21.9.07

Pesee ja linkoaa!

Haa! Minut on siis haastettu!

"Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa, you get my point) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

No täältähän lähtee. Itseasiassa maisema jota yleensä pällistelen, kun kirjoitan blogia, oli jo esitetty postauksessa "Myrskyn edellä". Mutta jos käännän konetta ja päätäni 90 astetta, niin aukenee seuraavanlainen näkymä:



Horisontissa välkehtii Oriental Pearl (vasemmalla) ja Jin Mao (oikealla).
Bloggaan aina kotona. Ensinnäkin siksi etten jaksa raahata konetta mukanani pitkin Shanghaita, koska en tunne paikallisia nettikahviloita. Toiseksi netti toimii Shanghaissa vaihtelevasti, joten en halua ottaa sitä riskiä, että kantaisin konetta turhaan mukanani pitkin Shanghaita. Ja kolmanneksi sen takia, etten halua että tietsikka hukkuu, kun kantelen sitä ympäriinsä. Olen kuullut näin joskus jollekin käyneen.

Ja kenetköhän haastaisin...hmmm...
Laitetaan haaste menemään

- Empalle Afrikkaan, koska olen todella utelias miltä siellä näyttää
- Jonnalle Meksikoon, samasta syystä kuin edellinen
- Kesikselle Suomeen, koska kiinnostaa tietää onko tassut jo kohmeessa Suomen syksyssä

Bloggaamisesta vielä sen verran, että mm. blogspot-blogit (eli "google-blogit") eivät Kiinassa aukea. Tilanne vaihteli koko viime vuoden ajan, ja nyt keväästä asti blogspot.com blogeihin ei ole ollut pääsyä. Tämä tarkoittaa sitä, että katselen omaa, ja muiden blogeja erilaisten sivustojen avustuksella, jotka sitten reitittävät milloin mitäkin kautta. Joka taas tarkoittaa sitä, että sivujen lataaminen on törkeän hidasta. Joku joskus jossain on sanonut, että jos sivun latautuminen kestää yli 5 sekunttia, niin käyttäjä turhaantuu, ja alkaa etsimään tietoa muilta sivuilta. Noh, tämä joku ei ilmeisesti ole käynyt ikinä Kiinassa. Jo ihan sallitutkin sivut Kiinan ulkopuolelta aukenevat usein muutamia minuutteja, ja jos on tarvis käyttää reititystä niin aika monin ertaistuu.

Filmin pätkien, musiikin yms. lataaminen netistä on kuollut idea, sillä jo yhden megan lataamiseen kuluu helposti puolisen tuntia. Mahdottomaksi tehtävän tekee myös se, ettei nettiyhteys aina pysy pystyssä puolta tuntia kauempaa kerralla. Joinakin viikkoina yhteys katkeilee muutaman minuutin välein. Siinä saa sitten olla todellinen velho, jos meinaa ehtiä saada sivuja auki.

Käytännössä näihin blogeihin, joihin ei pääsyä Kiinassa ole, täytyy mennä sivustojen kautta jotka hävittävät matkalla kaikki tiedot sivulla kävijästä. Jonka johdosta en mm. pääse kommentoimaan näihin blogeihin. Blogien lisäksi muidenkin googlen tuotteiden (mm. gmail) toimivuus on niin näin. Joskus toimii, joskus ei.

Mutta elämä on. Tilanne vaihtelee Kiinassa viikoittain, ja ehkä joku päivä tämä nettailukin alkaa täällä sujumaan kivuttomammin. Siihen asti vastailen kommentteihin ja haasteisiin postauksissa :-)

4 comments:

Anonymous said...

Aikamoinen suurkaupunkinäkymä!

Anonymous said...

Haasteeseen on vastattu! maisemasi on kuin suoraan postikortista öisen kaupungin valoineen.

Anonymous said...

Huikea näkymä !

Kotirouva sanoi että ainakin uusi typepad-blogini näkyisi sinne ; aika raivoa kun joutuu noin kiertelemään ja kaartelemaan. Motivaation on oltava kova.

Oletko koittanut netvibes-sivua ? Siinä saa tekstit ja useimmiten kuvatkin, muttei kyllä pääse kommentoimaan - silkkaa rss-syötettä.

*vilkutus Pariisista*

Anonymous said...

Upea näkymä!