20.11.06

Singaporen nähtävyydet 1 - Zoo

Singapore vaikutti loistavalta paikalta lähteä pakoon Shanghain syksyä. Odotukset olivat todella korkealla kun matka alkoi. Singapore on koko lapsuuteni ollut Aasian tarunhohtoinen bisneskeskus, ”Se” paikka minne kaikki tärkeät liikemiehet koko ajan matkustivat. Muistissa oli tarinat Singaporen siisteydestä, ankarista säännöistä ja niiden rikkomista seuraavista kovista rangaistuksista. Odotin siis matkalta paljon.

Singapore Airlines ainakin lunasti lupauksensa. Käytössä olivat jo Finskin koneistakin tutut henkilökohtaiset näytöt, ja matka kului soittolistoja kootessa ja DVD leffoja katsellessa. Huikeaa oli että valikoimasta löytyi sata musiikkitallennetta ja sata leffa/TV-kanavaa. Tarjoilu oli toimivaa, ja matkustajat saivat valita ruuan muutamasta vaihtoehdosta, ja juomat kattavasta drinksulistasta. Kai on sanomattakin selvää, että kuuden tunnin lennolla ehtii kumoamaan aika monta Singapore slingiä. Mieliala korkealla saavuttiin Singaporeen.

Kentältä asti ihmisten kohteliaisuus oli hätkähdyttävää. Välillä töniessä jonossa muita ihmisiä ja seistessä liukuportaissa aivan kiinni edellä olevan selässä, teki mieli pyydellä anteeksi ”Hei sori, koittakaa ymmärtää, tulen Kiinasta ja siellä kun ihmiset eivät väistä tai anna tilaa...”. Täytyi siis nopeasti kääntää päälle kohteliaisuusvaihde ja tajuta, että vaikka ihmiset näyttivät kiinalaisilta he eivät täällä käyttäytyneet kuten kiinalaiset.

Olin ennen matkaa tutustunut Singaporen matkakertomuksiin, ja listannut hieman paikkoja joissa halusin käydä. Listan kärjessä oli Singaporen eläintarhan yösafari (ainoa lajiaan?). Kelien vaihtelusta huolimatta, päätimme tutustua myös päiväeläintarhan tarjontaan.



Peto saukoksi.



Kengurut ja emut olivat suljetulla alueella vapanaa, joten niiden joukossa saattoi tepastella.



Maailman kaunein kissaeläin, valkoinen tiikeri. Mun lempparii. Turkki oli uskomattoman kaunis. Ja se on myös koitunut kisujen kohtaloksi.

Jos ostaa päivä- ja yölipun kerralla on se hieman edullisempaa. Jos päiväeläintarhassa olisi halunut nähdä kaiken, olisi reissuun pitänyt varata koko päivä. Jos haluaa nähdä vain tietyt lajit (ja tietää mitkä), riittää niiden katsastamiseen muutama tunti. Eläintarhassa järjestetään myös eläinesityksiä, mutta sateen vuoksi ne olivat visiittini aikana peruttu.
Eläintarha suljetaan kuudelta, ja yösafari aukeaa seitsemän aikoihin. Myös yösafarilla on eläinten esityksiä, ja tarhaa pääsee kiertämään niin vaunussa, kuin jalankin. Yösafarille olimme varanneet enemmän aikaa, mikä olikin hyvä, sillä jo eläinesitys ja vaunuajelu kestivät yhteensä muutaman tunnin.



Usvaisen eläintarhan paviaanit.



Ronsuli.



Hohhoijaa. Ilta hämärsi pikku virtahevollekin.



Yösafarin aukenemista odotellessa saattoi haukata purtavaa, ja katsella tuliesityksiä.

Eläintarhaa oli mainostettu, niin eläin, kuin katsoja ystävälliseksikin. Aitaukset olivat isot, mutta siitä huolimatta eläimiä näki hyvin. Aitoja ei ollut, vaan eläinten vapaa kulku oli estetty syvillä ojilla ja muilla rakennelmilla, jotka oli taitavasti naamioitu. Yösafarilla valaistus oli rakennettu niin että vaikutelma pimeydestä säilyi, ja valoa oli juuri tarpeeksi eläinten näkemiseen. Eläintarhasta jäi hyvä fiilis (sateesta huolimatta), ja yösafari oli kokemisen arvoinen.

No comments: