Ei oppi ojaan kaada

Viime kuukausina on taas harkkatöiden tekemiseen uponnut 20-30 tuntia viikossa. Kuulostaa hurjalta, koska kyseessä on vain muutaman kurssin harjoitustyöt. Ilmeisesti TKK:lla ajatellaan, että jos opiskelijat pidetään oikein kiireisinä, ne eivät ehdi laskemaan kuinka paljon koulutöihin aikaa käyttävät. Mutta tälläpä blondilla on nyt liiennyt aikaa asian pohtimiseen.

Nykyisin pidetään melkein itsestäänselvyytenä, että jos on 20-40 vuotias ylemmän korkeakoulututkinnon omaava henkilö, niin tottakai hän kehittää itseään koko ajan opiskelemalla lisää. Tuntuu ettei näitä toisen maisteritutkinnon tai jatko-opintojen parissa puurtavien panostusta opiskeluun pidetä mitenkään erityisenä ansiona, vaan itsestäänselvyytenä.

Mutta, opiskelu on aina kovaa työtä. TKK:lla opiskelussa on paljon hyviä puolia, joista aikalailla ääretön akateeminen vapaus ei ole yhtään hassummasta päästä. Tuo mahdollistaa meikäläisen opinnoissa etenemisen Kiinasta käsin. Toisaalta taas, hieman on hiipinyt mieleen opiskelukokemuksia vaihtaessa, että edelleenkään TKK:n kursseista saatavat opintopisteet eivät aivan vastaa työmäärää. Tai sitten olen keskustellut ainoastaan keskimääräistä heikompien oppilaiden kanssa.

Itselleni oli itsestäänselvää etten valmistuttuani aio jättää opiskelua siihen, vaan olin jo hyvissä ajoin päättänyt jatkaa jatko-opintojen parissa, niin pian kuin mahdollista.

Jatko-opiskelussa nyt on omat kamaluutensa, mutta myös sietämätön keveys tietäen, ettei sillä valmistumisella oikeastaan ole mitään käytännön merkitystä. Tässä vaiheessa kun usein käydään jo töissä täyttä päätä.

Itse olen mietiskellyt kahta asiaa. Kuinka ikinä selvisin TKK:lta ulos DI:n paperit kourassa, kun koko opiskeluajan olin tehnyt n. 30 tuntia töitä viikossa, alkuaikoina jopa kahdessa eri työpaikassa. En edes uskalla arvioida kuinka harvoille luennoille seitsemän vuoden aikana osallistuin. Ja toisena sitä kuinka TKK:lla aina oletetaan, että opiskelija käy töissä. Täytyy haastatella työkavereita, käyttää case esimerkkejä jne. Joskus odotukset ovat hieman ristiriitaiset: "Joka maanantai kaikkien ryhmän jäsenien on esitettävä harjoitustyönsä klo 10-12 luentosalissa T2. Ei poissaoloja!". Miten...??? Noh, kiitos vaan kaikille työnantajille, jotka sietävät tätä.

Valmistumispaineiden puuttumisen lisäksi jatko-opinnoissa on muutakin mukavaa. Jatko-opiskelijoihin suhtaudutaan usein opetushenkilökunnan puolelta aika leppoisasti. Sen lisäksi, kyllä sitä jotain on jäänyt takataskuun aikaisemmin koetusta, sillä harjoitustyöt sujuvat, ja jotenkin sitä osaa tentteihin luettaessa keskittyä olennaiseen.

Seurailin aikoja sitten vanhemman ystäväni opintojen uudelleen aloittelua, ja hän tuskasteli miten usein 45 tuntiseksi venyvän työviikon aikana kenelläkään on mahdollisuutta tehdä 30 tuntia koulutöitä. Mietin asiaa. Aikanani tein enemmän koulutöitä, eli noin 50 tuntia viikossa, käyden samalla 30 tuntia töissä. Noh, vastaus on tinkimällä nukkumisesta. Seitsemään vuoteen en myöskään lomaillut pitkää viikonloppua pitempää aikaa kerrallaan. Suurimman osan harrastuksista sai myös kuopata. Siinä missä vielä lukioaikana käytin ohjattuun liikuntaan 10 tuntia viikossa, tippui se lähes nollaan TKK aikana. Ja taas kerran tässä on jotain ironista: trendikäs työnantaja kun haluaa palkata aktiivisia työntekijöitä, joilla on paljon harrastuksia. Ja kaksi tutkintoa takataskussa, lapset hankittu 20-vuotiaana, ja joka pystyy tekemään 60 tuntista työviikkoa.

Hmmm. Itselläni asiat eivät ole hullummin, vaikkei etänä jatkotutkintoja juuri suoritellakaan. Mutta olenpa sentään selvinnyt ekalla kerralla ulos koulusta kunnialla! :-)
Tsemppiä kaikille jotka jaksavat puurtaa opintojen parissa!