24.2.09

Shopping Shanghai

Nähtävyyksien lisäksi melkein kaikki turistit haluavat käydä ostoksilla. Valikoimistaanhan Shanghai on kuuluisia. Oikeiden liikkeiden lisäksi kannattaa käydä ainakin yksillä, jos ei useammillakin, feikkimarkkinoilla. Jos ei muuten, niin tietääpähän mistä on kyse.

Feikkimarkkinat ovat varsinainen mielipiteiden jakaja. Jotkut vastustavat henkeen ja vereen, ja eivät halua kantaa mitään feikkiä. Jotkut käyvät markkinoilla ostamassa aitoja kiinalaisia tuotteita (silkkiasusteita, seinäjulisteita ja magneettikoruja). Ja jotkut viis veisaavat Diorin ja Guccin tunteista, ja tinkivät kopiolaukuista, aurinkolaseista ja kelloista minkä ehtivät.
Välillä kun kuvittelee ostavansa "merkittömän" tuotteen, voi huomata, että on tullut ostettua kopio jostain kuuluisasta kiinalaisesta merkistä. Joten...Shanghaissa aitoutta voi aina (ja tulee) kyseenalaistaa. Mitä feikkitavara sitten oikeasti on? Mukana on "kuormasta pudonneita" (=varastettuja, kuljetuksessa "kadonneita"), jouluna yöllä valmistettuja, tuhottavaksi lähetettyjä viallisia kappaleita, tai puhtaasti feikkituotetehtaassa valmistettua kamaa. Tuotteita ostaessa voi myös pitää mielessään että jos jossain niin noissa tehtaissa laiton työvoima (siirtolaiset, lapset) varmasti ovat tehokkaassa käytössä.

Feikkimarkkinat myyvät kiinalaista värikästä silkkikrääsää, laukkuja, kelloja, paitoja, farkkuja, taskulamppuja, muistitikkuja, iPodeja, leluja, kenkiä, koruja, aurinkolaseja, huiveja ja syömäpuikkosettejä. Mikään ei ole aitoa. Hongqiaon erikoisuutena helmet (kasvatetut).
Mitä mistäkin sitten pitäisi maksaa? No ei ainakaan sitä mitä pyydetään. Urbaanihuhu kertoo, että mistään ei tulisi maksaa yli 100 rmb:tä (noin 10 euroa). Nykyisillä markkinoilla, ja eritoten keskustassa, Hongqiaossa ja Pudongissa, tähän on kuitenkin vaikea (länkkärin) päästä. Isoista laukuista olen joutunut pulittamaan jopa 180 rmb:tä (pyynti voi olla jopa 2000 rmb).

- T-paidat 25-40 rmb
- Sytkärit, kynät, taskulamput, laskimet yms. 10-30 rmb
- Helmet 30-60 rmb
- Metallikorut 10-20 rmb
- Huivit 15-40 rmb
- Tyynyliina-, syömäpuikko-, pöytäliinasilkkisetit 20-60 rmb
- Feikkilaukut 80-160 rmb
- Kengät 40-100 rmb
- Feikkiaurinkolasit 40-80 rmb
- Kiinalaisia miekkoja, puurasioita 50-150 rmb

Varsin suosittuja tulijaisia ovat helmet, yleensä makean veden kasvatetut. Näillä jotkut matkaajat ovat tehneet jopa voittoa Suomessa. Runsaimmat helmivalikoimat löytää mm. Hongqiaon Pearl Citystä (Hongmei lu). Helmien laatu vaihtelee tietysti suuresti. Muovihelmen nyt jokainen erottaa aidosta, mutta sen jälkeen laadusta onkin vaikea sanoa mitään. Varin, pyöreyden ja tasaisuuden nyt voi vielä todeta, mutta sisällä olevan muovipallon (helmen alun) suuruutta on käytännössä päältä päin vaikea havaita. Itse muutamia helmiä halkaiseena, olen havainnut että halvemmissa helmissä (n. 120 rmb/setti) muovikeskustan vielä voi löytää, mutta kalliimmissa helmissä (n. 400 rmb/setti) se kyllä katoaa helmiäismurskan joukkoon. Mutta hintojen ollessa näin alhaiset, ei kenenkään tulisi murehtia laatua liikaa omaan käyttöön ostaessa. Nykyisin helmiä saa kaikissa trendiväreissä, villimpien värien ollessa tietystikin värjäyksen tulosta.

Joitakin feikkimarkkinoita:
- Hongqiao Pearl City, Hongmei lu 3721 (Yanan lun risteys)
- Nanjing lu 580 (kävelymatka People´s parkista)
- Pudong tiede-ja teknologiamuseon markkinat, Shi Ji Da Dao 2002 (metroasemalla)
- Longhua, Longhua lu 2465
- Qipu, Qipu lu

Turistien suosiossa harvinaisemmat markkinat ovat kukkamarkkinat, joiden ohessa myydään kiinalaisia astioita, pienantiikkia (rasiaa, lipasta, kulhoa jne.), kynttilöitä ja silkkikrääsää.

Joitain kukkamarkkinoita:
- Hongqiao, Hong Jing lu 718
- Keskusta, WanHangDuHou lu 33

Melkein kaikkien vierailijoiden suosikkituttavuuksiin kuuluu kangasmarkkinat (Lujiabang lu 399 ja Dongmen lu 168). Markkinat joilla voi siis teetättää itselleen vaatteita. Tai ostaa pelkkiä kankaita. Ja sisutuskankaille on tietystikin omat markkinansa. Tarkkaile valmiiden näytteillä olevien vaatteiden ompeleiden laatua. Myyjät puhuvat englantia, joten muutosten pyytäminen esillä oleviin tuotteisiin onnistuu. Tehdessäsi tilauksen joudut aina maksamaan jotain, mutta vaatetta tulee jaksaa käydä sovittamassa niin usein että se istuu hyvin. Ja ennen sitä ei tule maksaa loppusummaa. Sisustuskangasmarkkinat (verhot, lakanat, tyynynpäälliset yms.) sijaitsevat osoitteessa Caoan lu 1618.

Esimerkkejä teetätettyjen vaatteiden hinnoista. Hinta riippuu tietysti materiaalista ja mallista, mutta myö paikasta ja omasta tinkimiskyvystä:
- Talvitakit 300-500 rmb
- Iltapuvut 200-500 rmb
- Mekot 100-200 rmb
- Kiinamekot 150-350 rmb
- Paidat 50-200 rmb
- Hameet 50-200 rmb
- Housut 100 – 180 rmb
- Puvut 350 – 550 rmb

Vaatteiden ja helmien lisäksi, suosituksi kohteeksi turistien keskuudessa ovat nousseet silmälasimarkkinat. Silmälasimarkkinat ovat muuttaneet, uusi osoite: ZhongXing lu 1688 (edelleen lähellä päärautatieasemaa).

Feikki- ja silkkitavaroiden lisäksi ainakin paikallisille expateille tuttua ovat huonekalujen ja taulujen teetättämismahdollisuudet. Taidekaduilla maalausten lisäksi löytyy kaikkea mitä voit kuvitella seinillesi ripustavan. Kirjontatöitä, kankaita, puutöitä, painotuotteita jne. Jos mielestäsi on liian härskiä tilata kuuluisten maalareiden töistä kopioita, niin kuvasta kiinalaiset taiteilijat maalaavat mitä vaan. Lapsesi, kissasi, koirasi jne. Kaduilla voi myös kehystää jo omistamiaan teoksia. Ja taaskin kaikesta pitää tinkiä. 50 x 50 senttiä kokoinen teetätetty kehystämätön maalaus irtoaa noin 100 rmb:llä. Vakiintunut käytäntö on myös tilata jokin näytteillä oleva teos eri sävyisenä tms.

