Hyvää Uutta Vuotta 2007!
Happy New Year 2007!
31.12.06
UV 2007
Taiwanin maanjäristyksen jälkeen on Shanghaissa ollut mahdotonta päästä Kaakkois-Aasian ulkopuolisille sivustoille netissä. Mm. erään blondin sähkoposti ei ole Kiinasta käsin toiminut. Joten aika pakata laukut, hypätä junaan ja häippästä lepuuttamaan hermoja Hangzhouhun, kiinalaisten "maan päälliseen paratiisiin".
30.12.06
Joulu on ohi
Lemmikkieläimen kuollessa suru, viha ja syyllisyyden tunto taistelevat ykköspaikasta omistajan mielessä.
Olisiko eläin pitänyt viedä aikaisemmin lääkäriin? Miksi en huomannut aikaisemmin että se oli todella kipeä? Olisiko pitänyt lopettaa eläin aikaisemmin? Olisiko Miska hengissä jos olisimme jääneet Suomeen? Kuoliko Miska sen takia että muutimme Shanghaihin? Oliko Miska ikinä onnellinen Shanghaissa? Oliko Miska ikinä onnellinen minun kanssani?
Lemmikin ollessa kyseessä ei diagnooseja ole helppo tehdä (Kiinassa vielä vaikeampi), ja omistajan on tehtävä päätökset usein arvausten perusteella. Koska lemmikkieläinten elämä ja kuolema on omistajan vastuulla, on tuska tietyllä tavalla käsittämättömämpää kuin läheisen kuollessa.
Onneksi meillä oli mahdollisuus käyttää Miskaa Shanghaissa tasokkaalla eläinlääkäriasemalla. Kaikesta huolimatta olen todella tyytyväinen sieltä saamaani apuun. Myös ystäväni lähellä ja kaukaa ovat olleet loistavana tukena ja piristyksenä. Kiitos teille.
Opitut tavat kuitenkin pysyvät vielä pitkään, ja kaikkia itkuja ei ole vielä itketty. Matkoja suunnitellessa ajatuksissani varmistan edelleen, että Miskalle löytyy hoitaja. Avaan ulko-oven edelleen varovasti ja suljen nopeasti. Huomautan edelleen vieraille, että vessan ovi on pidettävä auki. Nukun edelleen jalat peiton toisessa reunassa.
Mutta Miska ei enää koskaan juokse iloisena ovelle tervehtimään tulijaa. Vessasta ei enää kuulu kuopimisen ääniä. Pehmoinen ja pörröinen karvakerä ei enää kehrää sängylläni. Miskaa ei enää ole. Ja sitä on vieläkin vaikea ymmärtää.
Tuhkien loppusijoituspaikan valinta on vielä työnalla. Miskan tavarat lahjoitin paikalliselle expattien vetämälle eläinsuojeyhdistykselle. Tuokoon ne nyt iloa ja onnea toisille hylätyille kisuille, jotka toivottavasti joku päivä löytävät yhtä rakastavan perheen kuin Miskalla oli.
Olen sinut tehdyn päätöksen kanssa. Päätös olisi ollut vaikea tehdä päivääkään aikaisemmin. Toisaalta sitä ei tehty hetkeäkään liian aikaisin. Pikemminkin yhden yön liian myöhään. Olen onnellinen jokaisesta hetkestä, jonka sain Miskan kanssa olla. Se ei ollut onnellinen enää viimeisinä päivinä, mutta toivon että se joskus oli sitä ollut.
Olisiko eläin pitänyt viedä aikaisemmin lääkäriin? Miksi en huomannut aikaisemmin että se oli todella kipeä? Olisiko pitänyt lopettaa eläin aikaisemmin? Olisiko Miska hengissä jos olisimme jääneet Suomeen? Kuoliko Miska sen takia että muutimme Shanghaihin? Oliko Miska ikinä onnellinen Shanghaissa? Oliko Miska ikinä onnellinen minun kanssani?
Lemmikin ollessa kyseessä ei diagnooseja ole helppo tehdä (Kiinassa vielä vaikeampi), ja omistajan on tehtävä päätökset usein arvausten perusteella. Koska lemmikkieläinten elämä ja kuolema on omistajan vastuulla, on tuska tietyllä tavalla käsittämättömämpää kuin läheisen kuollessa.
Onneksi meillä oli mahdollisuus käyttää Miskaa Shanghaissa tasokkaalla eläinlääkäriasemalla. Kaikesta huolimatta olen todella tyytyväinen sieltä saamaani apuun. Myös ystäväni lähellä ja kaukaa ovat olleet loistavana tukena ja piristyksenä. Kiitos teille.
Opitut tavat kuitenkin pysyvät vielä pitkään, ja kaikkia itkuja ei ole vielä itketty. Matkoja suunnitellessa ajatuksissani varmistan edelleen, että Miskalle löytyy hoitaja. Avaan ulko-oven edelleen varovasti ja suljen nopeasti. Huomautan edelleen vieraille, että vessan ovi on pidettävä auki. Nukun edelleen jalat peiton toisessa reunassa.
Mutta Miska ei enää koskaan juokse iloisena ovelle tervehtimään tulijaa. Vessasta ei enää kuulu kuopimisen ääniä. Pehmoinen ja pörröinen karvakerä ei enää kehrää sängylläni. Miskaa ei enää ole. Ja sitä on vieläkin vaikea ymmärtää.
Tuhkien loppusijoituspaikan valinta on vielä työnalla. Miskan tavarat lahjoitin paikalliselle expattien vetämälle eläinsuojeyhdistykselle. Tuokoon ne nyt iloa ja onnea toisille hylätyille kisuille, jotka toivottavasti joku päivä löytävät yhtä rakastavan perheen kuin Miskalla oli.
Olen sinut tehdyn päätöksen kanssa. Päätös olisi ollut vaikea tehdä päivääkään aikaisemmin. Toisaalta sitä ei tehty hetkeäkään liian aikaisin. Pikemminkin yhden yön liian myöhään. Olen onnellinen jokaisesta hetkestä, jonka sain Miskan kanssa olla. Se ei ollut onnellinen enää viimeisinä päivinä, mutta toivon että se joskus oli sitä ollut.
27.12.06
Kuolema Shanghaissa
Keskiviikko illasta perjantai aamuun aika kului hitaasti. Miska rimpuili vastaan, kun sitä pakkojuotettiin- ja syötettiin. Olin onnellinen, että olin saanut kissan kotiin. Samalla olin pelokas, että se ei parane. Miskan kunto ei kohentunut, ja hoito kävi raskaammaksi sen hengityksen vaikeutuessa entisestään.
Joka paikassa oli papereita, joilla pyyhin Miskan suuta ja turkkia kun syötimme sitä. Kissan kuolaa ja oksennusta oli lattialla ja vaatteilla. Jokainen joka on hoitanut kuolemansairasta ihmistä tai eläintä tietää, ettei silloin voi antaa periksi paljoakaan omille tunneille. Itketti, pelotti ja suututti. Mutta Miskan kanssa oli oltava reipas, ja puhua sille rauhoittavasti.
Miskan ruokkimiseen meni välillä melkein puoli tuntia. Vettä piti ruiskuttaa suuhun varovasti, ja Miska kieltäytyi ajoittain nielemästä, joten juottamista oli jatkettava kunnes oli varmaa, että kissa oli niellyt edes vähän vettä. Pyyhitään enin neste kissan suulta, turkilta, vaatteilta ja lattialta. Avataan käärö, ja silitellään hoipertelevaa kissaa, joka rojahtaa lattialle läähättämään. Puolen tunnin päästä taas keräämään lääkkeitä, avaamaan vitamiinituubi, täyttämään ruisku. Telkku. Kissan hoito. Suihku. Kissan hoito. Ruokaa. Kissan hoito. Unta. Kissan hoito. 38 tuntia itkua, ja tunnittaista itsensä keräämistä.
Perjantai (22.12.) aamu tuli, ja Miska oli alkanut hengittämään suun kautta. Hengitys oli entistä tiheämpää ja kova äänisempää. Miska ei enää kehrännyt. Se vaihtoi levottomana asentoaan. Kun otin sen syliin ruokintaa varten se tuijotti pelokkaana suoraan silmiini. Lääkitys ei ollut tehonnut. Kun en ollut Miskan kanssa, olin väsynyt ja itkin jatkuvasti. Halusin nähdä Miskan koko ajan, halusin kuulla, että se hengittää vielä. Toivoin, että kun katson sitä seuraavan kerran olisi hengitys jo kevyempää, ja se olisi virkeämpi. Mutta Miska ei enää jaksanut edes kävellä. Istuin sen vieressä, kun se koitti nousta syliini, mutta rojahti läähähtäen kyljelleen. Se kurotti tassulla, ja onnistui saamaan tassun syliini. Itkien silittelin Miskaa. Olisin halunnut ottaa sen syliin ja halata, mutta pelkäsin että vaikeuttaisin sen hengitystä.
Minulta kysyttiin kuinka kauan olisin valmis jatkamaan Miskan intensiivistä kotihoitoa. Sanoin että ainakin kuukauden, jos vain olisi olemassa pienikin toivo, että se paranee. Ei väliä vaikken pystyisikään nukkumaan yhtäjaksoisesti tuntia pitempään, jos vain Miska paranisi.
Menimme lääkäriin toisen kerran. Miskan paino oli noussut, mikä oli hyvä uutinen. Se ei enää ollut aliravittu, eikä kärsinyt nestehukasta. Hengityksen huononeminen johtui kuulema keuhkoihin kertyneestä nesteestä. Sydäntä ei pystynyt vieläkään kuuntelemaan. Koska lääkitys ei tehonnut, olisi seuraavaksi otettava näyte keuhkojen limasta, ja mahdollisesti myös luuydinnäyte, jotta sairaus saataisiin määriteltyä. Näytteitä ei pystyttäisi analysoimaan Kiinassa, vaan ne olisi lähetettävä Hong Kongiin tai Englantiin. Ennen joulua se olisi mahdotonta, sillä näytteet saapuisivat laboratorioihin suunnuntaina, jouluaattona. Ketään ei ole silloin töissä, muualla kuin Kiinassa. Kiinasta ei taas löydy luotettavaa laboratoriota. Tehtiin siis uusinta niistä testeistä mitä voi analysoida paikan päällä, ja ensi viikolla lähetettäisiin näytteet Hong Kongiin.
Otettiin verinäyte, ja jäimme odottamaan. Puolen tunnin päästä lääkäri tuli paikalle ja ilmoitti, että heidän laitteissaan on jotain ongelmia, ja näyte joudutaan lähettämään toiselle asemalla. Voisimme noutaa Miskan kolmelta. Hän antaisi ilmateitä avaavan ruiskeen. Meidän olisi parasta varautua tekemään päätös perustuen arvailuihin, ja Miskan elämänlaatuun. Sain nyyhkytyksen lomasta soperrettua, että jos valkosoluarvo on edelleen alhainen, olen valmis lopettamaan Miskan. Lähdin ulos asemalta ja seisoin kadulla itkien.
Kotona tuijotin lattialle olevaa kimmeltelevää leikkihiirtä. Miska ei ehkä koskaan enää leikkisi sillä. Itkin ja nukuin. Tuntui ettei tämä voi olla totta. Vain viisi päivää aikaisemmin Miska oli vielä kehrännyt ja leikkinyt.
Takaisin lääkäriasemalle. Tulokset olivat hyviä. Valkosoluarvo oli kohonnut, joten luuydinnäytettä ei toistaiseksi kannattaisi ottaa. Uusi havainto oli että styroksiinitaso näytti olevan reilusti joko ali tai yli rajojen. Jos arvo on kovin alhainen tai suuri, ei laite anna arvoa laisinkaan. Ja näin oli Miskan tapauksessa. Lääkäri selitti, että yleisintä kissoilla on kilpirauhasen yliaktiivisuus, jolloin kissat lopettavat syömisen ja juomisen, koska kilpirauhanen viestii aivoihin, että eläin on kylläinen. Tämä oli todennäköisin syy Miskan syömättömyyteen. Mutta, ongelma ei ole vakava, sillä se on hoidettavissa, ja kissat jotka saavat lääkitystä voivat elää normaalin elämän. Vahvaa alkulääkitystä ei kuitenkaan voida aloittaa ennen kuin Miskan kunto on parempi. Joulun jälkeen voidaan tehdä keuhkohuuhtelu, ja lähettää näyte Hong Kongiin, niin osataan antaa antibioottia, joka kukistaisi keuhkotaudin. Samalla voitaisiin lähettää verinäyte Englantiin, ja vahvistaa kilpirauhasen yliaktiivisuusdiagnoosi. Miskan voisi ottaa kotihoitoon, ja antaa nesteidenpoistolääkettä (poistaa nestettä keuhkoista) ja sydäntä vahvistavaa lääkettä (sydän ongelmien varalle). Hengitys olisi saatava paremmaksi, sillä kilpirauhaslääke aiheuttaa huimausta ja oksentelua, ja Miska on liian huonossa kunnossa kestääkseen sivuoireita.
Kun lähdimme asemalta uusien lääkkeiden kanssa olo oli sekava. Olin ottanut asemalle kameran mukaan, koska halusin Miskasta ja minusta vielä viimeisen kuvan. Kameraa ei oltu tarvittu. Väkisinkin mieleen hiipi pieni onnen tunne, että jotain on sittenkin tehtävissä. Kotiinpaluun iloa varjosti laatikosta kuuluva äänekäs rohina. Miskan hengitys oli entistä vaivalloisempaa. Se makasi kyljellään ja läähätti.
Käärin Miskan kotona huopaan antaakseni lääkkeet ja nesteitä. Se pyristeli aikansa. En saanut juurikaan nesteitä annettua, kun Miska alkoi huutamaan. Se sätki sylissäni puolelta toiselle, ja sen huuto muuttui kovaksi vinkunaksi. Miska ei pystynyt hengittämään. Paniikissa huusin sen nimeä, ja vapautin sen nopeasti kääreistä. Se jäi maahan makaamaan kyljelleen kuolan valuessa sen suusta. Hengitys oli käsittämättömän tiheää. Jäin lattialle makaamaan ja itkemään Miskan viereen. Pyyhin kuolaa ja silittelin sen turkkia. Pyysin sitä jaksamaan sen aikaa, että lääkkeet ehtisivät vaikuttaa. Minusta tuntui että en pystynyt itsekään hengittämään.
Illan aikana koitimme juottaa Miskaa uudelleen, mutta hengitys muuttui joka kerta niin tiheäksi etten uskaltanut jatkaa. Lääkkeet oli kuitenkin annettu. Soitin eläinlääkärille. Miska ei jaksanut enää nostaa päätään. Lääkäri kehotti antaa Miskan olla rauhassa, ja tuoda se vastaanotolle seuraavana aamuna. Asetuin Miskan viereen sängylle makaamaan. Juttelin sille sen elämästä, ja kuinka onnellinen olin ollut sen kanssa. Alkoi painajaismainen yö.
Viimeinen ilta yhdessä.
Nukahdin kuunnellen Miskan raskasta hengitystä. Muutamaa tuntia myöhemmin (klo 2) heräsin olohuoneesta kuuluvaan huutoon. Huudan paniikissa Miskan nimeä, ja kierähdän sängyltä tippuakseni lattialle. Nousen ylös yhä huutaen Miskaa, ja löydän sen läähättämästä makuuhuoneen ovelta. Se makaa omassa oksennuksessaan. Se on liian väsynyt nousemaan, kaikki energia menee hengittämiseen. Itken ja putsaan Miskan turkkia. Se on aina ollut niin tarkaa siisteydestä, enkä halua sille nyt pahaa oloa. Nyt pelottaa eniten, että Miska kuolee kärsien. En pysty enää nukkumaan.
Nostan Miskan sängylle, ja suljen silmäni. Kuulen hengityksen. Kissa liikahtaa, avaan silmäni. Kello 2.37. Olisi jo aamu. Miska-pieni, jaksa vielä muutama tunti, jaksa. Suljen silmäni. Hengitys kovenee. Avaan silmäni, ja nousen istumaan. Uusi kohtaus? Kello 2.40. En kestä.
Seuraavat tunnit menevät kuunnellen, ja vilkuillen jatkuvasti kyljellään läähättävää kissaa. Ja vilkuillen kelloa. Aika menee todella hitaasti. Torkahdan hetkeksi. Herään kun Miska tippuu sängyltä lattialle. Sen on täytynyt koittaa hypätä. Huudan säikähdyksestä, ja Miska koittaa hypätä takaisin sängylle. Se raapii itsensä sängylle, ja katsoo minuun ja lähtee tulemaan luokseni. Niin kuin aina kun se on hypännyt sängylle. Saan juuri kiinni Miskasta, kun se pysähtyy ja huutaa kovaa. Se alkaa heittelehtiä puolelta toiselle. Yhä katsoen minuun. Miska tippuu sängyltä ja koittaa ryömiä sängyn alle, ehdin ottaa kissasta kiinni ja se jää makaamaan sängyn viereen lattialle hengittäen kiivaasti. Sen suusta valuu kuolaa. Roikun puolittain sängyltä ja silitän sitä hiljaa. Miska on tukehtumassa, ja se ei ymmärrä miksen voi auttaa. Aina ennenkin se on saanut apua tulemalla luokseni. Tikut on poistettu tassuista, ja teipin palat hännästä. Miksi en siis auta nyt?
Odotan kissan hengityksen tasaantuvan edes vähän, jotta voisin nostaa sen sängylle. Mutta turhaan. Mieleeni on syöpynyt tuo Miskan apuapyytävä katse. Kello 4.20. Itken ja mietin. Uudet lääkket eivät tehoa. Miskan kunto on heikentynyt entisestään. Tulisi jo aamu! Nostan kissan sängylle, ja asetun taas sen viereen. Miska puskee vaisusti kättäni. Nyt en enää sulje silmiä. Toivon että Miska jaksaa aamuun asti. Halaan sitä hiljaa ja kerron rakastavani sitä tosi paljon.
Aamu valkenee lopulta (lauantai 23.12.). En tunne oloani väsyneeksi. Vain surulliseksi. Ennen lähtöä Miska makaa olohuoneen pöydän alla. Kuulen hengityksen makuuhuoneeseen asti. Taksiin ja asemalle.
Saavumme lääkärin kanssa samaan aikaan asemalle. Toivotan hyvää huomenta, ja lääkäri tuijottaa itkuisia silmiäni pahoillaan olevan näköisenä. Tutkimuspöydällä avaan häkin oven, mutta Miskan voimat eivät riitä ulos tulemiseen. Eikä minun voimat riitä kiskomaan sitä ulos häkistä. Eläinlääkäri irrottaa häkin katon. Samaan aikaan näen tärisevän tassun kurouttautuvan ulos häkistä, Miska astuu pois häkistä ja jää makaamaan pöydälle kyljellään.
Nostamme häkin pois ja lääkäri kuuntelee kissan keuhkoja. Ei hyvä. Kuten jo olin arvannutkin, Miska ei ollut reagoinut mihinkään lääkitykseen mitä sille annettiin, vaan sen kunto heikkeni edelleen todella nopeaan tahtiin. Tyypillistä kuulema sairaille yli 10-vuotiaille kissoille. Nyt on tehtävä päätös. Miskan elämää voidaan pitkittää tyhjentämällä sen keuhkot nesteestä, ja antamalla sille happea. Todella kipeä se tulee olemaan, eikä sitä voi enää aikoihin ottaa kotihoitoon. Kissoilla, joille keuhkojen tyhjennys on tehty, elinaika on tyypillisesti ollut viikoista kuukausiin. Miskan kunnon erityisen nopea heikentyminen saattaa myös viitata sydänvikaan, jolle ei ole paljoakaan tehtävissä.
Viimeisen kerran sylissä.
Lääkäri ilmoitti, ettei päätöstä tarvinnut tehdä heti. Voisimme miettiä muutaman tunnin rauhassa. Päätöstä ei tarvinnut miettiä hetkeäkään. Pyysin, että saisimme Miskan kanssa jäädä hetkeksi yksin. Otimme Miskasta kuvia, ja nostin sen syliin. Olin halunnut halata sitä jo monta päivää. Olin todella surullinen, mutta pystyin olemaan itkemättä. Päätös oli tehty jo yöllä, kun olin valvonut peläten että Miska tukehtuu. Pidän Miskaa sylissä hetken, pian se alkaa rimpuilemaan ja lasken sen pöydälle. Se makaa kyljellään läähättäen, kieli ulkona. Ainoa asento missä se enää jaksaa hengittää. Pyydän eläinlääkärin takaisin huoneeseen. Olemme valmiita.
Viimeinen kuva. Hyvästi Miska-pieni...
Lääkäri ajaa karvat vasemmasta tassusta. Siirrymme Miskan taakse ja silittelen sitä. Sanon hyvästit kultapienelle. Lääkäri työntää neulan tassuun. Laskeutuu välitön hiljaisuus. Miskan hengitys on lakannut. Ensimmäistä kertaa viiteen päivään Miska näyttää rauhalliselta omalta itseltään. Vasta nyt tajuan kuinka vaivalloista sen hengittäminen oli ollut, ja kuinka suuri ero oli ollut tuntemaani terveeseen (onnelliseen?) Miskaan. Olo on ihmeen rauhallinen, kun nostan Miskan velttoa ruumista pöydältä halatakseni sitä viimeisen kerran. Rakastin sitä tosi paljon.
Miska olisi maaliskuussa täyttänyt 12-vuotta (vrt. ihmisen ikä noin 65).
Palasimme tyhjän kantolaatikon kanssa tyhjään kotiin. En voinut muuta kuin itkeä.
Joka paikassa oli papereita, joilla pyyhin Miskan suuta ja turkkia kun syötimme sitä. Kissan kuolaa ja oksennusta oli lattialla ja vaatteilla. Jokainen joka on hoitanut kuolemansairasta ihmistä tai eläintä tietää, ettei silloin voi antaa periksi paljoakaan omille tunneille. Itketti, pelotti ja suututti. Mutta Miskan kanssa oli oltava reipas, ja puhua sille rauhoittavasti.
Miskan ruokkimiseen meni välillä melkein puoli tuntia. Vettä piti ruiskuttaa suuhun varovasti, ja Miska kieltäytyi ajoittain nielemästä, joten juottamista oli jatkettava kunnes oli varmaa, että kissa oli niellyt edes vähän vettä. Pyyhitään enin neste kissan suulta, turkilta, vaatteilta ja lattialta. Avataan käärö, ja silitellään hoipertelevaa kissaa, joka rojahtaa lattialle läähättämään. Puolen tunnin päästä taas keräämään lääkkeitä, avaamaan vitamiinituubi, täyttämään ruisku. Telkku. Kissan hoito. Suihku. Kissan hoito. Ruokaa. Kissan hoito. Unta. Kissan hoito. 38 tuntia itkua, ja tunnittaista itsensä keräämistä.
Perjantai (22.12.) aamu tuli, ja Miska oli alkanut hengittämään suun kautta. Hengitys oli entistä tiheämpää ja kova äänisempää. Miska ei enää kehrännyt. Se vaihtoi levottomana asentoaan. Kun otin sen syliin ruokintaa varten se tuijotti pelokkaana suoraan silmiini. Lääkitys ei ollut tehonnut. Kun en ollut Miskan kanssa, olin väsynyt ja itkin jatkuvasti. Halusin nähdä Miskan koko ajan, halusin kuulla, että se hengittää vielä. Toivoin, että kun katson sitä seuraavan kerran olisi hengitys jo kevyempää, ja se olisi virkeämpi. Mutta Miska ei enää jaksanut edes kävellä. Istuin sen vieressä, kun se koitti nousta syliini, mutta rojahti läähähtäen kyljelleen. Se kurotti tassulla, ja onnistui saamaan tassun syliini. Itkien silittelin Miskaa. Olisin halunnut ottaa sen syliin ja halata, mutta pelkäsin että vaikeuttaisin sen hengitystä.
Minulta kysyttiin kuinka kauan olisin valmis jatkamaan Miskan intensiivistä kotihoitoa. Sanoin että ainakin kuukauden, jos vain olisi olemassa pienikin toivo, että se paranee. Ei väliä vaikken pystyisikään nukkumaan yhtäjaksoisesti tuntia pitempään, jos vain Miska paranisi.
Menimme lääkäriin toisen kerran. Miskan paino oli noussut, mikä oli hyvä uutinen. Se ei enää ollut aliravittu, eikä kärsinyt nestehukasta. Hengityksen huononeminen johtui kuulema keuhkoihin kertyneestä nesteestä. Sydäntä ei pystynyt vieläkään kuuntelemaan. Koska lääkitys ei tehonnut, olisi seuraavaksi otettava näyte keuhkojen limasta, ja mahdollisesti myös luuydinnäyte, jotta sairaus saataisiin määriteltyä. Näytteitä ei pystyttäisi analysoimaan Kiinassa, vaan ne olisi lähetettävä Hong Kongiin tai Englantiin. Ennen joulua se olisi mahdotonta, sillä näytteet saapuisivat laboratorioihin suunnuntaina, jouluaattona. Ketään ei ole silloin töissä, muualla kuin Kiinassa. Kiinasta ei taas löydy luotettavaa laboratoriota. Tehtiin siis uusinta niistä testeistä mitä voi analysoida paikan päällä, ja ensi viikolla lähetettäisiin näytteet Hong Kongiin.
Otettiin verinäyte, ja jäimme odottamaan. Puolen tunnin päästä lääkäri tuli paikalle ja ilmoitti, että heidän laitteissaan on jotain ongelmia, ja näyte joudutaan lähettämään toiselle asemalla. Voisimme noutaa Miskan kolmelta. Hän antaisi ilmateitä avaavan ruiskeen. Meidän olisi parasta varautua tekemään päätös perustuen arvailuihin, ja Miskan elämänlaatuun. Sain nyyhkytyksen lomasta soperrettua, että jos valkosoluarvo on edelleen alhainen, olen valmis lopettamaan Miskan. Lähdin ulos asemalta ja seisoin kadulla itkien.
Kotona tuijotin lattialle olevaa kimmeltelevää leikkihiirtä. Miska ei ehkä koskaan enää leikkisi sillä. Itkin ja nukuin. Tuntui ettei tämä voi olla totta. Vain viisi päivää aikaisemmin Miska oli vielä kehrännyt ja leikkinyt.
Takaisin lääkäriasemalle. Tulokset olivat hyviä. Valkosoluarvo oli kohonnut, joten luuydinnäytettä ei toistaiseksi kannattaisi ottaa. Uusi havainto oli että styroksiinitaso näytti olevan reilusti joko ali tai yli rajojen. Jos arvo on kovin alhainen tai suuri, ei laite anna arvoa laisinkaan. Ja näin oli Miskan tapauksessa. Lääkäri selitti, että yleisintä kissoilla on kilpirauhasen yliaktiivisuus, jolloin kissat lopettavat syömisen ja juomisen, koska kilpirauhanen viestii aivoihin, että eläin on kylläinen. Tämä oli todennäköisin syy Miskan syömättömyyteen. Mutta, ongelma ei ole vakava, sillä se on hoidettavissa, ja kissat jotka saavat lääkitystä voivat elää normaalin elämän. Vahvaa alkulääkitystä ei kuitenkaan voida aloittaa ennen kuin Miskan kunto on parempi. Joulun jälkeen voidaan tehdä keuhkohuuhtelu, ja lähettää näyte Hong Kongiin, niin osataan antaa antibioottia, joka kukistaisi keuhkotaudin. Samalla voitaisiin lähettää verinäyte Englantiin, ja vahvistaa kilpirauhasen yliaktiivisuusdiagnoosi. Miskan voisi ottaa kotihoitoon, ja antaa nesteidenpoistolääkettä (poistaa nestettä keuhkoista) ja sydäntä vahvistavaa lääkettä (sydän ongelmien varalle). Hengitys olisi saatava paremmaksi, sillä kilpirauhaslääke aiheuttaa huimausta ja oksentelua, ja Miska on liian huonossa kunnossa kestääkseen sivuoireita.
Kun lähdimme asemalta uusien lääkkeiden kanssa olo oli sekava. Olin ottanut asemalle kameran mukaan, koska halusin Miskasta ja minusta vielä viimeisen kuvan. Kameraa ei oltu tarvittu. Väkisinkin mieleen hiipi pieni onnen tunne, että jotain on sittenkin tehtävissä. Kotiinpaluun iloa varjosti laatikosta kuuluva äänekäs rohina. Miskan hengitys oli entistä vaivalloisempaa. Se makasi kyljellään ja läähätti.
Käärin Miskan kotona huopaan antaakseni lääkkeet ja nesteitä. Se pyristeli aikansa. En saanut juurikaan nesteitä annettua, kun Miska alkoi huutamaan. Se sätki sylissäni puolelta toiselle, ja sen huuto muuttui kovaksi vinkunaksi. Miska ei pystynyt hengittämään. Paniikissa huusin sen nimeä, ja vapautin sen nopeasti kääreistä. Se jäi maahan makaamaan kyljelleen kuolan valuessa sen suusta. Hengitys oli käsittämättömän tiheää. Jäin lattialle makaamaan ja itkemään Miskan viereen. Pyyhin kuolaa ja silittelin sen turkkia. Pyysin sitä jaksamaan sen aikaa, että lääkkeet ehtisivät vaikuttaa. Minusta tuntui että en pystynyt itsekään hengittämään.
Illan aikana koitimme juottaa Miskaa uudelleen, mutta hengitys muuttui joka kerta niin tiheäksi etten uskaltanut jatkaa. Lääkkeet oli kuitenkin annettu. Soitin eläinlääkärille. Miska ei jaksanut enää nostaa päätään. Lääkäri kehotti antaa Miskan olla rauhassa, ja tuoda se vastaanotolle seuraavana aamuna. Asetuin Miskan viereen sängylle makaamaan. Juttelin sille sen elämästä, ja kuinka onnellinen olin ollut sen kanssa. Alkoi painajaismainen yö.
Viimeinen ilta yhdessä.
Nukahdin kuunnellen Miskan raskasta hengitystä. Muutamaa tuntia myöhemmin (klo 2) heräsin olohuoneesta kuuluvaan huutoon. Huudan paniikissa Miskan nimeä, ja kierähdän sängyltä tippuakseni lattialle. Nousen ylös yhä huutaen Miskaa, ja löydän sen läähättämästä makuuhuoneen ovelta. Se makaa omassa oksennuksessaan. Se on liian väsynyt nousemaan, kaikki energia menee hengittämiseen. Itken ja putsaan Miskan turkkia. Se on aina ollut niin tarkaa siisteydestä, enkä halua sille nyt pahaa oloa. Nyt pelottaa eniten, että Miska kuolee kärsien. En pysty enää nukkumaan.
Nostan Miskan sängylle, ja suljen silmäni. Kuulen hengityksen. Kissa liikahtaa, avaan silmäni. Kello 2.37. Olisi jo aamu. Miska-pieni, jaksa vielä muutama tunti, jaksa. Suljen silmäni. Hengitys kovenee. Avaan silmäni, ja nousen istumaan. Uusi kohtaus? Kello 2.40. En kestä.
Seuraavat tunnit menevät kuunnellen, ja vilkuillen jatkuvasti kyljellään läähättävää kissaa. Ja vilkuillen kelloa. Aika menee todella hitaasti. Torkahdan hetkeksi. Herään kun Miska tippuu sängyltä lattialle. Sen on täytynyt koittaa hypätä. Huudan säikähdyksestä, ja Miska koittaa hypätä takaisin sängylle. Se raapii itsensä sängylle, ja katsoo minuun ja lähtee tulemaan luokseni. Niin kuin aina kun se on hypännyt sängylle. Saan juuri kiinni Miskasta, kun se pysähtyy ja huutaa kovaa. Se alkaa heittelehtiä puolelta toiselle. Yhä katsoen minuun. Miska tippuu sängyltä ja koittaa ryömiä sängyn alle, ehdin ottaa kissasta kiinni ja se jää makaamaan sängyn viereen lattialle hengittäen kiivaasti. Sen suusta valuu kuolaa. Roikun puolittain sängyltä ja silitän sitä hiljaa. Miska on tukehtumassa, ja se ei ymmärrä miksen voi auttaa. Aina ennenkin se on saanut apua tulemalla luokseni. Tikut on poistettu tassuista, ja teipin palat hännästä. Miksi en siis auta nyt?
Odotan kissan hengityksen tasaantuvan edes vähän, jotta voisin nostaa sen sängylle. Mutta turhaan. Mieleeni on syöpynyt tuo Miskan apuapyytävä katse. Kello 4.20. Itken ja mietin. Uudet lääkket eivät tehoa. Miskan kunto on heikentynyt entisestään. Tulisi jo aamu! Nostan kissan sängylle, ja asetun taas sen viereen. Miska puskee vaisusti kättäni. Nyt en enää sulje silmiä. Toivon että Miska jaksaa aamuun asti. Halaan sitä hiljaa ja kerron rakastavani sitä tosi paljon.
Aamu valkenee lopulta (lauantai 23.12.). En tunne oloani väsyneeksi. Vain surulliseksi. Ennen lähtöä Miska makaa olohuoneen pöydän alla. Kuulen hengityksen makuuhuoneeseen asti. Taksiin ja asemalle.
Saavumme lääkärin kanssa samaan aikaan asemalle. Toivotan hyvää huomenta, ja lääkäri tuijottaa itkuisia silmiäni pahoillaan olevan näköisenä. Tutkimuspöydällä avaan häkin oven, mutta Miskan voimat eivät riitä ulos tulemiseen. Eikä minun voimat riitä kiskomaan sitä ulos häkistä. Eläinlääkäri irrottaa häkin katon. Samaan aikaan näen tärisevän tassun kurouttautuvan ulos häkistä, Miska astuu pois häkistä ja jää makaamaan pöydälle kyljellään.
Nostamme häkin pois ja lääkäri kuuntelee kissan keuhkoja. Ei hyvä. Kuten jo olin arvannutkin, Miska ei ollut reagoinut mihinkään lääkitykseen mitä sille annettiin, vaan sen kunto heikkeni edelleen todella nopeaan tahtiin. Tyypillistä kuulema sairaille yli 10-vuotiaille kissoille. Nyt on tehtävä päätös. Miskan elämää voidaan pitkittää tyhjentämällä sen keuhkot nesteestä, ja antamalla sille happea. Todella kipeä se tulee olemaan, eikä sitä voi enää aikoihin ottaa kotihoitoon. Kissoilla, joille keuhkojen tyhjennys on tehty, elinaika on tyypillisesti ollut viikoista kuukausiin. Miskan kunnon erityisen nopea heikentyminen saattaa myös viitata sydänvikaan, jolle ei ole paljoakaan tehtävissä.
Viimeisen kerran sylissä.
Lääkäri ilmoitti, ettei päätöstä tarvinnut tehdä heti. Voisimme miettiä muutaman tunnin rauhassa. Päätöstä ei tarvinnut miettiä hetkeäkään. Pyysin, että saisimme Miskan kanssa jäädä hetkeksi yksin. Otimme Miskasta kuvia, ja nostin sen syliin. Olin halunnut halata sitä jo monta päivää. Olin todella surullinen, mutta pystyin olemaan itkemättä. Päätös oli tehty jo yöllä, kun olin valvonut peläten että Miska tukehtuu. Pidän Miskaa sylissä hetken, pian se alkaa rimpuilemaan ja lasken sen pöydälle. Se makaa kyljellään läähättäen, kieli ulkona. Ainoa asento missä se enää jaksaa hengittää. Pyydän eläinlääkärin takaisin huoneeseen. Olemme valmiita.
Viimeinen kuva. Hyvästi Miska-pieni...
Lääkäri ajaa karvat vasemmasta tassusta. Siirrymme Miskan taakse ja silittelen sitä. Sanon hyvästit kultapienelle. Lääkäri työntää neulan tassuun. Laskeutuu välitön hiljaisuus. Miskan hengitys on lakannut. Ensimmäistä kertaa viiteen päivään Miska näyttää rauhalliselta omalta itseltään. Vasta nyt tajuan kuinka vaivalloista sen hengittäminen oli ollut, ja kuinka suuri ero oli ollut tuntemaani terveeseen (onnelliseen?) Miskaan. Olo on ihmeen rauhallinen, kun nostan Miskan velttoa ruumista pöydältä halatakseni sitä viimeisen kerran. Rakastin sitä tosi paljon.
Miska olisi maaliskuussa täyttänyt 12-vuotta (vrt. ihmisen ikä noin 65).
Palasimme tyhjän kantolaatikon kanssa tyhjään kotiin. En voinut muuta kuin itkeä.
26.12.06
Kissan elämä 2
Sen verra villiintynyt Miska oli vapaan kesänsä aikana, että aina se tuntui kaipaavan ulos. Olen kuitenkin Suomen lain kanssa siinä samaa mieltä, että lemmikkieläimiä ei kaupungissa saa pitää vapaana. Joten kotonaan Miskan oli tyytyminen katselemaan ohitse lentäviä lintuja ikkunoista. Se oli Miskan lempiharrastuksia Suomessa.
Vanhempieni mökillä päätin sitten päästää Miskan vapaaksi. Pelko oli aluksi kova, tulisiko se takaisin? Eksyisikö se? Jäisikö se auton alle, tai joutuisiko tappeluun metsän petojen kanssa? Huolet osoittautuivat pian turhiksi. Liekö johtunut siitä, että kaupunkilaiskissojen reviiri on pienempi, vai hylätyksi joutumisen pelosta, Miska pysytteli suurimman osan ajasta mökin pihapiirissä. Seuraten ihmisiä edestakaisin. Miska ei myöskään nukkunut ulkona, ja aina maittoi ruoka sisällä. Mökkeilystä oli tullut Miskan uusi harrastus. Ja joka kesä (ja talvi) Miska mökille pääsikin.
Talvisin sitä oltiin niin pörröistä, niin pörröistä.
Meidän molempien elämää helpotti suunnattomasti se, että Miska oli erittäin ihmisrakas. Ellei jopa ihmisriippuvainen, niin ainakin äärettömän hellyydenkipeä. Vuosien kuluessa alkuaikojen hankaluudet tuntuivat uskomattomilta. Oliko Miska joskus raapinut ja purrut minua?
Tämä pullo ei ole oranssille kissalle.
Muutimme usein, ja Miskalla oli monta kotia. Lukion jälkeen jatkoin opiskelua TKK:lla, ja Miskasta tuli oikea city-kissa. Asuntojen ja ihmisten vaihtuessa Miska pysyi omana itsenään. Aina se odotti innokkaana ovella, kun saavuin kotiin, ja käpertyi iltaisin sohvalla syliini.
Pikku hiljaa minullakin oli tarjota kissalle enemmän, ja alunperin nukkumislaatikoksi tarkoitettu (Miska ei ikinä nukkunut siinä) laatikko oli täyttynyt leluilla.
Kun päätös Kiinaan lähdöstä tuli oli Miska heti mielessäni. Huoli oli taas suuri. Kuinka Miska selviää lennosta, karanteenista ja uudesta ruokavaliosta? Mutta mitä voisi tapahtua? Ja Miska on aina ollut loistava sopeutuja. Niinpä aloin keräämään tarvittavia papereita, ja Miska joutui muutaman kerran käymään eläinlääkärillä tutkittavana.
Valmiina lähdössä lentokentälle. Nyt sitä mennäääään!
Kun jätin Miskan laatikossa lentokoneen ruumaan vietäväksi olo oli todella levoton, ja toivoin lennon olevan nopeasti ohi. Shanghaissa ryntäsin passintarkastuksen läpi etsimään Miskaa. Olo oli uskomattoman helpottunut, kun näin uteliaiden silmien kiiluvan kopassa liukuhihnalla. Karanteenin ajan valmistelin kotia kissaa varten. Olin todella onnellinen kun sain Miskan kotiin seitsemän päivän odottelun jälkeen. Perhe oli vihdoinkin kasassa!
Maisemat kiinnostivat Kiinassakin.
Tuttuun tapaan Miska tutki uuden asunnon, ja alkoi mutustamaan ruokaa. Myös vesi näytti maittavan. Lempipaikoiksi muodostui olohuoneen rahi, vierashuoneen (kissanhuoneen) sänky, päämakkarin sänky ja ikkunalauta, jota aurinko lämmitti aamusta asti. Uudet ja vanhat lelut olivat ahkerassa käytössä. Vieraat otettiin uteliaisuudella, ja puskemisella vastaan. Olin todella onnellinen, ja kissasta oli paljon seuraa kun olin päivisin yksin kotona. Kuukaudet kuluivat onnellisesti uudessa Kiinan kodissa.
Ikkunalauta. Lempparii.
Ilotulitus. Lempparii.
Viikkoa ennen joulua huomasin, ettei tavallinen ruoka enää maittanut Miskalle. Mutta maitokarkit, ja muut herkut tuntuivat kelpaavan. Maanantaihin (18.12.) mennessä olin alkanut huolestua. Ruokaa ei enää kulunut juuri laisinkaan, ja Miska ei aina tullut enää ovelle vastaan kun tulin kotiin. Kun nostin Miskan syliin, ja se hyppäsi alas, sen takatassut antoivat periksi, ja se lyyhistyi hetkeksi maahan. Säikähdin todenteolla. Painelin sen vatsaa ja tassuja etsien kipeitä kohtia. Miska alkoi kehräämään.
Rahilla. Lempparii.
Tiistaina huolestuminen alkoi muuttumaan paniikiksi. Vilkuilin Miskaa jatkuvasti, ja illalla huomasin että sen hengitys oli tihentynyt. Kuuntelin sen hengitystä, ja kuulin hiljaista rahinaa. Miska ei enää syönyt tai juonut. Päätin kiikuttaa sen eläinlääkärille ensitöikseni seuraavana aamuna. Kun yöllä heräsin, Miska ei ollut sängyssä, ja menin etsimään sitä. Miska oli mennyt nukkumaan kuljetuslaatikkoonsa, jonka olin laittanut valmiiksi aamua varten. Pystyin kuulemaan sen raskaan hengityksen laatikon ulkopuolelle. Kyyneleet tulivat silmiin, ja koitin jutella rauhallisesti, että pian se pääsee lääkäriin. Miska ei enää pystynyt nukkumaan, koska hengitys oli käynyt niin raskaaksi. Minua pelotti ja itketti.
En pystynyt nukkumaan, ja aamulla olin aikaisin väsyneenä ja pelokkaana ylhäällä tuijottaen kelloa. Milloin se olisi niin paljon, että voisimme lähteä eläinlääkäriin. Vilkaisu. Kissa hengittää vielä. Vilkaisu. Kello on 7.45. Kissa. Kello. Kissa. Kello. Aika.
En löytänyt eläinlääkärille heti, koska he olivat muuttaneet. Seisoin Miskan laatikon kanssa kadun reunassa, ja tärisevin käsin näppäilin lääkärin numeron, ja kysyin tarkan osoitteen. Kun saavuin eläinlääkäriin englantia puhuva länkkärilääkäri otti Miskan nopeasti vastaan. Itkien kerroin, että Miska oli lopettanut syömisen ja juomisen, ja pelkään että sen keuhkoissa on jotain vialla. Eläinlääkäri kuunteli Miskan keuhkoja. Vaihtoehtoina keuhkotulehdus tai sydänvika. Tai molemmat. Täytyy ottaa verinäyte ja röntgen. Sydäntä ei pystynyt kuuntelemaan, koska hengitys oli niin kuuluvaa. Kissoilla voi kuulema olla vakavakin sydänvika, vaikka sydän kuulostaisi kuuntelemalla olevan ok. Lääkäri lupasi soittaa kahteen mennessä takaisin, ja Miskan voisi noutaa ennen kuutta.
Silmät punaisina istun taksissa. Olo on hirveä. Haluan kissan heti takaisin! Haluan hyviä uutisia, haluan että Miska paranee pian! Kotona tiputan laukun ja avaimet eteisen lattialla. Siivoan täydet ruokakipot pois. Viluttaa, itkettää ja väsyttää. Mitä jos Miska ei enää tule takaisin? Keitän teetä ja käperryn sänkyyn. Herään puhelimen soittoon. Miska ei ole sängyssä jaloissani. En ehtinyt vastaamaan. Numero on eläinlääkäristä. Koitan soittaa takaisin, mutta en saa yhteyttä. Alan laittaa ruokaa. Miska ei ole jaloissa kerjäämässä ruokaa, eikä nuku sohvalla. Itkettää. Tuijotan Miskan tyhjää ruokapaikkaa. En pysty kuvittelemaan elämää ilman Miskaa.
Vihdoin pääsen läpi eläinlääkärille, ja lääkäri kertoo etteivät tulokset ole aivan selviä. Voisinko tulla paikan päälle, niin voisimme jutella vaihtoehdoista? Lopetan ruuanlaiton, poimin laukun ja avaimet lattialta, ja ryntään alas etsimään taksia.
Eläinlääkärille päästessäni itken. Ja pahempaa on tulossa. Miskan valkosoluarvot ovat aivan liian matalat, maksa-arvo aivan liian korkea, sillä on keuhkotulehdus ja se kärsii nestehukasta ja on aliravittu. Eläinlääkäri katsoo minuun ja ojentaa nenäliinoja. Nyt on ymmärrettävä yksi asia: Miska on vakavasta sairas.
Jos valkosoluarvo ei lähde nousuun on se vakava asia. Hoito ei ole mahdollista Kiinassa, ja vaikeaa, kivuliasta ja kallista se on muuallakin. Jotta uudet näytteet voidaan ottaa, täytyy kissa saada nesteytettyä ja ravittua. Se vaatii ruokkimista ja juottamista kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Ymmärrätkö? Jos käyt töissä se ei onnistu...kuulen sopertavani, ei en käy töissä, ja otan Miskan kotiin. Se tykkää olla kotona. Itken taas.
Lähden lääkäristä kissan kanssa, mukanani antibiootteja (keuhkotulehdukseen), antihistamiinia (lisäämään ruokahalua), suolaa liuotettavaksi veteen (nesteytys) ja vitamiinipastaa (ravintoa). Kuuntelen taksissa kissan vaivalloista hengitystä. Kun pääsen kotiin annan heti lääkkeet, pastaa ja juotan Miskan ruiskulla. Se ei halua syödä eikä juoda, joten käärin sen huopaan. Tahmeaa pastaa on huovassa ja suolaliuosta ja kuolaa valuu kissan suusta käsilleni, syliini ja lattialle.
Hoitaminen oli rankkaa kummallekin.
Kun vapautan Miskan paketista halaan ja silitän sitä. Kuiskaan sille että haluan että se paranee, ja olen valmis tekemään mitä vain sen eteen. Kissa käpertyy sohvalle. Koitan silittää sitä tärisevin käsin. Koitan olla itkemättä. Kissa hengittää raskaasti ja tuijottaa eteensä.
Vanhempieni mökillä päätin sitten päästää Miskan vapaaksi. Pelko oli aluksi kova, tulisiko se takaisin? Eksyisikö se? Jäisikö se auton alle, tai joutuisiko tappeluun metsän petojen kanssa? Huolet osoittautuivat pian turhiksi. Liekö johtunut siitä, että kaupunkilaiskissojen reviiri on pienempi, vai hylätyksi joutumisen pelosta, Miska pysytteli suurimman osan ajasta mökin pihapiirissä. Seuraten ihmisiä edestakaisin. Miska ei myöskään nukkunut ulkona, ja aina maittoi ruoka sisällä. Mökkeilystä oli tullut Miskan uusi harrastus. Ja joka kesä (ja talvi) Miska mökille pääsikin.
Talvisin sitä oltiin niin pörröistä, niin pörröistä.
Meidän molempien elämää helpotti suunnattomasti se, että Miska oli erittäin ihmisrakas. Ellei jopa ihmisriippuvainen, niin ainakin äärettömän hellyydenkipeä. Vuosien kuluessa alkuaikojen hankaluudet tuntuivat uskomattomilta. Oliko Miska joskus raapinut ja purrut minua?
Tämä pullo ei ole oranssille kissalle.
Muutimme usein, ja Miskalla oli monta kotia. Lukion jälkeen jatkoin opiskelua TKK:lla, ja Miskasta tuli oikea city-kissa. Asuntojen ja ihmisten vaihtuessa Miska pysyi omana itsenään. Aina se odotti innokkaana ovella, kun saavuin kotiin, ja käpertyi iltaisin sohvalla syliini.
Pikku hiljaa minullakin oli tarjota kissalle enemmän, ja alunperin nukkumislaatikoksi tarkoitettu (Miska ei ikinä nukkunut siinä) laatikko oli täyttynyt leluilla.
Kun päätös Kiinaan lähdöstä tuli oli Miska heti mielessäni. Huoli oli taas suuri. Kuinka Miska selviää lennosta, karanteenista ja uudesta ruokavaliosta? Mutta mitä voisi tapahtua? Ja Miska on aina ollut loistava sopeutuja. Niinpä aloin keräämään tarvittavia papereita, ja Miska joutui muutaman kerran käymään eläinlääkärillä tutkittavana.
Valmiina lähdössä lentokentälle. Nyt sitä mennäääään!
Kun jätin Miskan laatikossa lentokoneen ruumaan vietäväksi olo oli todella levoton, ja toivoin lennon olevan nopeasti ohi. Shanghaissa ryntäsin passintarkastuksen läpi etsimään Miskaa. Olo oli uskomattoman helpottunut, kun näin uteliaiden silmien kiiluvan kopassa liukuhihnalla. Karanteenin ajan valmistelin kotia kissaa varten. Olin todella onnellinen kun sain Miskan kotiin seitsemän päivän odottelun jälkeen. Perhe oli vihdoinkin kasassa!
Maisemat kiinnostivat Kiinassakin.
Tuttuun tapaan Miska tutki uuden asunnon, ja alkoi mutustamaan ruokaa. Myös vesi näytti maittavan. Lempipaikoiksi muodostui olohuoneen rahi, vierashuoneen (kissanhuoneen) sänky, päämakkarin sänky ja ikkunalauta, jota aurinko lämmitti aamusta asti. Uudet ja vanhat lelut olivat ahkerassa käytössä. Vieraat otettiin uteliaisuudella, ja puskemisella vastaan. Olin todella onnellinen, ja kissasta oli paljon seuraa kun olin päivisin yksin kotona. Kuukaudet kuluivat onnellisesti uudessa Kiinan kodissa.
Ikkunalauta. Lempparii.
Ilotulitus. Lempparii.
Viikkoa ennen joulua huomasin, ettei tavallinen ruoka enää maittanut Miskalle. Mutta maitokarkit, ja muut herkut tuntuivat kelpaavan. Maanantaihin (18.12.) mennessä olin alkanut huolestua. Ruokaa ei enää kulunut juuri laisinkaan, ja Miska ei aina tullut enää ovelle vastaan kun tulin kotiin. Kun nostin Miskan syliin, ja se hyppäsi alas, sen takatassut antoivat periksi, ja se lyyhistyi hetkeksi maahan. Säikähdin todenteolla. Painelin sen vatsaa ja tassuja etsien kipeitä kohtia. Miska alkoi kehräämään.
Rahilla. Lempparii.
Tiistaina huolestuminen alkoi muuttumaan paniikiksi. Vilkuilin Miskaa jatkuvasti, ja illalla huomasin että sen hengitys oli tihentynyt. Kuuntelin sen hengitystä, ja kuulin hiljaista rahinaa. Miska ei enää syönyt tai juonut. Päätin kiikuttaa sen eläinlääkärille ensitöikseni seuraavana aamuna. Kun yöllä heräsin, Miska ei ollut sängyssä, ja menin etsimään sitä. Miska oli mennyt nukkumaan kuljetuslaatikkoonsa, jonka olin laittanut valmiiksi aamua varten. Pystyin kuulemaan sen raskaan hengityksen laatikon ulkopuolelle. Kyyneleet tulivat silmiin, ja koitin jutella rauhallisesti, että pian se pääsee lääkäriin. Miska ei enää pystynyt nukkumaan, koska hengitys oli käynyt niin raskaaksi. Minua pelotti ja itketti.
En pystynyt nukkumaan, ja aamulla olin aikaisin väsyneenä ja pelokkaana ylhäällä tuijottaen kelloa. Milloin se olisi niin paljon, että voisimme lähteä eläinlääkäriin. Vilkaisu. Kissa hengittää vielä. Vilkaisu. Kello on 7.45. Kissa. Kello. Kissa. Kello. Aika.
En löytänyt eläinlääkärille heti, koska he olivat muuttaneet. Seisoin Miskan laatikon kanssa kadun reunassa, ja tärisevin käsin näppäilin lääkärin numeron, ja kysyin tarkan osoitteen. Kun saavuin eläinlääkäriin englantia puhuva länkkärilääkäri otti Miskan nopeasti vastaan. Itkien kerroin, että Miska oli lopettanut syömisen ja juomisen, ja pelkään että sen keuhkoissa on jotain vialla. Eläinlääkäri kuunteli Miskan keuhkoja. Vaihtoehtoina keuhkotulehdus tai sydänvika. Tai molemmat. Täytyy ottaa verinäyte ja röntgen. Sydäntä ei pystynyt kuuntelemaan, koska hengitys oli niin kuuluvaa. Kissoilla voi kuulema olla vakavakin sydänvika, vaikka sydän kuulostaisi kuuntelemalla olevan ok. Lääkäri lupasi soittaa kahteen mennessä takaisin, ja Miskan voisi noutaa ennen kuutta.
Silmät punaisina istun taksissa. Olo on hirveä. Haluan kissan heti takaisin! Haluan hyviä uutisia, haluan että Miska paranee pian! Kotona tiputan laukun ja avaimet eteisen lattialla. Siivoan täydet ruokakipot pois. Viluttaa, itkettää ja väsyttää. Mitä jos Miska ei enää tule takaisin? Keitän teetä ja käperryn sänkyyn. Herään puhelimen soittoon. Miska ei ole sängyssä jaloissani. En ehtinyt vastaamaan. Numero on eläinlääkäristä. Koitan soittaa takaisin, mutta en saa yhteyttä. Alan laittaa ruokaa. Miska ei ole jaloissa kerjäämässä ruokaa, eikä nuku sohvalla. Itkettää. Tuijotan Miskan tyhjää ruokapaikkaa. En pysty kuvittelemaan elämää ilman Miskaa.
Vihdoin pääsen läpi eläinlääkärille, ja lääkäri kertoo etteivät tulokset ole aivan selviä. Voisinko tulla paikan päälle, niin voisimme jutella vaihtoehdoista? Lopetan ruuanlaiton, poimin laukun ja avaimet lattialta, ja ryntään alas etsimään taksia.
Eläinlääkärille päästessäni itken. Ja pahempaa on tulossa. Miskan valkosoluarvot ovat aivan liian matalat, maksa-arvo aivan liian korkea, sillä on keuhkotulehdus ja se kärsii nestehukasta ja on aliravittu. Eläinlääkäri katsoo minuun ja ojentaa nenäliinoja. Nyt on ymmärrettävä yksi asia: Miska on vakavasta sairas.
Jos valkosoluarvo ei lähde nousuun on se vakava asia. Hoito ei ole mahdollista Kiinassa, ja vaikeaa, kivuliasta ja kallista se on muuallakin. Jotta uudet näytteet voidaan ottaa, täytyy kissa saada nesteytettyä ja ravittua. Se vaatii ruokkimista ja juottamista kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Ymmärrätkö? Jos käyt töissä se ei onnistu...kuulen sopertavani, ei en käy töissä, ja otan Miskan kotiin. Se tykkää olla kotona. Itken taas.
Lähden lääkäristä kissan kanssa, mukanani antibiootteja (keuhkotulehdukseen), antihistamiinia (lisäämään ruokahalua), suolaa liuotettavaksi veteen (nesteytys) ja vitamiinipastaa (ravintoa). Kuuntelen taksissa kissan vaivalloista hengitystä. Kun pääsen kotiin annan heti lääkkeet, pastaa ja juotan Miskan ruiskulla. Se ei halua syödä eikä juoda, joten käärin sen huopaan. Tahmeaa pastaa on huovassa ja suolaliuosta ja kuolaa valuu kissan suusta käsilleni, syliini ja lattialle.
Hoitaminen oli rankkaa kummallekin.
Kun vapautan Miskan paketista halaan ja silitän sitä. Kuiskaan sille että haluan että se paranee, ja olen valmis tekemään mitä vain sen eteen. Kissa käpertyy sohvalle. Koitan silittää sitä tärisevin käsin. Koitan olla itkemättä. Kissa hengittää raskaasti ja tuijottaa eteensä.
25.12.06
Kissan elämä 1
Minulla ei lapsena ollut nelijalkaisia lemmikkejä. Olin allerginen (ja olen kai vieläkin) kaikelle. Joten en saanut koikkua, vaan akvaarion. Sitä hoidettiin innolla vuosia. Akvaarion kunnon rapistuessa annoimme kalat pois, ja muunnimme akvaarion terraarioksi. Ja hankin tarantellan. Tarantellan kanssa muutin ensimmäiseen omaan kotiin kuusitoistavuotiaana.
Tarantella kuitenkin kuoli pian, ja terraario päätyi takapihan roskikseen. Tuona aikana näin kympin uutisten loppukevennyksenä raportin Helsingin Kissalasta. Löytöeläinkodista missä hoidetaan hylättyjä kissoja. Päätin hankkia kissan. Kerroin vanhemmilleni suunnitelmastani. Isän mielestä asiaa kannatti vielä harkita. Äidin mielestä minusta ei ollut kissan hoitajaksi, ja sitä paitsi olen liian allerginen. Muistutin, että en itseasiassa ollut allerginen kissoille, mutta toki saattaisin allergisoitua (todennäköisesti näin kävikin, mutta hei, me eletään vain kerran).
Mietin asiaa lähes vuoden. Luin kissakirjoja, perehdyin eri rotuihin ja mietin kulloisenkin matkan aikanani olisiko minulla ollut kissalle hoitajaa, tai olisiko kissan voinut ottaa mukaan. Tulin siihen lopputulokseen, että elämäni oli aika yksinkertaista, en juurikaan matkustellut (ei ollut varaa tuolloin), ja kissasta olisi paljon seuraa, koska asuin yksin. Kuvittelin myös elämääni kaksikymmentä vuotta eteenpäin, ja mietin voinko pitää kissaa kolmevitoseksi asti. Lopputulos oli kyllä, mahdollinen maastamuutto voisi olla ongelma, mutta kissoja voi suurimpaan osaan maailman maista viedä mukana helposti.
Kun syksyllä 1996 päätin soittaa eläinsuojeyhdistykselle, olin mielestäni aika hyvin perehtynyt kissojen hoitoon ja mahdollisiin ongelmiin. En tiennyt tarkalleen minne soittaa, joten soitin Helsingin eläinsuojeyhdistykseen, ja he ohjasivat minut kääntymään kotikaupunkini eläinsuojeluyhdistyksen puoleen. Soitin sinne, ja he kysyivät millaisen kissan haluaisin. Menin hämilleni. En oikeastaan ollut miettinyt asiaa. Kaikkihan yleensä halusivat pennun. Tiesin kuitenkin, että vanhemmat kissat tarvitsivat juuri sen takia kipeästi kotia. Olin lukenut että uros-kissat saattoivat kiintyä ihmiseen enemmän kuin naaraat. Joten kysyin olisiko heillä nuorta sisäsiistiä uros-kissaa. Kuulema oli kaksi koditonta kissaa, jotka tarvitsivat nopeasti kodin. Vuoden ikäinen valkoinen naaras, ja puolitoistavuotias oranssivalkoinen uros. Sanoin että olisin kiinnostunut uroksesta. Minulle luvattiin soittaa pian takaisin.
Pian puhelin soi. Voisin noutaa kissan kaupungin toiselta puolelta, ja jollei minulla ole autoa voisi eläinsuojeluyhdistyksen henkilökunta kyyditä. Sovimme ajan. Kysyin arasti millainen tuleva kissani oli. Kuulema puhelias, maukuminen oli kuulunut taustalta, kun sijaiskotiin oltiin soitettu (kaupungissa ei ainakaan tuolloin ollut kissalaa, vaan hylätyt kissat sijoitettiin sijaiskoteihin). Sille oli nopeasti löydettävä koti, sillä se ei tullut toimeen talon oman kissan kanssa. Tiedossa oli myös, ettei kissa sietänyt pieniä lapsia. Hankala sijoitettava siis, joten eläinsuojeyhdistys oli tyytyväinen, että kissalle oli löytynyt lapseton ja lemmikkieläimetön adoptoija.
Saavuimme sijaiskotiin. Oranssi hoikka uros-kissa kantoi suussaan leikkihiirtä, ja hänen liikkeitään seurasi talon isäntäpariskunnan lisäksi talon jo aikuiset lapset ja heidän puolisonsa.
Emäntä oli itkuisen oloinen ja sanoi, että hän olisi niin halunnut pitää Arton mutta... hän avasi makuuhuoneen oven, ja oven takaa ilmestyi musta kissa. Oranssi uros ryntäsi heti sähisten makuuhuoneen suuntaan. Musta kissa oli talon oma kissa. Kissat eivät selvästikään tulleet toimeen.
Kysyin oliko Arto heidän antamansa nimi. Talon tyttären puoliso nyökkäsi, ja sanoi että he tiesivät, että kissan nimi oli alunperin Miska, mutta koska se oli tytön nimi, ja kissa oli poika, he olivat koittaneet vaihtaa nimen. Mutta ei Miska kuulema totellut muuta kuin alkuperäistä nimeä. Mielessäni mietin, että Miska on kyllä pojan nimi, ja kissa saa pitää nimensä.
Kysyin mistä he tiesivät mikä kissan nimi oli. Kaikki vaikenivat ja vilkuilivat toisiinsa. Talon emäntä alkoi puhumaan halveksivalla äänensävyllä. He tiesivät pariskunnan, jolla Miska oli ollut. Pariskunta oli muuttanut talvella syntyneen lapsensa kanssa toukokuussa pois kaupungista. Ja jättäneet Miskan jälkeensä. Miskan he olivat ottaneet aivan liian nuorena pentuna keväällä 1995. Pariskunta oli yrittänyt jo jonkin aikaa lasta, ja kissa otettiin kai korvikkeeksi. Kesällä perheen rouva kuitenkin huomasi olevansa raskaana. Tämän jälkeen Miskaa alkoi näkymään enemmän ulkona. Lapsen synnyttyä rouva oli naapuristossa valitellut mikä riesa kissa oli, ja että se ei tullut lapsen kanssa yhtään toimeen. Naapurit alkoivat ruokkimaan Miskaa, joka vietti talvellakin aikaa ulkona. Viimein pariskunta oli muuttaessaan hylännyt Miskan. Sijaiskodin pariskunta oli pian huomannut tapahtuneen, ja koittanut saada Miskan kiinni. Loppukesästä he onnistuivat houkuttelemaan Miskan kuistille, ja ottivat hänet hoiviinsa. Kissa vietiin eläinlääkäriin kastroitavaksi, ja sen ikä arvioitiin. Se oli syntynyt maaliskuussa 1995. Oma syntymäpäiväni on myös maaliskuussa. Mietin kuinka hienoa on, että voimme viettää synttäreitä yhdessä.
Sain mukaan muutamia kissan lempileluja, ja ruokia. Talon emäntä oli kirjoittanut hoito-ohjeita paperille, ja pyysi minua kirjoittamaan, ja lähettämään kuvia kissasta. Lupasin tehdä näin. Kyyneleet silmissä talonväki hyvästeli Miskan. Lähdimme kotiin.
Kotona tunsin oloni hieman hämmentyneeksi. Olin laittanut kaiken valmiiksi kissaa varten. Kupissa oli vettä ja muroja, ja hiekkalaatikko oli kylppärissä. Nukkumislaatikko oli vuorattu, ja muutamia leluja oli hankittu. Päästin kissan ulos häkistä ja se ryntäsi kiertelemään ja nuuhkimaan asuntoa. Näytin sille hiekkalaatikon, leluja ja nukkumislaatikon. Kissa katosi sängyn alle. Laitoin keittiössä mukaan samaani ruokaa kippoon, ja seisoin oven suussa täysi ruokakippo kädessäni. Miten kutsua kissaa? Kis, kis? Miska! Sopersin nimen hädintuskin kuuluvasti suustani. Kissa juoksi sängyn alta luokseni häntä pystyssä, ja nousi seisomaan takajaloilleen ottaen etutassuilla tukea jaloistani. Olin todella iloinen, ja tuleva yhteiselämä tuntui jännittävältä.
Tulevat viikot toivat kuitenkin tullessaan paljon ongelmia. Kissan onneton nuoruus (vieroitettu emosta liian nuorena, ja hylätty sen jälkeen) alkoi tulla ilmi. Kissa alkoi huutamaan oitis kun se jäi "yksin". Yksin tarkoitti siis, että se oli eri huoneessa kuin minä. Tai kun lähdin kouluun kuulin sen särkyvän huudon porraskäytävässä. Yöt olivat levottomia. Kissa kiersi ympriinsä ja maukui. Se ei antanut ottaa itseään syliin, tai edes silittää. Hampaat ja kynnet olivat tiuhaan esillä. Kynsien leikkuusta ei tullut mitään. Kun vein sen eläinlääkäriin lääkäri totesi kahden hoitajan pidellessä Miskaa aloillaan, että tuskin koskaan saisin sen kynsiä leikattua itse.
Kuukauden kuluttua olin totaalinen hermoraunio. Ja valmis palauttamaan kissan eläinsuojeluyhdistykselle. En pärjännyt sen kanssa. Eikä kissa edes pitänyt minusta. Kun olin puolen tunnin tappelun päätteeksi saanut sen valjaisiin ja ulos, se karkasi minulta. Kun koitin syöttää sille madotuslääkkeitä se puri minua. Kun koitin harjata sen turkkia se kynsi ja sähisi.
Olin jo sopinut tapaamisen eläinsuojeluyhdityksen ihmisten kanssa, kun Miska yhtenä iltana tuli sohvalla viereeni ja alkoi polkea vatsaani. Pian se alkoi kehräämään ja kipusi syliini. Se oli lämpöinen, pehmoinen ja pörröinen. En uskaltanut liikahtaakaan. Olimme sylitysten kymmeniä minuutteja, kunnes kissa siirtyi kerälle kehräämään sängylle. Siirryin sen viereen ja silittelin sitä. Juttelin sille etten aio antaa periksi. Minä en hylkäisi sitä. Koskaan.
Talven aikana Miska oli ehdottomasti lempiharrastukseni. En olisi malttanut lähteä kodista kun seurasin haltioituneena kuinka se leikki, pesi itseään, söi ja nukkui. Miskasta tuli pian myös vanhempieni suosikki. Kynsien leikkaaminen onnistui kaksi kuukautta sen saapumisen jälkeen jo hyvin. Tulevina vuosina sain huomata, että Miska oli siinä suhteessa erittäin rauhallinen. Kun se huomasi, että minulla oli sakset kädessä se heittäytyi rennoksia, ja antoi kiltisti leikata kynnet. Samaan tyyliin sujui valjaiden laitto. Yksin asuvalla lukiolaisella ei luonnollisestikaan ollut paljoa tarjota, mutta Miska ei ruuan suhteen onneksi nirsoillut. Kun oli tiukempaa molemmat söivät halpisruokaa, ja gourmet-purkkeja ostettiin silloin kun varaa oli.
Ennen ensimmäistä joulua yhdessä otin Miskasta kuvia, ja lähetin ne kirjeen kera Miskan sijaiskotiin. Kiitin heitä Miskan hoidosta, ja kerroin että tulemme toimeen loistavasti. Miskan paino oli noussut, ja sen turkki kiilsi.
Pian huomasin, että Miska oli ensimmäisenä mielessäni, jos joku kysyi lähdetäänkö viikonlopuksi mökkeilemään. Kissaa ei enää "tarvinnut" ajatella, vaan se oli automaattisesti koko ajan mielessä. Ulko-ovi piti avata varovasti, ja sulkea nopeasti. Vessan ovet jätin joka paikassa auki. Opin nukkumaan jalat toisella laidalla sänkyä, Miskan nukkuessa peiton päällä toisessa reunassa. Mieleenikään ei enää tullut jättää vaatteita lattialle, sohvalle tai sängylle.
Luulen, että Miska onnistui kasvattamaan 17-vuotiaan lukiolaistytön vastuuntuntoa paljon. Olimme molemmat joutuneet sopeutumaan toisiimme kovimman kautta.
Tarantella kuitenkin kuoli pian, ja terraario päätyi takapihan roskikseen. Tuona aikana näin kympin uutisten loppukevennyksenä raportin Helsingin Kissalasta. Löytöeläinkodista missä hoidetaan hylättyjä kissoja. Päätin hankkia kissan. Kerroin vanhemmilleni suunnitelmastani. Isän mielestä asiaa kannatti vielä harkita. Äidin mielestä minusta ei ollut kissan hoitajaksi, ja sitä paitsi olen liian allerginen. Muistutin, että en itseasiassa ollut allerginen kissoille, mutta toki saattaisin allergisoitua (todennäköisesti näin kävikin, mutta hei, me eletään vain kerran).
Mietin asiaa lähes vuoden. Luin kissakirjoja, perehdyin eri rotuihin ja mietin kulloisenkin matkan aikanani olisiko minulla ollut kissalle hoitajaa, tai olisiko kissan voinut ottaa mukaan. Tulin siihen lopputulokseen, että elämäni oli aika yksinkertaista, en juurikaan matkustellut (ei ollut varaa tuolloin), ja kissasta olisi paljon seuraa, koska asuin yksin. Kuvittelin myös elämääni kaksikymmentä vuotta eteenpäin, ja mietin voinko pitää kissaa kolmevitoseksi asti. Lopputulos oli kyllä, mahdollinen maastamuutto voisi olla ongelma, mutta kissoja voi suurimpaan osaan maailman maista viedä mukana helposti.
Kun syksyllä 1996 päätin soittaa eläinsuojeyhdistykselle, olin mielestäni aika hyvin perehtynyt kissojen hoitoon ja mahdollisiin ongelmiin. En tiennyt tarkalleen minne soittaa, joten soitin Helsingin eläinsuojeyhdistykseen, ja he ohjasivat minut kääntymään kotikaupunkini eläinsuojeluyhdistyksen puoleen. Soitin sinne, ja he kysyivät millaisen kissan haluaisin. Menin hämilleni. En oikeastaan ollut miettinyt asiaa. Kaikkihan yleensä halusivat pennun. Tiesin kuitenkin, että vanhemmat kissat tarvitsivat juuri sen takia kipeästi kotia. Olin lukenut että uros-kissat saattoivat kiintyä ihmiseen enemmän kuin naaraat. Joten kysyin olisiko heillä nuorta sisäsiistiä uros-kissaa. Kuulema oli kaksi koditonta kissaa, jotka tarvitsivat nopeasti kodin. Vuoden ikäinen valkoinen naaras, ja puolitoistavuotias oranssivalkoinen uros. Sanoin että olisin kiinnostunut uroksesta. Minulle luvattiin soittaa pian takaisin.
Pian puhelin soi. Voisin noutaa kissan kaupungin toiselta puolelta, ja jollei minulla ole autoa voisi eläinsuojeluyhdistyksen henkilökunta kyyditä. Sovimme ajan. Kysyin arasti millainen tuleva kissani oli. Kuulema puhelias, maukuminen oli kuulunut taustalta, kun sijaiskotiin oltiin soitettu (kaupungissa ei ainakaan tuolloin ollut kissalaa, vaan hylätyt kissat sijoitettiin sijaiskoteihin). Sille oli nopeasti löydettävä koti, sillä se ei tullut toimeen talon oman kissan kanssa. Tiedossa oli myös, ettei kissa sietänyt pieniä lapsia. Hankala sijoitettava siis, joten eläinsuojeyhdistys oli tyytyväinen, että kissalle oli löytynyt lapseton ja lemmikkieläimetön adoptoija.
Saavuimme sijaiskotiin. Oranssi hoikka uros-kissa kantoi suussaan leikkihiirtä, ja hänen liikkeitään seurasi talon isäntäpariskunnan lisäksi talon jo aikuiset lapset ja heidän puolisonsa.
Emäntä oli itkuisen oloinen ja sanoi, että hän olisi niin halunnut pitää Arton mutta... hän avasi makuuhuoneen oven, ja oven takaa ilmestyi musta kissa. Oranssi uros ryntäsi heti sähisten makuuhuoneen suuntaan. Musta kissa oli talon oma kissa. Kissat eivät selvästikään tulleet toimeen.
Kysyin oliko Arto heidän antamansa nimi. Talon tyttären puoliso nyökkäsi, ja sanoi että he tiesivät, että kissan nimi oli alunperin Miska, mutta koska se oli tytön nimi, ja kissa oli poika, he olivat koittaneet vaihtaa nimen. Mutta ei Miska kuulema totellut muuta kuin alkuperäistä nimeä. Mielessäni mietin, että Miska on kyllä pojan nimi, ja kissa saa pitää nimensä.
Kysyin mistä he tiesivät mikä kissan nimi oli. Kaikki vaikenivat ja vilkuilivat toisiinsa. Talon emäntä alkoi puhumaan halveksivalla äänensävyllä. He tiesivät pariskunnan, jolla Miska oli ollut. Pariskunta oli muuttanut talvella syntyneen lapsensa kanssa toukokuussa pois kaupungista. Ja jättäneet Miskan jälkeensä. Miskan he olivat ottaneet aivan liian nuorena pentuna keväällä 1995. Pariskunta oli yrittänyt jo jonkin aikaa lasta, ja kissa otettiin kai korvikkeeksi. Kesällä perheen rouva kuitenkin huomasi olevansa raskaana. Tämän jälkeen Miskaa alkoi näkymään enemmän ulkona. Lapsen synnyttyä rouva oli naapuristossa valitellut mikä riesa kissa oli, ja että se ei tullut lapsen kanssa yhtään toimeen. Naapurit alkoivat ruokkimaan Miskaa, joka vietti talvellakin aikaa ulkona. Viimein pariskunta oli muuttaessaan hylännyt Miskan. Sijaiskodin pariskunta oli pian huomannut tapahtuneen, ja koittanut saada Miskan kiinni. Loppukesästä he onnistuivat houkuttelemaan Miskan kuistille, ja ottivat hänet hoiviinsa. Kissa vietiin eläinlääkäriin kastroitavaksi, ja sen ikä arvioitiin. Se oli syntynyt maaliskuussa 1995. Oma syntymäpäiväni on myös maaliskuussa. Mietin kuinka hienoa on, että voimme viettää synttäreitä yhdessä.
Sain mukaan muutamia kissan lempileluja, ja ruokia. Talon emäntä oli kirjoittanut hoito-ohjeita paperille, ja pyysi minua kirjoittamaan, ja lähettämään kuvia kissasta. Lupasin tehdä näin. Kyyneleet silmissä talonväki hyvästeli Miskan. Lähdimme kotiin.
Kotona tunsin oloni hieman hämmentyneeksi. Olin laittanut kaiken valmiiksi kissaa varten. Kupissa oli vettä ja muroja, ja hiekkalaatikko oli kylppärissä. Nukkumislaatikko oli vuorattu, ja muutamia leluja oli hankittu. Päästin kissan ulos häkistä ja se ryntäsi kiertelemään ja nuuhkimaan asuntoa. Näytin sille hiekkalaatikon, leluja ja nukkumislaatikon. Kissa katosi sängyn alle. Laitoin keittiössä mukaan samaani ruokaa kippoon, ja seisoin oven suussa täysi ruokakippo kädessäni. Miten kutsua kissaa? Kis, kis? Miska! Sopersin nimen hädintuskin kuuluvasti suustani. Kissa juoksi sängyn alta luokseni häntä pystyssä, ja nousi seisomaan takajaloilleen ottaen etutassuilla tukea jaloistani. Olin todella iloinen, ja tuleva yhteiselämä tuntui jännittävältä.
Tulevat viikot toivat kuitenkin tullessaan paljon ongelmia. Kissan onneton nuoruus (vieroitettu emosta liian nuorena, ja hylätty sen jälkeen) alkoi tulla ilmi. Kissa alkoi huutamaan oitis kun se jäi "yksin". Yksin tarkoitti siis, että se oli eri huoneessa kuin minä. Tai kun lähdin kouluun kuulin sen särkyvän huudon porraskäytävässä. Yöt olivat levottomia. Kissa kiersi ympriinsä ja maukui. Se ei antanut ottaa itseään syliin, tai edes silittää. Hampaat ja kynnet olivat tiuhaan esillä. Kynsien leikkuusta ei tullut mitään. Kun vein sen eläinlääkäriin lääkäri totesi kahden hoitajan pidellessä Miskaa aloillaan, että tuskin koskaan saisin sen kynsiä leikattua itse.
Kuukauden kuluttua olin totaalinen hermoraunio. Ja valmis palauttamaan kissan eläinsuojeluyhdistykselle. En pärjännyt sen kanssa. Eikä kissa edes pitänyt minusta. Kun olin puolen tunnin tappelun päätteeksi saanut sen valjaisiin ja ulos, se karkasi minulta. Kun koitin syöttää sille madotuslääkkeitä se puri minua. Kun koitin harjata sen turkkia se kynsi ja sähisi.
Olin jo sopinut tapaamisen eläinsuojeluyhdityksen ihmisten kanssa, kun Miska yhtenä iltana tuli sohvalla viereeni ja alkoi polkea vatsaani. Pian se alkoi kehräämään ja kipusi syliini. Se oli lämpöinen, pehmoinen ja pörröinen. En uskaltanut liikahtaakaan. Olimme sylitysten kymmeniä minuutteja, kunnes kissa siirtyi kerälle kehräämään sängylle. Siirryin sen viereen ja silittelin sitä. Juttelin sille etten aio antaa periksi. Minä en hylkäisi sitä. Koskaan.
Talven aikana Miska oli ehdottomasti lempiharrastukseni. En olisi malttanut lähteä kodista kun seurasin haltioituneena kuinka se leikki, pesi itseään, söi ja nukkui. Miskasta tuli pian myös vanhempieni suosikki. Kynsien leikkaaminen onnistui kaksi kuukautta sen saapumisen jälkeen jo hyvin. Tulevina vuosina sain huomata, että Miska oli siinä suhteessa erittäin rauhallinen. Kun se huomasi, että minulla oli sakset kädessä se heittäytyi rennoksia, ja antoi kiltisti leikata kynnet. Samaan tyyliin sujui valjaiden laitto. Yksin asuvalla lukiolaisella ei luonnollisestikaan ollut paljoa tarjota, mutta Miska ei ruuan suhteen onneksi nirsoillut. Kun oli tiukempaa molemmat söivät halpisruokaa, ja gourmet-purkkeja ostettiin silloin kun varaa oli.
Ennen ensimmäistä joulua yhdessä otin Miskasta kuvia, ja lähetin ne kirjeen kera Miskan sijaiskotiin. Kiitin heitä Miskan hoidosta, ja kerroin että tulemme toimeen loistavasti. Miskan paino oli noussut, ja sen turkki kiilsi.
Pian huomasin, että Miska oli ensimmäisenä mielessäni, jos joku kysyi lähdetäänkö viikonlopuksi mökkeilemään. Kissaa ei enää "tarvinnut" ajatella, vaan se oli automaattisesti koko ajan mielessä. Ulko-ovi piti avata varovasti, ja sulkea nopeasti. Vessan ovet jätin joka paikassa auki. Opin nukkumaan jalat toisella laidalla sänkyä, Miskan nukkuessa peiton päällä toisessa reunassa. Mieleenikään ei enää tullut jättää vaatteita lattialle, sohvalle tai sängylle.
Luulen, että Miska onnistui kasvattamaan 17-vuotiaan lukiolaistytön vastuuntuntoa paljon. Olimme molemmat joutuneet sopeutumaan toisiimme kovimman kautta.
21.12.06
Joulu on taas, joulu on taas...
Ystävien, yhdistysten ja työpaikkojen (pikku)joulujuhlat ovat takanapäin tältä vuodelta. Hauskaa on ollut. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa.
Kuusen alla on ainakin yksi pehmoinen paketti.
Kiinalaiset eivät joulua juhlista, eikä näin ollen työssäkävijöillä ole vapaata silloin. Tästä huolimatta expatit ottavat joulusta Shanghaissakin ilon irti. Ja kiinalaiset tekevät mielellään bisnestä joulukrääsällä.
Shanghaissa on helppo, joko juhlia hyvinkin perinteistä pohjoismaalaista perhejoulua joulupöytineen, tai sitten unohtaa koko juhlan olemassaolo. Jos onnistuu välttelemään länsimaalaisia kauppakeskuksia, hotelleja ja expatti-baareja, niin juhlapyhät voivat mennä ohi huomaamatta. Lomia ei ole, joten kaupat ja virastot ovat joka päivä avoinna tuttuun tyyliin. Miljardi kiinalaista piut paut välittävät joulusta. Lähikauppa ei ole täynnä konvehteja, hyasintteja, kinkkuja ja luumuhilloa. Toisaalta jos haluaa kuusen, värivalot ja joulutähden, niitä löytyy helposti. Ja paljon.
Jo hyvissä ajoin ennen joulua ystävättäreni varoittelivat, että jos on taipumusta pieneenkään jouluhulluuteen, niin Shanghaissa homma karkaa käsistä. Kukkamarkkinoiden kojut muuttuivat jo marraskuun lopulla vilkkuviksi ja välkkyviksi joulupallo- ja koristekaupoiksi. Stockmann ja K-kauppa eivät pärjää kiinalaiselle koristekojulle tässä suhteessa.
Kiinalaiset ovat huomanneet, että marras-joulukuussa länkkärit rakastavat värikkäitä ja kiiltäviä juttuja.
Pikkujoulut ovat mielestäni sesongin parasta antia. Itse en oikeastaan vietä joulua. Toki nautin kaikista vapaista mitä juhlapyhät tuovat tullessaan, mutta en ole uskonnollinen ihminen (enkä siis kuulu mihinkään kirkkoon). Joten...en oikein tiedä mitä jouluna pitäisi juhlia. Lapsena jouluni olivat erittäin perinteisiä. Kuusi, joulupukki, lahjoja ja sukulaisia. Ihan kiva. Mutta, mutta...
Lahjat. Parasta joulussa.
Ennen joulua kuulee marinaa kuinka raskasta on, kun täytyy koittaa siivota ennen pyhiä, ja ruokienkin pitäisi olla valmiina kun sukulaiset saapuvat. Joulun jälkeen kuulee huokauksia, että olihan se kivaa, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Hmmmm. Jos tarkoituksena on rentoutua ja viettää rauhallista juhlaa, niin miksi stressata?
Miksi kerran vuodessa rynnistäisin ruuhkassa tapaamaan ihmisiä joita näen...noh...kerran vuodessa? En jaksa joulupöydässä kuunnella Orvokki-tädin valitusta kuvitelluista sairauksista, ja katsella kun pikku-Ville oksentaa liiasta suklaan syönnistä. Mieluummin pysyn kotona, vedän tonttulakin silmille, heitän rusinat ja mantelit kossuun, nostan jalat pöydälle ja tilaan ruokaa kotiinkuljetuksella.
En ole luopunut joulusta kokonaan. Lahjat ja munatoti kuuluvat tähän vuodenaikaan. Mutta stressistä ja hössöttämisestä olen luopunut jo aikoja sitten.
Onnellisia juhlapyhiä kaikille!
Kuusen alla on ainakin yksi pehmoinen paketti.
Kiinalaiset eivät joulua juhlista, eikä näin ollen työssäkävijöillä ole vapaata silloin. Tästä huolimatta expatit ottavat joulusta Shanghaissakin ilon irti. Ja kiinalaiset tekevät mielellään bisnestä joulukrääsällä.
Shanghaissa on helppo, joko juhlia hyvinkin perinteistä pohjoismaalaista perhejoulua joulupöytineen, tai sitten unohtaa koko juhlan olemassaolo. Jos onnistuu välttelemään länsimaalaisia kauppakeskuksia, hotelleja ja expatti-baareja, niin juhlapyhät voivat mennä ohi huomaamatta. Lomia ei ole, joten kaupat ja virastot ovat joka päivä avoinna tuttuun tyyliin. Miljardi kiinalaista piut paut välittävät joulusta. Lähikauppa ei ole täynnä konvehteja, hyasintteja, kinkkuja ja luumuhilloa. Toisaalta jos haluaa kuusen, värivalot ja joulutähden, niitä löytyy helposti. Ja paljon.
Jo hyvissä ajoin ennen joulua ystävättäreni varoittelivat, että jos on taipumusta pieneenkään jouluhulluuteen, niin Shanghaissa homma karkaa käsistä. Kukkamarkkinoiden kojut muuttuivat jo marraskuun lopulla vilkkuviksi ja välkkyviksi joulupallo- ja koristekaupoiksi. Stockmann ja K-kauppa eivät pärjää kiinalaiselle koristekojulle tässä suhteessa.
Kiinalaiset ovat huomanneet, että marras-joulukuussa länkkärit rakastavat värikkäitä ja kiiltäviä juttuja.
Pikkujoulut ovat mielestäni sesongin parasta antia. Itse en oikeastaan vietä joulua. Toki nautin kaikista vapaista mitä juhlapyhät tuovat tullessaan, mutta en ole uskonnollinen ihminen (enkä siis kuulu mihinkään kirkkoon). Joten...en oikein tiedä mitä jouluna pitäisi juhlia. Lapsena jouluni olivat erittäin perinteisiä. Kuusi, joulupukki, lahjoja ja sukulaisia. Ihan kiva. Mutta, mutta...
Lahjat. Parasta joulussa.
Ennen joulua kuulee marinaa kuinka raskasta on, kun täytyy koittaa siivota ennen pyhiä, ja ruokienkin pitäisi olla valmiina kun sukulaiset saapuvat. Joulun jälkeen kuulee huokauksia, että olihan se kivaa, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Hmmmm. Jos tarkoituksena on rentoutua ja viettää rauhallista juhlaa, niin miksi stressata?
Miksi kerran vuodessa rynnistäisin ruuhkassa tapaamaan ihmisiä joita näen...noh...kerran vuodessa? En jaksa joulupöydässä kuunnella Orvokki-tädin valitusta kuvitelluista sairauksista, ja katsella kun pikku-Ville oksentaa liiasta suklaan syönnistä. Mieluummin pysyn kotona, vedän tonttulakin silmille, heitän rusinat ja mantelit kossuun, nostan jalat pöydälle ja tilaan ruokaa kotiinkuljetuksella.
En ole luopunut joulusta kokonaan. Lahjat ja munatoti kuuluvat tähän vuodenaikaan. Mutta stressistä ja hössöttämisestä olen luopunut jo aikoja sitten.
Onnellisia juhlapyhiä kaikille!
13.12.06
Shanghain nähtävyydet 4
Shanghaihin alkaa hiipimään talvi, sateet ovat loppuneet ja ilma on kirkas. Loistava näköalojen tiirailukeli. Lämpötila pyörii plus viiden asteen paikkeilla. Taitaa tulla vihreä joulu :-)
Koska ilmat ovat olleet ok, on tullut kierreltyä ulkoilma nähtävyyksiä. Tällä kertaa suuntana on ollut keskusta (Puxin puoli).
Vanhan kaupungin silta.
Teehuone.
Shanghain vanha kaupunki tarjoaa vesikaupunkimaisia maisemia aivan Shanghain ostoskatujen lähettyvillä. Vanhojen rakennusten, lukuisten ravintoloiden ja kauppojen lisäksi vanhasta kaupungista löyty Yuyuanin kivipuutarha. Ihan ok nähtävyys kaikkina vuodenaikoina. Vanhan kaupungin kaupat myyvät samaa kiinakrääsää kuin vesikaupunkien kujien kojut. Silkkiä, viuhkoja, lasia, huiveja, laukkuja ja tauluja.
Maa ja vesi tasapainossa.
Syksyinen lohku.
Yuyuanin silta.
