14.1.08

Bangkok

Bangkokissa ei ikinä voi viettää liikaa aikaa. Tällä kertaa olimme varanneet viikonlopun tälle Thaimaan pääkaupungille. Vaalien takia alkoholin tarjoilu oli taas kielletty, mutta jo parinkymmenen metrin päästä hotellista löytyi juottola joka oli valmis kieltoa uhmaamaan.

Thaimaalaisen ruuan lisäksi nautimme Bangkokin länsimaalaisten ruokapaikkojen valikoimasta. Shanghaissa länkkäripaikkojen taso vaihtelee, osassa paikoista hinnat ovat naurettavan korkeat (jääneet ajalle jolloin juusto oli Kiinassa vieras käsite), tai joidenkin menu on joutunut antamaan periksi kiinalaiselle valtaväestölle, ja ruuat ovat outo sekoitus kiinalaisen ja ulkomaalaisen keittiön kesken.

Loistavan cajun paikan lisäksi nautimme tietysti illallista myös paikallisessa ravintolassa. Mutta täytyy tunnustaa ettei thaimaalaisen pikaruokaketjun voittanutta ole mitä tulee tuliseen grillattuun kanaan.

Lähellä HRC:tä sijaitseva pikaruokala on tullut Bangkokin vierailujeni vakiopaikaksi. Pöydät ovat pieniä, tuolit kiikkeriä, eikä englanninkielisestä palvelusta ole hajuakaan, mutta ruoka on erinomaista. Täällä ei turhaan kainostella tarjota länkkärille aitoa thairuokaa kaikkine mausteineen. Chili polttaa huulia niin että ne turpoavat ja limen happamuus saa ikenet vihlomaan. That's the way I like it...

Ruokaelämysten lisäksi Bangkokilla on runsaasti tarjottavaa shoppailurintamalla. MBK, Siam Centre, Emporium... Tällä kertaa kiersimme halpojen thaiesineiden toivossa myös paikallisia supermarketteja, ja mukaan niistä lähtikin puuvateja, mausteita ja suitsukkeita. Täydensin thaisilkkikrääsä varastoani sarjaan sopivilla tyynyliinoilla ja valaisimilla MBK:ssa, sekä pohdiskelin Bootsissa mitä lääkkeitä, vitamiinejä ja pesuaineita Shanghaista on vaikea löytää.

Bangkok tuntuu edelleenkin olevan lähempänä länsimaalaista elämäntyyliä kuin Shanghai, ja ehkä myös siksi siellä käyminen tuntuu rentouttavalta lomalta (sen lisäksi että ihmiset nyt vaan ovat mukavia ja ilmasto on lämmin ympäri vuoden). Mutta muistellessani mitä vuosi sitten Thaimaasta tuotin Shanghaihin, niin alkaa jo hymyilyttämään.
Mutta vaikka Shanghai tästä kehittyisi kuinka, niin luulen että Bangkok pysyy suosikki matkakohteitteni joukossa vielä pitkään.

No comments: