26.10.07

Metro Manila

Surullisen vaarallisen kuuluisa Manila. Kaikki varmasti tietävät kuvat Manilan slummeista, joissa asuu arviolta 2 miljoonaa ihmistä. Tästä miljoona kaupungistä löytyy Kaakkois-Aasian köyhimpiä asukkaita, ja kurjimpia elinoloja. Tämän johdosta rikollisuus kaupungissa kukoistaa, eikä mikään ole vierasta katumukiloinneista autokaappauksiin.


Toisaalta Manilassa on aina asunut myös onnellinen expattiyhteisö, ja kaupunki on vuosia sitten äänestetty jopa maailman parhaaksi expattikaupungiksi. Myös omiin korviini oli kiirinyt kaupungin hyvät ja huonot puolet jo aikoja sitten.

Tuttavani ovat kertoneet masentavia kokemuksia kuinka kaikki heidän tavaransa on ryöstetty, tai kuinka heidät on majoitettu synkille alueille likaisiin hotelleihin. Matkaoppaat ovat nimenneet kaupungin Kaakkois-Aasian vaarallisimmaksi turistikaupungiksi, kaupungiksi jossa ei kannata hukata passiaan ja mm. saateisimmaksi kaupungiksi. Löytyy kasapäin neuvoja miten välttää matkustaminen Manilan kautta, tai ainakin yöpyminen kaupungissa.

Totuus yleensä on tarua ihmeellisempi, ja nyt minulla oli mahdollisuus testata Metro Manilan ihanuutta ja kamaluutta yhden vuorokauden
ajan.



Totta varmasti on, että Manilassa kannattaa suorittaa jonkin verran valintaa alueen, ja majoituksen suhteen. Ihan jo senkin takia, että ruuhkat voivat olla aikamoiset. Koska kyseessä oli lyhyt visiitti, niin lentokentän läheisyys oli yksi kriteeri majoituksen valintaan. Toisaalta kahden viikon matkailun jälkeen budjettia ei ollut enää paljoa jäljellä, jotenPeninsulat ja Shangri-Lat saattoi unohtaa. Outoa kyllä, toisin kuin Indonesian sisarkaupungissa Jakartassa, täällä hotellihuoneiden hinnat olivat aika kovia. Keskitasoisesta hotellista löytyi kuitenkin varaa valita huonetyypistäkin.




Päädyin siis Makatiin, Manilan Beverly Hillsiin. Liiketoiminnan keskittymään, jossa rikkaat ja ulkomaalaiset käyvät toissa ja asuvat suljetuilla asuinalueillaan aitojen takana (Bel Air 1 & 2). Olin siis kaukana Manila Bayn kuuluisista sumuisista (=saasteisista) auringon laskuista, ja Tondosta, Manilan tiheimpään rakennetusta slummialueesta.

Ja kaikki vaikutti hyvältä. Viimeinen paikka missä Aasiassa olisin kuvitellut kuljeskelevani kaupungin katuja yöllä, on varmasti ollut Manila, mutta eipä pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.



Traffic jam made in Makati.

Kadut ja ostoskeskukset olivat suht siistejä, ilmassa leijuvasta pölystä huolimatta. Ja niin kuin kaikkialla Filippiineillä, ihmiset avoimia, nauravia, ystävällisiä ja puhuivat loistavaa englantia. Ruoka oli edullista ja maittavaa, sekä juomat tarpeeksi isoja. Uusin lempparini: vihreä mango margarita , lurps!



Planning a night out.


Suoritin tavaksi muodostuneen vierailun HRC:ssä (ja lähdin paita kainalossa tottakai!), kävin shoppaamassa englanninkielistä kirjallisuutta ja matkalukemista koneeseen, ihmettelin baarien loistavia juomatarjouksia ja nautin herkullisesta paikallisesta grilliruuasta. Ryömiessäni takaisin hotellille, oli matkan varrella lukuisia houkuttelevan näköisiä ravintoloita ja liikkeitä.




Here it is, HRC of Makati.


Eli siis, voin suositella Manilaa ainakin Makatin osalta. Lennot Aasian sisällä sinne ovat lyhyitä (yhtä lyhyitä kuin Bangkokiin!), ja kaupungin hintataso on kuitenkin esim. Bangkokia alhaisempi. Viihdykettä löytyy varmasti, filippiinot osaavat pitää hauskaa, ja kaupungin shoppailumahdollisuudet ovat loistavat. Omiin potentiaalisiin viikonloppukohteisiin lisäsin Manilan oitis!

No comments: