Rauhallinen tunnelma päättyi kuitenkin nopeasti, kun aloimme päivällisellä ihmettelemään tulevaa lentoaikataulua. Laskeskelin päivämääriä, ja totesin että koska menetämme yhden kokonaisen päivän lentäessämme Uuteen-Seelantiin, niin meidän pitäisi lähteä matkaan 1,5 vuorokautta ennen jatkolentomme (viikon ainoa lento Niuelle) lähtöaikaa...eli...NYT. Voi p....
Eikun respaan ja selvittämään vaihtoehtoja. Pääsaarelta lähtisi lento Aucklandiin noin 8 tunnin kuluttua. Sinne siis täytyisi päästä, muuten emme millään ehtisi Niuen koneeseen. Mutta kulkuyhteydet Tyynellä valtamerella eivät ole kaksiset. Lentojen vähyyden lisäksi myös lauttoja kulki harvakseltaan (minkä me jo oikeastaan tiesimmekin), eikä Savai´ilta Upolulle (n. 20 km) ole klo 16 jälkeen mitään keino päästä ennen seuraavaa aamua. Argh.
Koitimme vielä kysellä että kyllähän nyt saarivaltiosta täytyy aina joku botski löytyä, joka meidät voisi viedä mutta ei (tai pikemminkin ketään ei kiinnostanut). Asian selvittyä suoritin pientä päässä laskentaa, ja totesin meidän kärsivän noin 2000 euron tappiot tällä möhläyksellä Voi p...
Ketutti ja väsytti. Hotellin henkilökunta oli sitä mieltä, että lentoja lähtee kyllä myöhemmin, ei hätää. Nettiyhteydet saarelle olivat poikki (yllätys, yllätys), joten pyysin lentoyhtiöiden puhelinnumeroita. Vastauksena tuijottelua, siis eihän nyt ulkomaalaisiin yhtiöihin voi noin vain suoraan soittaa...Mutta ei hätää! He voivat soittaa paikalliselle lentokentälle. Kiristelin hieman hampaitani, ja pyysin heitä soittamaan kentälle. Kahden tunnin kuluttua oli olevinaan saatu selville, että seuraavana aamuna olisi lähdössä lento Aucklandiin. Kaivelin hieman muistiani, ja ilmoitin etten oikein uskonut tätä tietoa. Pyysin saada lentokentän numeron, minulla kun katsos oli kännykkä, jolla voin soittaa itsekin. Tässä vaiheessa selvisi, ettei oltu tehty muuta kuin kuunneltu nauhoitetta lentokentän vastaajassa.
Aloin olla valmiina murhaamaan ensimmäisen typerän paikallisen laiskijaisen, joka vielä kertoisi minulle että voi kyllä soittaa lentokentälle. Otettiin soitto Kiinaan ja Suomeen, selvitettiin lentoyhtiöiden puhelinumerot, ja soitettiin niihin (oma apu paras apu). Alta 10 minuutin oli selvillä, ettei mitään seuraavan aamun lentoa Aucklandiin ollut, ja että lentoyhtiö, jolla paikalliset olivat väittäneet lennon olevan, ei lennä laisinkaan kyseiseen kohteeseen.
Tässä vaiheessa kaiken sähläämisen jälkeen puoli yö alkoi lähestymään, ilmapiiri alkoi olla aika kireä. Tilannetta ei parantanut ilmoitukseni, että olin itse soittanut suoraan (ulkomaalaiseen, hui!) lentoyhtiöön, eikä mitään konetta lähde. Päätimme lähteä seuraavana aamuna lautalla Upolulle, ja jatkaa selvittämistä sieltä käsin.
Ketutuksen määrä ei ollut yhtään vähentynyt, vaan väsymyksen myötä harmitti vielä enemmän. Pakkaaminen ei tuntunut sujuvan, eikä oikein nukuttanutkaan. Muutaman huonosti nukutun tunnin jälkeen oli aika lähteä autolla kohti lauttaterminaalia. Tällä kertaa lautta jopa suvaitsi lähteä ajallaan, ja noin tuntia myöhemmin olimme (6 tuntia liian myöhään) Upolulla.
29.7.08
28.7.08
Samoa - Savai´i
Seuraava aamu paljasti majapaikkamme upean hienohiekkaisen rannan ja kirkkaan veden. Ranta jäi kuitenkin vielä toistaiseksi haaveeksi, sillä aamupalan jälkeen alkoi päivän saarikierros. Hotelli oli järjestänyt meille kuljetuksen, ja yksi henkilökunnan jäsen lähti oppaaksi. Vaikka myöhemmin hieman ihmetetty tämän tädin rooli.
Wake up! Rise and shine!
Again.
Always.
Päivän ekana kohteena oli sademetsän yllä kulkeva canopy walkway. Päästyämme puunjuurelle meille kuitenkin ilmoitettiin, että walkway on korjauksessa, mutta voisimme vapaasti kiivetä puuhun (maksu oli tietysti otettu jo paljon ennen tätä). Olin hieman pettynyt, mutta se haihtui nopeasti kivutessani päättymättömän tuntuisi tikkaita puun latvaan rakennetulle tasanteelle. Walkway oli jäänyt kauas alapuolelle, ja näkymät olivat erittäin hyvät. Pääskyset lentelivät alapuolella avautuvan metsikön yllä, ja pystyimme näkemään helposti kauas merelle. Olin lukenut, että yöpyminen puussa olisi mahdollista, mutta meillä ei kuitenkaan tähän ollut aikaa, vaan jatkoimme matkaa näpsittyämme kelpo kasan kuvia.
Path.
Tree.
Canopy walkway.
Going up.
Tree house.
The view.
Toisena kohteena oli Moson jalanjälki. Tarinan mukaan aikojen alussa maailmaa kansoittivat jättiläiset, joista yhden jalanjälki on jäänyt Samoalle. Toinen jalan jälki kuulema löytyy jostain päin Fidziä. Oikeasti jälki on syntynyt tulivuoren purkautuessa, ja laavan jäähtyessä epätasaisesti. Odotin näkeväni jonkin uima-altaan kokoisen jalan jäljen, mutta maksettuamme meidät johdatettiin noin kaksi metriä pitkän kuopan eteen. Siinä se sitten oli. Jos halusi ottaa kuvia se maksoi lisää.
Moso´s footprint.
Matkalla seuraavaan nähtävyyteen pysähdyimme Falealupon raunioilla. Falealupo oli siis niemenkärjen, ja siellä ennen sijainneen kylän nimi. Kylä oli kuitenkin tuhoutunut pahoin hurrikaanin iskiessä 2001 syksyllä, ja kun yhteisö oli toipunut tästä iski seuraava tuhoisa hurrikaani kevät-talvella 2003. Tämän jälkeen kyläläiset siirtyivät sisämaahan, ja rannikolle todisteena menneisyydestä jäivät kahden kirkon rauniot.
Falealupo ruins 2001.
After semetary was destroyed, bones were tranferred into this building.
Falealupo ruins 2003.
Some stayed. Typical Samoan house has no walls.
Raunioiden jälkeen meidät johdatettiin laavatuubeihin, joihin kyläläiset asettuivat myrskyn iskiessä saarelle. Paikan tarina vahvistaa samoalaisten sanonnan, että naiset ovat ahkerampia kuin miehet, sillä tarinan mukaan luolan ovat rakentaneet miehet ja naiset, jotka kilpailivat kumpi saa talonsa valmiiksi ensin. Naisten ollessa häviöllä ensimmäisenä iltana, he päättivät jatkaa työskentelyä läpi yön. Kun miehet seuraavana aamuna heräsivät oli naisten talo jo valmis, ja heitä harmitti niin paljon, että he jättivät oman talonsa kesken. Siitä todisteena luolan toisessa päässä on katossa aukko. Tarina on mielenkiintoinen, mutta tosiasiassa luola on muodostunut tulivuoren purkautuessa.
Path.
The view.
Rock house lava tube.
Luolan jälkeen suuntasimme kierroksemme viimeiseen kohteeseen, joka oli maailman läntisin maapiste. Eli jos siis kartta avataan päivämäärärajan kohdalta, on tämä paikka läntisin maa-alue. Päivä päättyy täällä siis viimeisenä, ja mikä hienointa, horisontissa voi nähdä jo huomisen. Paikallisen uskomuksen mukaan niemen kärki, Cape Mulinu´u, on myös henkien kohtaamispaikka. Joka yö henget vaeltavat taivaanrannasta laavassa olevaa rakoa pitkin läheiseen altaaseen uimaan. Tämän jälkeen henget kokoontuvat läheiselle kukkulalle juomaan kavaa. Tästä todisteena on kuulema kukkulalla nähdyt oudot valoilmiöt, ja kuinka koirat alkavat haukkumaan lähestyttäessä kukkulaa yöllä. Me saatoimme nähdä huomisen, mutta emme aaveita.
To make sure you won´t miss the spot.
I can see tomorrow!
Path of spirits.
Kava place of spirits.
Palasimme mielenkiintoisen saarikierroksen jälkeen hotellin rannalle. Snorklailimme ja uimme ja löhösimme.
Everything OK.
Where are you little fishes?
Sunset.
House band.
Wake up! Rise and shine!
Again.
Always.
Päivän ekana kohteena oli sademetsän yllä kulkeva canopy walkway. Päästyämme puunjuurelle meille kuitenkin ilmoitettiin, että walkway on korjauksessa, mutta voisimme vapaasti kiivetä puuhun (maksu oli tietysti otettu jo paljon ennen tätä). Olin hieman pettynyt, mutta se haihtui nopeasti kivutessani päättymättömän tuntuisi tikkaita puun latvaan rakennetulle tasanteelle. Walkway oli jäänyt kauas alapuolelle, ja näkymät olivat erittäin hyvät. Pääskyset lentelivät alapuolella avautuvan metsikön yllä, ja pystyimme näkemään helposti kauas merelle. Olin lukenut, että yöpyminen puussa olisi mahdollista, mutta meillä ei kuitenkaan tähän ollut aikaa, vaan jatkoimme matkaa näpsittyämme kelpo kasan kuvia.
Path.
Tree.
Canopy walkway.
Going up.
Tree house.
The view.
Toisena kohteena oli Moson jalanjälki. Tarinan mukaan aikojen alussa maailmaa kansoittivat jättiläiset, joista yhden jalanjälki on jäänyt Samoalle. Toinen jalan jälki kuulema löytyy jostain päin Fidziä. Oikeasti jälki on syntynyt tulivuoren purkautuessa, ja laavan jäähtyessä epätasaisesti. Odotin näkeväni jonkin uima-altaan kokoisen jalan jäljen, mutta maksettuamme meidät johdatettiin noin kaksi metriä pitkän kuopan eteen. Siinä se sitten oli. Jos halusi ottaa kuvia se maksoi lisää.
Moso´s footprint.
Matkalla seuraavaan nähtävyyteen pysähdyimme Falealupon raunioilla. Falealupo oli siis niemenkärjen, ja siellä ennen sijainneen kylän nimi. Kylä oli kuitenkin tuhoutunut pahoin hurrikaanin iskiessä 2001 syksyllä, ja kun yhteisö oli toipunut tästä iski seuraava tuhoisa hurrikaani kevät-talvella 2003. Tämän jälkeen kyläläiset siirtyivät sisämaahan, ja rannikolle todisteena menneisyydestä jäivät kahden kirkon rauniot.
Falealupo ruins 2001.
After semetary was destroyed, bones were tranferred into this building.
Falealupo ruins 2003.
Some stayed. Typical Samoan house has no walls.
Raunioiden jälkeen meidät johdatettiin laavatuubeihin, joihin kyläläiset asettuivat myrskyn iskiessä saarelle. Paikan tarina vahvistaa samoalaisten sanonnan, että naiset ovat ahkerampia kuin miehet, sillä tarinan mukaan luolan ovat rakentaneet miehet ja naiset, jotka kilpailivat kumpi saa talonsa valmiiksi ensin. Naisten ollessa häviöllä ensimmäisenä iltana, he päättivät jatkaa työskentelyä läpi yön. Kun miehet seuraavana aamuna heräsivät oli naisten talo jo valmis, ja heitä harmitti niin paljon, että he jättivät oman talonsa kesken. Siitä todisteena luolan toisessa päässä on katossa aukko. Tarina on mielenkiintoinen, mutta tosiasiassa luola on muodostunut tulivuoren purkautuessa.
Path.
The view.
Rock house lava tube.
Luolan jälkeen suuntasimme kierroksemme viimeiseen kohteeseen, joka oli maailman läntisin maapiste. Eli jos siis kartta avataan päivämäärärajan kohdalta, on tämä paikka läntisin maa-alue. Päivä päättyy täällä siis viimeisenä, ja mikä hienointa, horisontissa voi nähdä jo huomisen. Paikallisen uskomuksen mukaan niemen kärki, Cape Mulinu´u, on myös henkien kohtaamispaikka. Joka yö henget vaeltavat taivaanrannasta laavassa olevaa rakoa pitkin läheiseen altaaseen uimaan. Tämän jälkeen henget kokoontuvat läheiselle kukkulalle juomaan kavaa. Tästä todisteena on kuulema kukkulalla nähdyt oudot valoilmiöt, ja kuinka koirat alkavat haukkumaan lähestyttäessä kukkulaa yöllä. Me saatoimme nähdä huomisen, mutta emme aaveita.
To make sure you won´t miss the spot.
I can see tomorrow!
Path of spirits.
Kava place of spirits.
Palasimme mielenkiintoisen saarikierroksen jälkeen hotellin rannalle. Snorklailimme ja uimme ja löhösimme.
Everything OK.
Where are you little fishes?
Sunset.
House band.
27.7.08
Sateinen Savai'i
Olimme kyselleet lauttojen kulusta taksikuskeilta ja hotellista. Kaikki olivat sitä mieltä että ne kulkivat kahden tunnin välein. Kuitenkin istuessamme klo 8.30 lauttaterminaalissa, josta ei ollut yli kahteen tuntiin mitään lauttaa lähtenyt totesimme, ettei aikataulu (tässäkään) pidä paikkaansa. Klo 10 lautta kuulema kulkisi.
I was not alone.
Ja niinhän se oli. Pääsimme matkaan 10.15 ja hieman yli tuntia myöhemmin olimme perillä. Nyt täytyy todeta, että lautat (kuten kaikki muukin) ovat todella hitaita sillä välimatka saarten välillä on vain muutama kymmenen kilometri. Siis aivan selvä näkoyhteys vaikka keli olisi kehnompikin. Savai´in saari on pääsaarista köyhempi ja tuntemattomampi suurelle osaa maassa vierailevista turisteista. Saari on kuitenkin luonnon nähtävyyksiltään huomattavasti Upolua mielenkiintoisempi, johtuen sen vulkaanisesta historiasta. Suurinosa saarista on tuliperäisiä, mutta Savai´n maastoa purkaukset ja laavavirrat ovat muokanneet monia muita saaria enemmän. Melkein koko rantaviiva on mustan laavakiven peitossa, ja monet nähtävyydet liittyvät laavavirtaan. Olimme päättäneet viettää saarella kaksi yötä ennen paluutamme Uuteen-Seelantiin, josta lähtisi lentomme Niuelle. Tämä olikin sitten ainoa tapa päästä Niuelle (maailman pienin itsenäinen valtio), jonne lento Aucklandista lähtee vain kerran viikossa. Laivayhteyksiä Niuelle ei ole.
More waiting.
Finally.
Lähdimme suoraan satamasta saarikierrokselle. Poimimme porukasta parhaiten englantia puhuvan kuskin, ja selitimme reittimme hänelle. Päämääränä saaren toisella puolella sijaitseva resortti, jonne olisi noin 3 tunnin ajomatka. Matkalla halusimme käydä pällistelemässä paikallisia nähtävyyksiä.
Kohdalle oli tietysti osunut matkan ensimmäinen sadepäivä. Kuljettaja aavisteli, ettei sedanilla nähtävyyksille ajeta, vaan ehdotti että kävisimme vaihtamassa nelivetojeepin alle. Sovimme hinnan ja lähdettiin vaihtamaan autoa. Puoli tuntia ajettuamme alkoi mietityttämään, että ehkä olisi sittenkin pitänyt ottaa kalliimpi kuski, jolla olisi ollut auto satamassa valmiina. Kuski kuitenkin vakuutteli, että pian ollaan perillä.
Ja niin olimme, kävi selväksi että kuski halusi lainata autoa veljeltään, joka oli paikallisessa koulussa opettajana. Kun olimme päässeet matkaan jeepillä, niin kuljettaja halusi käydä hakemassa syömistä. Kun kuitenkin koko päivä menee ajellessa. Ok, mennnään hakemaan syömistä. Kun ruoka oli katukeittiöstä kaapattu mukaan, halusi kuski mennä käymään kaupassa. Koska kauppa olisi jo kiinni kun kuski pääsisi takaisin. Ok, mennään käymään kaupassa. Tässä vaiheessa kuljettaja taisi havaita matkalaisissa pientä ärtyisyyttä, ja kaupan jälkeen ampaisimme kohti ensimmäistä nähtävyyttä, Afu Aau vesiputouksia.
Lämpimänä päivänä putoukset ovat suosittu uimapaikka, mutta nyt vesisateessa ei tehnyt mieli kastua lisää. Ihastelimme putoksia siis lammen rannalta, ja jatkoimme matkaa kohti Pulemeleu kukkulaa. Kukkula on itseasiassa pyramidin tapainen ihmisten tekemä rakennelma. Paikalliset väittävät kukkulan tarkoituksena olleen auttaa ihmisiä pyydystämään puiden latvojen tasalla lentaviä lintuja, mutta historioitsijat esittävät muunlaisen teorian. Mekin kuulimme kuskiltamme kyyhkystenpyydystämisteorian, mutta itse olen ehkä taipuvainen kallistumaan uskonnollisempaan selitykseen. Kukkulaa on verrattu Etelä-Amerikasta ja muualta maailmasta löydettyihin rakennelmiin, ja sen on todettu olevan asemaltaan ja muodoltaan varsin samankaltainen kuin aikoinaan auringonpalvontaa varten rakennetut kukkulat. Paikallisten tarinaa voi selittää Samoalle lähetyssaarnaajien myötä syvään iskostunut kristinusko, jonka johdosta pakanallisten maamerkkien tarinaa ei enää välttämättä niin hyvin tunneta. Syy miksi olimme jeepin hakeneet oli kukkulalle vievä tie. Kuljettaja pelkäsi, että sateista johtuen tie on muuttunut liian pehmeäksi, ja vaikea kulkuiseksi.
Afu Aau waterfall.
Kun pääsimme kukkulalle vievän tien päähän kävi selväksi, että tie on kärsinyt sateista jonkin verran. Kuljettaja pohti tilannetta noin 2 sekunttia, ja ilmoitti ettei ole valmis lähtemään jeepillä kukkulalle (vaikka sen hakemiseen uhrattiin yli tunti aikaa). Alkoi kovasti haiskahtaa, että kuljettaja haaveili aikaisemmasta kotiinpääsystä samalla sovitulla liksalla. Noh, jos maailman ääriin ollaan reissattu niin pienen sateen ei anneta haitata menoa. Kysyin kuinka pitkä kävely kukkulalle olisi, ja meille ilmoitettiin että noin tunti. Päätimme kävellä. Ei ilahtunut kuski sanoi tulevansa mukaan. Ok, ja eikun tarpomaan.
Matka alkoi kahlaten matalan joen yli, mutta jo tässä vaiheessa totesin, etteivät lipokkaani olleet ehkä kaikista soveltumimmat jalkineet pikku vaellukseen. Tuntia myöhemmin lipsuessani liukkaalla mudalla, koittaen olla tiputtamatta sandaalia, olin aika vahvistunut asiasta. Kuljettaja alkoi käymään kärsimättömäksi matka-ajan venyessä, mutta sai kaipaamansa näpäytyksen kun vastaan pyyhälsi melkein identtinen kopio meidän jeepistämme. Kyydissä iloisesti hymyilevät turistit ja morjestava kuski. Kirosin kuskimme huonon arviointikyvyn ja jatkoimme tarpomista. Lopulta kukkulalla.
Here we go.
And go.
Kukkula on kasa laavakiviä, kuulema läpeensä umpinainen. Näkymät kukkulalta olivat kohtalaiset sateisesta kelistä huolimatta. Kuvasimme kukkulaa ja maisemia tovin, kunnes päätin lähteä paluumatkalle. Joka lipokkaissa tulisi kestämään tovin. Kun noin kolme tuntia lähdöstä oli kulunut löysin itseni huuhtomasta varpaitani jo aikaisemmin ylittämässämme purossa. Sanoisin että reissu kannatti, mutta että niin sanottu kuljettajamme oli kyllä aika syvältä.
Pulemeleu mound.
Kyselin kovasanaisesti kuskilta jäljellä olevien nähtävyyksien tie oloista, pohtien samalla mahdollista kuskin ja auton vaihtoa. Kuski kuitenkin vakuutti voivansa ajaa muihin kohteisiin. Ja eikun jatkettiin matkaa. Seuraava lyhyt pysähdys oli Mupagoa putoukset, joilla joesta mereen virtaava vesi putoaa rantakalliolta mereen. Poiketen muista kohteistamme, tämä ei ollut turisteille valjastettu nähtävyys, eikä näin ollen mitään pääsymaksua ollut. Raivasimme tiemme (ilmeisesti jonkun takapihan) risukon läpi rantaan. Näky oli mahtava. Kelin ollessa sateinen ja tuulinen aallot löivät korkeina rantaan, samalla kun joen vesi putosi vaahdoten veteen. Ilmeisesti niin tämän, kuin seuraavan nähtävyytemme katseluun, keli oli juuri otollinen.
Stormy Savai´i.
Seuraavana vuorossa olivat Alofaaga blowholet. Eli rannan läheisyydessä maassa oli isoja aukkoja joista merivesi puhalsi kymmenien metrien korkeuteen ilmaan, kun aallot löivät rantaan. Paikalliset demoavat aaltojen voimaa heittämällä kookospähkinäitä aukkoihin. Oikeaan aikaan heittetty kookospähkinä kohoaa korkealle ilmaan. Myös me saimme näytöksen, ja palkitsimme oppaan pienellä tipillä Juomarahan antaminen Tyynellä valtamerellä ei ole aina välttämätöntä, mutta jollei se kuulu laskun loppusummaan, tai koet saavasi erityistä palvelua, niin muutama kymppi on asiallinen summa.
Alofaaga blowholes.
Reiät olivat matkan viimeinen etappi, ja väsyneinä päivän kommelluksista saavuimme hotelliin illan hämärtyessä. Savai´ilta luksusmajoituskohteet puuttuvat tyystin, vaikka mitenkään erityisen edullisia saaren hieman ränsistyneet majatalot eivät kuitenkaan ole. Hotelliin päästyämme totesin että ilmeisesti majoituksemme taso senkun laskee matkan edetessä, mutta olin perustyytyväinen huoneeseen.
Local buses.
I was not alone.
Ja niinhän se oli. Pääsimme matkaan 10.15 ja hieman yli tuntia myöhemmin olimme perillä. Nyt täytyy todeta, että lautat (kuten kaikki muukin) ovat todella hitaita sillä välimatka saarten välillä on vain muutama kymmenen kilometri. Siis aivan selvä näkoyhteys vaikka keli olisi kehnompikin. Savai´in saari on pääsaarista köyhempi ja tuntemattomampi suurelle osaa maassa vierailevista turisteista. Saari on kuitenkin luonnon nähtävyyksiltään huomattavasti Upolua mielenkiintoisempi, johtuen sen vulkaanisesta historiasta. Suurinosa saarista on tuliperäisiä, mutta Savai´n maastoa purkaukset ja laavavirrat ovat muokanneet monia muita saaria enemmän. Melkein koko rantaviiva on mustan laavakiven peitossa, ja monet nähtävyydet liittyvät laavavirtaan. Olimme päättäneet viettää saarella kaksi yötä ennen paluutamme Uuteen-Seelantiin, josta lähtisi lentomme Niuelle. Tämä olikin sitten ainoa tapa päästä Niuelle (maailman pienin itsenäinen valtio), jonne lento Aucklandista lähtee vain kerran viikossa. Laivayhteyksiä Niuelle ei ole.
More waiting.
Finally.
Lähdimme suoraan satamasta saarikierrokselle. Poimimme porukasta parhaiten englantia puhuvan kuskin, ja selitimme reittimme hänelle. Päämääränä saaren toisella puolella sijaitseva resortti, jonne olisi noin 3 tunnin ajomatka. Matkalla halusimme käydä pällistelemässä paikallisia nähtävyyksiä.
Kohdalle oli tietysti osunut matkan ensimmäinen sadepäivä. Kuljettaja aavisteli, ettei sedanilla nähtävyyksille ajeta, vaan ehdotti että kävisimme vaihtamassa nelivetojeepin alle. Sovimme hinnan ja lähdettiin vaihtamaan autoa. Puoli tuntia ajettuamme alkoi mietityttämään, että ehkä olisi sittenkin pitänyt ottaa kalliimpi kuski, jolla olisi ollut auto satamassa valmiina. Kuski kuitenkin vakuutteli, että pian ollaan perillä.
Ja niin olimme, kävi selväksi että kuski halusi lainata autoa veljeltään, joka oli paikallisessa koulussa opettajana. Kun olimme päässeet matkaan jeepillä, niin kuljettaja halusi käydä hakemassa syömistä. Kun kuitenkin koko päivä menee ajellessa. Ok, mennnään hakemaan syömistä. Kun ruoka oli katukeittiöstä kaapattu mukaan, halusi kuski mennä käymään kaupassa. Koska kauppa olisi jo kiinni kun kuski pääsisi takaisin. Ok, mennään käymään kaupassa. Tässä vaiheessa kuljettaja taisi havaita matkalaisissa pientä ärtyisyyttä, ja kaupan jälkeen ampaisimme kohti ensimmäistä nähtävyyttä, Afu Aau vesiputouksia.
Also our lunch.
Lämpimänä päivänä putoukset ovat suosittu uimapaikka, mutta nyt vesisateessa ei tehnyt mieli kastua lisää. Ihastelimme putoksia siis lammen rannalta, ja jatkoimme matkaa kohti Pulemeleu kukkulaa. Kukkula on itseasiassa pyramidin tapainen ihmisten tekemä rakennelma. Paikalliset väittävät kukkulan tarkoituksena olleen auttaa ihmisiä pyydystämään puiden latvojen tasalla lentaviä lintuja, mutta historioitsijat esittävät muunlaisen teorian. Mekin kuulimme kuskiltamme kyyhkystenpyydystämisteorian, mutta itse olen ehkä taipuvainen kallistumaan uskonnollisempaan selitykseen. Kukkulaa on verrattu Etelä-Amerikasta ja muualta maailmasta löydettyihin rakennelmiin, ja sen on todettu olevan asemaltaan ja muodoltaan varsin samankaltainen kuin aikoinaan auringonpalvontaa varten rakennetut kukkulat. Paikallisten tarinaa voi selittää Samoalle lähetyssaarnaajien myötä syvään iskostunut kristinusko, jonka johdosta pakanallisten maamerkkien tarinaa ei enää välttämättä niin hyvin tunneta. Syy miksi olimme jeepin hakeneet oli kukkulalle vievä tie. Kuljettaja pelkäsi, että sateista johtuen tie on muuttunut liian pehmeäksi, ja vaikea kulkuiseksi.
Afu Aau waterfall.
Kun pääsimme kukkulalle vievän tien päähän kävi selväksi, että tie on kärsinyt sateista jonkin verran. Kuljettaja pohti tilannetta noin 2 sekunttia, ja ilmoitti ettei ole valmis lähtemään jeepillä kukkulalle (vaikka sen hakemiseen uhrattiin yli tunti aikaa). Alkoi kovasti haiskahtaa, että kuljettaja haaveili aikaisemmasta kotiinpääsystä samalla sovitulla liksalla. Noh, jos maailman ääriin ollaan reissattu niin pienen sateen ei anneta haitata menoa. Kysyin kuinka pitkä kävely kukkulalle olisi, ja meille ilmoitettiin että noin tunti. Päätimme kävellä. Ei ilahtunut kuski sanoi tulevansa mukaan. Ok, ja eikun tarpomaan.
Matka alkoi kahlaten matalan joen yli, mutta jo tässä vaiheessa totesin, etteivät lipokkaani olleet ehkä kaikista soveltumimmat jalkineet pikku vaellukseen. Tuntia myöhemmin lipsuessani liukkaalla mudalla, koittaen olla tiputtamatta sandaalia, olin aika vahvistunut asiasta. Kuljettaja alkoi käymään kärsimättömäksi matka-ajan venyessä, mutta sai kaipaamansa näpäytyksen kun vastaan pyyhälsi melkein identtinen kopio meidän jeepistämme. Kyydissä iloisesti hymyilevät turistit ja morjestava kuski. Kirosin kuskimme huonon arviointikyvyn ja jatkoimme tarpomista. Lopulta kukkulalla.
Here we go.
And go.
And go.
Kukkula on kasa laavakiviä, kuulema läpeensä umpinainen. Näkymät kukkulalta olivat kohtalaiset sateisesta kelistä huolimatta. Kuvasimme kukkulaa ja maisemia tovin, kunnes päätin lähteä paluumatkalle. Joka lipokkaissa tulisi kestämään tovin. Kun noin kolme tuntia lähdöstä oli kulunut löysin itseni huuhtomasta varpaitani jo aikaisemmin ylittämässämme purossa. Sanoisin että reissu kannatti, mutta että niin sanottu kuljettajamme oli kyllä aika syvältä.
Pulemeleu mound.
Dirrrty.
The view.
Catching pigeons or praying sun?
Kyselin kovasanaisesti kuskilta jäljellä olevien nähtävyyksien tie oloista, pohtien samalla mahdollista kuskin ja auton vaihtoa. Kuski kuitenkin vakuutti voivansa ajaa muihin kohteisiin. Ja eikun jatkettiin matkaa. Seuraava lyhyt pysähdys oli Mupagoa putoukset, joilla joesta mereen virtaava vesi putoaa rantakalliolta mereen. Poiketen muista kohteistamme, tämä ei ollut turisteille valjastettu nähtävyys, eikä näin ollen mitään pääsymaksua ollut. Raivasimme tiemme (ilmeisesti jonkun takapihan) risukon läpi rantaan. Näky oli mahtava. Kelin ollessa sateinen ja tuulinen aallot löivät korkeina rantaan, samalla kun joen vesi putosi vaahdoten veteen. Ilmeisesti niin tämän, kuin seuraavan nähtävyytemme katseluun, keli oli juuri otollinen.
Stormy Savai´i.
Mupagoa falls.
Seuraavana vuorossa olivat Alofaaga blowholet. Eli rannan läheisyydessä maassa oli isoja aukkoja joista merivesi puhalsi kymmenien metrien korkeuteen ilmaan, kun aallot löivät rantaan. Paikalliset demoavat aaltojen voimaa heittämällä kookospähkinäitä aukkoihin. Oikeaan aikaan heittetty kookospähkinä kohoaa korkealle ilmaan. Myös me saimme näytöksen, ja palkitsimme oppaan pienellä tipillä Juomarahan antaminen Tyynellä valtamerellä ei ole aina välttämätöntä, mutta jollei se kuulu laskun loppusummaan, tai koet saavasi erityistä palvelua, niin muutama kymppi on asiallinen summa.
Alofaaga blowholes.
Lava flow.
Reiät olivat matkan viimeinen etappi, ja väsyneinä päivän kommelluksista saavuimme hotelliin illan hämärtyessä. Savai´ilta luksusmajoituskohteet puuttuvat tyystin, vaikka mitenkään erityisen edullisia saaren hieman ränsistyneet majatalot eivät kuitenkaan ole. Hotelliin päästyämme totesin että ilmeisesti majoituksemme taso senkun laskee matkan edetessä, mutta olin perustyytyväinen huoneeseen.
Sunset.
Ruokailu oli taas järjestetty hotellin puolesta, mutta illallinen ei vaikuttanut hullummalta. Itse jätin merenelävät väliin, mutta hummeri oli kuulema erittäin herkullista. Nukahtamisongelmia ei ollut, ja iltapalan jälkeen uni maittoi.
26.7.08
Samoa - Upolu
Mutta hotellin ulkopuolellahan se elämä vasta raottuu. Niinpä päätimme viettää yhden päivän kierrellen saarta. Kävin kokeilemassa kepillä jäätä, ja jututtamassa hotellin matkatoimistoa ennen saarikierrosta. Koitin kysellä hintaa yksityiselle saarikierrokselle. Vastauksena sain että heillä on valmiit ryhmäkierrokset joka toinen päivä, jolloin voimme valita kahdesta eri vaihtoehdosta. Kumpikaan ei kuitenkaan kattanut paikkoja, joista olimme kiinnostuneet. Koitin vielä vihjailla että ymmärrämme toki että tälläinen yksityinen kierros olisi hintavampi. Mutta ei niin ei.
Teimme sopimuksen paikallisen taksikuskin kanssa. Tyynellä valtamerellä hinnoista on aina sovittava etukäteen, vaikka varsinaista tinkauskulttuuria ei ole, niin taksien suhteen se kuitenkin toimii. Kukaan ei käytä mittaria, mutta eipä meiltä edes koitettu nyhtää mitään varsinaisia ryöstötaksoja. Tässä taas tulee esiin bisnespassiivisuuden hyvät puolet, kaikesta ei koiteta edes ottaa maksimihyötyä irti.
Where are you? Anyone?
Matkan ensimmäinen pysäkki oli Falefa-putous. Kuvissa mahtavan näköinen putous ei ollut luonnossa kaksinen. Kuskimme oli sitä mieltä, ettei meidän kannata maksaa itseämme sisälle joen toisella puolella sijaitsevalle näköalatasanteelle, vaan putouksen näkee kyllä tarpeeksi hyvin tien varren puskistakin. Ja oikeassa hän kyllä oli. Napsittuamme muutamat kuvat päätimme siirtyä ohjelmassa eteenpäin.
Falefa waterfall.
Saaren ehkä kuuluisin nähtävyys (ja asukki), on Robert Louis Stevensonin vanha kotitalo. Stevenson on kuuluisia kirjailija, jonka tuotoksia ovat mm. Kidnapped, Treasure island sekä Dr. Jekyll ja Mr. Hyde. Tarina sinällään on aika traaginen. Robert sairastui nuorena miehenä tuberkuloosiin, joka vaivasi häntä koko elämänsä ajan. Hän meni naimisiin sairaanhoitajansa kanssa, ja he muuttivat lämpimämpään ilmastoon Samoalle. Robertin terveydentila parani, ja he elivät Samolla 4 vuotta, Robertin kirjoittaessa sinä aikana noin 30 kirjaa. He koittivat välillä muuttaa Uuteen-Seelantiin, mutta tauti paheni viileissä oloissa nopeasti, ja he palasivat Samoalle. Robert perheineen auttoi kyläläisiä monin tavoin, eikä ikinä pyytänyt mitään vastapalvelusta. Hänen ainoa toiveensa oli tulla haudatuksi läheiselle kukkulalle.
The most famous house.
Robert Louis Stevenson.
Robert kuoli kotitalonsa pihalla hieman yli nelikymppisenä. Hän oli sairastanut tuberkuloosia yli kaksikymmentä vuotta. Paikalliset toteuttivat hänen toiveensa, ja hautasivat hänet kukkulalle. Haudasta on nyttemmin tullut paikallinen turistinähtävyys. Sanotaan, että Dr. Jekyll ja Mr. Hyde on Robertin sairauden tuotosta, kuvastaa sitä kuinka Robert koki elämässään sairaan minän ja terveen minän vaihtelun. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa lähteä kipuamaan Robertin (hänen vaimonsa haudattiin samaan paikaan myöhemmin) haudalle, vaan tyydyimme ihastelemaan taloa ja sen ympärillä olevaa laajaa nurmikkoaluetta.
Grave of Robert Louis Stevenson.
Lounaalle pistäydyimme pieneen intialaiseen ravintolaan. Ruoka oli loistavaa vaihtelua resortti- ja hotelliaterioille. Ja jopa aika maukasta!
Choice of the day. Indian food.
Päivän viimeinen etappi oli Piuala allas, joka on laavakiven merestä erottama makeanveden uimapaikka. Allas jatkuu kymmenisen metriä pimeään luolaan, jonka perältä voi sukeltaa viereiseen pienempään luolaan. Aukko on noin 3 metrin syvyydessä veden alla ja noin 3 metriä pitkä. Haastavaksi sukelluksen (jollei se sitä jo ole muutenkin), tekee aukon pienuus. Aukko on noin metri kertaa metri suuruinen, ja ylös noustessa on oltava todella varovainen ettei lyö päätään, sillä luola on matala siitä kohti.
Tooo many churches.
Piuala cave pool.
Pohdittuani sukellusta jonkin aikaa päätin koittaa sitä, kunhan joku olisi vastassa toisella puolella, jotta näen missä kohdassa on turvallista nousta pintaan. Ja sitten mentiin. Koitin pitää itseni tunnelin pohjassa kiinni koko sukelluksen ajan, mutta päästyäni tunneliin, totesin sen olevan niin ahdas, että reunoista on pakko ottaa kiinni. Käytännössä siis työnsin itseni ylös tunnelista, ja nousin hieman liian aikaisin jolloin kolhaisin päätäni hieman luolan kattoon.
On the other side.
Noh, iloisena kipitin toisella puolella sukellusta epäröivien luokse, kertomaan ettei se sen kummempi suoritus ollut, mutta että ylösnousussa on oltava tosi varovainen. Kun selitin asiaa seuraaville sukeltajille, takaani tuli vanha mies joka piteli päätään. Oli saanut kunnon haavan päähän noustessaan liian aikaisin pintaan. Auts. Haavasta tuli sen verran verta että seurue päätti lähteä sairaalaan kysymään tarvittaisiinko tikkejä. Seurueen opas näytti surkealta, ja koitti selittää, että HÄN sanoi ettei pintaan saa nousta liian aikaisin.
Vastaavia luolia, joissa voi sukeltaa veden alla toiseen luolaan löytyy saarilta useita. Muistakaa kuitenkin aina oma harkinta. Parempi käydä katsastamassa itse kumpikin puoli ennen sukellusta, jos mahdollista. Jollei, niin suhtautukaa paikallisten rentoon välinpitämättömyyteen varauksella (Tottakai sinne voi sukeltaa! Muutama metri!). He eivät ole missään vastuussa TEIDÄN päästänne.
Saarikierros tuli päätökseen ja ehdimme vielä huuhtoa päivän hiet meressä ennen illallista. Edessä oli taas aikainen herätys, sillä olimme seuraavana päivänä siirtymässä Samoan toiselle suurelle saarelle Savai´ille. Lautat saarelle kuulema lähtivät kuudesta kuuteen läheiseltä laiturilta. Heräsimme kuudelta, selvitimme laskun (joka piti huolella tarkastaa) ja jäimme odottelemaan taksia. Taksin saapuminen kesti tovin, ja aloimme jo olla huolestuneita ehtimisestämme klo 8 lauttaan. Mutta kunpa vaan olisimmekaan tienneet...
Teimme sopimuksen paikallisen taksikuskin kanssa. Tyynellä valtamerellä hinnoista on aina sovittava etukäteen, vaikka varsinaista tinkauskulttuuria ei ole, niin taksien suhteen se kuitenkin toimii. Kukaan ei käytä mittaria, mutta eipä meiltä edes koitettu nyhtää mitään varsinaisia ryöstötaksoja. Tässä taas tulee esiin bisnespassiivisuuden hyvät puolet, kaikesta ei koiteta edes ottaa maksimihyötyä irti.
Where are you? Anyone?
Matkan ensimmäinen pysäkki oli Falefa-putous. Kuvissa mahtavan näköinen putous ei ollut luonnossa kaksinen. Kuskimme oli sitä mieltä, ettei meidän kannata maksaa itseämme sisälle joen toisella puolella sijaitsevalle näköalatasanteelle, vaan putouksen näkee kyllä tarpeeksi hyvin tien varren puskistakin. Ja oikeassa hän kyllä oli. Napsittuamme muutamat kuvat päätimme siirtyä ohjelmassa eteenpäin.
Falefa waterfall.
Saaren ehkä kuuluisin nähtävyys (ja asukki), on Robert Louis Stevensonin vanha kotitalo. Stevenson on kuuluisia kirjailija, jonka tuotoksia ovat mm. Kidnapped, Treasure island sekä Dr. Jekyll ja Mr. Hyde. Tarina sinällään on aika traaginen. Robert sairastui nuorena miehenä tuberkuloosiin, joka vaivasi häntä koko elämänsä ajan. Hän meni naimisiin sairaanhoitajansa kanssa, ja he muuttivat lämpimämpään ilmastoon Samoalle. Robertin terveydentila parani, ja he elivät Samolla 4 vuotta, Robertin kirjoittaessa sinä aikana noin 30 kirjaa. He koittivat välillä muuttaa Uuteen-Seelantiin, mutta tauti paheni viileissä oloissa nopeasti, ja he palasivat Samoalle. Robert perheineen auttoi kyläläisiä monin tavoin, eikä ikinä pyytänyt mitään vastapalvelusta. Hänen ainoa toiveensa oli tulla haudatuksi läheiselle kukkulalle.
The most famous house.
Robert Louis Stevenson.
Robert kuoli kotitalonsa pihalla hieman yli nelikymppisenä. Hän oli sairastanut tuberkuloosia yli kaksikymmentä vuotta. Paikalliset toteuttivat hänen toiveensa, ja hautasivat hänet kukkulalle. Haudasta on nyttemmin tullut paikallinen turistinähtävyys. Sanotaan, että Dr. Jekyll ja Mr. Hyde on Robertin sairauden tuotosta, kuvastaa sitä kuinka Robert koki elämässään sairaan minän ja terveen minän vaihtelun. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa lähteä kipuamaan Robertin (hänen vaimonsa haudattiin samaan paikaan myöhemmin) haudalle, vaan tyydyimme ihastelemaan taloa ja sen ympärillä olevaa laajaa nurmikkoaluetta.
Grave of Robert Louis Stevenson.
Lounaalle pistäydyimme pieneen intialaiseen ravintolaan. Ruoka oli loistavaa vaihtelua resortti- ja hotelliaterioille. Ja jopa aika maukasta!
Choice of the day. Indian food.
Päivän viimeinen etappi oli Piuala allas, joka on laavakiven merestä erottama makeanveden uimapaikka. Allas jatkuu kymmenisen metriä pimeään luolaan, jonka perältä voi sukeltaa viereiseen pienempään luolaan. Aukko on noin 3 metrin syvyydessä veden alla ja noin 3 metriä pitkä. Haastavaksi sukelluksen (jollei se sitä jo ole muutenkin), tekee aukon pienuus. Aukko on noin metri kertaa metri suuruinen, ja ylös noustessa on oltava todella varovainen ettei lyö päätään, sillä luola on matala siitä kohti.
Tooo many churches.
Piuala cave pool.
Pohdittuani sukellusta jonkin aikaa päätin koittaa sitä, kunhan joku olisi vastassa toisella puolella, jotta näen missä kohdassa on turvallista nousta pintaan. Ja sitten mentiin. Koitin pitää itseni tunnelin pohjassa kiinni koko sukelluksen ajan, mutta päästyäni tunneliin, totesin sen olevan niin ahdas, että reunoista on pakko ottaa kiinni. Käytännössä siis työnsin itseni ylös tunnelista, ja nousin hieman liian aikaisin jolloin kolhaisin päätäni hieman luolan kattoon.
On the other side.
Noh, iloisena kipitin toisella puolella sukellusta epäröivien luokse, kertomaan ettei se sen kummempi suoritus ollut, mutta että ylösnousussa on oltava tosi varovainen. Kun selitin asiaa seuraaville sukeltajille, takaani tuli vanha mies joka piteli päätään. Oli saanut kunnon haavan päähän noustessaan liian aikaisin pintaan. Auts. Haavasta tuli sen verran verta että seurue päätti lähteä sairaalaan kysymään tarvittaisiinko tikkejä. Seurueen opas näytti surkealta, ja koitti selittää, että HÄN sanoi ettei pintaan saa nousta liian aikaisin.
Vastaavia luolia, joissa voi sukeltaa veden alla toiseen luolaan löytyy saarilta useita. Muistakaa kuitenkin aina oma harkinta. Parempi käydä katsastamassa itse kumpikin puoli ennen sukellusta, jos mahdollista. Jollei, niin suhtautukaa paikallisten rentoon välinpitämättömyyteen varauksella (Tottakai sinne voi sukeltaa! Muutama metri!). He eivät ole missään vastuussa TEIDÄN päästänne.
Saarikierros tuli päätökseen ja ehdimme vielä huuhtoa päivän hiet meressä ennen illallista. Edessä oli taas aikainen herätys, sillä olimme seuraavana päivänä siirtymässä Samoan toiselle suurelle saarelle Savai´ille. Lautat saarelle kuulema lähtivät kuudesta kuuteen läheiseltä laiturilta. Heräsimme kuudelta, selvitimme laskun (joka piti huolella tarkastaa) ja jäimme odottelemaan taksia. Taksin saapuminen kesti tovin, ja aloimme jo olla huolestuneita ehtimisestämme klo 8 lauttaan. Mutta kunpa vaan olisimmekaan tienneet...
Subscribe to:
Posts (Atom)
