Manilan nähtävyydet 2

Uuteen päivään uusin voimin. Kohteena Intramuros, ja siellä Fort Santiago - vanha espanjalaisten aikana rakennettu linnoitusalue. Alueella on runsaasti museoita, kirkkoja ja muita nähtävyyksiä.

Linnoitus on toiminut niin espanjalaisten, amerikkalaisten kuin japanilaistenkin joukkojen tukikohtana. Itse Josel Rizalia pidettiin aikoinaan vankina kyseisen linnoituksen muurien sisällä. Alueella on lukuisia vankityrmiä, joihin turisteilla ei toistaiseksi ole pääsyä. Mm. japanilaiset käyttivät maanalla niemenkärjessä olevia tyrmiä tehokkaana joukkomurha aseena, hukuttamalla vankeja koppeihinsa. Alueelta on löydetty yli 600 ihmisen (pääosin paikallisia ja amerikkalaisia vankeja) jäännökset japanilaisten jäljiltä.

Place where 600 bodies were found.

Death trap.

Odotukset hieman kulahtaneen puiston jälkeen eivät olleet korkealla, mutta heti sisäänpääsyn maksettuamme portista aukeni hyvin hoidetun näköinen viihtyisä puistomainen alue. Aluetta rajasivat muurit, joita taas puolestaan rajasi Manilan keskusta-alueen ainokainen golf-kenttä.

Intramuros golf.

Fort Santiago.

Alueelta löytyi myös Rizal muistomerkki, joka oli pikemminkin museo. Ja jotta muut eivät samaa mokaa tekisi kuin tämä blondi, niin myös naiset ottavat lakin päästään museoon sisälle astuttaessa. Filippiinit suhtautuvat Rizaliin kuin pyhimykseen konsanaan, ja muistomerkeillä tulee muistaa osoittaa asiaankuuluvaa kunnioitusta.

Rizal shrine.

Rizal's last steps.

Intramuroksen linnoitusalue oli viihtyisä, siisti ja rauhallinen paikka pyöriä kuumana päivänä. Melkein teki mieli jäädä pitemmäksikin aikaa, mutta kirkot ja museot odottivat.

Manila Katedraali on ehkä tärkein kirkko Manilassa. Ja komean näköinen se olikin - ainakin ulkoapäin. Euroopan lukuisat katedraalireissut yli polven ylittyneine housuineen ja peitettyine hartioineen oli päässyt Kiinan temppeleissa unohtumaan. Koska olin liikkeellä lyhyissä shortseissa, topissa ja lipokkaissa niin päätin jättää suosiolla väliin. Mutta oli sisällä kuulema kaunista.

Manila cathedral.

Toinen alueen isoista kirjoista on San Augustin kirkko, joka ei aivan ulkonäöllisesti vetänyt vertoja edelliselle. Tällä kertaa kaikki valkonaamat joutuivat jäämään nuolemaan huuliaan, sillä sisällä oli menossa hääseremonia, ja ulkona kyltti joka ilmoitti että turisteilta oli kirkkoon pääsy kielletty. Ihan oikein meille. Kun ei edes osata pukeutua.

San August church.

Alueen, ja reissun, viimeinen kulttuuripläjäys oli Casa Manila - siirtomaatyylinen asunto, joka oli kunnostettu ja avattu yleisölle. Koska Leytella kummitustalo oli jäänyt kokematta, niin nyt täytyi mennä haistelemaan historian tuulia. Taas kerran henkilökunta oli avuliasta, ja esitteli mihin mitäkin esinettä oli muinoin käytetty. Mihinkään ei kuitenkaan saanut koskea, eikä valokuvia ottaa, joten tyydyimme ihailemaan sisustusta narun takaa.

Viimeinen ilta kului tutuksi tulleen Makatin yöelämän parissa. Pitkä viikonloppu tuntui huomattavasti normaalia pidemmältä, ja paljon tuli nähtyä ja koettua. Jotain jäi kuitenkin vielä kokematta kuten kiinalainen hautausmaa ja Manilan Bay. Niistä sitten lisää seuraavan Manilan loman jälkeen!

Cock fighting eli...

...taistelevat kukot.

Hintoja areenalle oli (ainakin turisteille) kaksi. Toinen permannolle ja toinen parvelle. No jos nyt kerran elämässään käy kukkotappelua todistamassa, niin eiköhän repäistä ja panosteta permannolle. Joten eikun lippu kouraan, leima käteen ja sisälle.

Ovet aukenivat saliin jossa miehet huusivat ja huitoivat niin että mieli teki perääntyä takaisin aulaan. Kiinassa opitulla tunkemisrohkeudella lähdin kuitenkin pujottelemaan joukon läpi, pohtien tätäkö permantopaikat tarkoittivat. Sain kuitenkin käsien lomasta kurkattua ylös ja havitsin että reunoilla kiersi penkkirivit, jotka nousivat jyrkästi ylöspäin. Ilmeisesti sieltä saimme siis etsiä paikkamme. Yläpuolellamme oli parvi, missä huudot raikasivat aivan samalla tavalla kuin maan tasalla.

Keskellä oli neliön muotoinen areena, ja hetken päästä tuli aivan hiljaista. Tappelu oli alkanut. Tämä useissa maissa laiton laji, on siis Filsujen kansallisurheilua. Sen verran huomasin, että ilmeisesti tätä urheilua useimmiten harrastivat miehet, sillä lisäkseni salissa oli yksi kauniimpaa sukupuolta edustava henkilö.

Perusidea oli nopeasta selvillä. Kehään tuodaan kaksi kukkoa, joista toinen on nimetty altavastaajaksi ja toinen on ennakkosuosikki (en tiedä mihin tämä perustuu). Kukkoja härnäämässä on härnärikukko, jonka tehtävänä on saattaa kilpalijat oikeaan vireeseen. Kukkojen jalkaan on sidottu terä, jonka tuomari pyyhkii desifointiaineella ennen kilpailun alkua, sen varalta että joku on terästänyt kukkonsa terää myrkyllä yms.

Vedonlyönti on käynnissä siihen asti kunnes kukkojen teräsuojat poistetaan ja kukot lasketaan maahan. Kukot alkavat taistelemaan, ja yleensä muutaman minuutin päästä on voittaja selvillä. Matsi päättyy aina toisen kukon kuolemaan. Häviäjät päätyvät pataan, ja voittajat viedään hoidettaviksi ja lepäilemään pariksi viikoksi. Hyvällä kukolla voi siis olla oikea taistelu-ura.

Vedonlyönti toimii huutamalla ja huitomalla. Alhaalla on vedonvälittäjiä, joiden kanssa voi diilin tehdä, tai sitten voi etsiä katsomosta itselleen vastapelurin. Minimisumma on 500 pesoa, raha vaihtaa omistajaansa kun voittaja on selvillä. Käytännössä ilman paikallista apua on turistin vaikea alkaa huutokilpaan ryhtymään. Mutta ei huolta, aina paikalla on vanhoja pappoja, jotka elättävät itsensä esittelemällä peliä vieraille. Sanot vain papalle kumpaa haluat veikata, ja millä summalla, niin pappa hoitaa loput. Kohteliasta ja asiaan kuuluvaa on tietysti jakaa voitot papan kanssa.

Itsekin tuli intouduttua veikkaamaan ja voittojahan sieltä tuli. Loppujen lopuksi noin 1500 peson edestä, joista apupappa tietystikin sai omansa. Voittojen maksu toimii taittelemalla rahat pieneksi nyytiksi ja heittämällä voittajalle. Näin esim. permanto ja parvi voivat pelata keskenään. Käytännössä pelin kulku: 5 minuuttia hullua huutamista ja huitomista, 2 minuuttia jännittynyttä hiljaisuutta ja 1 minuutti lenteleviä rahoja.

Filippiinien kulttuuri on erittäin maskuliinista ja Shanghaissa lentelevien "Hey Madam!" huutojen sijaan kaupustelijat keskittyvät Filsuissa "Hey Sir!" kiljahduksiin. Tämä on siitä hyvä että liikkuessa miesten kanssa he saavat osakseen kaiken häirinnän, ja itse voi keskittyä olennaiseen, eli hypistelemaan tuotteita rauhassa. Jos kuitenkin tarvitsisi apua toimimiseen paikassa missä kaikki muut ovat miehiä on se hankalampaa. Paikallisten kommunikointi vastakkaisen sukupuolen kanssa kun on hieman rajoittunutta.

Joten jos naisena haluat lyödä vetoa kukkotappelussa, niin kannattaa harkita länkkärimiehen mukaan raahaamista. Ei haittaa vaikka mies olisi yhtä ummikko kuin sinäkin, mutta paikallinen pelipappa uskaltautuu juttusille miehen kanssa miljoona kertaa todennäköisemmin kuin sinun kanssasi. Kun paikalliset huomaavat, että olet mukana vedonlyönnissä niin sinulle aletaan kyllä myös avaamaan pelin saloja.

Kun naapurini huomasi että olen kilpailuhengessä mukana, hän kertoi voittokukkomme olevan homo-kukko. Ravistin korviani muutaman kerran, ja kysyi että miten kukko voi olla homo. Mies seliti että kukot ovat vaaleampia (väritykseltään kanamaisempia) ja huonompia tappelemaan. Yleensä ne ovat aina altavastaajia. Toisaalta taas mies oli sitä mieltä, että olimme tehneet viisaasti veikatessamme homo-kukkoa, sillä muut kukot eivät hyökkää homo-kukkojen kimppuun, jolloin homo-kukko saa aina mahdollisuuden ensimmäiseen iskuun. Oppi ja ikä kaikki.

Hotellille palattuani tarkastelin jeepney seikkailun määränpäätämme kartasta. Tietystikään Tondoon ei jeepneytä mene, mutta aivan vieressä käytiin. Olin aikaisemmin haikaillut kiinalaisella hautausmaalla käynnin perään, joka sijaitsee pohjoispuolella hieman Tondosta koilliseen. Luulen että visiitti siellä jää kyllä muulle kertaa. Sen verran hermostuttava kokemus jeepney seikkailu oli ollut.

Survivor Manila

Päivän seikkailuosuus ei jäänyt tähän. Olimme päättäneet piipahtaa iltapäivällä paikallisten suosikkiurheilun pariin, eli olimme paikallistaneet kukkotappeluareenan jonne oli tarkoituksena suunnata seuraavaksi.

Tähän väliin paikallaan muutama sananen Manilan turvallisuudesta. Jokainen Aasian matkaaja yleensä tietää jonkun, joka Manilassa on ryöstetty. Minä tiedän kaksi pariskuntaa. Nämä ryöstöt ovat olleet suht vaarattomia ja tyypillisiä, eli motskarin kyydissä oleva konna nappaa ohi ajettaessa turistilta laukun, lompakon, aurinkolasit, vaatteet päältä, kengät jalasta tms. Kiusallista ja hankalaa turistille, mutta ei loppujen lopuksi niin vaarallista. Suht helppo myös välttää, jos muistaa vain pitää laukun kaukana mistään väylästä, missä joku moottoriajoneuvolla voi ohi huristaa.

Toinen asia on sitten tarinat väkivaltaisimmista ryöstäjistä, jotka majailevat mm. puistoissa öisin ja Manilan monilla kujilla ympäri vuorokauden. Näiden kanssa kohdanneet turistit eivät aina jää kertomaan tarinaansa, vaan näistä luetaan lehdistä ulkomaalaisen ruumiin löytyessä ojasta, joesta, puistosta tms.

Huhuja on kuulunut mm. taksikuskeista, jotka vievät matkustajan aivan jonnekin muualle kuin sovittu on, ja yleensä paikan päällä turistin putsauksessa kuskia avittaa paikan päällä odotteleva rikostoveri.

Ryöstöihin tietysti kannustaa kaupungin sisällä vallitseva huikea eriarvoisuus. Tavarat jotka minulla ovat päälläni saattavat olla paikallisen slumissa asuvan perheen koko elämän aikaisten tulojen arvoiset. Suuret voitot kannustavat ottamaan suuria riskejä.

Filippiineillä langetetaan edelleen kuoleman rangaistuksia, jonka saa tietysti mm. taposta, mutta se voidaan langettaa muistakin rötöksistä esim. ihmiskaappauksista, aseellisista ryöstöistä tms.
Useat rötöstelijät eivät ole ensikertalaisia, ja jos kerran on jonkun tappanut ei juurikaan ole mitään menetettävää. Ja joidenkin logiikan mukaan on parempi olla jättämättä todistajia. Manilaan ei kannata lähteä Pradan laukun ja Cartierin kellon kanssa. Joku voi vielä erehtyä luulemaan niitä länkkärin päällä aidoiksi.

Samaanaikaan kun expatit äänestivät Manilan (expatit asuvat pääosin Makatissa) maailman parhaaksi expattikaupungiksi (pikemminkin kaupungin osaksi), niin tilastot kertoivat, että sama Manila oli Aasian vaarallisin kaupunki mitä tulee ryöstöihin, väkivaltarikoksiin ja tappoihin. Tasaisesti eivät rötökset toki Manilaan jakaannu.

Tondo on virallisesti Manilan kaatopaikka-alue. Tilastoihin se on noussut mm. Aasian tiheiten asuttuna alueena, mikä ajatellen mistä joukosta puhutaan tarkoittaa todellista ihmistiheyttä (mieti Intiaa, Indonesiaa, Kiinaa...). Tondo on siis ansainnut tittelinsä Manilan pahamaineisimpana slummina. Toki sen kehittämiseksi tehdään koko ajan töitä, mutta tie tulee varmasti olemana pitkä ja mutkikas. Jos Manilan kartta ei ole aivan hallussa niin Tondo sijaitsee aika lähellä Manilan keskustan nähtävyyksiä, jos nyt keskustasta voidaan puhua. Välissä on joki, jonka meren kanssa muodostamaan kulmaan Tondo jää.

Lähdimme siis puistosta, joka sijaitsi lähellä rantaa viittoilemaan taksia. Puolituntia myöhemmin me, ja vieressä kyytiä odottavat 5 paikallista, olimme yhä ilman taksia. Johonkin suuntaan sitä oli liikuttava, joten päätimme hypätä jeepneyn kyytiin. Tiesin nimeltä muutamia Manilan paikoja, mutta ohikiitävissä jeepneyssä ei ollut näitä nimiä. Hyppäsimme siis arpoen seuraavan jeepneyn kyytiin missä tilaa oli. Tarkoituksena matkata muutama kortteli, ja koittaa sen jälkeen onnea taksien kanssa uudelleen.

Muutaman korttelin päästä havaitsimme kuitenkin olevamme jokea ylittävällä sillalla hyvää vauhtia matkalla Pohjois-Manilaan. Kirosin ääneen typerän jeepney idean, joka alkoi tuntua rakennusten muututtua parikerroksisiksi hökkeleiksi erittäin huonolta, ja hyppäsimme ulos ihmisvilinään.

Muutamia katseita saatuamme, päätimme että paras tapa sopeutua on alkaa kaupantekoon. Osteskelimme muutamia DVD-levyjä ja pidimme päällä "mähän hengaan täällä alvariinsa"-ilmeen. Kipikapi kadun toiselle puolelle ja jeepneyhyn joka suuntasi takaisin sinne mistä olimme tulleetkin. Harmittamaan jäi ettei rohkeus (tyhmyys) ollut riittänyt kameran esiin kaivamiseen, sillä tuolta olisi saanut loistavia Manilan monet kasvot kuvia.

Lopulta pääsimme jeepneytä kerran vaihtamalla kulmille, josta jo irtosi taksikin. Tällä kertaa kuski tiesi täsmälleen mihin olimme matkalla, ja kukkoareena löytyi hetkessä. Harmiksemme heillä oli menossa erikoiskisat (Derby), ja jo sisäänpääsy oli erittäin kallista. Paikallisille tuntui olevan aika selvää, että me olimme liikenteessä kokemuksen vuoksi, eivätkä he ajatelleet meidän tosissamme aikovan lyödä vetoa kukoista. Niinpä he opastivat meille missä areenalla oli käynnissä halpoja otteluita, ja paikalliseen kauppamiestyyliin myös olivat valmiit järjestämään mopokyydin. Pääsimme hinnasta sopuun, ja karautimme mopon sivuvaunun kyydissä toiselle areenalle.

Manilan nähtävyydet 1

LP ja Wikitravel soimaan, ja tarkastamaan mistä kaikesta ollaan jääty paitsi viime visiitillä. Keskipäivän porotusta suojaan päätettiin livahtaa Ayala keskuksessa sijaitsevaan museoon. Tämä hoitakoon myös matkan pakkomuseon viran.

Ayala museum.

Museo koostui neljästä eri kerroksesta, ylimpänä aina vaihtuva näyttely. Nyt vuorossa oli Filsuista löydetyt historialliset korut ja koriste-esineet. Kolmas kerros esitteli paikallisten taiteilijoiden maalauksia, toisesta kerroksesta löytyi syy miksi olin kiinnostunut juuri tästä paikasta, miniatyyrimallit Filsujen historiasta ja ekassa kerroksessa näytteillä valokuvia.

Maksoimme suht kalliin pääsymaksun ja aloitimme kierroksen neuvojen mukaan ylhäältä. Näyttelytilat kiilsivät uutuuttaa ja muutenkin puitteet olivat aika prameat. AV-tekniikkaa ei oltu säästelty. Itse esineistöä löytyi runsaasti, osa lainassa muista ulkomaisista museoista. Henkilökunta oli aktiivista, ja opasti tutkimaan tarkemmin mm. vetolaatikoita, jotka jäivät huomaamatta aluksi. Neljäs kerros oli iso, ja esineiden tutkiskelu ei ollut kauhean antoisaa.

Kolmas kerros tuli käveltyä läpi ihmetellen muotokuvamaalauksia jo edesmenneistä paikallisista. Toinen kerros ei pettänyt. Filippiinot rakastavat pienoismalleja, ja niitä rakennetaan kaikesta merkittävästä. Toinen kerros esitteli Filippiinien historiaa noin 60 pienoismallissa alkaen muinaisihmisistä päättyen 80-lukuun. Pienoismallit oli taidokkaasti tehty ja hyvä kuntoisia. Kerros tarjosi aimo pläjäyksen Filsujen historiaa, mikä osoittautui myöhemmin hyödylliseksi muita nähtävyyksiä kierreltäessä.

Pohjakerroksen modernit valokuvat eivät tuntuneet aivan istuvan museon henkeen, mutta jollakin se tila tietysti on täytettävä. Loppupäivä meni shopatessa ja Wappua juhliessa.

Hard Co...Rock Cafe.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli visiitti Rizal puistoon. Taksikuski ei aluksi ymmärtänyt minne kalpeat turistit halusivat, mutta asiaa auttoi puiston vanhan nimen Lunetan esille tuominen. Puistoon ajettiin rantatietä pitkin, joten saimme lyhyesti ihailla rantabulevardin maisemiakin.

Puistossa pällisteltävää piti olla mm. Josel Rizalin (filsujen kansallissankari) teloituspaikka, erilaisia puutarhoja, shakkikulmaus, suihkulähde ja pienoismalli Filippiineistä. Tavoitteena oli muutenkin hieman tunnustella ja haistella Manilan meininkiä luksus-alueiden ulkopuolella.

Puisto pursusi vartijoita, joiden ystävällisyys kiinalaiseen tylyyteen verrattuna tuntui lähinnä kiusalliselta. Mutta syy selvisi meille myöhemmin.

Rizal park (Luneta).

Puistokierros alkoi Rizalin teloituspaikalta. Rizalin viimeiset hetket oli ikuistettu pronssiveistoksilla, ja iltaisin teloitus ja sitä edeltävät tapahtumat käytiin läpi valoesityksen kera. Päivällä paikka oli kuitenkin rauhallinen, ja maksettuaan parinkympin pääsymaksun sai patsaita kuvata rauhassa.