Vanhasta kaupungista nopean taksimatkan (tai kauemmin kestävän kävelyn) päässä Bundilta lähtee Huangpu jokiristeilyt. Risteilyjä löytyy tunnin keskustaristeilystä kolmen tunnin Yangtze-joen haaraan ulottuvaan risteilyyn. Lautoissa on lämmitettyä tilaa yleensä ala- ja yläkannella. Se mikä lämpötilassa hävittiin voitettiin näkyvyydessä.
Monument to the People's heroes. Ei hääppöinen nähtävyys. Bongaaminen lautalta riitti.
Täällä seilataan punaisen lipun alla.
Auringonlasku Huangpu-joella.
Keskustan alueen ehkä kuuluisin antiikkikrääsäkatu on useimpiin turistikarttoihinkin merkitty Dongtai lu. Kadulla on myynnissä vähän huonekaluja, ja enemmän krääsää eri vuosikymmeniltä. Tai kopioita eri vuosikymmenten krääsästä. Täältä mukaan tarttuu Mao-lakit, kommunismi-julisteet, puiset koristeelliset lippaat, kiviveistokset, posliinikulhot, kuparilukot ja vedettävät kellot.
DongTai Lu.
Illan hämärtyessä voi siirtyä ihmettelemään Nanjingin neonvaloja, tai illalliselle esim. Xintiandin alueelle. Xintiandi on matalista vanhan tyylisistä rakennuksista muodostuva taide/ravintola-alue keskustan kupeessa. Arkkitehtuuri antaa mukavaa vaihtelua futuristiseen rakennustyyliin. Illalliselämys riippuu sitten aivan ruokapaikasta. Myös paikkojen hinnat vaihtelevat laidasta laitaan. Koska Xintiandissa pienelle alueelle on keskittynyt paljon ravintoloita pitäisi jokaiselle kuitenkin löytyä jotain. Brazilialaisesta pihvistä nuudelikeittoon.
NanJing Lu.
Ei niinkään nähtävyys, kuin kokemus, ovat Shanghain sunnuntaibrunssit. Jos Shanghaissa viettää viikonlopun kannattaa mielestäni varata brunssi jostain Shanghain keskustan hotellista, tai ravintolasta. Useimmat hotellien brunssit ovat buffet-tyylisiä, kun taas ravintoloissa suositaan annoslistoja. Hotellien (ja joidenkin ravintoloiden) brunssin saa free flow kuoharilla/shampanjalla (toki hintaan kuuluu silloin virvoitusjuomatkin). Oikein mainio viikonlopun lopetus. Suositella voin ainakin JW Marriottin (Marriott Cafe) ja Radisson SAS:n (Epicure on 45) brunsseja. Loistavat maisemat ja hyvä ruoka. Ensimmäinen shampanjalla, hieman hinnakkaampi, ja jälkimmäisenä mainittu kuoharilla, hieman edullisempi. Mmmmm, nam!
Hillittyä taustamusaa.
Epicure on 45:n maisema.
Koska ilmat ovat olleet ok, on tullut kierreltyä ulkoilma nähtävyyksiä. Tällä kertaa suuntana on ollut keskusta (Puxin puoli).
Vanhan kaupungin silta.
Teehuone.
Shanghain vanha kaupunki tarjoaa vesikaupunkimaisia maisemia aivan Shanghain ostoskatujen lähettyvillä. Vanhojen rakennusten, lukuisten ravintoloiden ja kauppojen lisäksi vanhasta kaupungista löyty Yuyuanin kivipuutarha. Ihan ok nähtävyys kaikkina vuodenaikoina. Vanhan kaupungin kaupat myyvät samaa kiinakrääsää kuin vesikaupunkien kujien kojut. Silkkiä, viuhkoja, lasia, huiveja, laukkuja ja tauluja.
Maa ja vesi tasapainossa.
Syksyinen lohku.
Yuyuanin silta.
Vanhasta kaupungista nopean taksimatkan (tai kauemmin kestävän kävelyn) päässä Bundilta lähtee Huangpu jokiristeilyt. Risteilyjä löytyy tunnin keskustaristeilystä kolmen tunnin Yangtze-joen haaraan ulottuvaan risteilyyn. Lautoissa on lämmitettyä tilaa yleensä ala- ja yläkannella. Se mikä lämpötilassa hävittiin voitettiin näkyvyydessä.
Monument to the People's heroes. Ei hääppöinen nähtävyys. Bongaaminen lautalta riitti.
Täällä seilataan punaisen lipun alla.
Auringonlasku Huangpu-joella.
Keskustan alueen ehkä kuuluisin antiikkikrääsäkatu on useimpiin turistikarttoihinkin merkitty Dongtai lu. Kadulla on myynnissä vähän huonekaluja, ja enemmän krääsää eri vuosikymmeniltä. Tai kopioita eri vuosikymmenten krääsästä. Täältä mukaan tarttuu Mao-lakit, kommunismi-julisteet, puiset koristeelliset lippaat, kiviveistokset, posliinikulhot, kuparilukot ja vedettävät kellot.
DongTai Lu.
Illan hämärtyessä voi siirtyä ihmettelemään Nanjingin neonvaloja, tai illalliselle esim. Xintiandin alueelle. Xintiandi on matalista vanhan tyylisistä rakennuksista muodostuva taide/ravintola-alue keskustan kupeessa. Arkkitehtuuri antaa mukavaa vaihtelua futuristiseen rakennustyyliin. Illalliselämys riippuu sitten aivan ruokapaikasta. Myös paikkojen hinnat vaihtelevat laidasta laitaan. Koska Xintiandissa pienelle alueelle on keskittynyt paljon ravintoloita pitäisi jokaiselle kuitenkin löytyä jotain. Brazilialaisesta pihvistä nuudelikeittoon.
NanJing Lu.
Ei niinkään nähtävyys, kuin kokemus, ovat Shanghain sunnuntaibrunssit. Jos Shanghaissa viettää viikonlopun kannattaa mielestäni varata brunssi jostain Shanghain keskustan hotellista, tai ravintolasta. Useimmat hotellien brunssit ovat buffet-tyylisiä, kun taas ravintoloissa suositaan annoslistoja. Hotellien (ja joidenkin ravintoloiden) brunssin saa free flow kuoharilla/shampanjalla (toki hintaan kuuluu silloin virvoitusjuomatkin). Oikein mainio viikonlopun lopetus. Suositella voin ainakin JW Marriottin (Marriott Cafe) ja Radisson SAS:n (Epicure on 45) brunsseja. Loistavat maisemat ja hyvä ruoka. Ensimmäinen shampanjalla, hieman hinnakkaampi, ja jälkimmäisenä mainittu kuoharilla, hieman edullisempi. Mmmmm, nam!
Hillittyä taustamusaa.
Epicure on 45:n maisema.
11.12.06
Tongli - vesikaupunki
Viime viikolla tuli vierailtua toisessa vesikaupungissa, Tonglissa. Zhouzhuangin vierailusta oli kulunut pari kuukautta, joten tuli verrattua kaupunkeja. Tietysti tälläisissä kohteissa vieraillessa ulkoilman lämpötilalla on osuutta viihtyvyyteen. Koska Shanghain alueelle on peruuttamattomasti hiipinyt syksy, niin syyskuun 25-30 asteen lämpötilan sijaan tämän vierailun aikana lämpötila oli 10-15 astetta. Noh, en tietenkään ollut ihan samanlaisessa vaatetuksessa liikenteessä.
Bussiliput ostettiin Shanghain stadikalta samana aamuna ennen bussin lähtöä, ja matkaan kului puolisentoista tuntia. Saapuminen Tongliin oli siinä mielessä rauhallisempi, ettei bussista noustessa kimpussa ollut yhtään kaupustelijaa. Mitä nyt matkan varrelta löytyi muutama yli-innokas (ali-työllistetty) riksakuski. Ilma oli kuitenkin sen verran viileä, ettei ajelu juuri kiinnostanut, ja suuntasimme suoraan vanhaan kaupunkiin.
Kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut tarkastamaan lippujamme kaupungin portilla, liekö johtunut ajankohdasta. Nopeasti huomasin, että ainakin Tonglin osalta turistisesonki näytti tältä vuodelta olevan ohi, ja kadut olivat paikallisia ja muutamaa kiinalaista turistia lukuunottamatta tyhjät.
Kaikkea kiinalaiset kopsaavatkin.
Päätimme hoitaa shoppailun alta pois, ja aloimme koluamaan kujien kojuja. Mukaan tarttui helmikoruja, huiveja ja lasiesineitä. Loistava löytö oli kojuissa paistettavat ohuet leipäset, joita löytyi suolaisina ja makeina. Suolaisista leivistä tuli uusi vesikaupunki lemppariruokani, nam!
Päästyämme kojuja täynnä olevalta kujalta keskusaukiolle, päätimme tutustua paikalliseen ravintola tarjontaan. Tarjolla oli kiinalaista, kiinalaista ja kiinalaista. Valitsimme aukion reunalta ravintolan, jossa oli entuudestaan asiakkaita sisällä. Paikan edessä olevassa kyltissä mainostettiin Tonglin paikallista ruokaa.
Keskusaukio. Tyyyyhjää.
Ilmeisesti Tonglin paikallinen ruoka tarkoitti mautonta ruokaa. Yleinen ongelma Shanghain alueella, mikä ei ole kuuluisa tulisista ruuistaan. Tee lämmitti kuitenkin kivasti, sillä sisällä lämpötila oli sama kuin ulkona. Ovet ja ikkunat olivat auki, joten ruokailu hoidettiin takki päällä.
Keskuslämmitystä ei Kiinassa paikallisten taloissa ainakaan Shanghain alueella ole, vaan lämmitys hoidetaan erilaisilla irtopattereilla- ja puhaltimilla. Tästä ravintolasta ne kuitenkin puuttuivat.
Viileän ruokailun jälkeen lähdimme kiertelemään kaupunkia. Pian tuli huomattua, ettei Tonglissa kanavia ollut niin tiuhaan kuin Zhouzhuangissa, eikä turisteille avoimia taloja juurikaan ole. Nähtävyyksien sijaan löysimme kojuja, jotka myivät käyttötarvikkeita (kiinalaisille).
Kun kojut loppuivat. Paikallista asutusta.
Kapea kuja oli jonkin sortin nähtävyys. En jäänyt jumiin.
Tongli ei mielestäni tarjonnut niin paljoa nähtävää kuin Zhouzhuang, missä aika meinasi loppua kesken. Itse pidin myös enemmän Zhouzhuangin krääsästä, joka koostui suurimmaksi osaksi kiinalaisista matkamuistoista. Tonglissa oli tarjolla enemmän feikkitavaraa, ja asukkaille suunnattua käyttötavaraa. Luonnollisesti kokemukseen vaikutti myös keli. Auringon paisteessa on kivempi kierellä katuja kuin näpit kohmeessa.
Bussiliput ostettiin Shanghain stadikalta samana aamuna ennen bussin lähtöä, ja matkaan kului puolisentoista tuntia. Saapuminen Tongliin oli siinä mielessä rauhallisempi, ettei bussista noustessa kimpussa ollut yhtään kaupustelijaa. Mitä nyt matkan varrelta löytyi muutama yli-innokas (ali-työllistetty) riksakuski. Ilma oli kuitenkin sen verran viileä, ettei ajelu juuri kiinnostanut, ja suuntasimme suoraan vanhaan kaupunkiin.
Kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut tarkastamaan lippujamme kaupungin portilla, liekö johtunut ajankohdasta. Nopeasti huomasin, että ainakin Tonglin osalta turistisesonki näytti tältä vuodelta olevan ohi, ja kadut olivat paikallisia ja muutamaa kiinalaista turistia lukuunottamatta tyhjät.
Kaikkea kiinalaiset kopsaavatkin.
Päätimme hoitaa shoppailun alta pois, ja aloimme koluamaan kujien kojuja. Mukaan tarttui helmikoruja, huiveja ja lasiesineitä. Loistava löytö oli kojuissa paistettavat ohuet leipäset, joita löytyi suolaisina ja makeina. Suolaisista leivistä tuli uusi vesikaupunki lemppariruokani, nam!
Päästyämme kojuja täynnä olevalta kujalta keskusaukiolle, päätimme tutustua paikalliseen ravintola tarjontaan. Tarjolla oli kiinalaista, kiinalaista ja kiinalaista. Valitsimme aukion reunalta ravintolan, jossa oli entuudestaan asiakkaita sisällä. Paikan edessä olevassa kyltissä mainostettiin Tonglin paikallista ruokaa.
Keskusaukio. Tyyyyhjää.
Ilmeisesti Tonglin paikallinen ruoka tarkoitti mautonta ruokaa. Yleinen ongelma Shanghain alueella, mikä ei ole kuuluisa tulisista ruuistaan. Tee lämmitti kuitenkin kivasti, sillä sisällä lämpötila oli sama kuin ulkona. Ovet ja ikkunat olivat auki, joten ruokailu hoidettiin takki päällä.
Keskuslämmitystä ei Kiinassa paikallisten taloissa ainakaan Shanghain alueella ole, vaan lämmitys hoidetaan erilaisilla irtopattereilla- ja puhaltimilla. Tästä ravintolasta ne kuitenkin puuttuivat.
Viileän ruokailun jälkeen lähdimme kiertelemään kaupunkia. Pian tuli huomattua, ettei Tonglissa kanavia ollut niin tiuhaan kuin Zhouzhuangissa, eikä turisteille avoimia taloja juurikaan ole. Nähtävyyksien sijaan löysimme kojuja, jotka myivät käyttötarvikkeita (kiinalaisille).
Kun kojut loppuivat. Paikallista asutusta.
Kapea kuja oli jonkin sortin nähtävyys. En jäänyt jumiin.
Tongli ei mielestäni tarjonnut niin paljoa nähtävää kuin Zhouzhuang, missä aika meinasi loppua kesken. Itse pidin myös enemmän Zhouzhuangin krääsästä, joka koostui suurimmaksi osaksi kiinalaisista matkamuistoista. Tonglissa oli tarjolla enemmän feikkitavaraa, ja asukkaille suunnattua käyttötavaraa. Luonnollisesti kokemukseen vaikutti myös keli. Auringon paisteessa on kivempi kierellä katuja kuin näpit kohmeessa.
7.12.06
Mitä sulle kuuluu?
Vedän yleensä mykäksi kun joku kysyy "Mitä sulle kuuluu? Miten siellä Kiinassa menee?". Niin, miten menee? Jos takana on viikko huonoja Kiina päiviä, on fiilis aika maassa, kun taas yhdenkin hyvän Kiina päivän jälkeen rakastan elämääni Kiinassa.
Päivät ja viikot ovat tietysti kovin erilaisia. Mikään ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Jotta elämä täällä olisi täynnä kokemuksia ja elämyksiä, täytyy olla pikkuisen pirteämpi, pikkuisen sosiaalisempi ja pikkuisen aktiivisempi kuin Suomessa. Hieman kaikkea sitä mitä on vaikea olla huonon Kiina viikon jälkeen.
