Peking Déjà vu

Kiina kierroksemme päättyi Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin lokakuun lopussa. Ihmeteltyämme kaunpunkimaisemaa päätimme nauttia yöruokakadun anneista, samalla todeten ulkonäön kohentuneen, ja huijauksien lisääntyneet. Kun ensimmäisen kerran ostettuani nautaa sain kanaa tikussa ihmettelin hieman. Toisella kerralla olin jo aika vakuuttunut systemaattisesta vedätyksestä. Tämä oli eka kerta kun törmään vastaavaan Kiinassa. Ja miten temppu siis tehdään. Vanhempi huijaus kadulla oli pitää hintoja esillä vain kiinaksi, ja jos unohdit kysyä hintaa ennen kuin tikku oli jo kypsymässä, niin yleensä osoitettiin listan kalleinta tuotetta. Joka saattoi olla viisinkertainen oikeaan hintaan nähden. Ilmeisesti joku muukin oli havainnut asian ja olympialaisten myötä kadulle oli tullut hinnastot englanniksi. Mutta kyllähän turistia nyt jotenkin pitää huijata...lihat ovat siis esillä, joten jokainen kyllä siinä vaiheessa valitsee oikean lihan, ja myyjä kyllä ottaa valitsemasi tikut tiskiltä. Mutta seuraavaksi huijarimyyjät laittavat tikut tiskin takana mausteseokseen/öljyyn yms. Maustumassa samassa kattilassa on jo ennaltaan muita tikkuja. Myyjä irrottaa otteen tikuista ja nostaa kattilasta toiset tikut ja lyö ne tulelle. Tässä vaiheessa turisti yleensä kaivaa rahoja, tai on jo keskittynyt jutusteluun. Hetken kuluttua myyjä lyö tikut kouraan, yleensä jo katse muualla ottamassa vastaan uutta tilausta seuraavalta uhrilta. Sanotaan nyt näin ettei iso asia, mutta itse olen kiinalaisen katuruuan ja tikkulihan suuri ystävä. Mutta voin vilpittömästi luvata että oli viimeinen kerta kun ostan mitään yöruokakadulta Pekingistä. Huijarimyyjät pilaavat bisneksen muiltakin.
Päätimme jättää yöruokakadun ja suuntasimme silkkifeikkimarkkinoille, ja nauttimaan rehellisempaa ateriaa samalla kadulla sijaitsevaan suomalaisravintolaan. Oli muuten herkullinen pizza ja siideri...eikä salmarikaan ollut hassumpaa...

Seuraavana aamuna edessä oli aikainen herätys ja tiiviin nähtävyysrumban alkusoitto. Matka kävi siis kohti Kiinan muuria ja tarkemmin Mutianya.

You know the thrill.

Ylös kiikuttiin hiihtohissin tapaisilla penkeillä, ja alas huristeltiin taaskin kelkalla. Tällä kertaa sai hieman enemmän vauhtia vehkeeseen, ilman edessä hidastelevia pelkureita. Hyvä vauhdin mittari on ratakäytöstä valvovien vartija-asuisten kiinalaisten kovat ja kiukkuiset huudot. Koska kyseessä oli tällä kertaa valmisryhmämatka, niin ohjelmassa oli pakollisia tehdaskäyntejä, joista ensimmäinen oli jadetehtaalle.

Fake working. Jade factory.

Jadetehdas oli yllättävän kivuttomasti käyty, ja mukaan tarttui pieni saippuakivikoriste. Oikea jade oli hinnoissaan. Vierailu oli vahvistanut epäilyni, ettei alta satojen eurojen aitoa jadea saa hippustakaan. Mutta ei vihreässä kivessä tai lasissakaan mitään valittamista ole. Tehtaan jälkeen oli edessä retken viimeinen nähtävyys - Ming haudat. Olin käynyt aikaisemmin yhdellä kolmestatoista haudasta, nyt oli epäselvää mille haudalle olimme suuntaamassa.

Paikan päällä asiat yleensä selviävät. Emme tulisi näkemään yhtään hautaa, vaan olimme tutustumassa hautojen historiaan haudoille vievällä kävelytiellä. Opas valisti meitä että yleensä turistit aloittavat hautoihin tutustumisen tältä polulta. Itselläni se oli kuitenkin jäänyt aikaisemmin väliin, joten olin ihan tyytyväinen nähdessäni jotain uutta.

Ming tombs´ walkway.

Viimeisenä pakkonakkina oli vierailu silkkitehtaassa. En ollut ajatuksesta kauhean innoissani, mutta tehdas osoittautuikin myös yllättävän kivuttomaksi kokemukseksi. Verrattuna Suzhoun tehtaaseen hinnat olivat edullisemmat, ja myyjät ystävällisiä. Kaappasin mukaan kasan käyntikortteja, ja aloin pohdiskelemaan millaisen silkkilakanasetin sitä haluaisikaan.

Fake working. Silk factory.

Seuraavan päivän olimme varanneet brunssille, mutta aamusta oli ihan pakko käydä nopsaan vilkaisemassa Pekingin olympialaispytinkejä.

We wanted to see this.

Some other people were also intrested...

Brunssille suuntasimme Westiniin. Shanghain Westinin brunssi on jonkin aikaa ollut lempparibrunssini, ja nyt oli aika kokeilla mitä oli tarjolla Pekingissä. Ja hyväähän se oli. Hieman erilainen kuin Shanghaissa. Ei niin luksus, shampanja ei ollut niin hyvää, toisaalta taas viinivalikoima oli moninkertainen Shanghaihin verrattuna. Ruokatarjonta oli hieman erilainen, mutta ei suinkaan huonompi. Miljöö oli arkisempi, ja akrobaattishown tilalla oli musisointia ja laulua. Mutta mikä parasta, brunssi kesti 3,5 tuntia! Shanghain brunssit kestävät yleensä vain 3 tuntia. Puoli tuntia lisäaikaa tarkoittaa useita laseja skumppaa lisää. Ei paha. Lisäksi Pekingin brunssi oli luonnollisestikin edullisempi. Shanghai on kyllä kallis...

Brunssin jälkeen yllätin itseni suostumalla lähteä tutustumaan Dongyuen taolaiseen temppeliin.

Dongyue daoist temple.

Dongyuen temppelissä erikoisuutena on eri asioille omistetut osastot joita voi rukoilla. Omat osastonsa on mm. korruptoituneille virkamiehille, metsäneläimille, väkivaltaisille kuolemille, vaelteleville aaveille ja syntisille ihmisille.

Some departments.

Dongyuen temppeli ei missään tapauksessa ole Pekingin temppeleistä isoimpia, mutta sanoisin että varsin värikkäiden osastojen johdosta varmasti mielenkiintoisin, näin niin kuin ei uskovalle. Suosittelen vierailua siellä esim. Pekingin lukuisten buddhalaistemppeleiden sijaan.

Tällä matkalla olin vihdoinkin päättänyt tutustua Pekingin taiteisiin. Ilta ohjelmassa oli luvassa siis oopperaa. Turistiystävällisessä muodossa, pätkiä tunnetuista tarinoista, yhteensä tunnin mittainen sessio, ja mikä tärkeintä, tekstitys englanniksi.

Beijing opera masks.

Pre-show.

English subtitles. Veeery convinient.

It was not all about signing.

Ooppera oli ollut varsin positiivinen yllätys. Tarinat alkoivat kiinnostamaan ja kun tarina katkesi parinkymmenen minuutin jälkeen jäi oikein kaivelemaan että mitenköhän siinä sitten kävi. Täytyy ehdottomasti ottaa asiakseen käydä pällistelemässä kiinalaista oopperaa joskus toistekin. Vaikka ihan kokonainen esitys, mutta mieluiten kuitenkin tekstityksen kera...