Manado - Indonesia

Manadosta löytyy hotelleja joka lähtöön. Muutama ehkä ylitse muiden. Ja taas huoneen upgradaus kannattaa.



Durian on erittäin tuoksahtava hedelmä. Sen tuominen hotelleihin on usein Aasiassa kiellettyä.

Tavoitteena oli loman viimeisinä päivinä laiskotella altaalla. Ilmeisesti allaskulttuuri oli kuitenkin paikallisille todella vieras, ja altaalla makoillessa sai välillä paljon kummastunutta yleisöä.



Altaalla oli yleensä hyvin tilaa.

Sama ihmettely jatkui ostoskeskuksissa. Varsinkin lapset tuijottivat ja osoittelivat avoimesti. Ja kauhean kiinnostuneita oltiin, että mitä se valkonaama ostaa... Ja hauskaa oli.



Ei hyvät rouvat. Tämä ei ole sitä miltä se näyttää, vaan miesten vaateliike.

Noh, ostettua tuli mm. Ferrari-paita. Täytyyhän ensi F1-kauteen varustautua :-)



Pommiryhmä.

Altaalla loikoilun lisäksi Indonesiassa kannattaa hemmotella itseään kylpyläpalveluilla. Hinnat eivät päätä huimaa, ja esim. jalkahieronta tekee hyvää patikoinnin jälkeen.



Indonesialainen yrttikylpy.



Hotelli ei ollut rannassa, joten grillijuhla järjestettiin altaalla.

Manadolla on oma karismansa, vaikkei kaupungilla ole tarjota paljoa nähtävää. Uima-altaalta oli hyvät näkymät kaupungin yli, ja pohdittua tuli millaista olisi asua ja elää Indonesiassa.



Manado.

Kieli on helppo oppia, kahdessa viikossa opin enemmän bahasa indonesiaa, kuin kiinaa puolen vuoden opiskelulla...
Indonesiassa ainakin Pohjois-Sulawesi ja Jakarta olisivat ihan OK paikkoja. Tietysti elämä olisi kovin erilaista (rajoittuneempaa?) kuin Shanghaissa, mutta ainakin kelit olisivat kerrankin kohdallaan ympäri vuoden :-D

Minahasa Highland - Indonesia

Manadon satamasta meidät nouti seuraavan majapaikkamme kuljettaja. Suuntana oli pieni Kinilowin kylä, joka sijaitsee Manadon ja Tomohon välissä.



Alueella viljeltiin kahvia...



...ja kaakaota. Missäs se cokis-puu...?

Majoitus oli jo astetta tasokkaampi (bungalowi). Täällä länkkäri oli ajoittain paikallinen nähtävyys. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja avoimen uteliaita. Hyvin pian myös selvisi , ettei paikka ollut varsinainen turistirysä. Nähtävyyksiä ei oltu "tuotteistettu". Tämä tarkoitti hyvässä mielessä sitä, että paikat olivat alkuperäisessä tilassaan, ja minkäänlaisia turistihuijareita ei paikoilla pyörinyt. Toisaalta, jos jotain haluaa nähdä, vaatii se hieman etukäteisperehtymistä. Aina ei myöskään ole selvillä ovatko tiet kunnossa tms.
Tulee myös muistaa ottaa mukaan retkille omat vesipullot yms. varusteet, sillä myymälöitä ei ole joka nurkalla.

Resorttimme oli retkeily mielessä loistava, ja sieltä saimme varattua auton ja kuljettajan. Palvelu oli muutenkin joustavaa, aamiaiset tarjoiltiin huoneisiin, ja ennakkoon pystyi tilaamaan resortin ravintolaan sen sortin illallisen kuin halusi. Ja edullisesti.

Resortista olisi myös järjestynyt opas, mutta päätimme, että kuljettaja riittää. Ja hyvin mielestäni riitti. Kuski osasi englantia, ja oli halukas vastailemaan kysymyksiin. Jossain vaiheessa hieman huvitti, että Indonesian saarilta löytyy joka puljusta englantia puhuvia ihmisiä, kun taas Shanghaista niitä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tai ainakin yhden kissan kanssa.

Ensimmäisenä kohteena oli paikalliset markkinat. Täältä paikalliset, mukaanlukien resortin henkilökunta, hankki ruokatarvikkeet.



Häjyt grillatut lepakot.



Python ja koikku samalla tiskillä.

