Survivor Manila

Päivän seikkailuosuus ei jäänyt tähän. Olimme päättäneet piipahtaa iltapäivällä paikallisten suosikkiurheilun pariin, eli olimme paikallistaneet kukkotappeluareenan jonne oli tarkoituksena suunnata seuraavaksi.

Tähän väliin paikallaan muutama sananen Manilan turvallisuudesta. Jokainen Aasian matkaaja yleensä tietää jonkun, joka Manilassa on ryöstetty. Minä tiedän kaksi pariskuntaa. Nämä ryöstöt ovat olleet suht vaarattomia ja tyypillisiä, eli motskarin kyydissä oleva konna nappaa ohi ajettaessa turistilta laukun, lompakon, aurinkolasit, vaatteet päältä, kengät jalasta tms. Kiusallista ja hankalaa turistille, mutta ei loppujen lopuksi niin vaarallista. Suht helppo myös välttää, jos muistaa vain pitää laukun kaukana mistään väylästä, missä joku moottoriajoneuvolla voi ohi huristaa.

Toinen asia on sitten tarinat väkivaltaisimmista ryöstäjistä, jotka majailevat mm. puistoissa öisin ja Manilan monilla kujilla ympäri vuorokauden. Näiden kanssa kohdanneet turistit eivät aina jää kertomaan tarinaansa, vaan näistä luetaan lehdistä ulkomaalaisen ruumiin löytyessä ojasta, joesta, puistosta tms.

Huhuja on kuulunut mm. taksikuskeista, jotka vievät matkustajan aivan jonnekin muualle kuin sovittu on, ja yleensä paikan päällä turistin putsauksessa kuskia avittaa paikan päällä odotteleva rikostoveri.

Ryöstöihin tietysti kannustaa kaupungin sisällä vallitseva huikea eriarvoisuus. Tavarat jotka minulla ovat päälläni saattavat olla paikallisen slumissa asuvan perheen koko elämän aikaisten tulojen arvoiset. Suuret voitot kannustavat ottamaan suuria riskejä.

Filippiineillä langetetaan edelleen kuoleman rangaistuksia, jonka saa tietysti mm. taposta, mutta se voidaan langettaa muistakin rötöksistä esim. ihmiskaappauksista, aseellisista ryöstöistä tms.
Useat rötöstelijät eivät ole ensikertalaisia, ja jos kerran on jonkun tappanut ei juurikaan ole mitään menetettävää. Ja joidenkin logiikan mukaan on parempi olla jättämättä todistajia. Manilaan ei kannata lähteä Pradan laukun ja Cartierin kellon kanssa. Joku voi vielä erehtyä luulemaan niitä länkkärin päällä aidoiksi.

Samaanaikaan kun expatit äänestivät Manilan (expatit asuvat pääosin Makatissa) maailman parhaaksi expattikaupungiksi (pikemminkin kaupungin osaksi), niin tilastot kertoivat, että sama Manila oli Aasian vaarallisin kaupunki mitä tulee ryöstöihin, väkivaltarikoksiin ja tappoihin. Tasaisesti eivät rötökset toki Manilaan jakaannu.

Tondo on virallisesti Manilan kaatopaikka-alue. Tilastoihin se on noussut mm. Aasian tiheiten asuttuna alueena, mikä ajatellen mistä joukosta puhutaan tarkoittaa todellista ihmistiheyttä (mieti Intiaa, Indonesiaa, Kiinaa...). Tondo on siis ansainnut tittelinsä Manilan pahamaineisimpana slummina. Toki sen kehittämiseksi tehdään koko ajan töitä, mutta tie tulee varmasti olemana pitkä ja mutkikas. Jos Manilan kartta ei ole aivan hallussa niin Tondo sijaitsee aika lähellä Manilan keskustan nähtävyyksiä, jos nyt keskustasta voidaan puhua. Välissä on joki, jonka meren kanssa muodostamaan kulmaan Tondo jää.

Lähdimme siis puistosta, joka sijaitsi lähellä rantaa viittoilemaan taksia. Puolituntia myöhemmin me, ja vieressä kyytiä odottavat 5 paikallista, olimme yhä ilman taksia. Johonkin suuntaan sitä oli liikuttava, joten päätimme hypätä jeepneyn kyytiin. Tiesin nimeltä muutamia Manilan paikoja, mutta ohikiitävissä jeepneyssä ei ollut näitä nimiä. Hyppäsimme siis arpoen seuraavan jeepneyn kyytiin missä tilaa oli. Tarkoituksena matkata muutama kortteli, ja koittaa sen jälkeen onnea taksien kanssa uudelleen.

Muutaman korttelin päästä havaitsimme kuitenkin olevamme jokea ylittävällä sillalla hyvää vauhtia matkalla Pohjois-Manilaan. Kirosin ääneen typerän jeepney idean, joka alkoi tuntua rakennusten muututtua parikerroksisiksi hökkeleiksi erittäin huonolta, ja hyppäsimme ulos ihmisvilinään.

Muutamia katseita saatuamme, päätimme että paras tapa sopeutua on alkaa kaupantekoon. Osteskelimme muutamia DVD-levyjä ja pidimme päällä "mähän hengaan täällä alvariinsa"-ilmeen. Kipikapi kadun toiselle puolelle ja jeepneyhyn joka suuntasi takaisin sinne mistä olimme tulleetkin. Harmittamaan jäi ettei rohkeus (tyhmyys) ollut riittänyt kameran esiin kaivamiseen, sillä tuolta olisi saanut loistavia Manilan monet kasvot kuvia.

Lopulta pääsimme jeepneytä kerran vaihtamalla kulmille, josta jo irtosi taksikin. Tällä kertaa kuski tiesi täsmälleen mihin olimme matkalla, ja kukkoareena löytyi hetkessä. Harmiksemme heillä oli menossa erikoiskisat (Derby), ja jo sisäänpääsy oli erittäin kallista. Paikallisille tuntui olevan aika selvää, että me olimme liikenteessä kokemuksen vuoksi, eivätkä he ajatelleet meidän tosissamme aikovan lyödä vetoa kukoista. Niinpä he opastivat meille missä areenalla oli käynnissä halpoja otteluita, ja paikalliseen kauppamiestyyliin myös olivat valmiit järjestämään mopokyydin. Pääsimme hinnasta sopuun, ja karautimme mopon sivuvaunun kyydissä toiselle areenalle.