Yogyagarta

Jaavan saari on muslimi-aluetta ja se näkyy niin katukuvassa kuin hotellin altaallakin. Vaikka indonesialaiset suhtautuvat uskontoon rennommin kuin lähi-idässä, niin naiset ovat huivitettuja, eikä heitä juuri uima-altaalla näy. Myös yöelämä oli rajoittunut hotellien baareihin, eikä ruokakaupoissa alkoholituotteita ollut saatavilla. Ravintoloissa alkoholijuomille oli usein oma listansa, jota piti pyytää erikseen. Toisaalta muslimien mehusekoitukset ja lämpimät juomat ovat varsin hyviä.

Tällä kertaa luotettiin kansainväliseen hotelliketjuun, mikä takasi sen että baarista sai drinksuja ja jonkinlaista yöelämää oli luvassa. Muutoin ravintolat ja baarit sulkivat usein ovensa jo ennen puolta yötä. Kaupunki oli vilkas ja tungos kauppakujilla ajoittain kova. Nautimme ensimmäisenä päivänä altaasta ja kävimme illalla läheisessä Matahari-ostoskeskuksessa täydentämässä matkatarvikkeitamme ja nauttimassa soto ayamit. Toinen kokonainen päivä olikin jo varattu nähtävyyksien kiertelylle.

Yogyagartan läheisyydessä sijaitsee niin hindujen kuin buddhalaistenkin muinaiset temppelit, ja me aloitimme kierroksen Borobudurista, maailman suurimmalta buddhalaiselta monumentilta. Eikä sitä ollut mainostettu turhaan. Aloitimme nähtävyyskierroksen aikaisin aamulla, joten kiipeäminen Borobudurille ei ollut niin hikistä hommaa. Mitään pukeutumissääntöä ei ollut, mutta tursiteilta veloitettiin kymmenkertainen sisäänpääsymaksu. Mitään halpaa hupia nähtävyyksien kiertely Yogyakartassa ei tullut olemaan. Olimme liikenteessä perjantaina, mikä myös sattuu olemaan muslimien vapaapäivä, ja monumentilla olikin runsaasti paikallisia turisteja ihmettelemässä isojen kupujen sisältä pilkottavia patsaita.

Borobudur.


Paikasta tuli Angkorin temppelit mieleen, ja monumentti oli varsin koristeellinen. Mutta jotkut turistit löysivät tuona päivänä monumentilta muutakin mielenkiintoista. Nimittäin blondin. Valokuvaaminen ja jutustelu alkoi varovasti huipentuen siihen että koululaisluokka jonotti päästäkseen kuvaan kanssani, opettajan napsiessa kuvia. Ihmiset olivat ystävällisiä ja puhuivat erittäin hyvää englantia. Naiset usutettiin kysymään lupaa kuvaamiseen, jonka jälkeen kuvia otettiin myös lasten kanssa, ja lopulta miehetkin uskaltautuivat samaan kuvaan. Keskustelu oli osittain mielenkiintoistakin, mutta kun alkoi vaikuttamaan siltä että jono blondin luokse oli pitempi kuin itse monumentille, niin päätin hyvästellä innokkaat uudet ystäväni ja siirtyä päivän seuraavaan kohteeseen.

2006 saarta runnelleen tuhoisan maanjäristyksen lisäksi samana vuonna vielä saaren aktiivinen tulivuori Merapi purkautui lisäten tuhoa. Kelin muuttuessa sateiseksi suuntasimme ketepin näköalapaikalle toiveena nähdä vilaus savuavasta Merapista. Mutta pilvinen keli teki toiveemme turhiksi. Merapista ei näkynyt vilaustakaan. Nautimme kuitenkin erittäin hyvän lounaan näköalapaikan kahvilassa. Näköalapaikalla olisi myös ollut tarjolla noin 30 minuutin esitys tulivuoresta, mutta päättelimme esityksen olevan indonesiaksi, eikä aikataulu oikein antanut periksi 20 minuutin odottelua ennen esityksen alkamista. Annoimme taas paikallisille turistiryhmille muutaman minuutin kuvaussession ja jätimme hyvästit usvaiselle vuoristolle, ja aloimme laskeutumisen kohti seuraavaa nähtävyyttä.

Mount Merapi?

Ketep volcano theather.