Kuskin mielestä käärme "not good", koikku "ok" ja rotat ja lepakot "very good!". Lauantai oli käärmepäivä, joten nyt tarjolla ei ollut useamman sortin pythonia. Lepakot ja rotat olivat sen verran häijyn näköisiä, että liekö otukset grillattu elävältä. Koira oli kuulema maukasta arkiruokaa. Koiria kasvatetaan ruuaksi kylien perheissä. Jokaisessa perheessä on kolmesta neljään koiraan, jotka sitten ajoittain pistetään lihoiksi. Että näin.

Pidättäydyimme hedelmäostoksissa, ja seuraavaksi suuntasimme japanilaisten toisen maailman sodan aikana rakennuttamiin luoliin. Luolastoja on alueella ilmeisesti kaksi, tiedusteluun kumpaan luolastoon kannattaa mennä, vastattiin että eteläisempään. Pohjoisempi on kuulema sortunut, eikä sinne pidä mennä.
Luolaston katossa oli runsaasti pääskysten pesiä, ja linnut lentelivät katonrajassa. Matkaan tulee ottaa oma taskulamppu, sillä muuten luolissa ei näe kulkea. Takulamppu voi olla muutenkin hyvä idea...
Sadekauden aikana luolissa saattaa myös olla niin paljon vettä, ettei niihin pääse (kuin kahlaamalla). Luolastot ovat todella laajat, ja monessa kerroksessa. Kannattaa käyttää omaa harkintaa, kuinka syvälle menee. Ja muistella matkalla alas miten toisille luolille oli käynyt.




Ei pääsymaksua.



Kuskin mielestä hämähäkki oli myrkyllinen. Tämän lausunnon jälkeen kuskia ei luolissa juuri näkynyt...

Alueella on myös kaksi kuuluisaa järveä, Tondano ja Linow. Tondano on järvistä isompi, ja sen rannoilla on useita veden päälle rakennettuja ravintoloita. Paikallinen erikoisuus on dabu-dabu, uppopaistettu kala, jonka kylkijäisenä tarjotaan tulisia kastikkeita. Linow, väriä vaihtava järvi, on (erittäin) vanhan tulivuoren kraaterijärvi.



Tondano.



Dabu-dabun kyytipojaksi voi tilata, vaikka herkullista Avokado-mehua, joka paikalliseen tapaan maustetaan kaakaolla. Nam!



Linow. Järven ympäristössä leijui vahva rikin tuoksu. Indonesiassa palaa, ja usein. Iso tuli olla pittää.

Illalla resortilla pääsimme tutustumaan paikalliseen herkkuun elävänä. Oli lepakkojen kiima-aika, ja lentävät nisäkkäät olivat varsin aktiivisia.



Bat-man! Tai bat-girl.

Seuraavan päivän retket eivät sujuneet aivan yhtä loistavasti. Tarkoituksena oli kiivetä isolle tulivuorelle, Lokonille. Resortti sijaitse kahden tulivuoren, Lokonin ja Mahawun välissä. Kun paikalliset kuulivat aikeistamme he ilmoittivat, että Lokon on aktiivinen, ja alkanut taas purkautumaan, joten sinne ei pidä mennä. Päätimme kivuta Mahawulle. Ennen sitä oli tarkoitus käydä katsomassa Kali vesiputousta. Matkasimme vesiputoukselle tunnin, todetaksemme että tie oli poikki. Vesiputous jäi siis näkemättä.
Tulivuori kuitenkin oli paikoillaan, ja lähdimme kiipeämään.



In the jungle, the mighty jungle, the lion sleeps...äh, ei Indonesiassa mitään leijonia ole.



Polkuuuuu?



Kraateri. Jossa oli mainostettu olevan järvi. Noh, kuiva kausi oli tehnyt tehtävänsä.

Tulivuoren jälkeen kuumille lähteille (Ranopaso). Toivorikkaana, olin ottanut bikinit mukaan. Kuski hieman hihitteli kun ilmoitin, että aion ehkä mennä uimaan. Syykin selvisi. Kuivan kauden johdosta kuumille lähteille rakennettu uima-allas oli tyhjä. Tai siis pohjalla lilluvaa liejua vaille tyhjä. Tämä nähtävyys oltiin sentään tuotteistettu, ja uiminen altaassa olisi maksanut. Siis jos vettä olisi ollut.



Matkalla "lähteille". Ankkafarmi.

Koska uiminen jäi väliin, päätin keskittyä seuraavaksi parhaimpiin asioihin elämässä, eli syömiseen ja shoppaamiseen.