Execution of Josel Rizal.

Last farewell of Rizal. Smuggled out from his prison cell.

Poistuimme teloistupaikalta ja räpsimme kuvia ympäri puistoa, kunnes huomasin shakkikulmauksen, mihin lähdimme suuntaamaan. Heti astuttuamme pelilaudoille vievälle polulle heräsivät alueen reunoille notkuvat paikalliset ja alkoivat ehdottelemaan pelaamista. Samaan aikaan kylkeeni liimautui vartija, jolloin huomasin myös puiden varjoissa pyörivät kerjäläiset. Tilanne olisi tehnyt mieli ikuistaa, mutta kameran esiin kaivaminen ei tuntunut hyvältä idealta, ja päätimme hipsiä vähin äänin pois shakkialueelta.

Riesaksi jäi yksi kappale sitkeästi passiivisena ihossa kiinni roikkuvista kerjäläisistä, josta pääsimme eroon maksaessamme pääsymaksua japanilaiseen puutarhaan. Ilmeisesti maksulliset alueet olivat kerjäläisiltä kiellettyjä.

Taas saimme vartijan kannoillemme, ja havaitsin että puutarha päättyi vilkkaasti liikennöityihin katuihin, välissä ollessa matalan aidan. Kaupustelijat alkoivat lähestymään meitä aidan toiselta puolelta, ja vartija hätisti ne matkoihinsa.

Japanese escape garden.

Istuskeltuamme romanttisesti lammen reunakivillä (minä, matkakumppanini ja 5 metrin päässä hengaava vartija), päätimme kokeilla, josko riippakivi kerjäläinen olisi jo kyllästynyt odottelemaan, ja jatkoimme matkaamme.

Puistokierroksen loppuajan tervehdimme vartijoita huomattavasti alkua innokkaammin, ja totesimme että ehkä on parempi pysyä suht tiiviissä muodostelmassa.

Olimme Manilassa kuuman ja kuivan kauden loppupuolella, joten suihkulähde ja pienoismalli Filsujen saarista kärsi hieman veden puutteesta. Puutarhat eivät olleet kaksisia, mutta puisto itsessään oli kyllä iso ja miellyttävä käyskennellä, kunhan piti mielessä missä kaupungissa nyt liikuttiin.

Fountain without water.

Philippines without sea.

Aina tätä samaa mango...

...margaritaa!! Eli Wappua juhlittiin Manilassa. Aikaisemmassa postauksessa totesin Filsujen reissusta, että Manilaan kannattaa palata kaupunkilomalle. Nyt kun Shanghain kevät on ollut tavanomaista vaihtelevampaa, niin loistava pakokohde oli tasaisesta 30 asteen lämmöstä nauttiva Manila.

Manilasta monilla matkailijoilla on huonoja kokemuksia, ja monet ohittavat kaupungin kiireellä. Itselleni Manila kuitenkin osoittautui Bangkokin veroiseksi viikonloppukohteeksi. Ilmasto on ympäri vuoden hyvä, hinnat vielä muutakin Kaakkois-Aasiaa alhaisemmat, historiallisia nähtävyyksiä mukava määrä, palvelukulttuuri hengissä ja tarjontaa niin ravintoloissa, kuin ostospaikoissa löytyy.

Mangomargaritojen (huom. vihreiden) lisäksi nautimme siis yllättävän hyvistä ostosmahdollisuuksista. Mukaan lähti runsaasti vaatteita, kenkiä, kirjoja ja laukkuja. Katukuvastakin huomasi, etteivät kaikki filippiinoneidot enää ole siroimmasta päästä ja kauppojen vaatekoot ylsivätkin XL:ään asti.

Majailimme taas Makatissa, Manilan parhaalla alueella. Aivan hotellin parvekkeen alla sijaitsi alueen useista ostoskeskuksista Greenbelt 1-5, hotellia vastapäätä Ayala Centre, kadun toisella puolella Atrium ja kiven heiton päässä Glorietta 1-3. Ei siis tarvinnut lähteä merta edemmäksi shoppaamaan.



Makati by day.