Kohteena oli Prambanan hindulainen temppeli, mutta matkalla sinne päätimme pistäytyä pienemmässä temppelirauniossa, Candi Kalasanilla. Candi Kalasaniin ei päässyt sisälle, ja se oli yksittäinen torni, joka oli nopeasti kuvattu. Paikalla oli muutamia lapsia, jotka keskeyttivät leikkinsä kuvatakseen meitä vaivihkaan kännyköillään. Kalasanin jälkeen saavuimme Prambananiin. Temppelin korjaus maanjäristyksen jäljiltä oli vielä kesken ja aluetta pääsi ihailemaan näköalatasanteelta sekä kiertämään aidan vierustaa pitkin. Mutta näkymtä olivat tarpeeksi hyvät. Täällä meihin ei enää kiinnitetty niin paljon huomiota, ja saimme rauhassa ihailla koristeelista temppeliä.

Candi Kalasan.


Prambanan vierailusta sai myös pulittaa pitkän pennin, ja mahdollisuus oli ollut ostaa yhdistelmälippu temppeliin ja palatsin raunioille Ratu Bokolle. Olimme kuitenkin vuokranneet taksin päiväksi, joten lähdimme kohti palatsikukkulaa omin kyydein. Saimme auton parkkeerattua ylös kukkulalle, ja maksettuamme taas kerran suht tuntuvan pääsymaksun lähdimme talsimaan kohti raunioita. Paikan päällä oli vain muutamia muita paikallisia turisteja, ja ilmeisesti olimme kärsineet sen verran inflaatiota päivän aikana ettei kukaan enää kiinnostunut meistä. Saimme pällistellä kivikasoja aivan rauhassa. Paljoa nähtävää Ratu Bokolla ei ollut. Palatsista oli jäljellä portin lisäksi muutaman rakennuksen perustuksia. Alueen laajuudesta pystyi kuitenkin kuvittelemaan jotain. Lisäksi näköalat kukkulalta olivat oikein hyvät.

Prambanan.

Ratu boko.

Sateen uhan leijuessa pilvissä, lähdimme takaisin kaupunkiin. Illalla päätimme kokeilla paikallisia ruokanautintoja, ja suuntasimme Yogyagartan pääkadulle Malioborolle. Katu oli kuitenkin aution oloinen jo kahdeksan aikaan illalla, ja siirryimme hetken pällisteltyämme sisälle ravintolaan. Päätin kokeilla paikallista herkkua Gudegia. Annos koostui muutamasta osasta. Maustetusta kanasta, joka tarjoillaan päineen, papusalsasta, kasvismuhennoksesta ja riisistä. Annos voisi olla varsin herkullinen, mutta hieman mauton fiilis ruuasta jäi. Avokadomehu oli kuitenkin aina yhtä hyvää.

Seuraava päivä käytettiin altaalla loiskutteluun. Illallista lähdettiin nauttimaan paljon mainostettuun paikalliseen ravintolaan. paikan päällä kävi ilmi että tarjolla oli vain buffe-illallinen, jonka jälkeen vuorossa olisi tunnin tanssiesitys. Illallisen voisi toki ottaa ilman tanssiesitystäkin. Vettä satoi kaatamalla ja tanssiesityksen ulkoilmalava hieman mietitytti. Päätimme jättää esityksen väliin ja käydä kiinni vain buffettiin. Tarjolla oli kaikki paikalliset lempiherkut, ja listasta sai tilata avokadomehua. Päätimme illan vatsa täynnä erään toisen hotellin baarissa, missä tarjolla oli livemusaa.

Country night.

Seuraava päivä oli viimeinen kokonainen päivä Yogyassa ja nyt vuorossa oli kaupunkikierros. Sultaanivallan aikana Yogyagarta oli ollut sultaanin kotikaupunki, ja Kraton, sultaanin palatsi-alue on nykyisin keskustan kuuluisin nähtävyys. Otimme taksin ja saavuimme alueen laidalle. Meidät hätisteltiin ostamaan lippu muiden paikallisten kanssa ja sen jälkeen hintaan sisältyvä opas tarttui rivakasti hommiinsa. Kiersimme koristeellisella katoksella katetun alueen, missä esitettiin kuninkaallisia vaatteita ja valokuvia. Noin 5 minuutin kiertelyn jälkeen kierros oli ohi. Hmmm. Kysyimme että emmekä näe mitään muuta. Kuulema ei, koska sultaani asuu muissa osissa palatsia eikä niihin kuulema pääse. Hmmm. Kaivoin taskusta esitteen ja kysyin olimmeko nyt muka nähneet hovin(Pagilaran & Siti Hinggil), ja asumukset. Juu, kyllä oltiin juuri kuulema oikeassa paikassa. Hmmm. Seuraavaksi näytin vielä muutaman esitteen kuvan juhlasaleista. Aaaah! No tuo paikkahan on noin 500 metrin päässä tuohon suuntaan. Kiitos ja matkaan.

Kraton front exhibition.

Pikkasen kummastutti. Sisäänpääsy näyttelyyn oli ollut edullinen, mutta raha se on pienikin raha paikallisille. Ja ilmeisesti oppaat olivat kyllästyneet menettämään ansiot palatsin oppaille, ja tämän takia hieman venyttivät totuutta. Vaikka oppaat kuuluvat lipun hintaan odottavat he saavansa tippiä. Saavuimme itse palatsille, joka oli kulman takana. Siellä selvisi että näkemänne paikka oli seremoniakatos ja näyttely. Sultaaniperhe viettää nykyisellään aikaa hotellissa, niin kuin hieman olin epäillyt. Aloitimme kierroksen varsinaisessa palatsissa uuden oppaan seurassa.

Indonesia on siitä hassu maa että siellä elelee sultaani ja presidentti. Hollantilaiset siirtomaaisännät pitivät sultaania aikanaan omana nukkenaan, ja hollantilaisten kukistuminen tarkoitti myös sultaanivallan päättymistä. Kuitenkin niin paljon kannatusta sultaanilla oli ettei presidentin kannattanut instituutiota lopettaa. Joten nyt ohjiin siirtyi vain uusi naruista vetelijä. Sultaanista ei juurikaan puhuta, eikä perhe juurikaan tiedotusvälineissä näy. Palatsissa ei historiaan enempää koskettu, ja lähinnä esillä oli kuninkaallisen perheen esineistöä ja kuvia. Esineitä esittävät hallit alkoivat mennä naurettavuuksiin kun esillä oli nykyisen perheen käyttämiä esineitä kuten raastinrauta. Palatsialue oli kuitenkin koristeellinen ja mielenkiintoinen nähdä. Valkoista kiveä ja kultamaalia keskellä Yogyagartan matalia harmaita hökkeleitä.

Sultan.

Kraton Yogyakarta.

Kraton alueeseen kuului myös Taman sari, eli vesipalatsi. Vesipalatsi oli sultaanin vaimojen yksityinen kylpylä. Sultaani oli jopa rakentanut tornin altaiden keskelle, mistä pystyi katselemaan vaimojaan, ja tekemään valintansa illaksi. Vesipalatsille oli lyhyt kävely palatsilta. Nyt vesi oli jo vihertävän kellertävää, mutta oli helppo kuvitella paikka kirkkaalla vedellä ja kuhisemassa kikattavia naisia. Altaiden lisäksi löytyi tietysti sauna ja pukuhuoneet. Taman sari oli pieni, ja olimme noepasti nähneet paikan. Tällä kertaa päätimme jatkaa matkaa pyörätaksilla. Pyörätaksit ovat autoja halvempia, mutta hieman kaksi isoa länsimaalaista saa asetella itseään pyörän edessä olevaan kapeaan vaunuun. Ahtaasti suuntasimme Malioborolle.

Taman sari.

Kadun meininki on päivisin eri kuin iltaisin. Jalkakäytävät olivat täynnä kojuja ja ihmisiä. Kiertelimme kojuja hetken ja sen jälkeen suuntasimme takaisin hotellille. Illallinen oli suunniteltu hollantilaisten jälkeensä jättämään ravintolaan, mutta saavuttuamme sateessa paikalle (Yogyagartassa sadekausi näkyi iltasateilla) oli ravintola kiinni. Taksikuskimme kuitenkin ystävällisesti osasi heittää meidät viereiseen loistavaan ruokapaikkaan. Saimme vatsan täyteen paikallista ruokaa ja sateen jatkuessa suuntasimme pakkaamaan hotellille.

Vehicle of the day.

Yogyagarta oli luonnollisestikin erilainen kuin Bali, varmaan muu Indonesia on. Islaminuskon vaikutus tuntuu ja näkyy, aivan kuetn muuallakin Jaavan saarella. Ihmiset ovat kuitenkin aina yhtä iloisia ja ystävällisiä. Mikään Aasian bilekeskus kaupunki ei ole, mutta lähistön nähtävyydet ovat omaa luokkaansa. Visiitti Yogyakartassa oli taas hieno ja erilainen kokemus kuin mikään aikaisempi. Jäi mietityttämään mitä muu Jaava pitää sisällään, mutta tällä reissulla siihen ei ollut aikaa. Seuraavaksi oli aika kokeilla Balia, ja sitä itseään, Kutaa.

Ubud

Bali! Lämmintä ja mukavaa. Ensimmäinen stoppi lomalla oli Keski-Balilla sijaitseva käsityöläisistään kuuluisa riisipeltojen keskellä sijaitseva Ubud. Olimme valinneet pienen resortin keskellä riisipeltoja ja maisemat olivat vallan mainiot. Pääsin heti ensimmäisenä iltana gado-gadon (lämmin pähkinäkastikesalaatti), soto ayamin (kanakeitto) ja alpuka (avokado) mehun makuun ja kyllä niitä oli kaivattukin!

Levättyämme kunnolla oli seuraavana päivänä vuorossa kaupunkikierros. Ubud ei ole suuren suuri, mutta resortimme sijaitsi hieman syrjässä joten matka Ubudin pääkadulle Monkey forest tielle kesti noin 15 minuuttia. Matka ei ollut pitkän pitkä, mutta tiet olivat kapeita ruuhkaisia ja mutkaisia (kuten koko Balilla) ja lyhytkin matka kesti tovin kulkea.

Pyysimme kuskia jättämään meidät Ubudin kuninkaallisen palatsin luokse, mistä päätimme kävellä Monkey forest puistoon. Kuninkaan palatsi ei ollut iso, ja muistutti paljolti matkan varrelta tuttuja hindutemppeitä. Balihan on hinduvaltainen saari, toisin kuin suurin osa muusta Indonesiasta on muslimivaltaista. Tämä tekee saaren ilmapiirille paljonkin, ja mahdollistaa alkoholin vapaan myynnin ja paljastavan pukeutumisen ("drunken bikini scene").



Ubud king palace.

Monkey forest street.

Palatsi oli nopeasti käyty ja siirryimme kadulle pällistelemään kauppoja ja gallerioita. Ubud on kuuluisa käsitöistään ja niitä oli myynnissä runsaasti. Meillä oli kuitenkin vielä matkaa edessä 3 viikkoa, joten ostokset saisivat odottaa myöhempään. Nautimme nopean lounaan ja suuntasimme katsomaan apinoita. Ja niitä puistossa riitti. Turisteille myytiin banaaneja sisäänkäynnin ulkopuolella, ja apinat olivat siitä varsin tietoisia. Heti kun ne hoksasivat turistin banaanien kanssa ne hyökkäsivät laumana tavoittelemaan banaaneja. Ja hetkessä turisti oli apinoiden peittämänä. Jätin banaanit väliin ja tyydyin kuvaamaan veitikoita. Puistossa oli myös hindutemppeli, ja sain ensimmäisen kosketukseni temppelietikettiin. Lahjoitusta vastaan lainaksi sai sarongin, joka kiedottiin vyötärölle ja sidottiin vielä keltaisella nauhalla. Tietysti pukeutumisen pitää olla maltillinen muutenkin. Temppeli oli mielenkiintoinen ja varsinkin patsaat vaikuttavia. Harmikseni vaan en tiedä hindulaisuudesta juuri mitään. Huomattavasti vähemmän kuin buddhalaisuudesta, joten patsaat jäivät aikalailla mysteereiksi.

Monkey forest.

Monkey temple.

Temppelin jälkeen poistuimme puistosta ja suuntasimme tutustumaan hotellin altaaseen. Ihanan rauhallista loikoilla altaan äärellä keskellä riisipeltoja. Illalla löysin uuden Indonesia suosikin, paikallisen roseviinin. Koska Bali on hindulainen niin heillä on tietysti useita omia viinimerkkejäkin. Viinin ostaminen muualla Indonesiassa oli aikaisemmalla matkalla ollut hieman haasteellista, mutta Balilla virsi oli toinen. Nyt tiedetään mitä blondi veisi Kiinaan.

Rice field swimming.

Seuraava päivä olikin jo viimeinen kokonainen päivä Ubudissa ja se päätettiin viettää kiertämällä saaren keskiosan nähtävyyksiä. Ystävämme jotka olivat lomalla Kutalla tulivat aamulla autolla sieltä ja niin aloitimme kierroksemme. Ja ensimmäisenä kohteena oli Goa Gajah, elefanttiluola. Nähtävyys oli itse luola, mutta luolan edutalla oli myös muita raunioita ja muinainen kylpyallas. Hieman etäämmällä oli vielä Buddhan patsas. Itse luola ei ollut kummoinenkaan, mutta ympäristö oli kaunis.

Goa Gajah.

Seuraava nähtävyys oli muinainen Gunung kawi temppeli. Temppeli oli kaiverrettu kallioon ja kuin suoraan Indian Jones elokuvasta. Mieleenpainuvan temppelin lisäksi näkymät olivat loistavat. Gunung kawiin laskeuduttiin laakson pohjalle, ja portaiden yläpäässä oli upeat riisipelto näkymät.

Gunung kawi.


