14.4.08

Pallokala

Kaiken viime aikaisen juhlimisen (synttäreitä, lomamatkoja) ja mässäilyn jälkeen olo alkoi olla kuin japanilaisella pallokalalla ennen sushimestarin veistä.

Kaivelin muistini lokeroista vanhoja hyviä keinoja, ja aloin muistelemaan joskus olleeni innokaskin paastoaja. Joten eikun tuumasta toimeen!

Olen elämäni aikana paastonnut varmaan arviolta kymmenen kertaa, 5-16 päivän pituisia jaksoja. Yleensä mehuilla (juu, palmusiirappiakin on kokeiltu), tai muilla paastoon tarkoitetuilla valmisteilla. Pitempiin paastoihin olen aina lisännyt suolattomien liemien nauttimisen. Kaksi viikkoa syömättä voi kuulostaa hurjalta, mutta korostetaanpa tässä vielä muutamaa asiaa:

- Paasto ei ole keino laihduttaa, joka näin luulee tulee pettymään.
- Ei ikinä, ei ikinä, tule paastota pelkällä vedellä. Ihminen kun ei elä pyhästä hengestä, vaikka jotkut niin väittävätkin.

Joten aloitin siis viime viikolla tyhjentämään jääkaappia, ja hankkimaan tilalle kasvis- ja hedelmämehuja. Täällä ei ole juurikaan tarjolla mitään valmispaastopaketteja, mutta muistellen menneisyydestä, ja tarkastamalla suosituksia netistä sain kasaan itseäni tyydyttävän setin. Tarkkana piti olla mm. mehujen energiapitoisuuden kanssa (mielellään ei lisättyä sokeria, mutta energiaa pitää silti saada riittävästi). Koitin myös vältellä makeutusaineilla ja tarpeettomilla lisäaineilla höystettyjä valmisteita. Tarkoitushan on puhdistaa elimistöä, ei myrkyttää sitä lisää. Mehujen lisäksi hommasin jos jonkinlaisia yrttiteitä.

Hieman jäi silti ihmetyttämään miksi paasto-ohjeissa kielletään vihreä tee? Jotenkin sitä luulisi, että lehdistä kuumassa vedessä liotettu vihreä tee sitä nyt vasta olisikin haitatonta. Mutta ilmeisesti näin ei ole. Sain myös muistutuksen, että happamia valmisteita tulisi välttää paaston alussa, joten appelsiinimehu jäi odottamaan tulevia päiviä. Mieleen muistui myös että juomat tulisi nauttia huoneenlämpöisinä, joten jätin mehut suosiolla pöydälle. Jouduin myös kertaamaan mitä suoliston puhdistamisesta oli neuvottu. Glaubersuolaa en lähtenyt etsimään, vaan totesin että paikallinen laksatiivinen yrttitee ajakoon saman asian.

Nyt sitä ollaan oltu viikonloppu paastolla. Lisäksi ennen paastoa pidin yhden valmistautumispäivän. Ollaanpa nyt ihan rehellisiä, jos nyt ei ole mikään syömäpuikko, niin ensimmäiset päivät sujuvat aivan vaivattomasti. En usko että kellään tekisi tiukkaa olla syömättä muutamaan vuorokauteen. Olen käynyt salilla ja juoksemassa tavalliseen tapaan, ja olo on ollut aivan yhtä energinen kuin aikaisemminkin. Juoksulenkin jälkeen palautuminen kesti ehkä inan kauemmin kuin yleensä. No, sitä sanotaankin että kolmas päivä on ensimmäinen vaikea päivä. Alkaa olla nälkä ja ketuttamaan. Katsotaan kuinka blondin käy.

2 comments:

Anonymous said...

Useissa vihreän teen laaduissa on kofeiinia, joten varmaan siksi. En tosin ole mikään paastoasiantuntija , mutta olen ymmärtänyt että paaston "puhdistava" vaikutus on enimmäkseen henkistä. Netistä löytyi elintarviketiet. lis. kommentti: "kontrolloiduissa tutkimuksissa ole todettu paaston edistävän terveyttä tai erityisesti puhdistavan kehoa".

Mutta paastointoa siitä huolimatta! Itse suunnistan possupaistin ääreen...

Jonna said...

Minä olen armoton syöppö! Kieltäkääs ruoka ja sitä tahdon heti...olen joskus joutunut, pariinkin otteeseen, paastoamaan lääkärin määräyksestä 48 tuntia pelkillä mehuilla ja liemillä ja se ei ollut kivaa. No, ehkä olin muutenkin heikossa kunnossa, mutta paastoaminen ei minulta onnistu. Tsemppiä!