Toppatakista bikineihin

Lämpötila pyörii Shanghaissa kymmenen asteen molemmin puolin ja talvi tekee itsepintaisesti tuloaan. Korean ilmasto muistutti silti että huonomminkin kelin suhteen asiat voisivat olla, lammikot olivat siellä jo jäässä, ja öisin oli pakkasta. Mutta kauaa ei tarvitse Shanghaissa pattereita viritellä. Nopea laukun vaihto ja kohti uusia seikkailuja. Seuraavaksi ohjelmassa Kuala Lumpur ja Kota Kinabalu.
35 astetta lämmintä, valkoinen hiekkaranta ja 26 asteinen merivesi...

Matkalle, matkalle

On se ikävää kun matkustelu häiritsee blogin ajantasalla pito. Taas matkaa pukkaa, ja nämä raapustelut jäävät edelleen ajasta jälkeen. Noh, toisaalta tämä on vain positiivinen ongelma, ja eiväthän matkakertomukset ihan kuukaudessa Aasiassakaan vanhene.

Vaikka jo Shanghainkin kylmyys alkaa jähmettämään, niin rohkeasti olen päättänyt suunnata seuraavaksi pohjoiseen. Eli suunnitelmissa pitkä viikonloppu Etelä-Koreassa. Tavoitteena pällistellä Soulin kaupunkielämää ja liota Cheonanin kuumissa lähteissä. Saa nähdä kuinka ryppyisenä sitä tulee takaisin Shanghaihin.

Annyeong!

Takaisin Vietnamissa

Kambutsean jälkeen oli aika palata vanhaan tuttuun Vietnamiin ja HCMC:tyyn. Keli ei ollut kaksinen lennon aikana ja vettä satoi kaatamalla kun saavuimme Vietnamiin. Mutta täytyy kyllä antaa kaikki pointsit Aasian lentoliikenteelle. Tällä matkalla tuli lenneltyä taas pienillä koneilla, paikallisilla lentoyhtiöillä ja lyhyitä matkoja runsaasti. Kaikki sujui loistavasti, Jotenkin ihan erilaista meininkiä kuin Tyynellä valtamerellä, missä oli aina epäselvää että lähteekö se, ja milloin se lähtee, ja saakohan siihen jostain lippujakin...Ehkä blondin on parasta pysytellä Aasiassa, kun sopeutuminen muualle näyttää olevan hankalaa.

Hotelli oli aivan HCMC:n ytimessä joten baarit ja raflat olivat lähellä. Espanjalaisessa ravintolassa oli hyvä aloitella iltaa, jonka jälkeen seurasi lyhyt baarikierros, mm. vanhassa tuttavuudessa Apocalypsessa tuli taas käytyä. Meno ei puolessatoista vuodessa ollut juurikaan muuttunut. Eikä Vietnamin lainsäädäntö. Jo Hanoissa olimme saaneet todeta että puolen yön jälkeen on turha avointa baaria etsiä. Jos on sisällä jossain raflassa niin voi saada henkilökunnan puhuttua ympäri tarjoilemaan juomista esim. yhteen asti. Mutta se tehdään sitten pimeässä ja suljettujen ovien takana. Yöelämällä ei Vietnamissa edelleenkään juhlita.

HCMC:n nähtävyydet oli jo eletty aikaisemmin, joten lähinnä keskityttiin ostosten tekemiseen ja elämästä nauttimiseen. Ben Thanin markinoilla käytiin tinkimässä, nautittiin niin nuudelikeitosta kuin juustopatongeistakin, ja tietysti hyvästä kahvista ja viineistä. Kahta viimeistä lähti mukaan kotiinviemisiksi asti. Käytiin myös hieman ryhdistäytymässä viidakko-lookista ja leikkautettiin hiukset, hierotuttiin jalat ja otettiin pedikyyri. Alkoi olla jo aika palailla ihmisten ilmoille.

Reilu kolmen viikon reissu päättyi siis Vietnamiin, josta paluu HK:n välilaskulla Shanghaihin lokakuun alkupuolella. Vietnam on aina hyvä valinta matkakohteeksi, ja niin HCMC kuin Hanoikin ovat kyllä tehneet vaikutuksen blondiin. Tällä hetkellä kuitenkin ehdoton suosikkini Vietnamissa on toistaiseksi Sapan pohjoinen pikku kaupunkija sen iloiset mini-ihmiset.

Temppelihulluus

En ollut alunperin ollut kauhean vakuuttunut kuinka paljon temppeleitä jaksaisin tai kiinnostaisi kiertää. Yllätin kuitenkin itseni suunnittelemasta viimeiselle täydelle päivälle kunnon extreme temppelikierrosta. Tarkoistuksena oli kiertää Prasat Kravan, Srah Srang, Banteay Kdei, Ta Som, Preah Khan, Angkor Tom ja Bakheng. Joo, mopo lähti käsistä ja suuntasi lujaa temppeleitä kohti.

Nyt kun tiedossa oli jo hieman mistä olin tykännyt, oli päivän kohteet valittu silmällä pitäen sitä. Tavoitteena oli nähdä enemmän Ta Prohmin kaltaisia viidakkotemppeleitä, ja uutena tuttavuutena halusin nähdä kasvotorneja.

Lähdimme aikaisin liikenteeseen ja kello seitsemän saavuimme Prasat Kravanille, missä olimme paikalla ennen kaupustelijoita. Paikka oli autio ja nopeasti käyty. Prasat Kravan koostuu vain viidestä vierekkäin olevasta tornista, ja poikkeaa muista temppeleistä huomattavasti. Se sijaitsee kuitenkin temppeleille vievän päätien varrella, joten visiitti on kätevä järjestää.

Prasat Kravan.

Srah Srang.

Seuraavana suuntasimme Srah Srangille, joka on tehty lammikko vastapäätä Banteay Kdein temppeliä. Srah Srang oli kaunis auringon noustessa ja laiturin raunioilla tuli kuvattua tovi. Banteay Kdei oli keskikokoinen suureksi osaksi romahtanut temppeli lammikkoa vastapäätä. Temppeli oli pitkän mallinen, joten se oli nopeasti käyty. Mutta aivan se ei vetänyt vertoja Ta Prohmin synkkyydelle ja karismalle. Nähtävää oli vähemmän ja luonto ei ollut aivan yhtä vaikuttavasti tehnyt temppujaan rakennuksille. Sisäänmeno torni oli kuitenkin ensimmäinen kasvotorni, jonka näin ja lupaili hyvää.

Banteay Kdei.

Seuraavaksi vuorossa oli pieni ja syrjäinen Ta Som. Ta Somin kasvotorni oli edellistä paremmassa kunnossa, mutta siihen temppelin elämykset melkein jäivät. Hyvänä puolena edelleen turistien vähyys, olimme koko aamun saaneet pitää temppelit melkein kokonaan itsellämme.

Ta Som.

Ta Somilta matka jatkui luontevasti Preah Khanille. Preah Khanin sanotaan olevan Ta Prohmin jälkeen vaikuttavin viidakkotemppeli, joten odotukset olivat taas kohdallaan. Jumitimme kuitenkin suojaan temppelin portin alle kun kaatosadekuuro iski. Suojaamme pyörähti myös paikallinen noin 10-vuotias paikallinen tyttö joka alkoi jututtamaan matkakumppaniani: "Hey Mister, you have candy for me?". Siinä oli muuten naurussa pitelemistä kun näkee kuinka suomalaisen kundin naama voikin venähtää. Ei meinannut ihan heti tulla sanaa suusta. Ja nyt tähän väliin muistiinpano kaikille pikkulasten vanhemmille: sen lisäksi että opetatte lapsillenne ettei vierailta sediltä saa ottaa karkkia, niin muistakaahan myös opettaa ettei vierailta sediltä pidä mennä PYYTÄMÄÄN karkkia.

Kun karkkia ei herunut tyttö polkaisi tuhahtaen matkaan, ja mekin päätimme tihkusateesta välittämättä suunnata temppelille. Temppeli oli päivän tähän mennessä isoin. Olimme menneet sisään pohjoisesta portista ja olimme sopineet menevämme ulos läntisestä portista. Sateesta huolimatta temppelin pohjoisosa, keskusta ja läntinen puoli tuli koluttua tyydyttävästi. Sitten oli jo luovutettava ja päätimme suunnata päivän toiseksi viimeiseen kohteeseen Angkor Tomiin.

Preah Khanin.

Angkor Tom on Watin ja Ta Prohmin lisäksi useiden turistien must see listalla. Alue on useita kilometrejä pitkä ja pitää sisällään useita temppeleitä. Meitä kiinnosti Lepra kuninkaan terassi, norsuterassi, Bapuon ja Bayon. Aloitimme kierroksen terasseilta ja sovimme näkevämme kuskin Bayonin eteläpuolella. Terasseja pitkin etenimme eteläänpäin. Suuntasimme Bapuonille menevälle sillalle, mutta päästyämme temppelille asti meitä odotti kyltti, jonka mukaan temppeli oli suljettu kunnostustöiden vuoksi. Samalla alkoi taas satamaan, ja päätimme paeta kuuroa kojujen takana oleviin ravintoloihin.

Leper king terrace.

Elephant terrace.

Paistettu riisi maistui, ja sade alkoi hiljalleen rauhoittumaan. Suuntasimme Bayonille. Bayon on tunnetuin kasvotorneistaan. Enkä ollut pystynyt odottamaan mitään näin upeaa. Aurinko alkoi pilkistämään ja meitä vastassa oli korkea temppeli, josta meitä tuijotti kymmeniä kasvotorneja. Näkymä oli kuin jostain surealistisesta unesta.

Bapuon.

Rainy lunch break.

Bayonin tornien sokkeloissa ihmetellen kului aikaa, ja iltapäivä oli pitkällä kun maltoimme laskeutua alas temppelistä. Bayon oli ehdottomasti päivän paras tuttavuus, eikä enää yhtään harmittanut ettei Bapuonille ollut päässyt. Jos Angkor Tomista pitäisi valita yksi vierailukohde olisi se ehdottomasti Bayon. Sen verran erikoinen ilmestys rakennelma oli ollut.

Bayon.

South entrance of Angkor Tom.

Viimeisenä olimme toivoneet voivamme kiivetä Bakheng kukkulalle, mistä olisi näkymä Angkor Watille. Kuskimme kuitenkin ilmoitti ettei se onnistu, minkä kävimme vielä varmistamassa paikan päälläkin. Jokin aika sitten yksi korealainen ryhmämatkalainen oli tippunut alas kiivetessään tungoksessa ylös jyrkkää kasvillisuuden peittämää portaikkoa ja oli kuollut. Tästä syystä Bakheng oli toistaiseksi suljettu turisteilta.

Bakheng.

Hieman suunniteltua lyhyemmäksi jäänyt temppelikierros ei harmittanut, ja sateen loputtua jäi hyvää aikaa viettää loppu iltapäivä hotellin altaalla. Illalla suuntasimme tekemään viimeiset ostokset baarikadun vieressä sijaitsevalle Pha Chaun kauppakujille. Tämän jälkeen nautimme paikallisesta barbequesta strutsin, krokotiilin ja naudan lihaa. Kenguru oli päässyt loppumaan. Hieman kyllä epäilen joko lihan laatua, tai eläinten ruokavaliota. Tietäen nyt kuitenkin että mm. strutsia nyt syödään jonkin verran Suomessakin. Sen verran karmean makuista lintu oli, että saa minun puolestani jäädä rauhassa munimaan jatkossa. Kroko oli periaatteessa hyvää, mutta hieman kalamaista, minkä takia ei aivan päässyt suosikki ruokieni joukkoon. Ja lehmä nyt oli lehmää.

Pha Chau market.

Kaiken kaikkiaan Kambutseasta, ihmisistä, Siem Reapistä ja Angkorin temppeleistä jäi todella hyvä fiilis. Ehdottomasti haluan mennä käymään Kambutseassa toistenkin, ja Siem reap tulee olemaan varmasti listan yläpäässä kohdetta valittaessa. Temppeleissä voisi viettää enemmänkin aikaa, eikä kaikissa tietenkään tullut edes käytyä. Loistava paikka, nyt kun taas muistelee niin alkaa oikein tekemään mieli takaisin. Hmmm.

Ta Prohm ja Angkor Wat

Koska olimme todenneet ettei temppelialue ole niiiiin iso, eikä matka keskustasta niiiin pitkä, joten päätimme tyytyä tuk tuk-kyyteihin temppelikierroksillamme. Ta Prohm on pitkälti siinä tilassa missä se aikoinaan löydettiin. Entisöijät tekivät päätöksen, etteivät lähde restauroimaan temppeliä. Toki kasvistoa karsittiin reilusti, ja romahtamaisillaan olevia rakenteita on tuettu.

Päätös kannatti. Ta Prohmista tuli itse Angkor Watin ohella yksi suosituimista temppeleistä ja päivittäin sadat turistit haluavat kuvauttaa itsensä raunioilla luikertelevien puunjuurten kanssa. Olin ostanut Pre Rupilta temppeleistä kertovan kirjan kaupustelijalta, mikä osoittautui matkan parhaaksi hankinnaksi. Hieman tiedot tietysti vuosien varrella olivat vanhentuneet, mm. kirjassa temppeleihin suositellaan kulkureittejä, mutta käytännössä kaikissa suosituimmissa temppeleissä on nykyisin varsin ohjatut ja yksiselitteiset reitit. Joihin osiin temppeleitä ei enää pääse sortumavaaran vuoksi, ja osa reiteistä on jo sortunut jättäen jälkeen entisten hallien sijasta vain kivikasoja.

Temppeleissä liikkuessa tulee muistaa muutama asia. Angkorin temppeleissä saa vielä liikkua aika vapaasti, eikä vahtivaa silmää juurikaan ole, eikä turisteja pidetä naruilla metrien päässä temppeleistä. Mutta jotta tämä saattaisi jatkua, niin muutamaa perussääntöä tulisi noudattaa. Temppelit ovat yksi maailman suosituimmista turistikohteista, ja päivittäin kaiverruksi käy katsomassa tuhansia ihmisiä. Mieti siis asia niin että mitä itse teet se tulee toistumaan tuhansia kertoja päivässä. Jos kosket johonkin puuhun, kaiverrukseen, kiveen, niin mieti mikä vaikutus on kun sama toistuu päivittäin, kuukausittain, vuosittain miljoonia kertoja. Äläkä ikinä edes unelmoi ottavasi jotain matkamuistoja mukaan temppeleistä. Melkein kaikissa temppeleissä näkyi surullinen todistus ihmisten ahneudesta, ja patsaiden ja kaiverrusten osia oli varastettu. Tämä tuhoaa nähtävyyden tehokkaammin kuin mikään luonnonvoima.

Hyväntahtoisenkin matkailijan on varottava muutamia asioita, älä istu tai astu vahingossakaan kaiverrusten päälle, älä roskaa, varo ettei mukanasi olevat tavarat tuhoa temppeleitä esim. selkäreppu tai sateenvarjo, ja vältä kiipeämistä mihinkään. Kivikasat ovat herkästi liikkuvia, ja liikkuessaan voivat aiheuttaa lisää romahduksia.

Ta Prohm lunasti kaikki odotukset ja osoittautui lempparitemppelikseni. Sen synkkä alkuperäisessä kunto ja viidakon voimakas läsnäolo oli vaikuttavaa. Temppelissä kulkeminen oli kuin olisi pyörinyt jossain muussa ajassa ja maailmassa. Keli oli pilvinen, eikä turistilaumoista ollut haittaa. Sadekauden päätös ei vielä suosinut turismia, mutta matkailijoita, jotka haluavat tutustua temppeleihin rauhassa syksy kyllä ajankohtana hellii.

Ta Prohm.

Muutaman tunnin pyörittyämme Ta Prohmin sokkeloissa päätimme siirtyä iltapäivän kuluessa Angkor Watiin. Itse päätemppeliin kehoitettiin varattavaksi mielellään kokonainen päivä, mutta vähintään neljä tuntia. Jotkut temppelit menevät kiinni viiden aikaan, jolloin aurinko laskee ja ihmiset ottavat viimeiset kuvat ja alkavat pimeyden laskiessa hipsiä kohti kaupunkia. Kuitenkin esim. Angkor Wat taitaa nykyisellään olla auki myös iltaisin, tietysti valaistuna asianmukaisesti. Meidän tavoitteena oli kuitenkin katsella temppeliä auringonlaskun kajossa, ja sitten palata hotellille.

Keli ei kuitenkaan ollut suosiollinen, ja kuskimme ilmoitti jo matkalla temppelille, ettei auringonlasku ole näkyvissä tänä iltana. Emme antaneet sen masentaa vaan lähdimme suuntaamaan temppeliin. Temppeleihin mentäessä on hieman syytä antaa ajatusta myös kulkusuunnalle. Joihinkin temppeleihin on useita sisäänkäyntejä, ja yleensä kannattavinta on mennä sisälle toiselta puolelta, kävellä temppelin läpi ja tulla toiselta puolelta ulos. Jolloin asia täytyy tietysti sopia kuskin kanssa etukäteen. Usein kuskit myös ovat loistavasti perillä temppeleistä ja turistien metkuista ja mieltymyksistä, joten reittiä suunniteltaessa kannattaa myös luottaa paikallisten sanaan. Muutenkaan kambutsealaiset eivät olleet kovia kiskureita, tai agressiivisia kaupantekijöitä. Fiilis oli kaduilla liikkuessa hyvä, ja asiointi oli mukavaa ja helppoa.

Menimme sisään takaportista pohtien samalla mihin osiin temppeliä halusimme välttämättä tutustua, ja mitkä olimme valmiit uhraamaan ajan puutteen vuoksi. Aloitimme kierroksen uloimmalta kehältä, ja huomasimme menevän hieman vastavirtaan. Toinen asia mitä huomasimme oli myös ettei temppelin kiertämiseen välttämättä mene niin paljoa aikaa kuin olin olettanut. Tosin emme jääneet ihmettelemään jokaisen kaiverruksen tarinaa ja tarkoitusta.

Puolikkaan ulkokehäkierroksen jälkeen siirryimme sisemmällä kehälle, josta menimme nöyränä nuolia seuraten sisäpihalle, mistä aukeni näkymä viiteen päätorniin. Low seasonin huonona puolena on se että paikat ovat usein remontissa. Niinkuin oli osa torneista. Tästä johtuen ylös ei päässyt kiipeämään, joten tyydyimme kiertämään sisäpihaa, ja ihastelemaan torneja alhaalta käsin.

Aurinko alkoi laskemaan ja siirryimme uloimman pihan sivutornien kautta ulos ihailemaan temppeliä edessä olevien lammikkojen toiselta puolen. Kokonaisuutena kierroksemme sisällä oli kestänyt noin kaksi tuntia, tosin osa uloimmasta temppelistä oli jäänyt näkemättä, eikä torneihin ollut päässyt kiipeämään.

Rakennukset ovat kivenharmaita ja synkän värisiä, mutta kunnon auringonlaskun aikaan Angkor Wat muuttuu kullanruskeaksi. Meille sitä ei kuitenkaan ollut luvassa, joten kuvasimme illan hämärtyessä temppeliä jonkin aikaa, ja päätimme lähteä takaisin kaupunkiin.

Itse Angkor Watin temppeli oli hieno kokemus, vaikka olin hieman pettynyt ettei torneihin ollut päässyt kiipeämään. Jollei ole huikean kiinnostunut eri kaiverrustyyleistä, niin sanoisin että puolipäivää riittää kyllä. Meillä temppeliin ja ulkokuvauksiin meni alle neljä tuntia, josta osa meni pelkästään odottaessa auringonlaskua.

Angkor Wat.

Illalla suuntasimme jo tutuksi käynneelle ravintolakadulle nauttimaan intialaisista herkuista. Ruoka oli loistavaa, mutta viikon syömättömyys alkoi kostautumaan eikä tarvinnut paljoa syödä, kun totesin taas olevani täynnä. On se kauheeta kun eivät edes drinksut enää mahdu vatsaan!

Esimakua Angkorista

Ensimmäisestä kuskistamme asti paikallisia polttava kysymys oli, joko olimme nähneet Angkorin temppelit. Tai kai meillä nyt jo passi oli hankittuna, ja kai me nyt ehti olisimme halunneet mennä ihailemaan auringon laskua itse Angkor Watille.

JS oli kuitenkin vienyt ohjelmasta kaksi ekaa päivää, joten jäljelle oli jäänyt kolme täyttä päivää aikaa kierrellä temppeleitä. Päätimme aloittaa pienesti, ja kierrellä syrjäisempia temppeleitä autolla ensimmäisenä temppeli päivänä. Päivän ohjelmassa oli Banteay Srei, Kbal Spean ja Pre Rup.

Aloitimme kierroksen Kbal Speaniltä, joka ei itseasiassa ollut temppeli vaan joen varsi, jossa oli kaiverruksia. Joki oli nimetty tuhannen lingan joeksi, joten tokihan sinne oli päästävä...Automatka kesti toista tuntia, jonka jälkeen alkoi kipuaminen joelle (miksi aina...?).

Tunnin kestänyt vaellus kävi voimille, ja joelle päästyämme oli hieman epäselvää mitä sieltä tulisi netsiä. Alavirrasta löytyi muutama kalliokaiverrus, mutta mistään tuhansista lingoista ei ollut merkkiäkään. Lähdimme ylävirtaan ja siellä paikoittain näkyi pieniä nypyjä veden alla. Siellä ne lingat olivat. Hmmm, blondille oli myyty tämä matka jotenkin vääryydellä...

Kbal Spean.

Lingas.

No, olihan osa isommista kaiverruksista, joita vesi huuhtoi mielenkiintoisia, mutta kauhean paljon nähtävää joella ei ollut. Paikallisilla oli vapaa päivä ja kun vaelsimme joelta pois vastaan tuli tasaisena virtana paikallista väestöä.

Seuraavana vuorossa ole Banteay Srei, joka oli naisten temppeli. Kuulema koristeellisin alueen temppeleitä, muttei kovin iso. Taas odotukseni olivat olleet jotain muuta. Jäljellä oli muuta kehä muuria ja osia itse temppelistä. Mihinkään ei päässyt sisälle, ja vaikka kaiverruksia oli runsaasti ne tuntuivat värittömyydessään häviävän toistensa sekaan.

Banteay Srei.

Olo oli hieman hämmästynyt ja lähdimme suuntamaan viimeiselle temppelille Pre Rupiin. Pre Rup osoittautui pyramidimaiseksi temppeliksi, jonka huipukta olikin loistavat näkymät. Kovin koristeellinen temppeli ei ollut, mutta kuten myöhemmin sain huomata niin rakenteeltaan varsin poikkeava muista temppeleitä. Tässä vaiheessa en osannut vielä asiaa niin paljon arvostaa, mutta viimeisestä paikasta jäi hyvä fiilis.

Pre Rup.

Päivää oli vielä jäljellä ja nyt hieman viisaampana päädyimme taas altaalle suunnittelemaan seuraavan temppelipäivää. Temppelit ovat laajalla alueella, ja minua oli aikaisemmin informoitu että suurimmissa temppeleissä menee useita tunteja, ja itse Angkor Watille tulisi varata koko päivä. Päätimme kuitenkin ottaa riskin ja suunnata seuraavana päivälle omalle ennakkosuosikilleni Ta Prohmille (viidakkotemppeli, missä mm. Tomb Raideria on kuvattu) ja itse Angkor Watille, joka taasen on entisöidyin temppeli.

Illalla lähdimme tutustumaan baarikatuun, joka tarjosi laajan valikoiman erimaalaista ruokaa. Oma ruokahaluni oli edelleen täysin hukassa (mikä on siis blondin tapauksessa harvinaista ja huolestuttavaa), joten päätin ottaa kovat otteet käyttöön, hylätä aasialaisen ruuan, ja luottaa blondin takuu varmaan kestosuosikkiin margarita pizzaan. Ja tottakai kiviuunissa paistettuna!

Temppu tepsi ja sain vedettyä yli puolet pizzasta (yleensä yksi kokonainen ei tunnu missään). Kiitos italialaisille. Vielä ei yöelämä kuitenkaan houkuttanut, ja viiteen päivään eka kunnon ateria alkoi mukavasti nukuttamaan.

Siam defeated (=Siem Reap)

Kone lähti 30 minuuttia ajoissa, mutta toisaalta mikään ei enää hätkähdytä mitä lentämiseen tulee. Välilasku oli Paksessa, ja sitten kohti Kambutseaa. Fiilis oli hyvä kun saavuimme, ja ihmiset tuntuivat niin mukavilta että melkein itketti.

Mutta olo oli karmea ja JTTS kaatoi sänkyyn koko loppupäiväksi. Nukuttuani kuusi tuntia heräsin sekavana ja totesin ettei laolaiset käsikauppalääkkeet auta. Kuumetta oli 39,7 astetta ja paleli palelemistaan. Pakko se oli lähteä lääkäriin, jos vaikka vältyttäisiin pahemmalta kulkutautiepidemialta. Kuka nyt loppujen lopuksi laolaisia ja kambutsealaisia kaipaakaan...

Keikuin siis pimeässä tuk tukin kyydissä kohti kambutsealaista sairaalaa. Vau.

No, homma lähti selviämään sairaalassa vauhdilla. Kerroin massiivisen rokotuskokoelmani, ja lisäsin etten ikinä ole syönyt malarialääkkeitä. Lääkärin vastaus oli "well, those won´t help anyway". No tulihan ainakin se selväksi. Lääkäri totesi että todennäköisesti kyse on vain muutoin oireettomasta nuhasta, mutta muut todennäköisimmät vaihtoehdot ovat malaria ja dengue. Joten ne testattaisiin.

Koska kuumetta oli jo kolmatta päivää pystyttiin molemmat testaamaan verestä suhteellisen varmasti. Lisäksi jos nyt joku haluaa tehdä kotitestin, niin denguen voi testata kiristämällä siteen käsivarren yläosaan viideksi minuutiksi niin että käsivarsi muuttuu siniseksi ja siihen tulee vaaleita täpliä. Aika kivuliasta, mutta sen jälkeen side poistetaan ja veren palautumista kytätään ihon pinnasta. Ja sitten pitäisi kai näkyä jotain. Hoitsu totesi ettei minulla dengueta ainakaan ole, mutta erittäin korkea kuume. Sain ekat tabletit.

Hetken odoteltuani sain tiedon ettei myöskään malariaa ole, ja ison pussin pillereitä, jotka auttavat laskemaan kuumeen. Ja parin päivän rehaamiskiellon. Noh, nyt kun oli todettu että JTTS olikin vain JS, niin päätin uskaltautua hotellin illalliselle seuraamaan tanssiesitystä. Ruokahalu oli JS:n takia kadonnut täysin, ja koitin parhaani mukaan selittää hämmästyneille tarjoilijoille, ettei vika ollut ruuassa. Tanssiesitystä oli kiva katsella, mutta sen jälkeen tabletit tai JS kaatoi sänkyyn.

Noin 14 tuntua myöhemmin heräsin ja olo oli neljään päivään ensimmäistä kertaa parempi. Kuumetta oli enää 38 astetta. Kummasti muuten selkiyttää ajatuksia tuollainen parinkin asteen ruuminlämmön lasku. Jalka alkoi jo vipattamaan raunioiden suuntaan, mutta päätimme suunnitella tulevia altaalla (mikä ei ollut laisinkaan hassumpi). Loppujen lopuksi päädyimme pidentämään Siem reapissä oleskeluamme parilla päivällä. Illan tullen nautin lämpimästä kylvystä huoneen isossa ammeessa. Hmmm, itseasiassa ranskalaisessa viiden tähden hotlassa toipuminen ei ole laisinkaan hassumpaa.

Luang Prabang

On paikkoja joihin en ikinä olisi uskonut meneväni. Noh, tavallaan Tyynen valtameren saaret olivat aikamoinen elämys, mutta sitten on esim. Laos. Toisin kuin rajanaapurinsa Laos ei juuri turismilla loista, ja juuri sen johdosta sinne kait onkin kehittynyt pieniä turistikeskuksia ympäri maata. Me suuntasimme maan ehkä kuuluisimpaan turistikaupunkiin Luang Prabangiin.

No nyt aletaan jo olemaan paikoissa, joita kenenkään ei tarvitse tietää. Mutta Luang Prabang siis sijaitsee melkolailla keskellä Laosin pohjoisosaa. Odotin jotain aika eksoottista, mutta toisin kävi.

Luang Prabangista on tullut selvästikin uusi hot spot Aasian matkailussa, sillä sinällään mitättömässä kylässä kuhisi kaikenlaisia matkailijoita. Reppureissaajat löysivät vielä paikan charmin, mutta eläkeläisryhmät olivat jo kovaa vauhtia tulossa. Ja hinnat nousussa. Laosin mainostetusta halpuudesta ei olut merkkiäkään. Eikä kyllä köyhyydestäkään. Luang Prabangissa oli helppo unohtaa että nyt oltiin yhdessä Kaakkois-Aasian köyhimmistä maista.

Mutta kaikki oli myös selvästi säädeltyä ja kontrolloitua. Hinnat sovittuja, eikä villiä kyydintarjoajaa yms. löytynyt. Kaikesta odotettiin pulittavan taaloja, ja usein vielä runsaasti. Jaksoimme kuitenkin pitää puolemme, tietäen että tuossa maassa ei mikään voi maksaa mitään, sen todellakin ollessa huomattavasti esim. Vietnamia köyhempi. 40 taalan taksikyytejä on tälle blondille turha tulla Aasiassa kauppaamaan.

Hotellin valinta oli ollut vaikeaa. Pallottelimme ökyilylinjan jatkamisen ja turistiryhmähotellien välillä. Päädyimme maltilliseen vaihtoehtoon hieman kaupungin ulkopuolella, mikä teki liikkumisen vaikeammaksi ja kalliimmaksi, mutta osoittautui tyydyttäväksi ratkaisuksi.

Hotellialue oli Mekong-joen rannassa. Puutarha oli kaunis, ja uima-allas suorastaan jostain aasialaisesta unesta.

Paikallinen näköalakukkula oli Pho si temppelikukkula, jonne päätimme lähteä ihailemaan auringonlaskua. Pilvet hieman latistivat näkymää, mutta taaskin 400 askeleen kiipeäminen kannatti. Itseasiassa en ole minkäänlaisen kipuamisen ystävä. Periaatteessa kaikenlainen ylämäkeen meno niin fyysisesti kuin henkisestikin on syvältä, mutta yllättäen se alkoi sujumaan. Eli merkki siitä että on matkaillut Aasiassa liikaa...

Pho si.

Pimeyden laskeuduttua mekin lähdimme suunnistamaan markkinakadulle. Iltaisin Luang Prabangin pääkatu suljetaan liikenteelta, ja se täyttyy kauppiaiden kojuista. Enää mitään löytöjä on turha odottaa, mutta oli paikassa oma viehätyksensä. Laolainen ruoka osoittautui sekoitukseksi kiinalaista ja thaimaalaista ruokaa - ei siis laisinkaan hassumpaa.

Night street market.

Seuraavana aamuna kinasimme kyydin Kouang si vesiputouksille. Matka pomppuista ja mutkittelevaa tietä pitkin kesti tunnin, kunnes saavuimme tien päähän. Ostimme lipun ja lähdimme kipuamaan (taas) kohti putouksia.

Kouang si.

Käveleminen alkoi tuntua kumman tuskaiselta, ja jalkoja särki polvistä ja nilkoista vietävästi. Putouksille päästyä olo oli kuin hyytelössä olisi edennyt. Istuin alas ja aloin aavistelemaan auringonpistosta, nestehukkaa tai lämpöhalvausta.

Raahauduin putouksen läpi koittaen olla liukastumatta märillä kivillä tai olla törmäämättä ihmisiin. Putous oli ehkä kaunein näkemäni, mutta olon ollessa kurja, aloin pohtimaan nopeasti paluumatkaa. Matka olisi parasta tehdä autolla, huolimatta siitä että avolavan penkit olivat kapeat, ja itsensä täytyi pitää kyydissä roikkuen lavan sivuilla olevissa palkeissa.

Oksettavasta olosta huolimatta mätin pussillisen sipsejä, kaksi pulloa vettä ja appelsiinimehun naamaani, koittaen näin hoivata mahdollisia suola-nesteytysongelmia. Ei kun auton lavalle ja menoksi. Olo oli sekavan unelias, ja tunti sujahti itseasiassa nopeasti (enkä tippunut kyydistä). Hotelliin saapumisesta muistan hämärästi sängyn.

Ja siltä samalta sängyltä heräsin neljä tuntia myöhemmin. Totaalinen tajun menetys. Olo oli kuitenkin parempi, ja laitoin nestehukan piikkiin aikaisemman. Päätin nauttia huonepalvelun palveluista loppu illan ajan. Huomenna päivä uus.

Seuraava aamu valkeni sateisena. Ja olo ei ollut kaksinen. Päättelin että olin siis varmaan saanut JTTS:den (JTTS=Jokin Tappava Trooppinen Sairaus). Aamupäivä meni saikulla, mutta iltapäivällä alkoi ottamaan päähän, ja päätin lähteä hankkimaan sadetakkia, ja sen jälkeen kinaamaan kyytiä Luang Prabangin ehkä kuuluisimpaan nähtävyyteen, Mekong-joen varrella sijaitseviin Buddha-luoliin.

Saimme neuvoteltua venekyydin, ja hautasin itseni pienelle penkille sadetakin alle. Ja näin lähdimme kohto Pak ou luolia. Menomatka vastavirtaan kesti kaksi tuntia, kun taas paluumatkan teki tunnissa. Kauniina päivänä olisi joki olisi varmasti antanut enemmän, mutta olin onnellinen ettei tarvinnut liikuttaa itse itseään.

Mekong river.

Luolille päästyämme suuntasimme ensin ylempään luolaan. Luolat ovat vanhojen buddha-patsaiden hautausmaa. Eihän pyhiä patsaita toki noin vain tuhota saa, joten ne tuodaan tämän kaltaisiin paikkoihin. Olin odottanut näkeväni roppakaupalla kaikenkokoisia patsaita, mutta hieman muuta oli tarjolla.

Pak ou.

Patsaat olivat pieniä, yksityiskodeista tuotuja, ja ylimmässä luolassa niitä ei ollut paljoa. Alemmassa luolassa patsaita oli runsaasti, mutta suurin osa nukkekotikokoa. Paikka oli kuitenkin kummallisen erikoinen, joten oli tyytyväinen että olimme lähteneet. Tosin varmasti uskovaisille ihmisille paikalla on enemmän merkitystä.

Paluumatka sujuikin vähemmän märissä merkeissä, ja sade oli lakannut kun palasimme Luang Prabangiin. Kävin varustautumassa paikallisessa apteekissa, jonka jälkeen päätimme kokeilla paljon kehuttuja laolaisia hieromapalveluita. Otin kokovartaloöljyhieronnan ja jalkahieronnan. Kokemus oli ok, mutta liekö sitä tottunut kiinalaiseen murjontaan niin paljon, että kovempia otteita olisi kaivannut. Iltapalan jälkeen JTTS vei voiton ja kaaduin taas sänkyyn.

Seuraavana aamuna olo oli kauheampi kuin aikaisemmin, mutta syykin oli jo selvillä, kuumetta oli yli 38 astetta. Mutta lento ei odota. Toivoin matkalla kentälle ettei kyseessä ole JTTTS (JTTTS= Jokin Tappava Tarttuva Trooppinen Sairaus), se sitten siitä vastuullisesta matkailusta. Onneksi kone sentään oli pieni ja puolillaan. Nukutti ja paleli. Toisaalta jos nyt olisi ollut oikeasti kipeä, niin Luang Prabangista olisi ollut pakko päästä pois joka tapauksessa. Eikun hei hei Luang Prabang ja terve Siam Reap.