nautimme siis herkullisen kiinalaisen illallisen. Ihan kuin kotona!