Minahasa food. Oli hyvää. Vitriinistä saattoi osoitella mitä lautaselle haluaa.



Saviastiat ja puuesineet olivat paikallista käsityötä.

Sisämaan jälkeen oli aika siirtyä takaisin rannikolle, matkan viimeiseen kohteeseen, Manadoon.

Bunaken - Sukeltaminen

Fiilikset nousivat oitis kun vene irtaantui rannasta. Tuollaisessa paikassa sitä yleensä oppii muutaman asian itsestään. Sen kyllä tiesin jo entuudestaankin, etten pidä ötököistä ja likaisuudesta (no hei, vilpittömästi, kuka pitäisi?). Ja että rakastan hyvää palvelua ja sitä että on mistä valita (no hei, vilpittömästi, kuka ei rakastaisi?). Mutta huomasin kuinka eläimet voivat piristää. Parasta saarella olivat paikan koirat. Ja naapuripaikan koirat. Koiria tosiaan oli joka nurkassa. Noin yleisesti tiedän, ettei kulkukoiria ole viisasta rapsutella, mutta nyt kyseessä ei varsinaisesti olleet kulkukoirat, kaikilla koirilla oli joku omistaja. Toisaalta koirat elivät kyllä käytännössä kulkukoirien elämää. Mutta oli niitä ihanan lohdullista rapsutella. Ehkä kissani antaa tämän hetkellisen petoksen joskus vielä anteeksi.



Paikallinen koikku.

Toinen asia mikä on aina saanut minut hyvälle tuulelle on meri. Liekö sillä tekemistä asian kanssa, että olen kotoisin vanhasta satamakaupungista. Purkin ei tarvitse olla kummoinenkaan niin hauskaa on. Muutenkin vedessä polskuttelu ja sukeltelu on mielestäni kivaa. Ja nimenomaan meressä polskuttelu. Olen niitä ihmisiä joille jorpakko, kuin jorpakko on "meri". Länsi-Suomi ei kuulu Järvi-Suomeen. Joskus joku on kysynyt millaisessa kaupungissa haluaisin asua, vastasin silloin että kaupungissa missä asuu yli miljoona ihmistä, ja joka sijaitsee meren rannalla. Ei paljoa vaadittu, vai mitä? Kostea meri-ilma tuulineen on kyllä mun juttu.



Kapteeni ja Bunaken.



Savuisa maisema ei johdu ilmansaasteista, vaan Borneon metsäpaloista.

Mieliala nousi entisestään kun päästiin veteen. Varusteet ja painot tuntuivat raskailta ja hankalilta kantaa ahtaassa veneessä. Mutta vedessähän kaikki on kevyempää. Hieman pelotti ja ensimmäisillä sukelluksilla paniikki oli tuttu tunne. Olen kuitenkin erittäin ylpeä, että vaikka nielin nenän kautta vettä desikaupalla, ja silmissä kirveli suolaveden ottaessa yhteen piilareiden kanssa, pysyin pinnan alla aina koko harjoitusten ajan.

Kaikki harjoitukset tehdään Bunakenilla meressä. Allasharjoitukset, joko matalassa laguunissa, ranta vedessä tai muuten matalassa vedessä. Kurssin aluksi mietin kyllä, että jos kauhean arka on, tai vesi ei ehkä ole se omin elementti, niin sukeltaminen kannattaa aloittaa altaassa. Valita siis kurssipaikka jossa harjoitukset tehdään ensin altaassa. Veden suolaisuus on ensimmäisillä sukelluksilla pienoinen rasite, nenää, poskionteloita ja kurkkua kirvelee kunnolla. Suomessa tätä ongelmaa ei meressä ole. Toisaalta eipä ole 29 astetta lämmintä kirkasta vettäkään. Noh, tulipahan ainakin harjoiteltua yskimistä regulaattorin kanssa. Kuulema sen kanssa voi oksentaakin, ei huolta!



Paikalliset kalastelemassa.

Sukellusharrastuksen aloitus ei siis aina ole niin hohdokasta ja hienoa. Lisäksi ensimmäisten päivien järkytyksestä johtuen, olin päättänyt lähteä saarelta aikaisemmin, joten sukellusaikataulu oli tiukka. Harjoitusten lomassa pääsimme ensimmäisille "avomeri" sukelluksille. Siis menimme syvemmälle ja emme tehneet harjoituksia, vaan keskityimme katselemaan kaloja.

Itse sukeltaminen luonnistui meikäläiseltä kohtalaisen hyvin. Syvyyttä on helppo säädellä keuhkojen ilmamäärällä, väitän olevani siinä aloittelijaksi hyvä. Korvien paineen tasaamisen kanssa ei varsinaisesti ole ongelmia, viidestä metristä kymmeneen metriin joudun tekemään sitä puolen metrin välein :-(
Tämä kuulema on yleistä, että siinä syvyydessä jotkut joutuvat tasaamaan painetta jatkuvasti. Kuulun tähän joukkoon. Sanoisin myös, että maskin tyhjennys tuli rutiiniksi. Toisella sukelluksella maskin poisto harjoituksen jälkeen en saanut sitä enää hyvin paikoilleen, ja parin minuutin välein sai tyhjentää maskia. No tulipa jotain rutiinia siihenkin.
Ja ai niin, olen tosi huono laitteiden kanssa. Hassua sinällään, koska yleensä pärjään laitteiden kanssa hyvin. Aina oli joku piuha väärässä paikassa. Olen juuri niitä sukeltajia, jotka lähtisivät ilman paritarkastusta sukeltamaan venttiili kiinni (siis että ilma ei pääse reguun, lisäksi olen huono sukellusvälineiden osien nimissä).

Sanoisin Bunakenista, että vaikka se saattaa olla vaativa paikka aloittaa sukellusharrastus, niin suosittelen. Missä muualla ensimmäisten sukellusten aikana näet mustekaloja, leijonakaloja, jättiläismerikilpikonnan ja ison barracudan? Muita eksoottisuuksia, joita Bunakenilla voi nähdä ovat mm. erilaiset hait ja jättiläissmpukat. Loppujen lopuksi sukeltaminen oli kivaa, ja melkein kadutti päätös lähteä saarelta aikaisemmin. Luulen, että kyllä sukeltamisesta vielä uusi harrastus tulee. Innolla odotan, koska pääsen taas kokeilemaan sukeltamista. Koska kokeiluahan se vielä on.

Ja vielä kurssista sen verran, että resortti oli mielestäni loppujen lopuksi todella onnistunut kurssin suorituspaikka. Kouluttajamme oli loistava. Rauhallinen, osaava ja vastuuntuntoinen. Saimme mielestäni hyvän koulutuksen vastuulliseen sukeltamiseen. Kyllähän veden alla aluksi tekisi mieli koskea vaikka mitä, joten pieni moraalisaarna ja tapakasvatus ovat paikallaan. Mielestäni tälläisen lajin koulutukseen kuuluu myös se, että aina ei ole niin hauskaa, ja säännöt ovat tiukkoja. Asiat on opeteltava tekemään oikein ja turvallisesti (ei pelleilyä!). Kouluttajan pitää olla välillä tiukkanakin.



Lasku-ja nousuveden vaihtelut olivat suuria. Laskuveden aikaan rantaan ei päässyt veneellä.

Saarelle mentiin saamaan sukelluskoulutus, ja se sieltä saatiin. Ja vielä mielestäni hyvä koulutus. Majoitus oli tajuttoman edullinen, joten se oli sitten sen mukainen. Paikka on loistava reppuselkämatkailuun tottuneille, ja paljon sukeltaville (vähän maa-aikaa).
Juttelin myöhemmin samalla saarella olleiden sukeltajien kanssa, ja kyselin heidän mielipiteitään. Paikka oli kuulema loistava siinä mielessä, että sukellusten välillä pääsi maihin (totta, plussaa), eikä tarvinnut nauttia laivalounaita (noh, niiden taso kai riippuu laivasta, eikö?). Olot olivat vaatimattomat (todellakin), mutta siihen on asennoiduttava, jos haluaa majoittua edullisesti, ja sukeltaa näissä vesissä paljon. Tälläisiä trooppisten saarten resorttien bungalowit kuulema ovat.



Paikallinen paatti.

Mietin, että minusta taitaa tulla viiden tähden hotellista sukeltaja. Siis juuri niin, että lähdetään hotellista aamulla isolla veneellä sukeltamaan, ja palataan iltapäivällä hotellille nauttimaan myöhäistä lounasta. Ja sitten uima-altaalle siemailemaan cocktaileja. En näe mitään hohdokasta likaisissa askeettisissa oloissa pyörimisessä. Tai juomien hakemisesta keittiöstä, tai astioiden keittiöön viemisessä. Mitä koettavaa näissä asioissa on? Kai jokainen tekee näitä kotonaan (no okei, siis jokainen "tavallinen" pulliainen)? Kyllä budjettimatkailua on tullut harrastettua. Se aika on (onneksi) ohi. Jokainen sukellusmatkailee tyylillään.