Taulukatu: Wenting lu 205

Kiinalaisia huonekaluja voi teetättää lukuisissa paikoissa ympäri Shanghaita, tässä joitain:
Gary, Huaxiang lu 239, Minghang
Tianlong, Xingmei lu 728, Hongqiao
Jun He, Lingshan 958, Pudong
Hu & Hu, Caobao lu 1885, Hongqiao
Ge Tang ja Jenny´s, Hu Qing Ping lu 8 ja 1

Antiikkikadulta (Dongtai lu 33) löytyy vähemmän huonekaluja ja enemmän kopiokrääsää viimeisen sadan vuoden ajalta. Täältä mukaan tarttuu Mao-lakit, kommunismi-julisteet, puiset koristeelliset lippaat, kiviveistokset, posliinikulhot, kuparilukot ja vedettävät kellot.

Mutta kaiken turisteille suunnatun feikin ohella Shanghaista löytyy oikeitakin liikkeitä. Sisustaja voi käydä hankkimassa astiat ja muun keittiötilpehöörin Hotelli outletista (Pohjois-Shanghai, kortti vain kiinaksi...) tai muutakin sisustustavaraa tarjoavasta Home exposta (Wuzhong lu 1263). Hinnat halvemmat kuin Ikeassa ja valikoima erikoisempi. Hevimpaa rautakauppa tavaraa voi etsiskellä B&Q-ketjun liikkeistä. Kiinalaisempaa taide- ja sisustustavaraa voi käydä etsimässä Lee´s Decoressa (Keskusta Huaihai lu 1564, Gubei Gu Yang lu 1038, Pudong Bi Yun lu 633), Yiren Galleryssa (Gubei Yi li lu 27, Pudong Bi Yun lu 633) tai Taikang lun (Taikang lu 248) taidealueen lukuisista putiikeista. Jos on kiinnostunut enemmän kodin elektroniikasta voi suunnata Xujiahuin elektroniikka ostoskeskuksiin. Hifi-tavaraa voi käydä kyselemässä Muse Audiossa (Dong Hu lu 3.) Kamerat ja niiden tarvikkeet taas voi hankkia vastapäätä päärautatieasemaa (Meiyuan lu 360). Ja jos mieii tytön parhaimpia ystäviä niin tilaustyönä niitä voi käydä tilaamassa Temptationsistä (Yanlord Riverside Garden).

Ja muuta kätevää mitä blondi on tarvinnut näiden vuosien aikana.

Käyntikorttteja voi (ja tulee) teetättää:
Keskusta Copy General, Nanjing lu 1515
Gubei, Jian He 2421

Kaupungin paras ja kait ainoa länsimaalainen eläinlääkäriasema:
Paw, Xin Hua 722 (next to Kaixuan Lu)

Jos altaalla makoilu kyllästyttää, niin itseään voi käydä kehittämässä seuraavissa paikoissa:
http://www.communitycenter.cn/
http://ce.sjtu.edu.cn/intledu/default.htm
http://www.shanghai-classes.com/index.htm

Ja jos mielii viettämään aikaa muuallakin kuin compoundin altaalla, niin lippuja voi kysellä:
http://www.elong.com/
http://www.expedia.com/
http://english.ctrip.com/
http://www.appletravel.cn/

Ja tietysti suoraan lentoyhtiöltä voi ostaa, ja halvalla liput tropiikkiin irtoavat mm. Air Asialta.

Hotellia taas voi etsiskellä:
http://www.asiarooms.com/
http://www.agoda.com/
http://www.sawadee.com/ (vain Thaimaa)
http://www.sinohotel.com/ (vain Kiina)

Jos mieli ei vedä pois Shanghaista, voi lannetta käydä irrottelemassa lukuisten jooga paikkojen lisäksi Yarosessa (www.yarose.com) tai Soul Dancingissä (http://www.souldancing.cn/). Liikuntavarustusta voi hankkia Decathlon-ketjun liikkeistä.

