Palaute on parasta!

Ja sitähän antavat, ketkäs muut kuin rakkaat ystäväni!
Edellisessä postauksessa muutama asia jäi hieman kevyen ilmaisun varaan. Ja koska sana on minulle vapaa, hähää, jatkoahan seuraa...

Vaikka aikomukset olisivat molemmissa päissä hyvät, niin yhteydenpito suurimpaan osaan ystävistäni on vähentynyt vuoden aikana huomattavasti. Jopa sellaisilta henkilöiltä ei enää tule viestejä, joita en Suomessakaan asuessa nähnyt kuin ehkä kerran vuodessa. Silloin kuitenkin kirjoittelimme, mutta nyt se on jäänyt. Mikä siis on muuttunut?

Välillä tuntuu, että jotkut ystävistä haluavat tietoisesti pitää etäisyyttä, kuin suojellakseen itseään pettymyksiltä. Mutta minun näkökulmastani se on tavallaan outoa, koska samaanaikaan viestittelen toisten ystävien kanssa kuten ennenkin. Ei tämä mikään vieras planeetta ole (vaikka välillä siltä tuntuukin).

Mutta, molemminpuolinen yhteydenpito vähenee helposti. Koska luonnollinen yhteydenpito (tapaamiset) vähenevät, täytyy olla aktiivisempi pitääkseen yhteyttä. Viestien määrän väheneminen tuntuu kuin luonnonvoimalta, joka ei ole varsinaisesti kummastakaan osapuolesta kiinni (vaikka kyllähän se on). Itse en haluaisi että näin kävisi, mutta kun yhteiset puheenaiheet vähenevät, eikä enää tiedä mitä sanoa, tulee viestejä lähetettyä harvemmin ja harvemmin.

Ja toki, ihmisten elämä muuttuu kaikkialla. En tietystikään ole ainoa. Jos olisin jäänyt Suomeen niin luulen että minulla olisi uusi asunto ja työtehtävä, ja ehkäpä kirjoittelisin jo lisuria. Mutta, vaikka kaikki tämä olisi tapahtunut, niin elämäni ei olisi muuttunut niin paljon kuin se nyt on muuttunut. En osaa kuvitella mitään muuta mikä olisi yhtä elämää muuttava kokemus, kuin ehkä lapsen saanti, tai vakavasti sairastuminen/vammautuminen. Mittaan tätä elämänmuutosta nyt sillä kuinka paljon se muuttaa ihmistä. Ei se että jotkin ulkoiset asiat muuttuvat, vaan se kuinka paljon itse muuttuu ja oppii.

Nyt olen saanut, ja joutunut opettelemaan uuden kulttuurin. Se on kuin opettelisi kävelemään, syömään ja puhumaan uudelleen. Jo ihan konkreettisesti nuo on opeteltava täällä, mutta henkinen muutos on suurempi. Ja tiedän kyllä expatteja, jotka eivät halua opetella noita asioita. He istuvat päivät sisällä ja katsovat DVD leffoja. Ja muuttavat vuoden jälkeen takaisin kotimaahansa.

Eikä ulkomaille muutto tietenkään ole ainoa asia mikä on minun elämässäni muuttunut viimeisen vuoden aikana. En "vain" muuttanut ulkomailla, vaan nimenomaan Kiinaan, jätin työpaikan jossa olin ollut 5 vuotta, jätin asunnon jossa olin asunut 5 vuotta, lemmikki joka minulla oli ollut 10 vuotta kuoli, muutin yhteen miehen kanssa, luovuin kaikista kodin tavaroistani, sekä myös ilmeisesti yhteydenpidosta joihinkin ystäviin ja sukulaisiin.

Tuntuu kuin olisin aloittanut elämän nollasta uudelleen. Unohtaen kaikki sellaiset perusasiat kuin työ, itsenäisyys ja asunto. Ponkaisin siis yhdessä yössä, ei vain uuteen maahan, vaan myös itsenäisen uranaisen elämästä johonkin muuhun. Tai siltä se tuntuu. Ja voin tunnustaa, että olin varautunut maastamuuttoon paremmin, kuin muutokseen muilla elämänalueilla

Tällä maalla on paljon tekemistä, kuinka ihmiset täällä muuttuvat. Olen nähnyt sen vaikuttavan täällä muihinkin. Joihinkin hyvällä tavalla, ja joihinkin huonolla. Tietysti puhumattakaan koko asetelmasta "työni oli elämäni tärkein asia", ja kun menetin sen (toki se oli oma valinta, mutta luopuminen oli vaikeaa), jouduin miettimään oman elämäni aikalailla uusiksi. Kuin myös suhtautumiseni ympäröivään yhteiskuntaan, ja henkilöihin. Jotenkin nyt kun olen luonut tämän kotirouvan (hirviön) täällä, niin Suomessa vieraillessani tuntuu etten enää sovi sinne. En ole koskaan tällä taustalla (ja uusilla asenteilla?) asunut Suomessa, ja välillä tuntuu etteivät ne sovi sinne. Ja ehkäpä niin onkin, loin ne selviytyäkseni täällä.

Ja tiedän etten ikinä pääse lähelle suurta joukkoa Shanghain keskituloista väestöä, ja heidän elämäntapaansa. Ja vaikka pääsisin osaksi sitä, olisi se silti kaukana keskiverto kiinalaisen elämästä. Mutta sitten taas toisaalta...toki kaikki mikä täällä koetaan on todellista Kiinaa. Kun kävelen kadulla ja oksettava mädän kalan haju täyttää ilman, ja koitan varoa astumasta kauppahallista valuvaan veriseen haisevaan liejuun, niin se on todellista Kiinaa. Kun tönin ja tungen itseni läpi katukojusta ostavien, huutavien, kiinalaisten läpi niin se on todellista Kiinaa. Kun astun ostoskeskukseen ja näen Chanelin vaatteisiin pukeutuneen shanghaittaren kokeilevan Diorin hajuvesia, ajattelen että hän on upean näköinen, ja todellinen. Ja kun astun yökerhoon joka on tupaten täynnä vaaleita ulkomaalaisia, myös se on todellista Kiinaa. Meitä on tässä kaupungissa puolisen miljoonaa, ja se luku kasvaa päivä päivältä. Me olemme muokanneet tätä kaupunkia sellaiseksi kuin se on. Siitä on ehkä tullut outo "itä kohtaa lännen" keitos. Mutta se on todellista Kiinaa.

Joten ehkäpä oli tarpeetonta todeta, että koitan elää muutakin kuin expattielämää, tai ainakaan, nimittää tätä muuta elämää yhtään enempää kiinalaiseksi. Me asumme Kiinassa, ja kaikki mitä me täällä teemme on todellista Kiinaa. Tätä Kiina nykyisellään on.

Ja Shanghai on vaihtoehtoja. Todellinen Shanghai on iso määrä erilaisia vaihtoehtoja. Ja on ehkä parempi sanoa niin, että minä en halua valita niistä vain yhtä (expattielämä). Vaan koska ne vaihtoehdot ovat olemassa, haluan noukkia parhaita puolia eri vaihtoehdoista. Mutta ei se tietenkään onnistu myös saamatta niitä huonoja puolia.

Edellisestä jäi uupumaan myös se, että täällä muodostuneiden ystävyyssuhteiden lisäksi, myös jotkin aikaisemmista ystävyyssuhteista ovat vahvistuneet. Toivottavasti molemminpuolin jaksamme jatkossakin pitää yhteyttä!