Bunakenin kylä. Pohjois-Sulawesi on kristittyä aluetta.

Kurssi tuli kunnialla (?) käytyä läpi, ja resortin henkilökunta oli niin ystävällistä, että varasivat majoituksen mantereen puolelta.

Bunaken - Indonesia

Jakartasta suunnattiin Pohjois-Sulawedelle (Sulawesi-saari), Manadoon. Ja taas suosittiin Garudaa. Indonesiassa etäisyydet ovat todella pitkiä. Emme lentäneet maata läheskään "päästä päähän", itseasiassa kartalla Manado ei näytä olevan Jakartasta kaukanakaan, mutta lento välilaskuineen kesti 5 tuntia (alle 1 tunti meni välilaskuun).

Emme olleet jäämässä Manadoon, vaan määränpäämme oli Manadon edustalla oleva keskikokoinen (paikallisittain kai pieni) saari, Bunaken. Bunaken on luonnonsuojelualuetta, ja sukeltajien lomaparatiisi. Saari onkin täynnä sukellusresortteja. Yhdelle näistä mekin suuntasimme.

Manadossa on takseja, mutta jos olet ilmoittanut tulostasi etukäteen resorttiin (jonkinlainen varaus on kyllä suositeltavaa), niin he yleensä järkkäävät jonkun vastaan lentokentälle. Venekuljetuksen sumpliminen voi olla hankalampaa omin päin.



Manadon edustalla vesi ei näyttänyt houkuttelevalta.



Jätteistä sai silti kivoja uimaleluja.

Lentokenttällä olikin koneita vastassa kymmenien eri resorttien edustajia. Joukosta löytyi meidän kohteemme heppu, ja sitten matkaan. Autolla satamaan ja laukut veneeseen. Vene jolla saarelle ajoimme oli ihan kunnon kokoinen. Joka resortilla ei silti isoja katettuja veneitä ole, joten kannattaa varautua kastumaan.



Matkalla saarelle.

Mainittakoon, että tämä oli meikäläisen ensimmäinen reissu tropiikissa sijaitsevalle saarelle. Ja ensimmäinen kerta kun tarkoituksena oli yöpyä saarella bungalowissa. Tästäkin minua oli varoiteltu, ja olin mielestäni hyvin varustautunut. Tiesin, ettei bungalowiin tule lämmintä vettä (saarella ainoastaan yhdellä resortilla tulee lämmintä vettä bungaloweihin), ja olin kuullut etteivät bungalowit aina ole "tiiviisti" rakennettuja, joten ötökät liikkuvat vapaasti. Olin myös tietoinen jatkuvista sähkökatkoista, ja blondi kun olen, niin polttavasta auringosta. Mukana oli siis taskulamppuja, aurinkorasvaa, after sunia, hyttysmyrkkyä, hyttyskarkotetta ja kaiken maailman rantaläpyskät.
Sanotaan nyt vaikka näin, ettei pakkaus ihan pieleenkään mennyt.

Saavuimme saarelle, ja vastaanotto oli lämmin. En voinut muuta kuin ihailla paikallisia, jotka lähtivät kipuamaan jyrkkiä portaita pitkin bungaloweille, kannatellen olkapäillään 30 kilon painoisia matkalaukkuja. Itse sain juuri ja juuri siirrettyä laukun. Ja jaksoin juuri ja juuri kivuta portaat käsilaukun kanssa. Tarkoituksemme oli viettää saarella viisi päivää, ja tuona aikana käydä sukeltamisen peruskurssi. Mainittakoon tässä etten ole koskaan sukeltanut aikaisemmin, en siis edes testannut laitteita. Snorklailuunkin tutustuin vasta vuosi sitten Egyptin matkalla.



Vau!

Saarellakin pimeä laskeutui kuuden aikaan, joten tutustuin bungalowiin pimeässä. Ihan ok, vaikka olihan lasku aika jyrkkä Jakartan liikemieshotellin sviitistä pieneen mökkiin trooppisella saarella. Hyttysverkko vaan tiukasti sängyn ympärille ja menoksi.



Illan tullen.

