8.8.08

Nyt se alkaa - Olympialaiset!

8 tuntia 26 minuuttia ja 56 sekuntia.

Pekingin vuoden 2008 kesäolympialaiset ovat lähempänä kuin koskaan. Tähän päivään Peking ja Kiina ovat valmistautuneet vuodesta 2001 asti. Valmistelut ovat tiivistyneet viimeisen vuoden käytöstapakampanjoihin, englannin opetukseen, Pekingin ilmanlaadun parantamiseen ja Kiinan koristeluun olympialogoilla. Selvästikin tämä tapahtuma on kiinalle ja kiinalaisille enemmän kuin pari viikkoa kestävä urheilukilpailu. Maa haluaa osoittaa erinomaisuutensa. Ja pian se nähdään millainen alkupamaus on luvassa.

Itse urheiluareenojen ja muiden välttämättömien valmistelun lisäksi Kiinassa on puuhailtu paljon. Missä muussa maassa sadattuhannet ihmiset opettelisivat vieraan kielen yhden tapahtuman innoittamana? Jo olympiatulen kiertäessä Kiinassa näimme tuhansien ihmisten muodostelmia, joten jännityksellä odotan millainen spektaakkeli tänä iltana on luvassa. Ilotulitus tulee myös olemaan varmasti jotain ainutlaatuista.

Julkaistuna teemana on ollut Kiinan historia, jota kuvastaa mm. olympiatuli ja kisamaskotit. Kiinassa neljällä elementillä on aina ollut käyttöä, ja nyt ne on valjastettu maskoteiksi, lisäten joukkoon kiinalaisten suuresti rakastaman pandan. Tulta taas koristaa kiinalaiset symbolit "Onnea tuovat pilvet". Tulen reitti Kiinassa mukaili muinaista silkkitietä.

Kiinalaiset symbolit löytyvät kaikesta. Rakennukset on asetettu Pekingin "pyhään linjaan", ja jokainen areena kuvastaa, jotain Kiinalle tyypillistä asiaa. Täällä jos jossain kaikki on hiottu viimeisen päälle, ja kaikelle on koreografia. Vaikka meistä jokin saattaa vaikuttaa sattumalta, ja kuviot vain kauniilta koristeilta, on jokaisen takana tarina, joka juontaa juurensa tuhansia vuosia kiinan historiaan. Järjestäjien yhtenä haasteena on koittaa suodattaa Kiinan äärettömän monimutkainen kulttuuri ja historia meille länsimaalaisille tunnistettavalla tavalla. Esim. maskoteista panda on kaikille helposti tunnistettava, mutta entäs jos kiinalaiset olisivat valinneet pandan sijaan apinan? Kaikki kiinalaiset tietävät tarinan munkin matkasta länteen, mutta suurimmalle osalle länsimaalaisista se on vieras, ja apina olisi vain herättänyt kummastusta. Sian valinta symboliksi olisi taas ollut suorastaan huono valinta. Myöskään rottakoristelu, mikä tänä vuonna on luonnollisestikin Kiinassa yleinen, on viisaasti unohdettu mitä olympialaisiin tulee.

Vaikka ulkomailla Tiibetin tilanne on kiristänyt ilmapiiriä olympialaisten suhteen, ja pari viikkoa sitten Pekingiin sapuneet toimittajat ovat vaahdonneet internetin rajoittamisesta, niin tavalliset kiinalaiset ovat tapahtumasta vain puhtaasti innoissaan. Sadat tuhannet hakivat vapaaehtoisiksi olympialaisiin, useilla tarkoittaen perheen toimeentulon pienenemistä. Valitut vapaaehtoiset tulevat ympäri Kiinan, ja ovat käyneet läpi pitkän koulutusjakson. Haastatteluissa paistoi kuitenkin läpi innostus ja halu toivottaa ulkomaalaiset vieraat tervetulleiksi. Täytyy muistaa että nyt on myös kyse maasta jossa vieraat oven sijaan saatetaan ulos, parkkipaikalle, autolle, kotipihalle...En tiedä löytyykö mistään olympiamaasta näin innokkaita vapaaehtoisia. He eivät ehkä osaa kieliä, mutta halu näyttää ulkomaalaisille millaiseksi Kiina on viimeisten vuosikymmenten aikana kehittynyt on kova.

Kiina perusti jo hyvissä ajoin olympia TV-kanavan, jolta tulee 24 tuntia vuorokaudessa olympilaisiin liittyvää lähetystä. Lisäksi Kiinan ainoa englanninkielinen kanava CCTV9 on viime viikon aikana keskittynyt lähettämään aiheesta ohjelmia. Sanomattakin on selvää että tänään kymmenet kiinalaiset kanavat keskittyvät olympia-aiheisiin ohjelmiin. Ulkomaalaisista kanavista Discovery on keskittynyt kertomaan Pekingin rakennuksista, ilmanlaadusta ja kiinalaisista menestystarinoista koko vuoden ajan, HBO on näyttänyt urheiluaiheisia elokuvia, Musiikkikanavalla olympialaisten teemalaulut ovat soineet ja uutiskanavilla on kerrottu valmisteluista, ja esitetty kuinka toimia kohteliaasti.

Kiina on koittanut pestä kasvojaan kovasti, ja monella tavalla. Pekingin lähistöllä tehtaita on suljettu, liikennettä rajoitettu ja ihmisiä kehoitettu pysymään kotonaan ruuhkien välttämiseksi. Kaikki muutokset eivät näy ulospäin positiivisesti. Ulkomaalaisten Kiinaan pääsyä on rajoitettu rajusti, ja viisumimuodollisuuksia vaikeutettu tuntuvasti. Shanghain kaupoissa ja sairaaloissa alkaa näkymään tietyt rajoitukset, kuten raskaan maantieliikenteen kieltäminen Pekingin alueella, ja lääkkeiden maahantuontikielto. On ymmärrettävää että monet myös odottavat malttamattomina tapahtuman olevan ohi, jotta elämä taas palaisi raiteilleen. Tällä viikolla mm. Shanghain metrossa alkoivat erityiset turvatoimet. Laiturien sadat kaupat on suljettu, roskikset poistettu ja vartijoita lisätty. Toisaalta taas nettiliikenne on vapaanpaa kuin koskaan. Mm. tämä blogi näkyy nyt ilman ongelmia, kuten myös esim. Wikipedian sivut, ja niin monet muut muutoin suljetut sivustot. Ikävä kyllä luulen että muutos on väliaikainen ja kun kisat ovat ohi Kiina taas sulkee ovet, tai ainakin varoo jättämästi niitä liikaa rakoselleen.

Kuva minkä olympiavieraat Kiinasta saavat eivät siis ole aivan todellinen. Jos se näyttää liian hyvältä ollakseen totta, niin ei sitä täällä yleensä olekaan. Kun katselen kuvia Pekingistä en koskaan siellä vieraillessani ole nähnyt katuja niin autioina, tai teitä tyhjinä.

Mutta on vaikea olla tempautumatta mukaan. Yleinen fiilis kisojen suhteen tuntuu parantuneen mitä lähemmäksi kisoja tullaan. Nyt kun ensimmäisiä jalkapallomatseja jo käydään, alkaa itselläänkin jalka vipattamaan Pekingin suuntaan. Jo vuosi sitten hankitut T-paidat, lippikset ja huivit (feikki tietysti, kiinalaisuudelle uskollisena) polttavat kaapissa. Avajaiset tämä blondi kuitenkin seuraa kotisohvalta, mutta ehkäpä vielä tulevina viikkoina pääkaupunki kutsuu...

7 tuntia, 22 minuuttia ja 11 sekuntia.

4 comments:

Heiska74 said...

Aiotko mennä katsomaan olympilaisia? vai mitä teet ? :) Mukavaa viikonloppua! Kotkassa satoi vettä, eilen uutiset kertoi että rankkasade luvassa Etelä-Suomessa.

Taviokuurna said...

Kiinnostavaa lukea suomalaisajatuksia paikallisnäkökulmasta. Itse en ole päässyt erityiseen lopputulokseen miettiessäni, oliko hyvä ajatus myöntää kisat Kiinalle vai ei. Mutta sen perusteella mitä telkkari on näyttänyt, olen kuitenkin vakuuttunut siitä että tavallinen kiinan kansa rakastaa kisojaan ja haluaa tosissaan tehdä parhaansa. Sanoisin ehkä, että kansa on ansainnut kisansa, mutta poliittinen johtokoneisto ei. Mitä mieltä sinä olet?

Shanghaig said...

Aluksi olin todella iloinen, että Kiina sai kisat. Mielenilmausten alettua halusin pestä käteni koko kisoista, ja toivoin ettei Tiibetin tilanne johda jo olemassa olevia pahempiin ihmisoikeusloukkauksiin. Kun nyt olen nähnyt kuinka tavalliset kansalaiset tekevät uhrauksia kisojen eteen on se aika liikuttavaa, ja heidän panoksensa haluaisi palkita. Mutta näinhän Kiina tätä peliä pelaa.

Olen samaa mieltä, että kansa on ansainnut kisat, mutta puolue ei. Pitäisikö siis boikotoida kisoja? Kansan tietämättömyys maan ongelmista ärsyttää, mutta samalla täytyy ymmärtää kiinalaista mieltä, ja sensuuria sekä aivopesua mikä täällä on vallalla. Osoittaisin syyttävällä sormella enemmän maan johtoa, ja antaisin ihmisten nauttia tästä tapahtumasta.

Mitä tulee siihen olisiko kisoja pitänyt ikinä Kiinalle myöntää, niin olen sitä mieltä että sen sijaan, että Kiina sai kisat vakuutteluilla että asiat muuttuisivat kisojen myötä (varmaan oikeasti lahjuksilla), niin olisi pitänyt vaatia näkyviä muutoksia ennen kisojen myöntämistä. Turha nyt on itkeä, ettei Kiina pitänytkään lupauksiaan, ja mm. nettisivut pysyvät suljettuina. Kisat myönnettiin maalle, mitä käytännössä hallitaan diktatuurilla, ja joka on valmis teloittamaan toisinajattelijansa. Mitä siltä siis voi odottaa?

Itse olin odottanut maan muuttuvan enemmän, ja ulkomaiden painostavan Kiinaa aktiivisemmin. Mutta nyt se alkaa olla myöhäistä.

Tavoitteena olisi päästä katsomaan miesten keihäänheiton finaalia paikan päälle, mutta aivan varma reissu se ei vielä ole. Jatkan toistaiseksi kisojen seuraamista hieman sekavin tuntein televisiosta.

Anonymous said...

Pekingin vuoden 2008 kesäolympialaisten päättymisestä ei ole koskaan kulunut näin pitkää aikaa.