Alueella viljeltiin kahvia...
...ja kaakaota. Missäs se cokis-puu...?
Majoitus oli jo astetta tasokkaampi (bungalowi). Täällä länkkäri oli ajoittain paikallinen nähtävyys. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja avoimen uteliaita. Hyvin pian myös selvisi , ettei paikka ollut varsinainen turistirysä. Nähtävyyksiä ei oltu "tuotteistettu". Tämä tarkoitti hyvässä mielessä sitä, että paikat olivat alkuperäisessä tilassaan, ja minkäänlaisia turistihuijareita ei paikoilla pyörinyt. Toisaalta, jos jotain haluaa nähdä, vaatii se hieman etukäteisperehtymistä. Aina ei myöskään ole selvillä ovatko tiet kunnossa tms.
Tulee myös muistaa ottaa mukaan retkille omat vesipullot yms. varusteet, sillä myymälöitä ei ole joka nurkalla.
Resorttimme oli retkeily mielessä loistava, ja sieltä saimme varattua auton ja kuljettajan. Palvelu oli muutenkin joustavaa, aamiaiset tarjoiltiin huoneisiin, ja ennakkoon pystyi tilaamaan resortin ravintolaan sen sortin illallisen kuin halusi. Ja edullisesti.
Resortista olisi myös järjestynyt opas, mutta päätimme, että kuljettaja riittää. Ja hyvin mielestäni riitti. Kuski osasi englantia, ja oli halukas vastailemaan kysymyksiin. Jossain vaiheessa hieman huvitti, että Indonesian saarilta löytyy joka puljusta englantia puhuvia ihmisiä, kun taas Shanghaista niitä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tai ainakin yhden kissan kanssa.
Ensimmäisenä kohteena oli paikalliset markkinat. Täältä paikalliset, mukaanlukien resortin henkilökunta, hankki ruokatarvikkeet.
Häjyt grillatut lepakot.
Python ja koikku samalla tiskillä.
Kuskin mielestä käärme "not good", koikku "ok" ja rotat ja lepakot "very good!". Lauantai oli käärmepäivä, joten nyt tarjolla ei ollut useamman sortin pythonia. Lepakot ja rotat olivat sen verran häijyn näköisiä, että liekö otukset grillattu elävältä. Koira oli kuulema maukasta arkiruokaa. Koiria kasvatetaan ruuaksi kylien perheissä. Jokaisessa perheessä on kolmesta neljään koiraan, jotka sitten ajoittain pistetään lihoiksi. Että näin.
Pidättäydyimme hedelmäostoksissa, ja seuraavaksi suuntasimme japanilaisten toisen maailman sodan aikana rakennuttamiin luoliin. Luolastoja on alueella ilmeisesti kaksi, tiedusteluun kumpaan luolastoon kannattaa mennä, vastattiin että eteläisempään. Pohjoisempi on kuulema sortunut, eikä sinne pidä mennä.
Luolaston katossa oli runsaasti pääskysten pesiä, ja linnut lentelivät katonrajassa. Matkaan tulee ottaa oma taskulamppu, sillä muuten luolissa ei näe kulkea. Takulamppu voi olla muutenkin hyvä idea...
Sadekauden aikana luolissa saattaa myös olla niin paljon vettä, ettei niihin pääse (kuin kahlaamalla). Luolastot ovat todella laajat, ja monessa kerroksessa. Kannattaa käyttää omaa harkintaa, kuinka syvälle menee. Ja muistella matkalla alas miten toisille luolille oli käynyt.
Ei pääsymaksua.
Kuskin mielestä hämähäkki oli myrkyllinen. Tämän lausunnon jälkeen kuskia ei luolissa juuri näkynyt...
Alueella on myös kaksi kuuluisaa järveä, Tondano ja Linow. Tondano on järvistä isompi, ja sen rannoilla on useita veden päälle rakennettuja ravintoloita. Paikallinen erikoisuus on dabu-dabu, uppopaistettu kala, jonka kylkijäisenä tarjotaan tulisia kastikkeita. Linow, väriä vaihtava järvi, on (erittäin) vanhan tulivuoren kraaterijärvi.
Tondano.
Dabu-dabun kyytipojaksi voi tilata, vaikka herkullista Avokado-mehua, joka paikalliseen tapaan maustetaan kaakaolla. Nam!
Linow. Järven ympäristössä leijui vahva rikin tuoksu. Indonesiassa palaa, ja usein. Iso tuli olla pittää.
Illalla resortilla pääsimme tutustumaan paikalliseen herkkuun elävänä. Oli lepakkojen kiima-aika, ja lentävät nisäkkäät olivat varsin aktiivisia.
Bat-man! Tai bat-girl.
Seuraavan päivän retket eivät sujuneet aivan yhtä loistavasti. Tarkoituksena oli kiivetä isolle tulivuorelle, Lokonille. Resortti sijaitse kahden tulivuoren, Lokonin ja Mahawun välissä. Kun paikalliset kuulivat aikeistamme he ilmoittivat, että Lokon on aktiivinen, ja alkanut taas purkautumaan, joten sinne ei pidä mennä. Päätimme kivuta Mahawulle. Ennen sitä oli tarkoitus käydä katsomassa Kali vesiputousta. Matkasimme vesiputoukselle tunnin, todetaksemme että tie oli poikki. Vesiputous jäi siis näkemättä.
Tulivuori kuitenkin oli paikoillaan, ja lähdimme kiipeämään.
In the jungle, the mighty jungle, the lion sleeps...äh, ei Indonesiassa mitään leijonia ole.
Polkuuuuu?
Kraateri. Jossa oli mainostettu olevan järvi. Noh, kuiva kausi oli tehnyt tehtävänsä.
Tulivuoren jälkeen kuumille lähteille (Ranopaso). Toivorikkaana, olin ottanut bikinit mukaan. Kuski hieman hihitteli kun ilmoitin, että aion ehkä mennä uimaan. Syykin selvisi. Kuivan kauden johdosta kuumille lähteille rakennettu uima-allas oli tyhjä. Tai siis pohjalla lilluvaa liejua vaille tyhjä. Tämä nähtävyys oltiin sentään tuotteistettu, ja uiminen altaassa olisi maksanut. Siis jos vettä olisi ollut.
Matkalla "lähteille". Ankkafarmi.
Koska uiminen jäi väliin, päätin keskittyä seuraavaksi parhaimpiin asioihin elämässä, eli syömiseen ja shoppaamiseen.
Minahasa food. Oli hyvää. Vitriinistä saattoi osoitella mitä lautaselle haluaa.
Saviastiat ja puuesineet olivat paikallista käsityötä.
Sisämaan jälkeen oli aika siirtyä takaisin rannikolle, matkan viimeiseen kohteeseen, Manadoon.
No comments:
Post a Comment