Sukeltamisen peruskurssi alkaa opiskelulla. Aika loogista, siis luetaan kirjaa, katsotaan videoita ja tentitään. Hyvin pian huomasin, että resorttia ei oltu suunniteltu ei-sukeltaville. Olin ihmetellyt matkaoppaiden lausuntoja joistain resorteista, että sopii hyvin esim. pareille joista toinen sukeltaa ja toinen ei. Toisaalta en tiedä oliko oloni vain muuten masentunut, ja olin ehkä liian kriittinen resorttia kohtaan. Mutta, mutta...

Päivät saarella olivat ankeita. Muut vieraat olivat koko ajan sukeltamassa. Mutta toisaalta mitä kukaan olisikaan tehnyt resortissa päivällä? Ei siellä varsinaisesti mitään palveluja ollut. Juomat haettiin itse jääkaapista, ja kuitattiin pöydällä olevaan kirjaan. Ruoka tarjottiin kolmesti päivässä (kuului majoituksen hintaan, no pakko, varsinaisesti mitään rantaravintoloita ei ollut lähettyvillä). Aterioinnin jälkeen astiat vietiin itse keittiöön. Voitte uskoa että ei mennyt ihan putkeen ekalla aterialla. Jotenkin sitä on hotelleissa tottunut, että ravintoloissa on tarjoilijoita...noh, kyseessä ei tietty ollut varsinainen ravintola, vaan enemmänkin kouluruokalan tyyppinen ratkaisu.



Tämä killui pään yläpuolella aterioidessa (käpälästä käpälään noin 15 cm). Enemmän pelotti katosta tippuvat tuhatjalkaiset. Ja enemmän inhotti lautaselle tunkevat muurahaiset.

Tarjolla oli vettä, mehuja, Coca-Colaa ja olutta. Itse juon siis yleensä vain kevyt juomia, jonkinlaista vichyä ja siideriä/viinejä. Että näin. Ruoka oli osittain hyvää, mutta ongelman aiheutti se, että kalaa käytettiin jokaisessa ruokalajissa. Resorttia oltiin informoitu etukäteen, että aterioilla olisi oltava tarjolla vaihtoehto, jossa ei ole kalaa/kalalientä. On meillä kana/kasvisvaihtoehto. Niin, kalaliemessä uitettuna. Yksi lounas meni niin, etten saanut muuta syötävää kuin riisiä, jonka jälkeen asiasta neuvoteltiin keittiön kanssa. Täytyy myöntää että tämän jälkeen tilanne parani. Mutta aika absurdia. Joutua nyt lomalla riitelemään, jotta saa ruokaa?!? Hieman mietitytti vieraat joilla on pahoja ruoka-aineallergioita. Jos olet allerginen esim. pähkinöille, niin en tiedä voitko majoittua tälläiseen resorttiin (tai voitko syödä siellä mitään). Lähin sairaala kun on kaukana. Ja paikallisilla ei näytä tuo ruoka-ainesten tunteminen olevan ihan hallussa. Lisäksi kaikki paistetaan samassa pannussa (yleisimmät joka ruuan höysteet ovat kalaliemi ja pähkinät).



Tämä veitikka majaili bungalowin portailla (päästä takapuoleen noin 6 cm). Oikeestaan aika kiva, ja sen päälle varottiin astumasta.

Saarella ei siis päivisin ollut mitään tekemistä. Resortin ranta oli mangrovea, joten se niistä löhöilen rannalla ja polskuttelen meressä haaveista. Beach-elokuva oli kyllä kaukana tästä trooppisesta saaresta. Muutaman kerran nyrkin kokoisen hämähäkin bungalowissa nuijittuamme, päätin tiedustella onko saarella tappavan (siis ihmiselle vaarallisia) myrkyllisiä ötököitä. Kuulema on, tuhatjalkaisia. Ja vielä äksyjä sellaisia. Mutta positiivinen asia on että bungalowissa majailivat hämähäkit ovat kuulema vaarattomia, sattuu vaan pirusti jos ne puree. En viitsinyt kysäistä, että mitäs jos on "pikkasen" allerginen. Päätin jatkaa hämyjen joukkomurhaa. Mainittakoon nyt vielä, etten ole mikään hämyjen vihaaja. Itselläni on ollut tarantella lemmikkinä, ja kiva lemmikki olikin. En silti olisi nukkunut sen kanssa samassa sängyssä.



Ranta-mangrovea.



Uimaan?

Mukaan otetuista tarvikkeista oli kuitenkin iloa. Kun Jakartassa olin murehtinut, ettei minulla ole mukana tarpeeksi "hienoja" vaatteita joilla mennä hotellin illalliselle, niin kaikki rääsyt jotka mukaan olin pakannut tulivat tarpeeseen saarella. Ihan huvitti pohdinta Jakartassa, että onkohan resortissa pesulapalvelua? Jaa-aa, tiedusteluun milloin saamme uudet pyyhkeet vastattiin, että pyyhkeet vaihdetaan joka kolmas päivä. Täh?



Gekot olivat mun lempparii. Ne syövät muita ötököitä. Tervetuloa!

Kaikki rantaläpyskät tulivat myös käyttöön, sillä pidin niitä niin sisällä kuin ulkona. Noh, sisällä oli yhtä likaista kuin ulkona. Lisäksi yöllä ei tehnyt mieli astua paljaalla jalalla lattialla mönkivien höttiäisten päälle. Tässä taskulamppu oli muuten oiva vekotin. Hyttyskarkote tuli tarpeeseen illallisilla, kun hyttyset alkoivat parveilemaan syömään kokoontuneiden ihmisten ympärillä (ulkoruokala siis, mitä kuvittelit?). Tiesitkö muuten että malariasääski lentää nimenomaan hämärän aikaan? Hyttysmyrkyllä karkoitin bungalowista iltaisin isoimmat muurahaiset, ja pienimmät lentävät ötökät. Totesin että isoimpia ötököitä vastaan hiirenloukku olisi ollut parempi ase.



Pieniä muurahaisia oli joskus kiva seurata. Joka suihkun jälkeen kylppärissä alkoi nopea munien siirto kuivaan paikkaan. Sen verran älyä (vaistoa?) löytyi, että munat siirtyivät aina vauhdilla. Sen vertaa älyä ei löytynyt, että munat olisi siirretty pysyvästi kuivempiin oloihin.



Isompi suihkuseuralainen (käpälästä käpälään noin 13 cm ). Kaveri oli nopea liikkeissään. Sen vaalean ruskeat pikkuserkut (pienempiä, noin 11 cm) eivät olleet yhtä onnekkaita. Suihkusta löytyi kerran myös pieni tuhatjalkainen, mutta sitä en jäänyt kuvaamaan.

Ensimmäiset päivät menivät siis tuhatjalkaisten, jättihämähäkkien, gekkojen ja muiden ötököiden parissa. Teoriaosuus tuli opiskeltua ja vihdoin päästiin merelle. Ja silloin tarvittiin sitä aurinkorasvaa.

Jakartan nähtävyydet 2 - City

Jakarta on toki pääasiassa muuta kuin Ancol Dreamlandiä. Kaiken muovin ja värikkään sekasopan jälkeen "laskeutuminen" Jakartan keskustaan olikin jo mielekästä.

Yhdestä nähtävyydestä oli sanottu, että jollei mitään muuta keksi niin menee sitten vaikka sinne. Kyseessä on kaupungin tunnusmerkki, Monas-torni (National Monument). Noh, se hetki kun muuta ei keksitty tuli siinä muodossa, että pakollinen vatsatauti tuli kärsittyä Jakartassa, jolloin jokin lähellä oleva ja nopeasti käytävä nähtävyys nousi arvoasteikolla. Tornin "liekki" on kullattu. Paljon kultaa, 35 kg. Aihe saattaa hieman hiertää köyhää kansaa, mutta onhan se hieno torni. Indonesian poliittinen historia (ja nykypäivä?) on täynnä samankaltaisia, ja vieläkin räikeämpiä, valtion varojen väärinkäytöksiä. Noh, ei tornista oikein irronnut muuta kuin kivat näköalat. Ja matkaan tornin juurelta tuppaantunut "pakko-opas". Siis joku paikallinen, joka vaanii turisteja ja lyöttäytyy niiden seuraan "vaivihkaa". Opas alkaa sitten kertoa sekalaisia tietoja alueesta ja nähtävyydestä. Ja jossain vaiheessa tietysti pyytää rahaa. Noh, nämä ketut tietävät kyllä pelin hengen, ja heille voi sanoa suoraan ettei ole kiinnostunut, eikä aio maksaa heille mitään, hei, hei. Toisaalta muutamalla tonnilla (kymmeniä senttejä) voi saada jotain mielenkiintoista tietoakin. Ei välttämättä nähtävyydestä, mutta näiden velikultien omasta elämästä. He kun ovat usein tulleet maalta, toisilta saarilta, Jakartaan. Kyllä hyvästä tarinasta aina vähän voi maksaa.



Monas.

