Sateinen Savai'i

Olimme kyselleet lauttojen kulusta taksikuskeilta ja hotellista. Kaikki olivat sitä mieltä että ne kulkivat kahden tunnin välein. Kuitenkin istuessamme klo 8.30 lauttaterminaalissa, josta ei ollut yli kahteen tuntiin mitään lauttaa lähtenyt totesimme, ettei aikataulu (tässäkään) pidä paikkaansa. Klo 10 lautta kuulema kulkisi.

Local buses.

I was not alone.

Ja niinhän se oli. Pääsimme matkaan 10.15 ja hieman yli tuntia myöhemmin olimme perillä. Nyt täytyy todeta, että lautat (kuten kaikki muukin) ovat todella hitaita sillä välimatka saarten välillä on vain muutama kymmenen kilometri. Siis aivan selvä näkoyhteys vaikka keli olisi kehnompikin. Savai´in saari on pääsaarista köyhempi ja tuntemattomampi suurelle osaa maassa vierailevista turisteista. Saari on kuitenkin luonnon nähtävyyksiltään huomattavasti Upolua mielenkiintoisempi, johtuen sen vulkaanisesta historiasta. Suurinosa saarista on tuliperäisiä, mutta Savai´n maastoa purkaukset ja laavavirrat ovat muokanneet monia muita saaria enemmän. Melkein koko rantaviiva on mustan laavakiven peitossa, ja monet nähtävyydet liittyvät laavavirtaan. Olimme päättäneet viettää saarella kaksi yötä ennen paluutamme Uuteen-Seelantiin, josta lähtisi lentomme Niuelle. Tämä olikin sitten ainoa tapa päästä Niuelle (maailman pienin itsenäinen valtio), jonne lento Aucklandista lähtee vain kerran viikossa. Laivayhteyksiä Niuelle ei ole.

More waiting.

Finally.

Lähdimme suoraan satamasta saarikierrokselle. Poimimme porukasta parhaiten englantia puhuvan kuskin, ja selitimme reittimme hänelle. Päämääränä saaren toisella puolella sijaitseva resortti, jonne olisi noin 3 tunnin ajomatka. Matkalla halusimme käydä pällistelemässä paikallisia nähtävyyksiä.

Kohdalle oli tietysti osunut matkan ensimmäinen sadepäivä. Kuljettaja aavisteli, ettei sedanilla nähtävyyksille ajeta, vaan ehdotti että kävisimme vaihtamassa nelivetojeepin alle. Sovimme hinnan ja lähdettiin vaihtamaan autoa. Puoli tuntia ajettuamme alkoi mietityttämään, että ehkä olisi sittenkin pitänyt ottaa kalliimpi kuski, jolla olisi ollut auto satamassa valmiina. Kuski kuitenkin vakuutteli, että pian ollaan perillä.

Ja niin olimme, kävi selväksi että kuski halusi lainata autoa veljeltään, joka oli paikallisessa koulussa opettajana. Kun olimme päässeet matkaan jeepillä, niin kuljettaja halusi käydä hakemassa syömistä. Kun kuitenkin koko päivä menee ajellessa. Ok, mennnään hakemaan syömistä. Kun ruoka oli katukeittiöstä kaapattu mukaan, halusi kuski mennä käymään kaupassa. Koska kauppa olisi jo kiinni kun kuski pääsisi takaisin. Ok, mennään käymään kaupassa. Tässä vaiheessa kuljettaja taisi havaita matkalaisissa pientä ärtyisyyttä, ja kaupan jälkeen ampaisimme kohti ensimmäistä nähtävyyttä, Afu Aau vesiputouksia.

Also our lunch.

Lämpimänä päivänä putoukset ovat suosittu uimapaikka, mutta nyt vesisateessa ei tehnyt mieli kastua lisää. Ihastelimme putoksia siis lammen rannalta, ja jatkoimme matkaa kohti Pulemeleu kukkulaa. Kukkula on itseasiassa pyramidin tapainen ihmisten tekemä rakennelma. Paikalliset väittävät kukkulan tarkoituksena olleen auttaa ihmisiä pyydystämään puiden latvojen tasalla lentaviä lintuja, mutta historioitsijat esittävät muunlaisen teorian. Mekin kuulimme kuskiltamme kyyhkystenpyydystämisteorian, mutta itse olen ehkä taipuvainen kallistumaan uskonnollisempaan selitykseen. Kukkulaa on verrattu Etelä-Amerikasta ja muualta maailmasta löydettyihin rakennelmiin, ja sen on todettu olevan asemaltaan ja muodoltaan varsin samankaltainen kuin aikoinaan auringonpalvontaa varten rakennetut kukkulat. Paikallisten tarinaa voi selittää Samoalle lähetyssaarnaajien myötä syvään iskostunut kristinusko, jonka johdosta pakanallisten maamerkkien tarinaa ei enää välttämättä niin hyvin tunneta. Syy miksi olimme jeepin hakeneet oli kukkulalle vievä tie. Kuljettaja pelkäsi, että sateista johtuen tie on muuttunut liian pehmeäksi, ja vaikea kulkuiseksi.

Afu Aau waterfall.

Kun pääsimme kukkulalle vievän tien päähän kävi selväksi, että tie on kärsinyt sateista jonkin verran. Kuljettaja pohti tilannetta noin 2 sekunttia, ja ilmoitti ettei ole valmis lähtemään jeepillä kukkulalle (vaikka sen hakemiseen uhrattiin yli tunti aikaa). Alkoi kovasti haiskahtaa, että kuljettaja haaveili aikaisemmasta kotiinpääsystä samalla sovitulla liksalla. Noh, jos maailman ääriin ollaan reissattu niin pienen sateen ei anneta haitata menoa. Kysyin kuinka pitkä kävely kukkulalle olisi, ja meille ilmoitettiin että noin tunti. Päätimme kävellä. Ei ilahtunut kuski sanoi tulevansa mukaan. Ok, ja eikun tarpomaan.

Matka alkoi kahlaten matalan joen yli, mutta jo tässä vaiheessa totesin, etteivät lipokkaani olleet ehkä kaikista soveltumimmat jalkineet pikku vaellukseen. Tuntia myöhemmin lipsuessani liukkaalla mudalla, koittaen olla tiputtamatta sandaalia, olin aika vahvistunut asiasta. Kuljettaja alkoi käymään kärsimättömäksi matka-ajan venyessä, mutta sai kaipaamansa näpäytyksen kun vastaan pyyhälsi melkein identtinen kopio meidän jeepistämme. Kyydissä iloisesti hymyilevät turistit ja morjestava kuski. Kirosin kuskimme huonon arviointikyvyn ja jatkoimme tarpomista. Lopulta kukkulalla.

Here we go.

And go.

And go.

Kukkula on kasa laavakiviä, kuulema läpeensä umpinainen. Näkymät kukkulalta olivat kohtalaiset sateisesta kelistä huolimatta. Kuvasimme kukkulaa ja maisemia tovin, kunnes päätin lähteä paluumatkalle. Joka lipokkaissa tulisi kestämään tovin. Kun noin kolme tuntia lähdöstä oli kulunut löysin itseni huuhtomasta varpaitani jo aikaisemmin ylittämässämme purossa. Sanoisin että reissu kannatti, mutta että niin sanottu kuljettajamme oli kyllä aika syvältä.

Pulemeleu mound.

Dirrrty.

The view.

Catching pigeons or praying sun?

Kyselin kovasanaisesti kuskilta jäljellä olevien nähtävyyksien tie oloista, pohtien samalla mahdollista kuskin ja auton vaihtoa. Kuski kuitenkin vakuutti voivansa ajaa muihin kohteisiin. Ja eikun jatkettiin matkaa. Seuraava lyhyt pysähdys oli Mupagoa putoukset, joilla joesta mereen virtaava vesi putoaa rantakalliolta mereen. Poiketen muista kohteistamme, tämä ei ollut turisteille valjastettu nähtävyys, eikä näin ollen mitään pääsymaksua ollut. Raivasimme tiemme (ilmeisesti jonkun takapihan) risukon läpi rantaan. Näky oli mahtava. Kelin ollessa sateinen ja tuulinen aallot löivät korkeina rantaan, samalla kun joen vesi putosi vaahdoten veteen. Ilmeisesti niin tämän, kuin seuraavan nähtävyytemme katseluun, keli oli juuri otollinen.

Stormy Savai´i.

Mupagoa falls.

Seuraavana vuorossa olivat Alofaaga blowholet. Eli rannan läheisyydessä maassa oli isoja aukkoja joista merivesi puhalsi kymmenien metrien korkeuteen ilmaan, kun aallot löivät rantaan. Paikalliset demoavat aaltojen voimaa heittämällä kookospähkinäitä aukkoihin. Oikeaan aikaan heittetty kookospähkinä kohoaa korkealle ilmaan. Myös me saimme näytöksen, ja palkitsimme oppaan pienellä tipillä Juomarahan antaminen Tyynellä valtamerellä ei ole aina välttämätöntä, mutta jollei se kuulu laskun loppusummaan, tai koet saavasi erityistä palvelua, niin muutama kymppi on asiallinen summa.

Alofaaga blowholes.

Lava flow.

Reiät olivat matkan viimeinen etappi, ja väsyneinä päivän kommelluksista saavuimme hotelliin illan hämärtyessä. Savai´ilta luksusmajoituskohteet puuttuvat tyystin, vaikka mitenkään erityisen edullisia saaren hieman ränsistyneet majatalot eivät kuitenkaan ole. Hotelliin päästyämme totesin että ilmeisesti majoituksemme taso senkun laskee matkan edetessä, mutta olin perustyytyväinen huoneeseen.

Sunset.

Ruokailu oli taas järjestetty hotellin puolesta, mutta illallinen ei vaikuttanut hullummalta. Itse jätin merenelävät väliin, mutta hummeri oli kuulema erittäin herkullista. Nukahtamisongelmia ei ollut, ja iltapalan jälkeen uni maittoi.