Ihmiset joita täällä tapaa, ovat joko juuri maahan muuttaneita, tai pian maasta pois muuttavia. Ystävyyssuhteet tuntuvat hatarilta. Ystävyydelle kun on aina tiedossa viimeinen käyttöpäivä, maasta muuttopäivä.
On siis helppo eristäytyä. Kukaan (mikään) ei herätä aamulla. Päivällä voi rauhassa linnoittautua sohvalle katsomaan telkkua. Ulkomaisia kanavia on 60, plus 60 kiinalaista, ja useat ruokapalvelut toimittavat ruokaa kotiin. Ayi hoitaa loput. Ei tarvitse puhua edes kaupan kassalle. On mukavaa jäädä sisälle. Ja todella helppo jäädä yksin.
Joten mitä mulle kuuluu? Hienoa, kiitos kysymystä! Mutta uudet kokemukset, matkat, ystävät ja harrastukset eivät tule itsestään. Kun tänne muuttaa (ilman työpaikkaa), ei ole valmista päiväohjelmaa. Ei tiedä paikkoja, eikä tunne ketään. On yksin, eikä ole mitään tekemistä. Täällä on erilaista. Ja sitä on usein vaikea kuvailla (tai kuvitella).
Ajoittain se että menee hyvin on työn takana. Siksi onkin vaikea kuunnella kateellisia tai ivallisia kommentteja "kyllä sulla varmaan onkin siellä taloudenhoitajan tehdessä kaiken tosi rankkaa". Elämä täällä voi olla ihanaa, jos jaksaa olla pirteä, sosiaalinen ja aktiivinen. Jos ei, niin voi jäädä yksin kotiin.
Päivät ja viikot ovat tietysti kovin erilaisia. Mikään ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Jotta elämä täällä olisi täynnä kokemuksia ja elämyksiä, täytyy olla pikkuisen pirteämpi, pikkuisen sosiaalisempi ja pikkuisen aktiivisempi kuin Suomessa. Hieman kaikkea sitä mitä on vaikea olla huonon Kiina viikon jälkeen.
Ihmiset joita täällä tapaa, ovat joko juuri maahan muuttaneita, tai pian maasta pois muuttavia. Ystävyyssuhteet tuntuvat hatarilta. Ystävyydelle kun on aina tiedossa viimeinen käyttöpäivä, maasta muuttopäivä.
On siis helppo eristäytyä. Kukaan (mikään) ei herätä aamulla. Päivällä voi rauhassa linnoittautua sohvalle katsomaan telkkua. Ulkomaisia kanavia on 60, plus 60 kiinalaista, ja useat ruokapalvelut toimittavat ruokaa kotiin. Ayi hoitaa loput. Ei tarvitse puhua edes kaupan kassalle. On mukavaa jäädä sisälle. Ja todella helppo jäädä yksin.
Joten mitä mulle kuuluu? Hienoa, kiitos kysymystä! Mutta uudet kokemukset, matkat, ystävät ja harrastukset eivät tule itsestään. Kun tänne muuttaa (ilman työpaikkaa), ei ole valmista päiväohjelmaa. Ei tiedä paikkoja, eikä tunne ketään. On yksin, eikä ole mitään tekemistä. Täällä on erilaista. Ja sitä on usein vaikea kuvailla (tai kuvitella).
Ajoittain se että menee hyvin on työn takana. Siksi onkin vaikea kuunnella kateellisia tai ivallisia kommentteja "kyllä sulla varmaan onkin siellä taloudenhoitajan tehdessä kaiken tosi rankkaa". Elämä täällä voi olla ihanaa, jos jaksaa olla pirteä, sosiaalinen ja aktiivinen. Jos ei, niin voi jäädä yksin kotiin.
6.12.06
4.12.06
Tämä on Kiina - hyvä Kiina päivä
9:00 Aurinko paistaa makuuhuoneeseen. Kuulen pehmeän hurinan vierestäni. Avaan silmät. Kissa on käpertynyt kehräämään sängylle osuvaan aurinkoiseen kohtaan.
9:10 Käyn vaa'alla. Edellisen päivän epäonnistuneen taksin metsästyksen, ja useiden väliin jääneiden lounaiden takia huomaan painoni pudonneen kaksi kiloa. Painan vähemmän kuin kahdeksaan vuoteen. Hymyilyttää.
9:40 Kuljen asunnon läpi ja huomaan likaiset vaatteet lattialla, ruuan murut lasipöydillä, likaiset astiat keittiössä ja ylitse pursuavan roskiksen työhuoneessa. Kissan karvoja leijailee ilmassa. Minun täytyy kuitenkin lähteä. Päivän ohjelmassa on kuntosali, lounastapaaminen, kynsien huolto ja matkalaukkujen pakkaus.
9:50 Kuntosali on viereisessä talossa, joten siirtymiseen ei mene aikaa. Kiinassa expatteja asuttavissa taloyhtiöissä on melkein aina kuntosali. Vaihdan vaatteet ja siirryn salin puolelle. Päivisin sali on käytännössä melkein aina tyhjä, joten personal trainerin tekemän kunto-ohjelman suorittaminen on helppoa, eikä laitteisiin tarvitse jonottaa.
11:00 Päätän käydä uimassa salin altaassa.
11:30 Altaan jälkeen otan suihkun ja kunnon löylyt saunassa. Pikaisen suihkun jälkeen haen automaatista kylmää vettä juotavaksi ja sujahdan porealtaaseen vilvoittelemaan.
12:00 Aika ehostaa itsensä kaupunki kuntoon. Jotkut kuntosalit tarjoavat voiteiden ja hiustuotteiden lisäksi asiakkailleen oman säilytyslokeron, jottei tarvitse raahata mukanaan kaikkia salikamppeita.
12:15 Olen taksissa matkalla keskustaan.
12:30 Istun puistossa järven keskelle rakennetun ravintolan terassilla ja siemailen valkkaria. Siristän silmiäni auringon paisteessa, ja katselen järven toisella puolella mahjonkia pelaavia kiinalaisia miehiä. Kuulen lintujen laulua, mikä on Shanghain keskustassa todella harvinaista.
13:30 Lounas jälkiruokineen on nautittu, ja kuitista raaputtamalla voitin 20 rmb:tä. Kiinassa kuiteista voi raaputtamalla voittaa rahaa. Tämä on Kiinan hallituksen tapa motivoida ihmisiä pyytämään ostoksistaan kuitit, jolloin yritykset joutuvat maksamaan verot. Päätämme lähteä ostoksille läheisille markkinoille. Heilutamme taksin puistonreunalta.
14:30 Markkinoilta mukaan tarttuu olkalaukku, korkokengät, korusetti ja aurinkolasit, jotka otan heti käyttöön. Mietimme mitä haluaisimme tehdä seuraavaksi.
15:00 Lojun nojatuolissa puoliksi makuuasennossa siemaillen haaleaa kiinalaista teetä. Kiinalainen nuori nainen pesee jalkojani lämpimällä vedellä täytetyssä vadissa. Taustalla soi hiljaa kiinalainen musiikki. Päätimme shoppailun jatkeeksi mennä jalkahierontaan.
17:00 Saavun kauneushoitolaan. Ystävällinen vastaanottoapulainen ohjaa minut istumaan ja manikyristi aloittaa kynsien huollon. Shanghaissa ei yleensä tarvitse varata aikaa mihinkään. Periaate on että kysyntään on parempi pystyä vastaamaan, muuten asiakas menee muualle. Ja henkilöstöstä Kiinassa ei ole pulaa.
18:30 Kynnet huollatettuani suuntaan takaisin kotiin. Huomaan, että Ayi on siivonut edellisen illan sotkut, ja vielä lisäksi ruokkinut kissan ja putsannut hiekkalaatikon.
18:40 kaadan itselleni lasillisen punaviiniä, ja tilaan ruokaa kotiin. On aika alkaa pakkamaan pitkää viikonloppumatkaa varten. Päätän ottaa mukaan uudet teettämäni vaatteet, ja päivälliset markkinaostokseni.
19:00 Olen juuri saanut matkalaukun pakattua kun ruokalähetti saapuu. Lähetti kysyy onko minulla heidän kuponkiaan käyttämättä. Saisin kuljetuksen ilmaiseksi. Hymyillen annan kupongin ja rahat.
19:30 Lojun sohvalla kissan kehrätessä sylissäni, ja katselen ulkona räiskyvää ilotulitusta. Joku on muuttanut taloon. Kylpyvesi on täyttämässä isoa mosaiikkiammetta.
20:00 Kaadan skumppaa korkeavartiseen lasiin, sytytän kynttilät ja jasmiinisuitsukkkeet. Sammutan kylpyhuoneen valot. Valun ammeeseen vaahdon joukkoon. Kuuma höyry saa ikkunat huuruun. Valun syvemmälle ja nojaan pääni altaan reunalle. Suljen silmäni ja maistan kylmää skumppaa. Hyvää, uusi merkki jota tilasin laatikollisen kotiinkuljetuksella. Yleinen viinien toimitustapa myös yksityishenkilöille Shanghaissa.
20:10 Avaan silmäni ja katselen ikkunan huuruisen lasin ja kylvystä nousevan höyryn läpi näkymää kaupungin yli. Kaukana horisontissa Oriental Pearlin valot vaihtuvat: punainen, sininen, vihreä, punainen...
Välillä olen todella onnellinen että olen täällä.
Yang. "Aurinko", "auringon puoli", maskuliininen, valoisa, lämmin, aktiivinen.
9:10 Käyn vaa'alla. Edellisen päivän epäonnistuneen taksin metsästyksen, ja useiden väliin jääneiden lounaiden takia huomaan painoni pudonneen kaksi kiloa. Painan vähemmän kuin kahdeksaan vuoteen. Hymyilyttää.
9:40 Kuljen asunnon läpi ja huomaan likaiset vaatteet lattialla, ruuan murut lasipöydillä, likaiset astiat keittiössä ja ylitse pursuavan roskiksen työhuoneessa. Kissan karvoja leijailee ilmassa. Minun täytyy kuitenkin lähteä. Päivän ohjelmassa on kuntosali, lounastapaaminen, kynsien huolto ja matkalaukkujen pakkaus.
9:50 Kuntosali on viereisessä talossa, joten siirtymiseen ei mene aikaa. Kiinassa expatteja asuttavissa taloyhtiöissä on melkein aina kuntosali. Vaihdan vaatteet ja siirryn salin puolelle. Päivisin sali on käytännössä melkein aina tyhjä, joten personal trainerin tekemän kunto-ohjelman suorittaminen on helppoa, eikä laitteisiin tarvitse jonottaa.
11:00 Päätän käydä uimassa salin altaassa.
11:30 Altaan jälkeen otan suihkun ja kunnon löylyt saunassa. Pikaisen suihkun jälkeen haen automaatista kylmää vettä juotavaksi ja sujahdan porealtaaseen vilvoittelemaan.
12:00 Aika ehostaa itsensä kaupunki kuntoon. Jotkut kuntosalit tarjoavat voiteiden ja hiustuotteiden lisäksi asiakkailleen oman säilytyslokeron, jottei tarvitse raahata mukanaan kaikkia salikamppeita.
12:15 Olen taksissa matkalla keskustaan.
12:30 Istun puistossa järven keskelle rakennetun ravintolan terassilla ja siemailen valkkaria. Siristän silmiäni auringon paisteessa, ja katselen järven toisella puolella mahjonkia pelaavia kiinalaisia miehiä. Kuulen lintujen laulua, mikä on Shanghain keskustassa todella harvinaista.
13:30 Lounas jälkiruokineen on nautittu, ja kuitista raaputtamalla voitin 20 rmb:tä. Kiinassa kuiteista voi raaputtamalla voittaa rahaa. Tämä on Kiinan hallituksen tapa motivoida ihmisiä pyytämään ostoksistaan kuitit, jolloin yritykset joutuvat maksamaan verot. Päätämme lähteä ostoksille läheisille markkinoille. Heilutamme taksin puistonreunalta.
14:30 Markkinoilta mukaan tarttuu olkalaukku, korkokengät, korusetti ja aurinkolasit, jotka otan heti käyttöön. Mietimme mitä haluaisimme tehdä seuraavaksi.
15:00 Lojun nojatuolissa puoliksi makuuasennossa siemaillen haaleaa kiinalaista teetä. Kiinalainen nuori nainen pesee jalkojani lämpimällä vedellä täytetyssä vadissa. Taustalla soi hiljaa kiinalainen musiikki. Päätimme shoppailun jatkeeksi mennä jalkahierontaan.
17:00 Saavun kauneushoitolaan. Ystävällinen vastaanottoapulainen ohjaa minut istumaan ja manikyristi aloittaa kynsien huollon. Shanghaissa ei yleensä tarvitse varata aikaa mihinkään. Periaate on että kysyntään on parempi pystyä vastaamaan, muuten asiakas menee muualle. Ja henkilöstöstä Kiinassa ei ole pulaa.
18:30 Kynnet huollatettuani suuntaan takaisin kotiin. Huomaan, että Ayi on siivonut edellisen illan sotkut, ja vielä lisäksi ruokkinut kissan ja putsannut hiekkalaatikon.
18:40 kaadan itselleni lasillisen punaviiniä, ja tilaan ruokaa kotiin. On aika alkaa pakkamaan pitkää viikonloppumatkaa varten. Päätän ottaa mukaan uudet teettämäni vaatteet, ja päivälliset markkinaostokseni.
19:00 Olen juuri saanut matkalaukun pakattua kun ruokalähetti saapuu. Lähetti kysyy onko minulla heidän kuponkiaan käyttämättä. Saisin kuljetuksen ilmaiseksi. Hymyillen annan kupongin ja rahat.
19:30 Lojun sohvalla kissan kehrätessä sylissäni, ja katselen ulkona räiskyvää ilotulitusta. Joku on muuttanut taloon. Kylpyvesi on täyttämässä isoa mosaiikkiammetta.
20:00 Kaadan skumppaa korkeavartiseen lasiin, sytytän kynttilät ja jasmiinisuitsukkkeet. Sammutan kylpyhuoneen valot. Valun ammeeseen vaahdon joukkoon. Kuuma höyry saa ikkunat huuruun. Valun syvemmälle ja nojaan pääni altaan reunalle. Suljen silmäni ja maistan kylmää skumppaa. Hyvää, uusi merkki jota tilasin laatikollisen kotiinkuljetuksella. Yleinen viinien toimitustapa myös yksityishenkilöille Shanghaissa.
20:10 Avaan silmäni ja katselen ikkunan huuruisen lasin ja kylvystä nousevan höyryn läpi näkymää kaupungin yli. Kaukana horisontissa Oriental Pearlin valot vaihtuvat: punainen, sininen, vihreä, punainen...
Välillä olen todella onnellinen että olen täällä.
Yang. "Aurinko", "auringon puoli", maskuliininen, valoisa, lämmin, aktiivinen.
Subscribe to:
Posts (Atom)
