Padre Burgos ja liian monta lasta

Lähimpänä sukelluskeskusta sijaitsi Padre Burgosin kaupunki (?). Siellä oli siis lähdettävä käymään. Nopsalla kyselykierroksella resortin paikallisilta työntekijöiltä tuli aika selväksi, ettei tuossa kylässä ollut juurikaan mitään sen kummallisempaa nähtävyyttä. Hieman kauempana sijaitsevaa Maasinin kaupunkia paikalliset uskalsivat suositella hieman innokkaammin. Jos vuokraisin moottoripyörän voisin kuulema ajaa Padre Burgosin läpi Maasiniin.

Moottoripyörä? Mielessäni välähti samalla sekunnilla tulevaisuuden näkymät filippiiniläisessä naisvankilassa tuomittuna lapsen/koiran/kissan/kanan/torakan tms. yliajosta. En ole eläissäni kokeillut ajamista kaksipyöräisellä moottoriajoneuvolla. En edes Suomessa missä jalankulkija etsii toista, saati sitten Aasian kuhisevilla kaduilla, maassa missä yleisin kuolinsyy on liikenneonnettomuus. Argh.

"Slow down - too many kids ahead". It really was so.

Esitin huolestumiseni filippiiniläisten naisvankiloiden oloista ääneen, ja hihittelyn saattelemana sain tarkemman selostuksen kulkupelistä. Kyseessä ei siis ollut mikään 1200-kuutioinen
vauhtihirmu, vaan tarjolla oli 100-kuutioinen moposkootteria muistuttava puoliautomaattinen pyörä. Kaupat tuli (tai oikeastaan siis vuokraus), ja ei kun pyöräilykypärä päähän (sitäkin sai mankua) ja opettelemaan.

Vehicle of the day.

Meno oli aluksi hieman nykivää, eikä vaihteiden vaihtaminen jalalla tuntunut luonnolliselta. Useampaan otteeseen yrittäessäni vaihtaa vaihdetta onnistuin polttamaan jalkani pyörän kuumassa rungossa. Meno matka Maasiniin meni hitaasti. Padre Burgosissa ei juurikaan ollut ihmeteltävää. Koko paikasta ainoa mieleenpainunut asia oli kuppilan nuori naismainen poika, joka ihmetteli miksei minun ikäiselläni miehen kanssa asuvalla naisella ole lapsia, ja monta. Ihmettely oli liikuttavan aitoa. Silmat pyöreinä pojan pää kallistui ja suu aukesi "But...why?". Itseäni alkoi naurattamaan.

Meal of the day.

Mikään selitys ei olisi mennyt pojalle läpi. Yksinkertainen totuus, etten pidä lapsista ei tässä maailman kolkassa ole mitenkään mahdollinen. Samoin voi unohtaa selitykset urasta. Ei Leytellä naisilla, tai kellään muullakaan, juurikaan mitään uraa ole. Lapset voivat olla mukana perheen ravintolassa, kuten tämäkin poika oli. Tai selitykset varallisuuden puutteesta. Filippiinon jolla on useita lapsia, kuukausiansioa saattaa Leytella olla rannekelloni hinnan verran. Ja minulla noita kelloja on muuten useita....

Padre Burgos.

Vastausta odotellessa poika oli jähmettynyt paikalleen suu hieman auki. Ruskeat silmät suurenivat entisestään, ja alkoivat liikkua hermostuneesti. Ei ymmärrä. Itseäni nauratti entisestään miettiessäni kaikkea vaivaa ja rahaa mikä asian ehkäisyyn on vuosien varrella upotettu. Ja tuossa maassa naiset eivät muuta rukoilekaan, kuin että saisivat lapsia. Minkäs teet. Maailma todella on ironinen paikka.

Local frontyard.

Matka jatkui (en tainnut vastata pojalle muuta kuin "no"). Koko rantatie oli asutettu harvakseen, ja energia tuntui menevän tien varsien vahtimiseen. Jatkuvasti sai jarrutella ja väistellä tielle ilmestyviä lapsia, koiria, kanoja ja muita kulkuneuvoja. Muutamia kilometrejä ennen Maasinia olin jo hieman rentoutunut ja nopeuskin alkoi olla huikeat 40 km/h.