Vuorossa ohjelmassa oli seuraavaksi Tegalalan riisiterassit, mutta Gunung kawin jälkeen näköalapaikan näkymä ei oikein onnistunut vaikuttamaan. Mutta toisaalta riisiterassit olivat matkan varrella, kun suuntasimme kohti Batur-vuorta ja -järveä. Vuorelle ei päässyt autolla, mutta ihailimme vuorta ja maisemaa viereiseltä Kintamani vuorelta.

Tegalalan rice terrace view.

Tähän asti olimme saaneet ihailla nähtävyyksiä kaikessa rauhassa, mutta Kintamani oli selvästikin muidenkin matkaohjelmassa. Ja sen tiesivät myös paikalliset myyjät. Myyjien ahdisteluun kyllästyneinä lähdimme etsimään ruokapaikkaa lähempää seuraavaa ja viimeistä kohdettamme, Balin suurinta hindutemppeliä Besakihaa.

Mount Batur from Kintamani.

Balilaiset kutsuvat temppeliä äiti-temppeliksi ja se on suosittu nähtävyys turistien keskuudessa. Täytimme vatsamme paikallisessa kuppilassa, ja taas kerran ruoka oli halpaa ja herkullista. Voi miksei Kiinassa voi olla samoin? Indonesiassa en ole toistaiseksi puljusta huolimatta onnistunut saamaan ikinä mitään karsean makuista moskaa ruuaksi. Toisin on Kiinassa, täällä täytyy tietää mihin mennä saadakseen herkullista sapuskaa.

Kun saavuimme temppelille alkoi satamaan, ja ensi töiksemme jouduimme neuvottelemaan sateenvarjojen vuokraamisesta. Tämän jälkeen vuorossa oli neuvottelut sarongien hinnasta, jonka jälkeen meille ilmoitettiin että myös opas olisi pakollinen. Tämä alkoi jo hieman ketuttamaan, ja ärsyyntyneenä ilmoitin etten kyllä halua maksaa siitä että joku pulisisi minulle huonolla englannilla seuraavan tunnin ajan. Opas oli kuitenkin pakko ottaa, ja vielä enemmän ärsyyntyneenä lähdimme kiertämään temppeliä. Temppeli oli ihan ok, mutta jotenkin koko operaatio sisäänpääsemiseksi oli vienyt maun tästä nähtävyydestä. Lisäksi käveltyämme noin kilsan pituisen kauppakujan temppelille havaitsimme, että temppelin vieressä olisi ollut parkkipaikka. Koko kuvio alkoi ärsyttämään.

Besakih mother temple.

Uima-allas ja viini sai mielialan kuitenkin kohoamaan, ja asia pitää kääntää niin että ihmiset ovat köyhiä, ja vaikka raha mikä temppelissä käyntiin meni tuntuu kohtuuttomalta verrattuna maan hintasoon, niin ei auta muu kuin ajatella että se menee tarpeeseen (parasta olisi prkl).

Mutta loppuaika kului resortissa löhöten ja seuraavana päivänä edessä oli lento Yogyakartaan. Olimme hankkineet sisäisen liikenteen liput saapuessamme Balille, mutta Indonesiassa matkustaessa tulee muistaa vahvistaa liput 24 tunnin sisällä ennen lähtöä. Muutoin voi olla että jää kelkasta. Lisäksi lentoihin tulee usein muutoksia, joten liian joustamaton ei saa aikataulun kanssa olla. Usein lippuja kuitenkin saa, jollei samalle päivälle niin ainakin parin päivän sisään lähtevälle lennolle, ja lippujen hinnat eivät päätä huimaa. Mutta tulee myös huomata että jollain yhtiöillä matkatavaramääräykset vaihtelevat ja maksimipaino tavaroille saattaa olla vain 10 kg. Toisaalta ylipainomaksu ei taas yleensä ole kummoinenkaan (siitäs sait Finnair). Meidän lipumme oli vahvistettu ja lentokin lähti ajallaan. Edessä oli neljä päivää Jaavan saaren sisäosassa sijaitsevassa Yogyakartassa.

Loman alku

Pääsin kuin pääsinkin takaisin Shanghaihin. Kuumeen ollessa taas yli 39 astetta alkoi huolestuttamaan kenttien, ja varsinkin Hong Kongin lämpökamerat. Enpä kyllä tiedä kuinka ne toimivat, ja ovatko mitenkin herkkiä ja tarkkoja, mutta kuume olisi saatava alas. Eikä kurkkua repivä jatkuva liamyskäkään ollut niin miellyttävä ettei siitä olisi luopunut. Sain ajan lääkärille. Aikataulu viimeiselle päivälle oli kuitenkin armoton. Ennen lääkärille menoa oli hommattava ja astettava esille uuden vuoden lahjat vuokra-emännälle ja ayille. Koska tulin olemaan melkein seuraavan kuukauden poissa oli jääkaappi tyhjennettävä, sähkölaitteet otettava pois päältä, pakattava, varaukset tulostettava ja käytävä kangasmarkkinoilla noutamassa valmiit vaatteet. Olo ei oikeastaan ollut kauhean tuskainen yskänkohtauksia lukuunottamatta, mutta maailma vaikutti liikkuvan hidastetusti. Ja minä vielä sitäkin hitaammin. Hyvä kun pystyin muistamaan nimeni. Totesin että paras ottaa mukaan pitkähihnainen laukku, jota voisi pitää ristissä olan yli ja mahdollisimman vähän rahaa. Näin tappiot jos nyt jotain sattuisin sekavuuspäissäni johonkin jättämään olisivat pienet.

Ensimmäinen kauppa ja lääkärissä käynti menivät hyvin. Nukuin taksissa ja kuski herätteli sairaalan edessä. Lääkäri blondi dialogi:

L: Ok...now you have to stay at home and try to sleep. You have to get that fever down.
B: Ok...I can go home now and get some sleep (no valkoinen vale, kotiinmeno oli vielä kaukana ja nukkuminen vielä sitäkin kauempana) but tomorrow I have a flight to Hong Kong.
L: Ok...I see, well it is not a problem as long as you stay near good hospitals, if fever gets any worse. How long are you going to stay in Hong Kong?
B: Ummm...two days, but I can rest there, I have nothing to do there...
L: Ok...where are you then going after that?
B: Ummm...Indonesia...but it is Bali! I think it is not a problem.
L: Ok...there is medicines available in Bali, so it should be ok...how about after that?
B: Ummm...West-Timor...
L: Ok...I will give you all the medicines with you, you take first ones right away and then again when you get home. Got that?
B: Ummm?

Sammahdin taas taksissa ja kun pääsin kangasmarkkinoille maailma keikkui iloisesti ja paleli pirusti. Lääkkeet eivät olleet auttaneet ainakaan heti. Kolme tuntia myöhemmin en arvatenkaan ollut paremmassa kunnossa mutta olin valmis luovuttamaan. Mitään ei oltu vielä pakattu eikä tulostettu ja matkan alkuun oli 14 tuntia. Tärisin taksissa ja koitin keskittyä positiivisiin asioihin, kuten siihen että koska Indonesiassa on lämpimämpi ei kuume tuntuisi siellä niin pahalta.

Jonkinlaisessa koomassa sain loputkin asiat järjestettyä, ja sysäsin ennen sänkyyn kaatumista kaikki tärkeät matkadokut (passit, lentoliput, rahat, luottokortit) matkakumppanilleni, ihan vain varmuuden vuoksi.

Aamulla olo oli parempi. Ehkä lääkkeet sittenkin tehosivat. Pumppasin itseni täyteen kuumetta madaltavaa lääkettä ja eikun lentoon. Yskä oli karmea, mutta toisaalta puuduttava kurkkusuihke teki siitä vähemmän kivuliaan. Jopa nieleminen onnistui jo ilman irvistystä. Lento lähti ajallaan ja sujui viimeistä 40 minuuttia lukuunottamatta ok. Noh, älkää kysykö 200 muulta matkustajalta, jotka joutuivat kuuntelemaan yskimistä. Viimeinen 40 minuuttia meni hammasta purren ja kaikkia mahdollisia paineentasaamistekniikoita kokeillen. Kipu korvissa ja poskionteloissa oli aika kova kaikkien käytävien ollessa niin turvoksissa, ettei paine päässyt tasaantumaan. Juuri kun ajattelin että kohta jokin kyllä ratkeaa, niin laskeuduimme. Korvat olivat iloisesti edelleen kipeät, ja lisäksi niin lukossa että äänet kuuluivat kuin olisi tulpat korvissa. Vau. Tämän jälkeen kahden päivän Hong Kongin visiitti meni seuraavasti:

- Unta 5 tuntia.
- Illallinen ja drinksuja Ned Kellyssä.
- Unta 16 tuntia.
- Illallinen intialaisessa.
- Unta 14 tuntia.

Joo, kyllä Hong Kong vaan on hieno kaupunki. Mutta eipä sinä mitään, kun Balin kone lähti kohti Denpasaria maanantai aamuna niin kyydissä oli hieman nuhainen ja yskäinen, mutta hyväntuulinen blondi.

Kaohsiung

Taipei jäi seuraavana päivänä taakse ja hyppäsimme (no oikeastaan matkalaukkujen kanssa ei paljoa hypitä, mutta siis laahustimme laukkuja raahaten) HSR (High speed railway) junan kyytiin ja suuntasimme Kaohsiungiin. Kaohsiung on Taiwanin toiseksi suurin kaupunki ja sijaitsee saaren etelä kärjessä. Keli oli edelleen upea kun 1,5 tuntia myöhemmin hyppäsimme (=laahustimme laukkuja raahaten) junasta ja nappasimme (siis etsimme laukkuja raahaten) taksin hotellille.

Samalla tavalla kuin Taipei 101 on Taipein maamerkki, on Tuntex sky tower Kaohsiung maamerkki. Ja myös ensimmäinen nähtävyys. Tornista pystyi näkemään kaupungin lisäksi kaupungin edustalla olevan Cijin saaren.

Harbour and Cijin.



Kaohsiung.

Tuntex inside.

City and Tuntex.

Tornin näköalakerros on ylin 85 krs. ja torni on kokonaisuudessaan 347,5 metriä korkea. Torni sijaitsee sataman kyljessä vastapäätä Cijin saarta, ja on nähtävissä mistä tahansa Kaohsiungissa. Tornin jälkeen tutustuin keskuspuistoon ja sen ympäristöön. Kaohsiungissa on varsin toimiva metroverkosto (noh, kaksi linjaa), ja metrolla pääsee mm. keskuspuistoon, jonka ympärillä on ostoskeskuksia, hotelleja ja ravintoloita.

Central park.

Aivan kuten Taipeillakin, on Kaohsiungillakin oma maailmanpyöränsä, Hello Kitty maailmanpyörä. Maailmanpyörä sijaitsee Dream mall ostoskeskuksen katolla sijaitsevassa pienessä huvipuistossa. Ostoskeskus sinällään on valtava ja täynnä länsimaalaisia merkkiliikkeitä. Niin kuin Taipeissakin, myös täältä löytyy food court, joka tarjoaa enemmän paikallisia ja varsin kiinalaisen oloisia herkkuja.

Hello Kitty!

Dream mall amusement park.

Illalla käytiin kiertelemässä yöruokakatuja, mutta menut näyttivät niin koukeroisilta, ja ruuat vierailta että päädyimme syömään ravintolaan. Täällä englannilla ei enää pärjännyt laisinkaan niin hyvin kuin Taipeissa.

Seuraavana aamuna väsytti ja kurkku oli kipeä. Mutta edessä oli aktiivinen nähtävyyspäivä. Metrolla pohjoiseen ja etsimään Lootuspuistoa. Ja jonkin aikaa puistoa saikin etsiä. Kartassa puisto näytti olevan aivan aseman vieressä, mutta asemalta puistoon ei varsinaisesti ollut näköyhteyttä, ja kun astui ulos pienille kujille sai niillä pyöriä tovin. Lopulta näin kyltin joka opasti Zuoying kungfutselaiseen temppeliin.

Löysin temppelin ja kiersin aitaa pitkin sisäänkäynnille. Hetken pälyilin portilla ympärilleni, mutta koska kukaan ei näyttänyt kiinnostuvan minusta livahdin sisään. Sissäänpääsymaksua temppeliin ei ollut. Eikä temppeli selvästikään ollut turistirysä. Eipä sikseen että kaohsiungissa paljon turisteja kävisikään. Temppeli oli autio, hiljainen, rauhallinen ja kaunis lämpimässä auringon paisteessa.

Zuoying confucian temple.

Meditointi täytyi kuitenkin jättää väliin, sillä temppelin ulkopuolella avautui näkymä lootusjärvelle. Ja järvi ei ollut aivan pieni. Joten tassua toisen eteen.

Kävelytie kulki järven rantaa pitkin ja sitä seuraten saattoi ihailla koristeellisia rakennuksia ja patsaita järven rannalla. Seuraava varsinainen stoppi oli kevät ja syksy pagodat järven toisella laidalla. Sanotaan että tuo hyvää onnea mennä sisään lohikäärmeen suusta ja tulla ulos tiikerin suusta. Sisäänpääsymaksu on naamioitu lahjoituksen muotoon ja se tulee maksaa lohikäärmeen sisällä.

Spring and autumn pagodas.

Inside of the dragon.

Zuoying lotus pond.

Pagodat olivat koristeellisia ja näkymät ylhäältä olivat lahjoituksen arvoiset. Ja hyvää onnea alettiin kaipaamaan, sillä kiivettyäni toiseen pagodaan keuhkot olivat tulessa ja köhin matkan alas. Olo alkoi olla väsynyt ja kurja ja päätin lähteä etsimään metroasemaa. Sama tarina toistui kuin tullessakin. Vaikka aseman piti olla lähellä puistoa meni sinne kävelemiseen yli puoli tuntia. Asema kuitenkin löytyi ja suunnistin väsyneenä takaisin hotellille. Lohikäärme ja tiikeri eivät olleet tuoneet tarpeeksi onnea, ja olin selvästikin tulossa kipeäksi. Noh, sehän alkaakin jo olla lomatraditio...

Nukuin noin 14 tuntia ja totesin että se auttoi laskemaan kuumetta sen verran että jaksoin lähteä viimeisen päivän kietrrokselle. Apteekkeja ei ollut mailla eikä halmeilla, joten luotin c-vitamiiniin ja kuumaan teehen.

Mutta päivän ohjelmassa oli ehkä jännittävin nähtävyyksistä eli retki Cijin saarelle. Saari toimii paikallisten retkikohteena, joten sinne on hyvät kulkuyhteydet. Lautta saarelle lähti Gushan laiturista noin 10 minuutin välein. Matka kesti noin kymmenen minuuttia. Mukaan olisi voinut ottaa skootterin tai pyörän.

Cijin ferry.

Saarella oli runsaasti nähtävää. Ensimmäisenä lautasta tulevaa vierasta tervehtii Tianhou temppeli. Kun katua jatkaa eteenpäin voi käydä nauttimassa lounasta kadun varren kalaravintoloissa. Merenelävät ovat saaren erikoisuus ja niitä oli tarjolla tien molemmin puolin runsaasti. Koska blondi antaa kuitenkin kaikkien kalojen uida rauhassa, niin jätin lounaan väliin ja jatkoin matkaa rannalle.

Tianhou pagoda.

Tianhou temple.

Seafood.

Cijin beach.


Ranta on paikallisten keskuudessa suosittu piknik-kohde. Periaatteessa meressä ei suositella uimista (aallot ovat kovat, eikä vesi ole kovin puhdasta), mutta paikalliset tuntuivat nauttivan rannan koko tarjonnasta ja monet kävivät kastautumassa. Ranta oli kaunis, mutta uimaan ei tehnyt mieli. Mutta minne teki mieli oli ylös.

Kunto ei ollut paras mahdollinen, mutta päätin sydänkohtauksenkin uhalla lähteä kiipeämään Chihoun linnoitukseen. Linnoitus oli ollut osa Taiwanin rannikkopuolustusta sen jälkeen kun Kiinan hallitus pakeni Taiwanille.

Chihou battery.

Nykyisin linnoituksen aktiivipäivät ovat kuitenkin historiaa, ja se palvelee turistien retkikohteena. Linnoituksen vieressä toinen turistikohde oli Chihoun majakka. Ja blondihan ei olisi blondi jos tekisi asiat helpoksi. Sen sijaan että olisin luottanut naisen vaistooni ja jatkanut kukkulan huipulla olevaa polkua pitkin majakalle kiipesin alas ja takaisin ylös kukkulan toista reunaa. Yskälle ei meinannut tulla loppua kun pääsin ylös ja silmissä pyöri, mutta olinpa päässyt ylös. Mutta siihen se ilo sitten loppuikin. Majakka oli mennyt kiinni klo 16 ja se puolisen tuntia minkä olin käyttänyt kiipeilyyn alas ja ylös oli aiheuttanut sen että kello oli viisi minuuttia yli. Pa...hus. Ja siis kun pääsin ylös päädyin sen polun päähän joka olisi tullut suoraan linnoituksesta. Mutta tulipa irroitettua limaa keuhkoista olan takaa.

Chihou lighthouse.

Totesin että on aika palata isommalle saarelle ja lähdin kohti lauttaterminaalia. En kuitenkaan vielä ollut aivan valmis luovuttamaan. Otin taksin kaupunkia halkovan joen suulle, ja varasin itseni love boat risteilylle. Rrromanttista eikö?

Paitsi että oli aivan yhtä yksin kuin vieressäni istuva katolialainen nunna. Noh, eikun kamera räpsymään. 20 minuutin risteily joella on mainostettu nähtävyys, ja erityisesti joen varren yövalaistusta oli kehuttu. Aurinko oli jo laskenut, joten valot olivat syttymässä kun risteilymme alkoi.

Love pier.

Love river by night.

Love boats.

Oli se ihan kaunista, ja näköalojen lisäksi risteily antoi hyvän kuvan joen varren ravintola tarjonnasta. Jos olo olisi ollut yhtään kaksisempi niin olisin jatkanut iltaa rannan suuntaan, mutta jäseniä särki ja ajatukset kulkivat mielenkiintoisen sekavasti. Seuraavana aamuna oli kuitenkin edessä junamatka takaisin Taipeihin ja lento Shanghaihin, jossa olisi yksi päivä aikaa pakata yli kolmen viikon Indonesian reissua varten.