26.12.06

Kissan elämä 2

Sen verra villiintynyt Miska oli vapaan kesänsä aikana, että aina se tuntui kaipaavan ulos. Olen kuitenkin Suomen lain kanssa siinä samaa mieltä, että lemmikkieläimiä ei kaupungissa saa pitää vapaana. Joten kotonaan Miskan oli tyytyminen katselemaan ohitse lentäviä lintuja ikkunoista. Se oli Miskan lempiharrastuksia Suomessa.

Vanhempieni mökillä päätin sitten päästää Miskan vapaaksi. Pelko oli aluksi kova, tulisiko se takaisin? Eksyisikö se? Jäisikö se auton alle, tai joutuisiko tappeluun metsän petojen kanssa? Huolet osoittautuivat pian turhiksi. Liekö johtunut siitä, että kaupunkilaiskissojen reviiri on pienempi, vai hylätyksi joutumisen pelosta, Miska pysytteli suurimman osan ajasta mökin pihapiirissä. Seuraten ihmisiä edestakaisin. Miska ei myöskään nukkunut ulkona, ja aina maittoi ruoka sisällä. Mökkeilystä oli tullut Miskan uusi harrastus. Ja joka kesä (ja talvi) Miska mökille pääsikin.



Talvisin sitä oltiin niin pörröistä, niin pörröistä.

Meidän molempien elämää helpotti suunnattomasti se, että Miska oli erittäin ihmisrakas. Ellei jopa ihmisriippuvainen, niin ainakin äärettömän hellyydenkipeä. Vuosien kuluessa alkuaikojen hankaluudet tuntuivat uskomattomilta. Oliko Miska joskus raapinut ja purrut minua?



Tämä pullo ei ole oranssille kissalle.

Muutimme usein, ja Miskalla oli monta kotia. Lukion jälkeen jatkoin opiskelua TKK:lla, ja Miskasta tuli oikea city-kissa. Asuntojen ja ihmisten vaihtuessa Miska pysyi omana itsenään. Aina se odotti innokkaana ovella, kun saavuin kotiin, ja käpertyi iltaisin sohvalla syliini.
Pikku hiljaa minullakin oli tarjota kissalle enemmän, ja alunperin nukkumislaatikoksi tarkoitettu (Miska ei ikinä nukkunut siinä) laatikko oli täyttynyt leluilla.

Kun päätös Kiinaan lähdöstä tuli oli Miska heti mielessäni. Huoli oli taas suuri. Kuinka Miska selviää lennosta, karanteenista ja uudesta ruokavaliosta? Mutta mitä voisi tapahtua? Ja Miska on aina ollut loistava sopeutuja. Niinpä aloin keräämään tarvittavia papereita, ja Miska joutui muutaman kerran käymään eläinlääkärillä tutkittavana.



Valmiina lähdössä lentokentälle. Nyt sitä mennäääään!

Kun jätin Miskan laatikossa lentokoneen ruumaan vietäväksi olo oli todella levoton, ja toivoin lennon olevan nopeasti ohi. Shanghaissa ryntäsin passintarkastuksen läpi etsimään Miskaa. Olo oli uskomattoman helpottunut, kun näin uteliaiden silmien kiiluvan kopassa liukuhihnalla. Karanteenin ajan valmistelin kotia kissaa varten. Olin todella onnellinen kun sain Miskan kotiin seitsemän päivän odottelun jälkeen. Perhe oli vihdoinkin kasassa!



Maisemat kiinnostivat Kiinassakin.

Tuttuun tapaan Miska tutki uuden asunnon, ja alkoi mutustamaan ruokaa. Myös vesi näytti maittavan. Lempipaikoiksi muodostui olohuoneen rahi, vierashuoneen (kissanhuoneen) sänky, päämakkarin sänky ja ikkunalauta, jota aurinko lämmitti aamusta asti. Uudet ja vanhat lelut olivat ahkerassa käytössä. Vieraat otettiin uteliaisuudella, ja puskemisella vastaan. Olin todella onnellinen, ja kissasta oli paljon seuraa kun olin päivisin yksin kotona. Kuukaudet kuluivat onnellisesti uudessa Kiinan kodissa.



Ikkunalauta. Lempparii.



Ilotulitus. Lempparii.

Viikkoa ennen joulua huomasin, ettei tavallinen ruoka enää maittanut Miskalle. Mutta maitokarkit, ja muut herkut tuntuivat kelpaavan. Maanantaihin (18.12.) mennessä olin alkanut huolestua. Ruokaa ei enää kulunut juuri laisinkaan, ja Miska ei aina tullut enää ovelle vastaan kun tulin kotiin. Kun nostin Miskan syliin, ja se hyppäsi alas, sen takatassut antoivat periksi, ja se lyyhistyi hetkeksi maahan. Säikähdin todenteolla. Painelin sen vatsaa ja tassuja etsien kipeitä kohtia. Miska alkoi kehräämään.



Rahilla. Lempparii.

Tiistaina huolestuminen alkoi muuttumaan paniikiksi. Vilkuilin Miskaa jatkuvasti, ja illalla huomasin että sen hengitys oli tihentynyt. Kuuntelin sen hengitystä, ja kuulin hiljaista rahinaa. Miska ei enää syönyt tai juonut. Päätin kiikuttaa sen eläinlääkärille ensitöikseni seuraavana aamuna. Kun yöllä heräsin, Miska ei ollut sängyssä, ja menin etsimään sitä. Miska oli mennyt nukkumaan kuljetuslaatikkoonsa, jonka olin laittanut valmiiksi aamua varten. Pystyin kuulemaan sen raskaan hengityksen laatikon ulkopuolelle. Kyyneleet tulivat silmiin, ja koitin jutella rauhallisesti, että pian se pääsee lääkäriin. Miska ei enää pystynyt nukkumaan, koska hengitys oli käynyt niin raskaaksi. Minua pelotti ja itketti.

En pystynyt nukkumaan, ja aamulla olin aikaisin väsyneenä ja pelokkaana ylhäällä tuijottaen kelloa. Milloin se olisi niin paljon, että voisimme lähteä eläinlääkäriin. Vilkaisu. Kissa hengittää vielä. Vilkaisu. Kello on 7.45. Kissa. Kello. Kissa. Kello. Aika.

En löytänyt eläinlääkärille heti, koska he olivat muuttaneet. Seisoin Miskan laatikon kanssa kadun reunassa, ja tärisevin käsin näppäilin lääkärin numeron, ja kysyin tarkan osoitteen. Kun saavuin eläinlääkäriin englantia puhuva länkkärilääkäri otti Miskan nopeasti vastaan. Itkien kerroin, että Miska oli lopettanut syömisen ja juomisen, ja pelkään että sen keuhkoissa on jotain vialla. Eläinlääkäri kuunteli Miskan keuhkoja. Vaihtoehtoina keuhkotulehdus tai sydänvika. Tai molemmat. Täytyy ottaa verinäyte ja röntgen. Sydäntä ei pystynyt kuuntelemaan, koska hengitys oli niin kuuluvaa. Kissoilla voi kuulema olla vakavakin sydänvika, vaikka sydän kuulostaisi kuuntelemalla olevan ok. Lääkäri lupasi soittaa kahteen mennessä takaisin, ja Miskan voisi noutaa ennen kuutta.

Silmät punaisina istun taksissa. Olo on hirveä. Haluan kissan heti takaisin! Haluan hyviä uutisia, haluan että Miska paranee pian! Kotona tiputan laukun ja avaimet eteisen lattialla. Siivoan täydet ruokakipot pois. Viluttaa, itkettää ja väsyttää. Mitä jos Miska ei enää tule takaisin? Keitän teetä ja käperryn sänkyyn. Herään puhelimen soittoon. Miska ei ole sängyssä jaloissani. En ehtinyt vastaamaan. Numero on eläinlääkäristä. Koitan soittaa takaisin, mutta en saa yhteyttä. Alan laittaa ruokaa. Miska ei ole jaloissa kerjäämässä ruokaa, eikä nuku sohvalla. Itkettää. Tuijotan Miskan tyhjää ruokapaikkaa. En pysty kuvittelemaan elämää ilman Miskaa.

Vihdoin pääsen läpi eläinlääkärille, ja lääkäri kertoo etteivät tulokset ole aivan selviä. Voisinko tulla paikan päälle, niin voisimme jutella vaihtoehdoista? Lopetan ruuanlaiton, poimin laukun ja avaimet lattialta, ja ryntään alas etsimään taksia.

Eläinlääkärille päästessäni itken. Ja pahempaa on tulossa. Miskan valkosoluarvot ovat aivan liian matalat, maksa-arvo aivan liian korkea, sillä on keuhkotulehdus ja se kärsii nestehukasta ja on aliravittu. Eläinlääkäri katsoo minuun ja ojentaa nenäliinoja. Nyt on ymmärrettävä yksi asia: Miska on vakavasta sairas.

Jos valkosoluarvo ei lähde nousuun on se vakava asia. Hoito ei ole mahdollista Kiinassa, ja vaikeaa, kivuliasta ja kallista se on muuallakin. Jotta uudet näytteet voidaan ottaa, täytyy kissa saada nesteytettyä ja ravittua. Se vaatii ruokkimista ja juottamista kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Ymmärrätkö? Jos käyt töissä se ei onnistu...kuulen sopertavani, ei en käy töissä, ja otan Miskan kotiin. Se tykkää olla kotona. Itken taas.

Lähden lääkäristä kissan kanssa, mukanani antibiootteja (keuhkotulehdukseen), antihistamiinia (lisäämään ruokahalua), suolaa liuotettavaksi veteen (nesteytys) ja vitamiinipastaa (ravintoa). Kuuntelen taksissa kissan vaivalloista hengitystä. Kun pääsen kotiin annan heti lääkkeet, pastaa ja juotan Miskan ruiskulla. Se ei halua syödä eikä juoda, joten käärin sen huopaan. Tahmeaa pastaa on huovassa ja suolaliuosta ja kuolaa valuu kissan suusta käsilleni, syliini ja lattialle.



Hoitaminen oli rankkaa kummallekin.

Kun vapautan Miskan paketista halaan ja silitän sitä. Kuiskaan sille että haluan että se paranee, ja olen valmis tekemään mitä vain sen eteen. Kissa käpertyy sohvalle. Koitan silittää sitä tärisevin käsin. Koitan olla itkemättä. Kissa hengittää raskaasti ja tuijottaa eteensä.

2 comments:

jonna said...

Kissan elämä tarina ei ole vielä loppunut mutta taidan jo arvata miten se päättyy...joulupostauksen kommenteista.
Surullista, itselläni on 7 vuotias koira jolla alkaa jo ikä tuntua ja välillä mietityttää että mitäs sitten kun sitä ei enään ole

Shanghaig said...

Ainahan se on vaikeaa, mutta kylla siita paasee yli. Nyt alkaa jo helpottamaan itsellani. Ja pikku hiljaa kissan viimeiset sairauspaivat alkavat "unohtumaan", ja hyvat muistot saavat enemman tilaa ajatuksissa.