Manilassa sijaitsee myös Aasian suurin ostoskeskus SM megamall, joka levittäytyy kilometrin pituiselle alueelle. Ostoskeskus pitää sisällään ravintoloiden ja kauppojen lisäksi mm. luistinradan, elokuvateattereita ja keilahallin. Osuimme ostarille viikonloppuna, joten yksin ei tarvinnut olla. Toisaalta aika oli loistava, sillä viikonloppuisin ostarin käytävät täyttyvät tarjouskojuista, joista mukaan lähti mm. laukkuja 4-6 euro/kpl.



Wet skating in SM megamall.

Historiastaan johtuen on Filsuissa englanninkielen asema aivan toista luokkaa, kuin muualla Kaakkois-Aasiassa. Englanninkielisen kirjallisuuden lisäksi päätimme hyödyntää maan kaksikielisyyttä piipahtamassa elokuvissa. Harvinaista herkkua Kiinassa asuville.

Siinä missä Suomessa asuessani kävin leffassa noin kerran kuussa, en nyt ole käynyt elokuvissa yli vuoteen. Valikoima ei ollut huikea, Manilassa teattereita löytyy jokaisesta ostoskeskuksesta, mutta leffojen valikoima ei ole kummoinen. Lehdestä selvisi että Manilan teatterit pyörittävät parhaillaan kolmea elokuvaa. Valitsimme katsottavaksi Ironmanin.

Itse leffa ei ollut kummoinen, mutta kyllähän elokuvissa on hauska käydä. Kokemukseen liittyy tietystikin sapuskat, irtsarit ja limut. Ja jos päättää nauttia elokuvista Manilassa kannattaa muistaa ottaa mukaan lämpöistä vaatetta, sillä salin jäähdytyksessä ei ainakaan ollut säästelty.



Makati by night.

Huh kiirettä!

Huhtikuun Chengdun reissun jälkeen ilmassa on ollut hieman aikataulupaineita. Vieraiden kanssa aikaa viettäessä jää muu tietysti vähemmälle huomiolle, ja kun siihen lisää vielä pikaisen pakkauksen ja matkan Manilaan, niin pian huomaakin to-do-listan kasvaneen.

Asiaa ei auta että paluun jälkeen edessä oli neljän päivän sisään uusi reissu...tällä kertaa Suomeen!
Viime viikolla siis heitettiin kamat kasaan, kerättiin vuoden aikana kertyneet tulijaiset ja ei kun menoksi.

Siitä on yli vuosi aikaa kun olen viimeksi vieraillut Suomessa (tai missään länsimaassa), ja muistissa oli vielä viime kevään hieman stressaava ja epämiellyttävä reissu jäätävään pohjoiseen.

Kuten viimeksikin, tällä kertaakin ennen vapaalle heittäytymistä luvassa on muutamia tenttejä, joihin luku on jäänyt aivan viime päiviin. Tavoitteena on myös naulata viimeinen piste golf-harrastuksen päälle, ja suorittaa green card intensiivikurssilla. Joka tietysti on samaan aikaan kuin tentit...
Luvassa on myös luokkakokous, sillä blondin lukio-ajoista kun sattuu keväällä tulleen kuluneeksi 10 vuotta!

Jotain kuitenkin on otettu opiksi viime vuotisesta. Kalenteria ei ole ympätty täyteen kaveritapaamisia, ja sukulaiset on päätetty tällä visiitillä kylmästi laiminlyödä. Muutenkin päätin ennen matkaa keskittyä tekemään Suomessa asioita mitä itse haluan tehdä. Tuntui, että muilta löytyi viimeksi liikaa oletuksia miten tulen aikani Suomessa viettämään. Pakolliset asiat, jotka täytyy hoitaa aina niin joustavan Suomen julkishallinnon kanssa aiheuttavat kyllä tarpeeksi harmaita hiuksia.

Katsotaan kuinka tällä kertaa käy: palaako Shanghaihin hyvin levännyt ja rentoutunut, vai ärtynyt ja Suomeen täydellisesti kyllästynyt blondi. Lomamatkahan tämän olla pitäisi.