Indonesialainen ruoka on hyvää (nam!). Tietysti menu vaihtelee laidasta laitaan. Meren elävät ovat kuulema oikein herkullisia, mutta koska tämä blondi antaa kaikkien kalojen uiskennella rauhassa meressä, niin omaksi lempparikseni muodostui kanakeitto (Soto Ayam) ja pähkinäkastikesalaatti (Gado-gado). Tietysti kana satay-vartaat (Sate Ayam) ovat aina herkullisia. Ja varsin herkullisia ne ovat oikealla hiilloksella kypsennettyinä. Opin myös että pähkinäkastikkeilla tosiaankin on eroja. Samaa kastiketta ei sovi käyttää kanasateissa, gado-gadossa ja keittojen höysteenä. Riemastuttava on paikallinen tapa että keitot maustetaan itse, ja sitä varten pöytään tuodaan limen viipaleita, monenlaista murskattua chiliä ja muita imeliä/happamia tahnoja. Niistä saa sitten jokainen maustaa itselleen mieluisan sopan, nam, nam, nam!



Kana satayta kunnon satsi, nam!

Koska Indonesia on iso maa, et varmasti saa kahta samanlaista annosta gado-gadoa tai soto ayamia. Sisältö ja mausteet vaihtelevat alueittain (= saarittain). Turistille usein tarjotaan orginaalin paikallisen chilitahnan (Sambal) sijalle pussitettua valmis-Sambalia. Valmis-Sambal on käyttökelpoista ketsupin korvikkeena. Tulista oranssia kastiketta. Mutta pyytämällä taatusti saat "oikeaa" Sambalia, joka on murskattua tuoretta chiliä, alueittain höystettynä erilaisilla liemillä (tai ilman). Ja taas on hauskaa :-)



Soto ayamit ja Gado-gado. Plus höysteet, limeä ja sambalia. Nam!

Yksi kokeilemisen arvoinen ruokapaikka on pakko mainita. Ravintola Oasis. Paikka on siirtomaatyylisesti (Indonesiahan on ollut Hollannin siirtomaa) sisustettu. Sama henki tuntuu jatkuvan paikan menussa. Tarjotaan eurooppalaisille hieman muunneltua paikallista ruokaa hienoissa puitteissa. Ja palvelu pelaa!
Kokeilla kannattaa esim. Traditional Indonesian Rijsttafelia. 20 ruokalajin illallinen, nam, nam, nam! Jo ruuan tarjoilu on esitys. Pääruuat tuodaan yksittäisillä tarjottimilla, joita paikallisiin asuihin pukeutuneet tarjoilijattaret kantavat. Niistä saa sitten poimia itselleen mieluiset ruuat lautaselle. Tuskin paikallliset eksyvät tähän ravintolaan, mutta eurooppalaiselle se on mielestäni sallittua (ja suositeltava kokemus).



Paikallinen bändi viihdytti Oasiksessa.

Koettava oli tietysti klassikko expatti pubi, Jaya Pub. Alkuviikosta pubi oli kiinni, mutta onneksi loppuviikosta Ramadan oli jo unohdettu...
Pubi ei kai nykypäivän Jakartassa ole samassa erikoisasemassa kuin kymmenisen vuotta sitten. Silloin paikka oli Jakartan alueen expattien ehdoton kokoontumispaikka. Johtuen myös siitä, ettei pubeja länkkäreille kaupungista muuten oikein löytynyt. Nyt kuppiloita on tietysti joka lähtöön. Mutta ei Jaya pub hassumpi paikka turistille ole.



Kun näet tämän, olet jo lähellä.

Ennen matkaa luin kehoituksia nauttia Indonesiassa Bintang (Punainen tähti) olutta. Ei oikein mene jakeluun, koska Bintang ei ole mikään paikallinen erikoisuus, vaan se on Heinekenin indonesialainen brandi. Siis Heinekeniä. On sitä joskus muuallakin tullut jo juotua. Tietysti Bintang on varma valinta. Eksoottisempi olut on jo Bali Hai, mikä ei enää ollut niin meikäläisen mieleen maun puolesta.



Punainen tähti.

Koska Jakartalle aikaa oli varattu matkaohjelmassa vain viisi päivää, joutui taas tekemään valintoja. Näkemättä jäi mm. Jakarta Zoo, Mini Indonesia (Indonesialaisia taloja eri alueilta minikoossa) ja tuhannet saaret (trooppiset saaret Jakartan edustalla, missä voi polskutella). Ja varmasti paljon muutakin. Mutta hauskaa oli :-)