16.2.07

Possun vuosi

Kiinalainen uusi vuosi lähestyy rytinällä ja paukkeella. Täällä vuosi vaihtuu kuunkierron mukaan tänä vuonna 18.2.


Kiinalainen uusi vuosi saa Kiinan lisäksi koko Kaakkois-Aasian liikkeelle. Kiinalaisia kun on levittäytynyt runsaasti tälle alueelle, ja kiinalaiset jos jotkut tykkäävät noudattaa traditioita. Ja uuden vuoden traditio on, että sitä seuraava viikon valtakunnallinen loma pitää viettää suvun parissa.


Eli noin puoli miljardia ihmistä ympäri Kaakkois-Aasiaa haluaa siirtyä parin päivän sisällä paikasta toiseen. Sanomattakin on selvää, että lentokoneet, junat, bussit ja laivat ovat tupaten täynnä. Kiinalaisilla on tapana varata reissut hyvissä ajoin, jopa vuotta aikaisemmin.
Sanomattakin on myös selvää että liikenne onnettomuuksissa kuolee muutaman viikon sisällä hurja määrä ihmisiä.


Kaikenlainen tuotanto ja palvelut ovat seuraavan viikon ajan pysähdyksissä maailman väkirikkaimmassa maassa. Aika siis taas pakata laukut ja siirtyä tyynemmille vesille juhlimaan porsaan vuoden alkua. Seuraavien viikkojen matkasuunnitelma:

Sogod Bay (Leyte, Filippiinit) - Tacloban (Leyte) - Hong Kong

Ohjelmassa sukeltelua, Leyten saaren luonnon ihmeiden kummastelua ja lopuksi shoppailua Honkkarissa.


Hyvää Kiinalaista Uutta Vuotta 2007!
Happy Chinese New Year 2007!

No comments: