Altaalta oli kuitenkin irrottauduttava hieman nähtävyyksien kiertelyyt. Mainoksissa houkuttelevilta olivat vaikuttaneet tiikeri zoo, uinti delfiinien kanssa ja käärmeshow. Käärmeshow kuulema ei ollut kaksinen, tiikeri zoo ei useampien valokvien katselun jälkeen enää vaikuttanut mieltäylentävältä paikalta, ja jotenkin matkatoimiston tädin "You can only swim with one delphine, other one you can not..." kuulosti oudolta. Oliko toinen delfiini sukua tappajahaille? Muutenkin myynnissä olevat retket vaikuttivat kalliilta ja ohjelmassa oli epämiellyttävän pitkiä visiittiejä paikallisilla markkinoilla, vrt. 8 tunnin retki delfinaarioon: 2 h matkoihin, 1,5 h delfinaariossa josta 30 min. uimista delfiinin kanssa (6-30 henkeä?), loppuaika markkinoilla. Delfinaario ottaa vastaan vain ryhmiä. Että näin, homma haiskahti härskiltä kalalta.
Päätin siis tyytyä sukellusmatkaan. Päädyimme lähestymään paikallista skandinaavista sukelluskeskusta, jonka retkiin oli mahdollisuus yhdistää kalastusta ja snorklausta. Seuraavana aamuna olimme keskuksen avoalavurin kydissä matkalla kohti satamaa. Veneessä oli kaikki tarvittavat varusteet valmiina. Ohjelmassa kaksi sukellusta.
Ensimmäinen sukellus matalalla korallilla (vastoin oppikirjan sääntöjä), ja toinen syvälle rahtilaivan hylylle. Ensimmäinen sukellus ei ollut kaksinen. Ei pelkästään sen takia, että taistelin maskin kanssa koko sukelluksen ajan, mutta näkyvyys ei ollut kaksinen (ehkä n. 10 metriä), ja niin kuin monin paikoin Thaimaan rannikolla, koralli on tuhoutunut saasteiden ja dynamiittikalastuksen johdosta. Pieniä kalaparvia oli runsaasti, mutta isoimmista kaloista rauskua lukuunottamatta muut pysyivät piilossa.
Sukellusohjaajakin oli pettyneen oloinen, ja pintaan tultiin jo 40 minuutin sukelluksen jälkeen (syvimmillään sukellus oli ollut vain 10 m). Korjailtuani maskia ja odoteltuamme pari tuntia siirryimme hylylle. Toinen sukellus tehtiin köyttä pitkin. Rahtilaiva oli upotettu tarkoituksella noin vuosi sitten, ja virtaus sen yläpuolella saattoi olla kova. Näkyvyyden ollessa huono oli paras edetä köyttä pitkin. Hylky lepäsi 40 metrin syvyydessä, joten niin syvälle mentäessä sukelluksesta tulee väkisinkin lyhyt, joten nopea laskeutuminen on eduksi. Ylösnoustessa on tietysti noudatettava turvallista nousuvauhtia.
Itselläni ei ole ollut ongelmia syvällä sukeltaessa, joten odottelin sukellusta itsevarmalla innolla. Laskeutuminen sujui ongelmitta, ja parinkymmenen metrin syvyydessä aloin hahmottaa hylkyä. Ja mikä hylky se oli! Toki ymmärsin, että rahtilaiva tulee olemaan isompi kuin aikaisemmin näkemäni pienet kalastusalusten hylyt, mutta vau! Alus oli n. 60 metriä pitkä, ja mastosta pohjaan n. 30 m korkea. Tuli jotenkin Titanic mieleen. Näkyvyys ei ollut loistava, virtaus oli kohtuullinen (ei paha, en ole hyvä sukeltamaan kovassa virtauksessa). Osaksi huonon näkyvyyden takia taskulamppu olisi melkein tullut tarpeen, sillä hylyn luona oli todella hämärää, mikä vielä lisäsi syvyyden tuntua.
Olin todella vaikuttunut näkemästäni, ja johtuen tästä ilman kulutuskin pomppasi. Tarkoituksena oli olla 20 minuuttia alhaalla, mutta jo 10 minuutin sukelluksen jälkeen huomasin että olin kuluttanut puolet ilmasta. Sinällään hassua, koska yleensä kulutan ilmaa kohtuullisesti. En tietenkään yhtä vähän kuin ammattilaiset, mutta verrattuna muihin kokoisiini harrastelijasukeltajiin, niin sukelluksen pituus ei ole koskaan jäänyt minun ilmamäärästäni kiinni.
Harmissani ilmoitin tilanteen ohjaajalle, ja keskityin hengittämään jatkosukelluksen ajan rauhallisesti. Toivoen ettei ohjaaja nostaisi meitä pintaan liian ajoissa, vaan pysyttäisiin alkuperäisessä suunnitelmassa ja käytettäisiin hänen tankkiaan nousussa.
Ohjaaja näytti lukevan ajatukseni, ja pysyimme suunnitellussa ohjelmassa. Sukelsimme kahteen otteeseen hylkyyn sisälle. Mahtavaa! Titanic fiilis vahvistui. Kasvistoa hylyssä oli jo runsaasti, isoja kaloja näkyi siellä täällä, ja löytyipä hylyn sisältä piilotteleva valtava kalmarikin. Todella hieno kokemus. Yksi parhaita sukelluskokemuksiani tähän mennessä.
Lähdimme nousemaan pintaan 20 minuutin sukelluksen jälkeen, kun minulla oli ilmaa jäljellä noin 40 baaria (itseni rauhoittelu oli toiminut). Pysähdyksen aikana siirryin käyttämään ohjaajan tankkia, ja pintaan noustessa oli vielä noin 30 baaria ilmaa jäljellä. Täytynee jatkossa vastaavilla sukelluksia harkita varapullon asettamista 5 metriin.
Mutta oli se hieno sukellus!!!
No comments:
Post a Comment