Kun tekevälle sattuu on myös hyvä tietää kansainväliset sairaalat:
http://www.parkwayhealth.cn/
http://www.unitedfamilyhospitals.com/
http://www.seimc.com.cn/general/location.htm (kai ainoa Pudongin puolella)

Ja jos lilliputti vaatteet eivät kiinnosta niin aikuisen kokoista vaatetta ja kenkää voi hakea Zarasta, Mangosta, Marks & Spenceriltä tai H&M:lta. Ylijäämäkamaa voi myös etsiskellä myymälöistä jotka myyvät viallisia tai muuten vain hyllytettyjä merkkivaatteita. Koot usein isoja, mm. Lujiabang lun kangasmarkkinoiden läheltä löytyy ylijäämää myyvä liike. Suuntaa kangasmarkkinoiden ohi Lujiabang lulta kohti Dong Jia Duta ja kääntyy ensimmäisestä oikealle markkinoiden jälkeen. Noin 50 metriä eteenpäin ja kadun oikealta puolelta löytyy sininen kyltti jossa lukee valkoisella kiinaksi paikan nimi. Siitä sitten vain sisään ja sovittelemaan riepuja.

Kun vaatteet ovat kunnossa voi harkita hiusten muotoilua. Vaaleita skandinaavisia hiuksia osataan käsitellä mm. Eric Parisilla (esim. Hengshan lu) tai Tony & Guylla (esim. Nanjing lu, Shanghai Centre).

Jos haluaa palveluja hieman halvemmalla voi hankkia Enjoy kortin (http://www.enjoyshanghai.com/). Vuosittain uusittava kortti antaa 5-15 % alennuksia ravintoloihin ja muihin palveluihin. Lisäksi kortin mukana tulevasta vihkosesta löytyy loistavia kertatarjouksia. Ja jos paikat ovat hukassa voi kaikkea ravintoloista nähtävyyksiin hakea osoitteesta http://www.smartshanghai.com/. Nykyisin siellä voi myös seurata mitkä paikat ovat milloinkin sulkeneet ovensa tai muuttaneet.

Tietysti apuja voi etsiä myös osoitteesta http://www.shanghainsuomalaiset.com/, keskustelupalstalta löytyy monta osaavaa ja aktiivista Shanghaissa asuvaa suomalaista, jotka voivat auttaa maanmiestä mäessä.

3 comments:

Tarja said...

Kiitoksia postauksesta! Osa asioista oli jo tiedossa, mutta tuossa oli paljon uuttakin.

Ollaan tanaan etsitty "Louis Vuittonia" Pudongin feikkimarketista ja huomattiin, etta halvimmalla olisi pieni laukku lahtenyt 100 rmb ja iso 150 rmb. Ei ostettu, kun mietittiin olevan kallista...

Shanghaig said...

Pudong on aika hyvä paikka tinkiä, parempi kuin Hongmei. Mutta esim. Longhua on parempi. Isot Chanelin uudet mallit irtosivat 120 rmb. Vanhoja malleja olisi saanut 80 rmb.

Myös Qipu on edullisempi, mutta siellä feikkitavaraa on hankalampi löytää. Itse aikoinani löysin laukkuja vain yhden talon ylimmästä kerroksesta. Siellähän on jotain 3-4 taloa täynnä tavaraa.

Kuulin, mutta en tiedä tarkkaa osoitetta, että Hongqiaossa olisi Hongmeitä edullisemmat markkinat kun kaupungista tultaessa Yanania jatkaa vielä Hongmein ohi eteenpäin muutaman kilometrin.

Mutta tilannetta kannattaa tunnustella. Lama iskee ja expattien väheneminen näkyi jo Lujiabang lun kangasmarkkinoilla jonkin verrankin edullisimmilla hinnoilla, sekä lyhyinä toimistusaikoina. Myös tuleva kesä voi olla hyvä aika shopata, jos malttaa odottaa siihen asti. Monien expattien poistuessa kaupungista kesäksi, ja laman jarruttaessa matkailua, saattaa tuotteita alkaa irtoamaan edullisemmin kaikilla markkinoilla.

Tarja said...

Kiitoksia vinkeista ja hyvasta blogista. Onnekasta paluuta Suomeen!