Vava´u

Aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös. Oli maanantai ja maan oli taas määrä herätä niin eloon kuin se nyt yleensäkään on. Lentomme oli määrä lähteä klo 10 kohti Vava´uta. Kun odottelimme kuljetusta klo 8 hotellin aulassa, niin yllättäen saimme ilmoituksen että lento on tunnin myöhässä. Noh, odottelimme tunnin lisää ja kuljetuksemme saapui. Tällä kertaa suuntasimme kotimaan terminaaliin. Kuten jo saattoikin odottaa, niin terminaali koostui kolmesta huoneesta, josta yksi oli lähteville matkustajille, yksi matkatavaroiden noutoa varten, ja yhdessä oli lentokenttäkahvila.

Domestic terminal.

Bagg...well, you can read.

Koitimme maksaa liput luottokortilla, mutta no, no. Vain käteinen kävi. Läheisin automaatti ulkomaan terminaalissa. Siis hakemaan rahaa. Meille myytiin liput klo 10 lennolle, mutta tutkaillessani käsinkirjoitettuja lippuja, aloin ihmetellä lähtöajan puuttumista. Kysyin mihin aikaan lento saapuu Vava´ulle. Minulle osoitettiin lipussa olevaa 12.35 aikaa. Ok, noh mihis aikaan lento lähtee. Mokellusta tongaksi, jonka keskeytin Aasiassa opittuun tyyliin jämäkästi. Mihis aikaan se lento lähtikään? Noh, aivan kuten olin haistellut lento lähtisi klo 12.35, mikä tarkoittaa että jo kaksi aikaisempaa lentoa oli peruttu.

Noh, muutenkaan virallisuudella ei kentällä juhlittu. Matkatavaroiden tarkastuksesta ei ollut puhettakaan, mutta toisaalta meidät punnittiin ruumaan menevien tavaroiden lisäksi. Itseäni hihitytti vaa´alla, ja huomasin laihtuneeni matkana aikana n. 4 kiloa. Vaikka vaaka näyttäisikin hieman alakanttiin, niin muutamaa kiloa kevyempänä oltiin matkalla. Tälläiselle kulinaristille, joka rakastaa hyvää ruokaa ja juomista, tämä tarkoittaa ettei ruoka tosiaankaan ole ollut kaksista. Ottaen vielä huomioon, että lomalla treenaaminen oli jäänyt taysin väliin.

Pohdin että joutuukohan sitä maksamaan omasta ylipainosta, mutta nopsaan muistin missä olin ja katselin ympärilläni olevia 150 kiloisia paikallisia. Hyhm. Olin täällä höyhensarjalainen. Myöhemmin sain selityksen punnitukselle. Koneiden ollessa 6-12 paikkaisia potkurikoneita 1500 kg matkustajia täytyy asetella tasaisesti koneeseen.

Plane of the day.

Itse en ollut ikinä ollut näin pienessä koneessa aikaisemmin, joten lento oli mielenkiintoinen jo itsessään. Henkilökuntana toimi kaksi pilottioa, joten gt tarjoilua oli turha odotella. Toinen piloteista kävi läpi turvallisuusseikat, ja kertasi lentoreitin Tongatapu-Vava´u. Tässä vaiheessa yksi matkustajista ilmoitti, että hän oli menossa Haapaille. Pilotti korjasi, että välilasku olisi Haapailla. Ja matkaan. Matkaleffoja ei tullut ikävä, sillä lensimme niin matalalla, että pystyimme ihailemaan trooppisia saaria ilmasta.

Wait a moment...where we are flying today?

No terrorist worries.

Tongatapu.

Unhabitat islands.

Noin tuntia myöhemmin laskeuduimme myrskyisälle Vava´ulle. Kuulimme että Uuden-Seelannin myrskyt olivat saapuneet, tosin lauhtuneina, saarille. Olimme ilmoittaneet resorttiin tulostamme, ja meitä vastassa olikin kuski, joka ajoi meidät satamaan. Kauan aikaa emme ihmetelleet Vava´un pääsaarella, kun australialainen sukelluskeskuksen vetäjä lähti kuskaamaan meitä kohti resorttiamme. Asettauduin veneen pohjalle istumaan ja vedin pressun pään yli, ja lähdimme kohti synkkiä pilviä, isoja aaltoja ja sadetta.

Port Vava´u.

Noin puolituntia myöhemmin saavuimme resorttiin. Oli nousuveden aika joten pääsimme melkein rantaan asti, ja shortsit säilyivät kuivana. Etukäteen tiedossa oli että resorttia veti saksalainen kokki. Aloin jo kaipaamaan tehokasta järjestelmällistä toimintaa, ja jos joltain niin saksalaiselta sitä odottaisi. Enkä tullut pettymään.

Omistaja oli meitä vastassa, ja ohjasi meidät majaamme. Resorttia oli mainostettu ekologisesta toteutuksesta, ja se toi persoonallisen säväyksen majoitukseemme. Majat oli rakennettu suureksi osaksi saarelta löytyvistä materiaaleista, ja olivat kaikki erilaisia. Meidän majamme oli avoin ympyrän muotoinen mökki. Ainoa poikkeus oli kylpyhuoneen takaseinä, jona toimi laavakallio. Ratkaisut olivat hauskoja ja persoonallisia.

Nopeasti selvisi että isäntämme oli aikamoinen tee-se-itse mies, ja resortin sähkö tuotettiin kokonaan kotikutoisen tuulivoimalan avulla, ja juomavetenä käytettiin ainoastaan puhdistettua sadevettä. Kun saavuimme resorttiin löivät aallot korkeina saarten ympäröivään laguuniin, ja meri näytti lähinnä pelottavalta. Omistaja valitteli, että aallot olivat tuoneet kaikenlaista roinaa hänen hienolle rannalleen, mutta vakuutteli että tyrskyt olisivat vain väliaikaisia. Hän kun tutki säätiedotteita netistä. Ensimmäinen saariresortti, jossa kuulimme toimivasta nettiyhteydestä.

Lagoon.

Jo ensimmäisellä aterialla selvisi että kadotetut kilot tulisivat nopeasti takaisin. Mitä ruokaa isäntämme valmistikaan! Herkullista mmmmmmmmmmmmmmm...

Paikkaa oli kehuttu LP:ssä Tongan parhaaksi ravintolaksi, enkä yhtään epäile. Parempaa ruokaa saa hakea. Ruuat kuulostivat aina yksinkertaiselta, mutta siitähän hyvän kokin tunnistaakin. Vaatimattoman kuuloinen lämmin voileipä oli parasta mitä olin suuhuni pistänyt kuluneen kuukauden aikana. Niitä sapuskoja on kyllä tullut ikävä. Myöhemmin selvisi, että isäntämme on aikoinaan toiminut Tongan kuninkaan kokkina, ja reilusti ylipainoinen kuningashan oli tunnetusti varsinainen herkuttelija. Saimme siis suorastaan kuninkaallista ruokaa!

New day, new weather.

Seuraava aamu paljasti resortin toisen vetonaulan, tyynen turkoosin värisen matalan laguunin aivan resortin rannassa. Eikä ristinsielua missään. Resortissa oli meidän lisäksemme toinen pariskunta, joten rauhassa sai olla. Päivät kuluivat rannalla löhöillen, kirjoja lukien, snorklaillen, meloessa kajakilla toisille saarille ja tietysti nauttien isännän kokkauksista. Sanottakoon vielä resortin kunniaksi sekin, että hienostelevasta viinilistasta oli luovuttu, ja tarjolla oli varsin huokeaa, mutta erittäin hyvää, viiniä, jota tarjoiltiin isoina annoksia. Joten juomapuolikin oli hyvin hanskassa.

Jungle trekking.

Kayaking.

Sunbathing.

And a lot of good snorkling.

Ensimmäisen päivän myrskyistä ei loppuloman aikana ollut merkkiäkään, ja päivät olivat lämpöisiä ja aurinkoisia. Haaveilimme kalastuksesta, mutta totesimme sen hieman turhan tyyriiksi harrastukseksi näillä vesillä (halvin tarjous 400 usd reissu ja kalat kuuluvat veneelle). Myöhemmin syksyllä resortti on myös oiva paikka bongata valaita, mutta vielä valaat eivät olleet näille vesille ennättäneet

Nyt oli aika kokeilla sukellusta Tyynen valtameren vesissä. Sukelluskeskuksia Vava´ulla oli yllättäen vain kaksi, ja toisen ollessa koko loppuviikon täyteen buukattu valitsin englantilais-amerikkalaisen pariskunnan vetämän keskuksen. Hoitivat laitteet ja kuljetukset, joten seuraavana aamuna odottelin rantavedessä klo 9 aikoihin noutajia.

Let´s go diving!

Sukellukset tehtiin pienehköstä veneestä, mikä ei haitannut, sillä meitä oli vain kaksi innokasta sukeltajaa paikalla. Välineet olivat amerikkalaiset, joten jouduin hieman pohtimaan yksiköitä, mutta onneksi mukana oli oma sukellusrannetietokone. Ensimmäistä kertaa myös sukelsin terästankilla, ohjaaja osasi onneksi arvioida kuinka paljon vähemmän painoja tarvitsin.

Ensimmäinen sukellus oli helppo matala sukellus koralleja ihastelemaan. Aloitimme sukelluksen lyhyestä tunnellista, jonka jälkeen nautimme värikkäistä pikku kaloista ja korallista. Takaisin pintaan noin 40 minuutin jälkeen ja valmistautumaan toiseen sukellukseen.

Toinen sukellus oli astetta haastavampi, ja tavoitteena oli käydä kolmessa luolassa. Ensimmäinen luola osoittautui pikemminkin isoksi syvennykseksi, ja ilman taskulamppua pärjäsi mainiosti. Toisen luolan suuaukkoa ympäröivät värikkäät jättiläismäiset leväviuhkat (seafan). Niiden lomassa sukeltaminen tuntui epätodelliselta. Kivikalaa lukuunottamatta toinen luola ei muuten tarjonnut mitään yllätyksiä. Sukelluksen kohokohta oli kuitenkin kolmas luola, jonka perukoilla pimeässä lymyili valkoevähain poikasia. Tuosta jo voikin päätellä, että virtaus oli aikamoinen. Luolaan siis sukellettiin virtauksen mennessä luolaa kohti, ja vastavirran tullessa koitettiin vain pysyä paikallaan. Mutta palkinto oli sen mukainen. Asetuimme kiven taakse riviin, ja sytytimme yhden taskulampun. Samassa hetkessä luolan perällä alkoi vilinä. Kymmenen valkohain poikasta hajaantui luolan reunoille. Poikaset olivat noin metrin mittaisia (ja harmittomia rauhaan jätettäessä).

Olen aikaisemminkin nähnyt haita, mutta hailauman näkeminen oli kyllä mykistävä kokemus. Taas muistui mieleen miksi aikanani halusin sukeltamisen aloittaa. Ihailimme poikasia aikamme, kunnes suuntasimme pintaan, ja takaisin kohti resorttia.

Vietettyämme viikon saarella tuli lähdön aika. Olimme pohtineet kuinka monta päivää ennen meidän tulisi palata Tongatapulle, ja päädyimme paluuseen kahta päivää ennen lentoamme Uuteen-Seelantiin. Ihan vain varmuuden vuoksi. Isäntämme suositteli meille saksalaisten pitämää majataloa Nuku´alofassa, ja niin lähdimme matkaan ennen auringon nousua.