Me love you...

Niinpä. Kun puikkelehdin Shanghain kaduilla langanlaihojen, pitsimekoissaan, korkokengissään, laukuissaan ja aurinkolaseissaan (aitoja Gucci Versace pimuja) kipittävien shanghattarien joukossa, niin maan eristyneisyys, ja köyhyys tuntuvat olevan kaukainen historiallinen tarina.

Kun juttelen teknillistä yliopistoa käyneiden kansainvälisissä yrityksissä työskentelevien kiinattarien kanssa (ja kadehdin heidän työpaikkojaan), niin tuskin pystyn muistamaan kuinka vielä heidän isoäitiensä jalat sidottiin hyvien naimakauppojen takaamiseksi.

Kaikki eivät ole päässeet osallisiksi Shanghain huikeasta talouskasvusta. 17 miljoonan asukkaan kaupungissa on satoja tuhansia, jotka voivat vain katsella kanssa sisariensa elämänmenoa sivusta.

Istun ravintolan sisäpihalla ja katselen, kuinka nuori kiinatar lapsensa ja lastenhoitajansa kanssa astuu portista sisälle ja ryntää halaamaan ystävätärtään.

Kiinalaiset ovat olleet aina yritteliästä kansaa, ja Shanghain henkeen ei kuulu jäädä kotiin pyörittelemään peukaloitaan. Vaikka vanhemmilla ei ole varaa kustantaa koulutusta tai ei kuulu niihin onnellisiin joilla on jo syntymästään korkea sosiaalinen asema on silti mahdollisuuksia. Maassa jossa kaikki edelleen menevät naimisiin ja saavat lapsia, on sosiaalisen aseman korotus avioliiton kautta ollut aina hyväksyttävää, ja jopa suotavaa.

Ravintola on länsimaalaisomisteinen, ja suunnattu länsimaalaisille. Yksi ruoka-annos juomineen maksaa n. 150 rmb. Ei-korkeastikoulutetun kiinattaren palkka kuussa Shanghaissa on jotain 500 rmb:n ja 5000 rmb:n välillä. Kokopäiväinen lastenhoitaja maksaa 1000 -3000 rmb/kk.

Ainoastaan ylhäistön naiset eivät aikoinaan käyneet Kiinassa töissä. Muuten Kiinassa on pitkä perinne naisten työssäkäynnille. Edelleenkin naiset kaupungeissa, ja maalla käyvät töissä. Kotirouvuutta pidetään outona tai...status symbolina. Enää ei naisten jalkoja sidota, mutta kotiinjääminen on merkki uudesta Kiinan "ylhäistöstä".

Kiinattaren lastenhoitaja on jo vienyt lapsen leikkimään. Mittailen naisia silmilläni. Siroja, hoikkia, tavallista pitempiä ja vaaleaihoisia. Pitkät mustat hiukset auki, korkeat piikkikorko sandaalit, sovinnainen polvipituinen mekko (minimi 3 rusettia) ja raikkaat värit (ei mustaa!). Eivät tarpeeksi vanhoja ollakseen valmistuneita mistään yliopistosta, jonne luultavammin olisivat päätyneet jos vanhemmat olisivat varakkaita. Klo on 13:00.

Aviolittojen solmiminen Kiinassa on jo kauan ollut erittäin harkittua bisnestä. Tyttölapsien elämäntehtävä vielä viime vuosisadalle asti oli päästä mahdollisimman hyviin naimisiin.

Takanani kuuluu vienolla äänellä "Madame....". Tarjoilija on tuonut laskuni. Silmäilen tarjoilijaa. Suurinpiirtein samanikäinen kuin pöydässä istuvat naiset. Nenä vain on leveämpi, iho tummempi, pituutta ei ole yhtä paljon ja ruumiinrakenne on tukevampi. Kuukausipalkka taatusti vähemmän kuin ravintolan listalla olevien ruokien yhteenlaskettu summa.

Ajatukseni palaavat viereisen pöydän naisiin. Ovat siis hyvissä naimisissa. Paikallisen kanssa? Siinä tapauksessa kuuluvat onnelliseen vähemmistöön, jolla on varaa kiinalaisella taustalla elää Shanghaissa länsimaalaista elämää. Tai sitten ovat naimisissa länsimaalaisen kanssa.

Kiinattaret tekevät paljon päästäkseen osaksi kanssa sisartensa hyvinvoinnista. Kaikilla tausta ei siihen riitä. Vanhemmilla ei ole tarpeeksi rahaa taata hyvää koulutusta, tai perheen sosiaalinen asema ei takaa varakasta kiinalaista aviomiestä. Ei niin varakasta miestä, joka mahdollistaisi lounaat kyseisen ravintolan sisäpihalla.

Mutta onneksi länsimaalaisille miehille vanhemmat ja tausta eivät merkitse niin paljoa. Jos kiinalaiset perinteet ovat sahanneet puun jalkojesi alta kiivetessäsi sosiaalisen hierarkian tikapuita, niin aina on olemassa kiertotie. Noin 300 000 Shanghain expattia.