Viime viikko on mennyt vatsatautia potien. Yleensä uskon ajan, kotisohvan/vessan, kaukosäätimen ja DVD-sarjan parantavan nämä pöpöt, mutta tällä kertaa suuntasin lääkärille. Elektrolyyttiliuos maistuu kalaisalle merivedelle, mutta olo on kyllä kumman energinen kun sitä on hörppinyt. Ehkä siis kärsin jauhepussit loppuun. Voisikohan sitä ujuttaa drinksuun?
Joka tapauksessa syy miksi hörpin tuota litkua on se, että loppuviikon vietän itäisen ”naapurimaan” pääkaupungissa, eli Tokiossa (maailman väkirikkain kaupunki?).
Japani tuntuu kiinnostavan ainakin omaa tuttavapiiriäni, sillä yleensä kysyttäessä mitä olen puuhastellut, ja kun yhtenä harrastuksena olen maininnut matkustelun, niin erittäin usein seuraava kysymys kuuluu olenko käynyt Japanissa.
En kuitenkaan ole käynyt Japanissa. Olen enemmänkin palmun alle matkaaja. Vaikka Peking, Hong Kong, Ho Chi Minh ja Singapore ovat hienoja kaupunkeja, ja voittavat monet Euroopan turistirysät mennen tullen, niin upeimmat matkailukokemukseni ovat kyllä tähän asti löytyneet Filippiinien, Thaimaan ja Indonesien syrjäisiltä saarilta.
Mutta mene ja tiedä. Japani fiilistely leffoista lemppareitani ovat Lost in translation, Letters from Iwo Jima, Grudge ja tietysti iki-ihana Geishan muistelmat (aaah...). Etukäteen Japanista on siis paljon mielikuvia, niin ihmisistä kuin kaupungeistakin. Lukuunottamatta kauhuleffojen mielikuvaa sinertävistä, mustat hiukset silmillä ryömivistä kuolleista japanilaisista pimuista, kaikki muut ovat miellyttäviä (ei niinkään eksoottisia). Ainoastaan hintataso hirvittää jo etukäteen. Siis niiden hiukset silmillä ryömivien kuolleiden japanilaisten lisäksi.
Sayonara!
skip to main |
skip to sidebar
Tarinoita elämästä Aasiassa ja muita blondin mietteitä.
No comments:
Post a Comment